Ihastunut vanhempaan mieheen

NeitiTeiniTaas

Hei!
Olisin ihastunut itseäni vanhempaan mieheen. Kyseessä on työpaikkakouluttajani, joka on samassa harrastustoiminnassa mukana kuin minäkin.

Meillä oli harrastusporukan kanssa saunailta, joka päättyi siihen, että kaikki muut katosivat paikalta ja jäimme kaksin juttelemaan. En ollut koskaan jutellut miehen kanssa kaksistaan, enkä ylipäätänsä niin paljon. Hän vaikutti todella mukavalta ja huomasin, että jaoimme monin tavoin samoja elämänarvoja ja ajatusmaailmoja.

Kun lopulta lähdimme molemmat omille teillemme sanoi mies, että kanssani olu ollut mukava jutella ja viettää aikaa. Minä sanoin hänelle samaa.

Nyt en ole saanut tuota miestä pois mielestäni! Hän kummittelee unissani, ajatuksissani ja mietteissäni jopa töissäollessa. Vaikka tämä ihastuminen antaa ihanaa energiaa ja lisäpotkua päivään, niin ihan häiritsee, miten paljon häntä ajattelen. Ihan kuin olisin jälleen teini-ikäinen.

Ongelmana vain on ikäeromme. Olen itse muutamaa vuotta vaille kolmekymppinen ja hän on minua ilmeisesti ainakin 15-vuotta vanhempi, muutama vuosi sitten eronnut sinkkumies. Mietin, voiko hänen ikäinen oikeastaan olla minusta millään lailla kiinnostunut (paitsi sitten sen tietyn perässä) vai voisiko tässä iässä jopa löytyä jotakin yhteistä?

En haluaisi tehdä itsestäni täyttä ääliötä ja teinipentua hänen silmissään. Miten voisin hienovaraisesti vihjata, että olisin kiinnostunut hänestä? Kahville pyytäminen tuntuu aika suoralta ratkaisulta.

Harrastustoimintammekin on sellaista, että en voi vain tunkea hänen seuraansa ja alkaa juttelemaan. Ja koska työaikamme ovat erilaiset, emme välttämättä edes satu samoihin treeneihin n. kuukauteen.

4

229

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasdas

      "Miten voisin hienovaraisesti vihjata, että olisin kiinnostunut hänestä? Kahville pyytäminen tuntuu aika suoralta ratkaisulta."

      Eihän kahvipyyntö mitenkään suora ole, eihän sitä voi muutenkaan muotoilla.

      Suoraa olisi jos sanoisi että olen todella ihastunut sinuun ja onko sinulla mitään tunteita minua kohtaan.

    • nytpokaatsenäijän

      Sähän oot kohta eläkelyyli. Nyt kiireesti pokaat sen äijän ja katsot mihin homma johtaa. Tottakai se haluaa sua, ihan normaalia. Etkä sä mikään teinipentu todellakaan enää oo. Kaikkihan me joskus taannutaan lapseksi.

    • asrarasrasr

      Jos nainen on jo niinkin vanha kuin 30v niin ei ikäero ole mikään ongelma edes 80v miehelle.
      Fakta on että paras naisen ikä on 16-25v.

    • NeitiTeiniTaas

      Kiitos vastauksista! (olin varma, että näitä oli aiemmin 4, kun kävin pikaisesti katsomassa). Ihan vielä en 30 ole, mutta en uskalla tuota omaa ikääni ihan tarkkaan sanoa, jos täällä pyörii tuttuja.

      Pyysin nyt miehen kahville, mutta ehti karata kaveriporukalla lomamatkalle josta palaa vasta muutaman viikon kuluttua. Juuri minun tuuriani! Mutta kutsui minut käymään kahvilla kun tulee lomilta, eli voiton puolella ollaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      121
      2553
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1862
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      76
      1050
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1001
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      915
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      878
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      801
    Aihe