Hän on riepotellut foorumilla kaikki uskovat. lähettilään, jaikalin, mummokainuusta, tomumajan. Ketkä jäi mainitsematta?
Kyssäri "luetaankosanaa2 toiminnasta.
paljastus
4057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
>>>Ketkä jäi mainitsematta?<<<
Kaikki palstan uskovat joita et maininnut.
On voinut mennä pieleen jotkut luetaankosanaan2 kritiikit, mutta ainakin yksi on osunut. Tiedätkö sinä senkin 'paljastelija' ;) että mikä se osunut kritiikki on?
No annahan, kun minä kerron.
Lähettilään ja hänen enkeli-Tiaisensa kohdalla luetaankosanaan2 kritiikki on osunut nappiin. Että niih!
Oliko sulla muita kysymyksiä?
Teki lähettiläästä uudestisyntymättömän. Luetaankosanaa otti Jumalan valtuudet itselleen. uikutti siitä vielä monenä päivänä yhtenään.
Kukaan ei voi tehdä toisesta uudestisyntymätöntä !
Mutta Raamattu kehoittaa koettelemaan myös ihmiset:
Ilm. 2:2 Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
Tässä Herra kehuu palvelijaansa, juuri tuosta ihmisten koettelusta ja paljastamisesta valhettelijoiksi !
Sitten siitä kadotustuomiosta sen verran, että kukaan ei ole sanonut lähettliäästä siten, että hänet on jo tuomittu kadotukseen !
Hänestä on sanottu, että jos häne ei parrannusta tee ja tunnusta syntejään, on melko varmasti edessä kadotus, eli jokaiella on siis mahdollisuus parannuksen teon kautta pelastua !
Tätä mahdollisuutta ei ole siis Lähettilläältäkään evätty, eli häntä ei ole todellakaan vielä kukaan tuominnut kadotukseen !
Sinäkään "paljastus" et tämän vertaa ymmärrä näköjään, vaan tulkitset siksi aivan pieleen ja oma tuomiosi perustuu siis valheeseen !
Tää taitaa olla ko henkilön kirjoitusta, niin samantyylistä, eri nickillä vain.
"Luetaanko sanaa" on häiriintynyt. Mutta ei hän itse sitä huomaa, kuten eivät sellaiset yleensäkään. Eikä edes usko vieläkään, vaikka monet ovat sen hänelle kertoneet.
Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi "Luetaanko Sanaa", joka on kunnon uskovainen - Hyvin on Sana hänellä hallussa muuten, toisin kun yhdelläkään teistä arvostelijoista!
Käsittääkseni luetaankosanaa2 on yksinäinen vanhus. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin hän ei ole kyennyt luomaan seurakunta ystävyyttä missään. Jos olen väärin ymmärtänyt, niin silloin perun sanani. Sen näkee, että hän on vaikea luonne ja hän luultavasti saa jotakin lohtua riepottelemalla muita ihmisiä. En usko uskovaisten hänestä juurikaan piittaavaan. En ainakaan ole sattunut lukemaan sellaista, että hänelle olisi annettu yhtä rumasti takaisin, mitä hän antaa kullekin. Luulen, että yksikään uskovainen ei häntä ota mitenkään todesta. Toivoa saa, että tilanne muuttuu ja luetaankosanaa2 saa yhteyden uskovaisiin ihmisiin. Nyt hänellä ei sellaista ole. Omalla vihallaan hän tekee sydämensä tukalaksi ja ahtaaksi.
Tuo kirjoituksesi on kyllä tosi TÖRKEÄÄ panettelua luetaankosanaa2:ta kohtaan!
Hän ei tosiaankaan ole ansainnut tuollaista räävitöntä pilkkaa ja valhetta kenenkään taholta!
Tiedät jo heti kirjoituksesi alussa levittäväsi valheita ja antavasi väärän todistuksen !
Sitten sanot peruvasi sanasi , jos ja kun olet "erehtynyt", vaikka hyvin itsekin tiedät jo sen olevan valhetta !
Siis ihan oikeasti, lue nyt omaa tekstiäsi ajatuksella ja kriittisesti !
Sanot siinä vielä, että et ole lukenut mukamas kenenkään kirjoittaneen minulle rumasti !
Lue oma kirjoituksesi, mitä se on ?
Valheisiin perustuvaa mustamaalausta ja panettelua ja syyttelyä pelkästään.
Minä en ole ketään arvioinnut perustelemattomasti, enkä ole tahallisten valheiden kautta ketään syyttänyt ja mustamaalannut ja panetellut, kuten sinä nyt teit !
Ja sinä väität siis, että minä olen se väärin toimiva tässä !
Katso nyt hyvä ihminen edes hieman sinne peiliin ja mieti ja tutki omia toimiasi !
Herra nosti mieleeni seuraavan Sanankohdan aiheeseen liittyen:
1. Korinttolaiskirje 11
31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
Siis jos te tutkisitte itse itseänne Herran(peilin) edessä, niin muiden ei tarvitsisi ollenkaan puuttua toimiinne ja vääriin opetuksiinne !
Mutta kun sitä ette tee, niin Herra lähettää palvelijoitaan kehoittamaan ja nuhtelemaan teitä, mutta huomaa se sinäkin, että sen kautta Herra pyrkii pelastamaan teidätkin !
Siis vain Totuuden paljastamisen kautta ja avulla voidaan vapautua synneistä ja vääristä toimista ja vääristä opeista !
Mutta te tuomitsette viestin tuojan, ihan kuten aina väärät ovat tuominneet Herran palvelijat, jotka ovat Totuutta julistaneet.
Olen lisäksi monen monta kertaa sanonut, että en kanna sydämessäni vihaa yhtään ketään kohtaan, sillä jos niin toimisin, kiusaisin oikeasti vain itseäni, ihan kuten te panettelijat kiusaatte vain itseänne oikeasti tuolla sydämenne vihalla ja katkeruudella !
Luopukaa hyvät ihmiset vihasta ja katkeruudesta, sillä oikeasti eniten kiusaatte sillä itseänne ja vahingoitatte omaa Jumala suhdettanne, jos teillä sellaista on ?
Siis enhän voi tietää teistä, että oletteko te Jumalan lapsia, vai ette, sillä toimintanne ei ainakaan ole Raamatun ohjeiden mukaista !
Miten luetaankosanaa2 suhtautuu kalamos-nimerkkiä käyttävään ihmiseen?
Kalomoksellahan on paljon hyviä viestejä ja opetuksia.
Sanokaa ls2,että ei kukaan saa maallisessakaan työssä hyppiä toisten silmille. Ei tarvi luullakaan, että taivaallinen työnantaja sellaista sallii. Maallisesta työstäkin erotetaan räkkikoirat, sillä ne tuovat vain haittaa työyhteisölle ja estävät menestystä.
Mielenkiitoinen näkemys sinulla !
Siis vaikka joku toimisi väärin työ yhteisössä, niin sitä ei saa sanoa, vaan sen väärän toiminnan paljastava on se väärin tomiva räkkikoira !
Siis sen väärin toimivan tulee antaa vain vapasti jatkaa toimintaansa !
Mutta sen paljastava on se paha ihminen siis !
Sinä erotttaisit siis vääryyden paljastajan, mutta pitäisit sen väärin toimivan firmassa !
Siis varas saa jatkaa varaastamistaan, ja se joka paljastaa varkaan, se potkitaan siis pois !
Tälläinen logiikka on minulle outo !
Mutta sinähän olet oman tiesi ja toimintatapasi valinnut, joten onnea vaan valitsemallsei tielle !
Mutta siis näin sivusta katsoen, tointamallisi ei kyllä hyvältä näytä !
Eri mieltä saa olla, mutta kaikki riippuu siitä millä tavoin ja missä tilanteessa asian sanoo. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole aikuisen kommunikointia. Ja jos kaikki tuntuvat olevan jatkuvasti väärässä, niin silloin on hyvä konsultoida peiliä.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta miten määrität sen henkilökohtaisuuksiin menemisen ???
Tämä on kysymys ja avain !
Kerrotko sen, mihin vedät itse rajan ?
Siis nähdäkseni moni ei ymmärrä sitä, mitä on henkilökohtaisuuksiin menemistä, ja mikä taas ei sitä ole !
Avasin aiheeseen liittyvän keskustelu ketjun juuri, eli "Koettelun kieltäminen" !
lukikosanomiajostakin2 on nyt ihmeissään, kun hän ei ehkä olekaan koko maailmankaikkeuden napa! Miten se nyt voisi olla, ettei hän ole kaikessa oikeassa, siis ihan kaikessa kaikkia vastaan? Siinäpä hänellä on nyt kova työ syyttää äkkiä kaikkia muita.
En voi kirjoittaa hänestä mitään pahaa sen tähden, että hän ei ole itse raiteillaan ja koska raamatun mukaan heikompia tulee suojella, niin kaippa se luste viljan mukana elonkorjuuseen saakka saa kasvaa mukana ja jokainen tietää, mitä lusteelle tapahtuu. Ei luetaankosanaa2 mitenkään eroa muista ilkeilijöistä. Tai no ehkä siinä, ettei hän ole omasta mielestään yhdessäkään kohtaa väärässä eli hän on jo täydellinen.
Tulkitset luste asiaa pahasti pieleen !
Sana sanoo myös:
1. Kor. 5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.
Ilm. 2:2 Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
Ketään ei voi tunnistaa, jos ei arvioi ja arvostele ja tutki !
Mitä siinä luste kohdassa oikeasti sanotaan ?
Siinä sanotaan samaa kuin muuallakin, eli että ei tule kadotustuomioita langettaa, siis enkelit kun leikkaavat lopulta, niin se tarkoittaa lopullista kuolemaa eli kadotusta !
37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Siis lopullista kadotustuomiota ei ole lupaa sanoa, mutta kyllä voi ja tulee, ja on jopa joillakin vastuu varoittaa tämän toisen kulkemasta tietä ja synneistä, sillä se tie vie helposti kadotukseen !
Itse olen Herralta saanut seuraavat Sananpaikat, jotka kertovat hyvin minun vastuustani, eli vastuu on olemassa ainakin minulle:
17 "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."
Siis uskovan eli Jumalan palvelijan tulee olla uskollinen sille, mihin Herransa häntä kehoittaa, eikä tämä siis ole mikään leikin asia !!!
Seurakunnan moninaisia eri palvelutehtäviä seuraa aina vastuu, jota palvelija ei voi väistää !
Tiedättekö, että vapautta on se, kun ei tarvi arvostella, eikä mittailla toisia. Ei tarvi toisten syntejä ja virheitä korjailla. Ei tarvi valvoa toisia uskovia, vaan ainoastaan itseään ja tehdä vain se, minkä Pyhä Henki sydämelle laskee.
Se, joka ilmoittaa meille kaikille synnin, vanhurskauden ja tuomion, ei ole jari-pekka tai kukaan muukaan ihminen, vaan se on Pyhä Henki.
Yleisellä tasolla voi ja pitää puhua uskonasioista ja ennenkaikkea tuoda sitä puhdasta evankeliumia.
Onko Herra antanut sinulle tuollaisen vapauden ?
Käsittääkseni olet jo vanhempi uskova, ja sinullako ei ole vastuuta nuoremmista ?
Etkö löydä Sanasta kehoitusta suojella laumaa eksytyksiltä ja vääriltä toimilta ja susilta ?
Toki Seurakunta ruumiissa on eri tehtäviä, ja siten toisen tehtävänä on suojella ja poistaa väärää Seurakunta ruumiista ja pitää sitä puhtaana, ja toisella taas on toiset tehtävät !
Mutta älä väitä vastoin Totuutta, etteikö tämäkin puhtaudesta huolehtiminen, olisi tärkeä tehtävä Seurakunnassa, ihan samoin kuten jokaisen uskovan tulisi huolehtia omasta puhtaudestaan !
2 "Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille-paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?
3 Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,
4 ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.
5 Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi-hajaantuneet ne ovat.
6 Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.
7 Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
8 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,
Raamattu kehoittaa siis selvästi suojelemaan susilta laumaa, eikä lampaan taljaan pikeutunutta sutta tunnista ilman kunnollista tutkimista !
Kaiken kaikkiaan "jari-pekka--65" vanhemmalla uskovalla on vastuu nuoremmistaaj ja hänen tulisi siis huolehtia muistakin, eikä vain paaimentaa itse itseään, kuten tuossa sanotaan !
Nähdäkseni sinä osoittauduit juuri tuollaiseksi itsestään vain huolehtijaksi, tai toinen vaihtoehto toki on, että olet itse yhä kasvamaton, eli yksi niistä pienistä lampaista joista tulisi pitää huolta !
Miten on "jari-pekka--65" ?
Tutkitko itseäsi hieman ja toimiasi tuon Sanankohdan sanoman kautta ja avulla, eli olivatko asiat sittenkään niin kuin sinä väitit juuri ???
Ikä ei merkitse mitään, eikä se, kuinka kauan on ollut uskossa. Vain se merkitsee, kunka paljon Jeesus saa hallita meitä.
Eli vasta vähän aikaa uskossa ollut nuori voi olla tavallaan "vanhempi" uskossa, kuin kymmeniä vuosia uskossa ollut. Riippuu ihan siitä, kuinka paljon Pyhä Henki on saanut sijaa. Ei muuta.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi !
Mutta kannatko siis vastuuta niistä "nuoremmistasi", vai et ?
Huolehditko vain itsestäsi, näinkö Herra sinua on opettanut ?
. Vain se merkitsee, kunka paljon Jeesus saa hallita meitä........
Riippuu ihan siitä, kuinka paljon Pyhä Henki on saanut sijaa.
Miten Jeesus voi hallita jp 65:ta kun mies tai miehenpuolikas ei tunne Jumalan teitä, eikä osaa niistä puhua, mutta kyllä jp 65 tuntee vain oman tiensä jonka kulkija hän on.
jp 65 pistää hengen Jumalan sanan sijaan mikä osoittaa sen että mies ei tunne Jumalan tekoja. jp 65 on osoittautunut olevan tosi nuija.
Jumalan sanaa voi pitääkin pitää esillä. Mutta on hyväksyttävä, että jokainen vastaa Jumalan edessä itsestään. On useinkin rakkaudellisempaa puhua Jumalalle ihmisestä, kuin huudella ihmiselle itselleen jatkuvasti hänen epätäydellisyydestään. Se ei ole rakentavaa ja voi johtaa pahimmillaan siihen, että arvostelun kohde lyö hanskat naulaan. Ei kukaan tee muutoksia elämässään siksi, että joku toinen sormi pystyssä käskee.
"Arvostelun armolahjan" tai muiden kontrolloimisen tarpeen voi pukea huolehtimisen naamioon. Mutta tapa millä se tehdään paljastaa, onko siinä pohjimmiltaan kyse jostain muusta. Kuten ylpeydestä, paremmin tietämisestä ja rakkaudettomuudesta. Jos kokee tarvetta puuttua Jumalan työhön muissa ihmisissä, niin silloin ei luota tarpeeksi Jumalaan ja Hänen aikatauluunsa.
Et näköjään ymmärrä sitä, että:
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Kuinka veli voi tietää eksyneensä, jos sitä eivät muut veljensä kerro ?
Minulle itselleni Herra opetti kehoittamisesta ja varsinkin sen vastaanottamisesta seuraavaa:
1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
Ja kuitenkin sama Jeesus sanoi siis fariseuksista ja kirjanoppineista näin :
Matt. 16:11 Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."
12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.
Matt. 15:14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."
Eli Herra opetti minulle itselleni, että vaikka kuinka eksynyt ja sokea "tukkisilmä" kehoittaisi minua itseäni, niin jos se arvostelu/kehoitus/nuhde on Sanan mukainen, niin minun tulee se ottaa vastaan ja koetella se Herrani edessä !
Tuo laajemmin tarkoittaa sitä, että vaikka kehoittaajan tulisi ottaa se tukki ensin silmästään pois, että näkee ottaa rikan toisen silmästä.
Niin kehoituksen VASTAANOTTAJAN ei tule arvostella kehoittajaa eikä hänen kykyjään ja tapaansa, vaan jos ja kun kehoitus on Sanan mukainen, niin se tulee ottaa vastaan ja koetella Herran edessä !
Mutta sinun kirjoituksestasi puuttuu siis kokonaan tämä kehoituksen vastaanottajan puoli ja siksi sinäkin varmaan kieltäydyt koettelemasta kehoitusta, jos kehoittaja ei ole mielestäsi arvollinen, siis näinhän esim. Jaikali itse kertoo toimivansa !
Lisäksi se mainitsemasi "hanskat tiskiin lyöminen", siis kertoo vain nöyryyden puutteesta ja ylpeydestä ja paisuneisuudesta siis, eli hedelmä on taas mätä !
Noin ei siis nöyrä uskova toimi todellakaan !
Taas näemme sen, että väärä oppi aiheuttaa väärää toimintaa !
Ja tässä näkyy taas se, että ette ole perehtyneet kunnolla Sanan ohjeisiin ja siksi tulkintannekin ontuu pahasti !
Huomaatko tämän asian, tämän esimerkin kautta nyt "sosiaalista älyä" ?
Muuten "sosiaalista älyä", tuollainen "arvostelun armolahja" jutulla kuittailu, ei osoita mielestäni mitään sosiaalista älyä !
Eikö sinua itseäsi hävetä toimintasi ???
Kuka tahansa täällä sinulle vastaa jotain, niin sinä löydät moittimista ihan kaikista, miksi ihmeessä? Voivatko kaikki olla väärässä ja pielessä ja oppimattomia ja Totuutta ymmärtämättömiä, vain sinä olet oikeassa?
Onkohan sinulla ystäviä live-elämässä? Niin kovassa hengessä tulee sinun kirjoitus, että sinun lähellä ei varmasti kenenkään ole hyvä olla.
Yritä nyt sinäkin ymmärtää se perus asia, että minä Raamatun ohjeen mukaan koettelen ihan kaiken !
Ja varsinkin silloin, kun joku alkaa minua ja siten muitakin opettamaan, kuten nyt nikki "sosiaalistaälyä" !
Tuollaisen nikin käyttö on itsessään jo itsensä ja oman sosiaalisen älyn korottamista eli itsekehua.
Ja siihen vaan on puututtava, kun hän itse siis kehoittaa sosiaaliseen älyyn, ja samalla jo sortuu toimimaan ihan päin vastoin !
Näin se vain menee monesti, eli toista tullaan ojentamaan, ja jo samassa viestissä jopa kuten nyt, syyllistytään itse siihen, mistä toista ollaan ojentamassa !
Nämä monet ja monet ja yhä useammat, jotka minua ovat kiivasti arvostelleet syyttämisestä sun muusta, jo samoin siinä samassa viestissään itse siihen syllistyvät, vieläpä valheiden kautta ja perusteettomasti vain panetellen ja mustamaalaten !
Minä olen vain herätellyt heitä näin näkemään omat toimensa, mutta turhaan näköjään, sillä sama meno vain jatkuu jatkumistaan !
Siis minulla ei ole mitään tarvetta puolustella itseäni, ja olen monen monta kertaa jättänyt kaiken kommentoinninkin kokonaan väliin, mutta siitäkin on minua sitten syytetty !
Siis on aivan sama vastaanko tai olen vastaamatta, aina teidän mukaanne toimin väärin !
Eli ihan sama, miten toimin, mikään ei teille kelpaa vaan kaikesta minua syytätte, jopa pitkälti siis valheisiin perustuen vieläpä !
Ja sitten sanotte olevanne vieläpä uskovia !
Noinko uskovien tulisi toimia, eli valehdella ja mustamaalata ja panetella ?
Oikeassa olemisesta vielä sen verran, että olen perustanut kirjoitukseni Sanaan ja Sanalla näkemykseni olen perustellut, eli minä en ole oikeassa, vaan Sana, joten sitä tulisi tutkia ja sieltä Totuus löytää !
Mutta uskovien Raamatun tuntemus tuntuu nykyään laajalti olevan ihan olematonta, ja siksi joudun korjailemaan vääriä opetuksia, Sanalla ja Sanan oppien kautta !
Ei yhäkään ole minun syyni ja vikani, kun useimmat uskovat opettavat väärin ja valheita, eli heidän laaja oppimattomuutensa ei ole minun vikani ja syyni !
Mutta nyt te syytätte siitä siis minua, kun valhetta levitetään uskovien keskuudessa tätä nykyä niin totaalisen paljon !
Ei kovin reilua siirtää toisten syntejä syyttömän niskaan !
Kiitos Jarik-Pekka hyvästä kommentista. Jeesus siunatkoon omiaan. Parjaajat ovat kaikki poissa raiteiltaan, myös parjaajien haukkujat.
Nimimerkki "luetaankosanaa" ei vaan ymmärrä hengellisiä asioita normaalisti, ei se erikoisuus sen kummempaa selvitystä tarvitse.
Tuohon kiitokseen minäkin yhdyn. Siunausta kaikkille, jotka pysyvät valossa, eivätkä piilota valon lähdettä sängyn alle, tai mihinkään muuallekaan.
Niin ja Jeesus siunatkoon myös parjaajia. Niinhän Raamattu kehoittaa. Kyllä Jeesus siunaa omiaan ja merkillisellä tavalla. Olla siunattu tarkoittaa, että uskovasta tulee siunauksen lähde.
Sellanen, joka tahtoo pitää välitkin kunnossa kaikkiin ihmisiin, mikäli se itsestä riippuu.
Sitä vaan helposti itsekkin provosoituu, vaikka ei pitäisi. Pitäisi antaa tulla vaan lunta tupaan, eikä kaataa sitä likasankoa takaisin.
Ihminen voi muuttua. Uskova voi haluta muutosta. Hän jossakin vaiheessa huomaa, että kaikki ei olekkaan mennyt ihan putkeen.
Siinä vaiheessa on hyvä olla myös uskovia, jotka armahtaa. Siis armahtaa jo etukäteen. Silloin, kun muutosta ei vielä näy.
Silloin hänen on helppo kääntyä niiden uskovien puoleen, jotka armahtaa.
Pitäisi aina muistaa, mistä kalliosta on itsekkin lohkaistu ja millainen kivisydän itselläkin on ollut.
No, mulla on kyllä itsellä vähän vieläkin. Mutta virheistäkin oppii.
Jukka veli sanoi joskus, että joku puhui seurakunnassa omista virheistään ja joku koki, että se oli hyvinkin siunattua.
Sitä omatkin murheet ja taakat keveni, kun sai huomata, kuinka Jeesus tuota ihmistä rakastaa ja hän saa olla Jeesuksen oma, kaikista virheistä huolimatta.
Ja oppii siinä myös armahtamaan toisiakin.
Pieni kysymys kirjoitukseesi liittyen.
Onko se likansangon kaatamista, jos toinen uskova kehoittaa sinua tutkimaan toimiasi ja oppejasi ?
Sitten kirjoitit seuraavaa:
-
" Ihminen voi muuttua. Uskova voi haluta muutosta. Hän jossakin vaiheessa huomaa, että kaikki ei olekkaan mennyt ihan putkeen.
Siinä vaiheessa on hyvä olla myös uskovia, jotka armahtaa. Siis armahtaa jo etukäteen. Silloin, kun muutosta ei vielä näy.
Silloin hänen on helppo kääntyä niiden uskovien puoleen, jotka armahtaa. "
-
Onkohan armahtaa sana ihan oikea tuossa kohtaa ?
Siis Jumala HYVÄKSYY keskeneräisyytemme, mutta siinä ei ole kyse armahtamisesta silloin, sillä silloinhan Jumala hyväksyisi syntimme ja vain peittelisi ne synnit, eikä Jumala siten toimi !
Siis elämme Armossa ja Armon alla, vajavaisina, mutta Jumala ei siis hyväksy syntiä ja siinä elämistä, eikä uskova siis mitään armahdusta saa !
Uskovan tulee syntiin langetessaan katua ja tehdä parannusta eli tunnustaa syntinsä ja sitten taas pyrkiä Herran avulla vapautumaan siitä synnistään !
Siis jos puhutaan armahtamisesta, niin silloin synnit joissa eletään yhä, on mukamas jo ENNALTA armahdettu, eikä silloin niistä tarvitsisi enää parannusta tehdä.
Silloinhan vain toinen eli se armahtava peittelee sinun syntejäsi, eli tuudittaa sinut uneen ja väärään turvallisuuden tunteeseen.
Mieleeni nostettiin jo heti kirjoitustasi lukiessani seuraava Sanankohta:
Jer. 6:14 He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole
1. Tess. 5:3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon
Miten Jeesus kohtasi ja kohteli syntiin langennutta ?
Joh. 8:11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Siis Jeesus ei etukäteen armahda, vaan katuva saa armon, ja hänelle sanottiin, älä enää syntiä tee !
Mutta nykyään varsinkin on siis vallalla syntien peittely "rakkauden" nimissä, eli seurakunnissa rehottaa kaikkinainen väärä toiminta, jonka huippuna ovat ilmi tulleet haureuden synnit.
Eli kun ENNALTA jo ARMAHDETAAN toisia, niin se vie paatumuksessa synneissä elämiseen siis oikein luvan kanssa, kun noin armahdellen siis synnit vain peitellään !
Jumalan aito Rakkaus perustuu aina Totuuteen, mutta se "rakkaus" mitä nykyään seurakunnissa on tarjolla on siis inhimillistä rakastamista Totuuden kustannuksella !
Tuon "rakastamisen" ja ennalta armahtamisen vuoksi seurakunnissa saa siis elää synneissä, ja siksi ne siellä rehottavatkin tätä nykyä !
Ja se siis joka Totuudessa kehoittaa Totuuteen ja puhtauteen, se on siis kaatamassa vain likasankoa muiden niskaan, eikä se kehoittaja siis toimi "rakkaudessa", eli tuossa kaiken väärän toiminnan sallivassa "rakkaudessa" !
Olen pahoillani "jari-pekka--65", mutta minusta ei ole tuollaiseen "rakkauteen" !
Joten minä kai sinun mielestäsi jatkan siis "parjaajana" ?
Olemme kokeneet muutamien uskonystävien kanssa juuri sitä, että kaikilla tuntuu olevan ne omat kipupisteet ja ongelmat elämässään, joiden kanssa kamppaillaan ja viedään Jumalan eteen. Yhdessä saamme kantaa toinen toisiamme rukouksin. Ja moni meistä on jaksanut vaikeiden aikojen yli ja saanut kasvaa uskossa.
Usein armoa parjataan ja kuitenkin juuri Jumalan armossa me kasvamme. Armo paljastaa meidän syntisyyden ja siten vie meitä lähemmäksi ristiä. Armosta käsin tapahtuu pyhityselämä ja kilvoitus uskossa. Vain armossa voimme levätä.
Jos emme ole armon alla, olemme lain alla tai halvassa armossa. Halvassa armossa meidän ei tarvitse pyytää syntejä anteeksi, koska olemme niin pyhittyneitä, että emme tee syntiä. Tai me emme välitä mistään mitään, koska Jumala on Rakkaus ja kaikki pääsevät taivaaseen. Lain alla me pyrimme kaikintavoin itse kuolettamaan "lihamme" ja siten turhennamme Ristillä tehdyn työn. Siinä ihmisestä tulee kovakristitty, joka vahtii niin omia kuin toisten syntejä lyöden ja murskaten ympärillä olevia ihmisiä.
Armossa lepäävä ihminen tietää ja kokee synnin todellisen vakavuuden, mutta samalla saa kokea suurta vapautta Jeesuksessa Kristuksessa. Armossa ollessamme me jaksamme kilvoitella hyvän kilvoituksen.
Gal. 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Kirjoitat oikein "Mummikainuusta" !
Yksi asia on sinunkin vain hyvä ymmärtää tässä yhteydessä !
Sinä itse kirjoitit, että johonkin opilliseen eksytykseen eksynyt ei itse edes tajua siihen eksyneensä !
Samoin on tämän armo asian, ja vaikka se osin oikein ymmärrettäisiinkin, niin silti voidaan itse toimia väärin tässä asiassa !
Siis moni uskova vaikka itse ymmärtää omalla kohdallaan oikein sen armon, lankeaa ihmisten miellyttämiseen Totuuden ja siitä luopumisen kustannuksella.
Esimerkkinä "jari-pekka--65" nikin kommenttien sisältö:
-
" Tiedättekö, että vapautta on se, kun ei tarvi arvostella, eikä mittailla toisia. Ei tarvi toisten syntejä ja virheitä korjailla. Ei tarvi valvoa toisia uskovia, vaan ainoastaan itseään ja tehdä vain se, minkä Pyhä Henki sydämelle laskee.
Se, joka ilmoittaa meille kaikille synnin, vanhurskauden ja tuomion, ei ole jari-pekka tai kukaan muukaan ihminen, vaan se on Pyhä Henki "
" Sellanen, joka tahtoo pitää välitkin kunnossa kaikkiin ihmisiin, mikäli se itsestä riippuu. "
-
Siis noista ilmenee se, että Totuudesta ja sen ilmoittamisesta luopuen, "jari-pekka--65", miellyttääkseen ihmisiä ja ollekseen kaikkien kaveri, jättää siis Totuuden sanomatta.
On siis helppoa olla kaveri ja säilyttää välitä kaikkiin kunnossa, jos ja kun luopuu Totuudesta ja sen sanomistasta tarvittaessa !
Huomaa "mummikainuusta" se, että "jari-pekka--65" sanoo tuossa selvästi, ettei syntien eli siten ei harhaoppien ja väärien toimien paljastaminen ole uskovan tehtävä, vaan hän jättää sen Pyhälle Hengelle pelkästään.
2. Kor. 4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
Tit. 1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi
Mutta "jari-pekka--65" varmaan säilyttää toiminta tavallaan varmasti välit kaikkiin ihmisiin hyvänä, en sitä yhtään epäile !
Mutta Raamattu opettaa uskovan Tiestä hieman toista:
34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Matt. 5:10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Matt. 10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Tässä vain muutama esimerkki Totuudessa pitäytyvän uskovan Tiestä !
Mutta aina ovat Totuuden puhujat ja julistajat olleet vihattuja ja vainittuja, ei siinä kavereita saa, jos Totuudessa pysyy ja siihen kehoittaa muitakin uskovaksi itseään kutsuvia !
Paavali itse kirjoittaa jopa seurakunnalle jonka hän itse perusti seuraavaa:
Gal. 4:16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
On siis kovin hellpoa olla kaveri kaikkien kanssa, kun ei kerro ja paljasta Totuutta, mutta se siis on ihan eri tie, kuin se Tie, mistä Raamattu puhuu ja opettaa, jolla siis Sanassa eli Totuudessa pitäytyvä nöyrä uskova vaeltaa !
Itse olisin huolissani, jos ei vastustusta olisi, sillä silloin suola olisi tullut mauttomaksi ja käyttökelvottomaksi pahasti, tai en olisikaan pitänyt siinä Totuuden julkituomisessa josta edellä tuo Sanankohta 2. Kor. 4:2 opetti !
Meidän kannattaa siis tutkia ja koetella itseämme, olemmeko kaikin puolin oikealla Tiellä, vai eksyneet siitä sivuun jollain tasolla ja tavalla !
Muuten, tuo ihan sama "jari-pekka--65":n ajatusmalli ja toimintamalli on nykyään vallalla Suomen seurakunnissa !
Eli kaikki "ikävät" tehtävät on jätetty Jumalan ja Pyhän Hengen tehtäviksi, eli uskovat kieltäytyvät tekemästä sitä, mihin Sana ja Herra heitä kehoittaa.
Ja kun on siis suljettu korvat Herran ja Pyhän Hengen kehoituksilta noiden omaksuttujen oppien kautta ja vuoksi, niin uskovien toiminta on pahasti vääristynyt ja siksi juuri kaikkinainen vääryys ja väärä toiminta on vallalla seurakunnissa !
Siis kun kukaan ei arvioi ja arvostele eikä varsinkaan varoita ja kehoita ja nuhtele, niin tokihan silloin siellä mellastetaan lihallisten uskovien taholta miten sattuu.
Itse pitkästä aikaa katsoin seinäjoen helleri seurakunnan, sen nuorten seurakunnan videoita, ja en ollut uskoa silmiäni !
Se oli kuin mitä tahansa maallista lava show:ta ja viihdettä, eli "jengi tuli vain chillaamaan hyvällä fiiliksellä, hyvän musan parissa " !
Ei seurakunnan kokous ole mitään viihdettä, jossa äänentoisto ja äänen voimakkuus sekä viihde ja viihdyttäminen/viihtyminen on tärkeintä !
No, tämä menee rönsyilyksi, mutta tuossa touhussa näkyy se, kun kukaan ei ole Totuutta sanonut, että mihin maalliseen touhuiluun eli hyvin vääristyneeseen toimintaa se vie koko seurakunnan, kun sitä Totuutta ei kukaan sano, kun se on Pyhän Hengen työtä vain mukamas !
Eikö tuollaisen näkeminen edes herätä miettimään sitä, että onko suola tullut suolattomaksi ja pitäisikö toiminta ja ajattelutapaa alkaa muuttaa ?
Oletko sitä mieltä, että minä, joka korostan armoa, en ole varoittanut muita eksytyksistä? Toisten syntien syynäilyyn en lähde, mutta olen myös pyrkinyt rakkaudellisesti kertomaan, jos olen jostain asiasta saanut erilaisen käsityksen Raamatusta ja uskova on siitä minulle puhunut. Joka tapauksessa, omassa srk:ssa ihmiset kyllä tietävät oman syntisyytensä ja asiat joissa tulee tehdä parannusta. Ainakin niiden ystävien kohdalla, joiden kanssa olen enemmän tekemisessä. Tässä olen huomannut, että niin itseni kuin monen muun kohdalla, että lakihenkisyys vie syvemmälle synnin syövereihin. Armossa ja rakkaudessa asian esille tuominen vie parannukseen. Usein rukous on avainasemassa, koska armossa tapahtuva parannuksen teko on itseasiassa Jumalan teko. Rukoukset ovat kannatelleet minuakin.
Ne tilanteet, joissa Raamatussa on käytetty srk-kuria, ovat äärimmäisiä keinoja saada vakavaan syntiin langennut takaisin ristin juurelle tekemään parannusta. Se ei sovellu kaikkiin eikä kaikkeen synniksi luokiteltavaan. Ja sekin on hiukan ongelmallista, mikä teko on syntiä. Joitakin syntiluetteloita meille on annettu, mutta paljon on meidän omia syntilistoja, joilla määritellään uskovaa.
Tässä nousee taas esille opetuksen puute srk:ssa.
En ole sitä mieltä, että sinä korostat väärin armoa !
Minä kehoitin ja opastin sinua lähinnä tutkimaan JP 65:n toimia.
Eli jos alat ikäänkuin aamentelemaan hänen kirjoituksilleen, joista siis tulee läpi se opetus, että ketään ei tule ihmisen arvioida eikä arvostella eikä kehoittaa eikä nuhdella, niin siinäkin siis mennään väärän armon puolelle !
Sitten siitä lakihenkisyydestä sen verran, että Totuuden sanominen ei ole välttämättä lakihenkisyyttä !
Sanoi Jeesuskin monen monta kertaa Totuuden ihnisistä ja heidän touhuistaan, eikä Hänkään varmasti ollut lakihenkinen !
Lakihenkinen pyrkii saamaan uskovan itsensä pyhittelemään itseään, eli kalkitsemaan pintaa oikesti, sillä uskova ei itse voi itseään pyhittää, vaan se on Herran työtä meissä !
Esimerkiksi minä olen kaiken aikaa tätä painottanut, ja kehoittanut pyrkimään Sanan opetuksen ja Hengen pyhityksen, eli Herran työn kautta vapautumaan väärästä ja valheista, eli uskovan tulee aina anoa Herralta vapautusta, tunnustaen rehdisti syntinsä, eli Sanakin sanoo selvästi tämän asian:
25 niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
Vedellä siksi, että se on juuuri kuva parannuksenteosta, eli siitä katumisesta ja syntein tunnustamisen kautta Herran vapautus työn mahdollistamisesta !
Siis tärkeää on johtaa uskova Totuuteen ja kertoa se, miten ei mennä lain alle, vaan luotetaan Herran pesuun, eikä ohjata luottamaan omaan itse itsensä pyhittelyyn !
Mutta Totuuden kertominen tiukastikin, ei ole lakihenkisyyttä, sillä jos niin olisi, niin Herrammekin olisi silloin lakihenkinen !
Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhu
Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Eikö ole niin, että jos minä sanoisin täällä tuohon tyyliin, niin lähes kaikki syyttäisivät minua lakihenkiseksi tuomitsijaksi ?
Mieti ja tutkistele tätä asiaa syvällisesti, sitä vain pyydän sinulta "mummikainuusta" !
Se vielä tuli mieleeni sinulle jakaa, että pahin eksytys on se, mikä on eniten oikean näköinen ja oloinen !
Ja meidän omatkin sokeat pisteemme löytyvät meistä itsestämme eli läheltämme !
Sinä "mummikainuusta" selvästi olet koettellut ja koettelet kaikkea, ja se on hyvä asia !
Mutta huomaa se, että juuri läheisten väärille toimille olet eniten aina sokea.
Olen itse oppinut sen, että usein jopa peitellään ja vähätelllään sen oman porukan syntejä ja vääriä oppeja ja niistä johtuvaa väärää toimintaa !
JP 65:kin tutkii kyllä itseään ja pyrkii pitämään omasta puhtaudestaan huolta, mutta hän toimii toisten kohdalla toisin, eli väärän armon kautta hän katsoo läpi sormien, kun on kyse läheisistä uskon sisaruksista !
Meillä on tämä väärän miellyttämisen ongelma monilla, ja siitä tulisi vapautua, eli enemmän tulisi miellyttää Jumalaa kuin ihmisiä, tästä erittäin hyvänä esimerkkinä seuraava Sanankohta:
Joh. 12:42 Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.
Siis kun halutaan kuulua johonkin yhteisöön ja perheeseen, niin silloin esim. sen väärän riippuvaisuuden vuoksi aletaan tinkiä Totuudesta ja Seurakunnan puhtaudesta ja sen puhtaanapidosta, jotta ei tultaisi jopa erotetuksi häirikkönä.
Moninaiset voivat olla syyt, miksi ei enää pidetä Totuudesta kiinni, eikä varsinkaan lähimpiä uskovia varoiteta ja kehoiteta ojentautumaan toimimaan Sanan mukaan.
Mutta palataan siihen itse asiaan, josta halusin sinua valaista hieman !
Monen uskovan toiminta ensin päällisin puolin voi näyttää hyvältä ja oikealta, mutta kun tarkemmin sitä tutkii, niin voi löytyä paljonkin väärää !
Sanon nyt etukäteen, että tarkoitukseni ei ole ollut, eikä ole, mustamaalata JP 65:ttä, vaan toivoisin hänen tutkivan kirjoittamiani asioita ja Sananpaikkoja, jotta hän vapautisi noista vääristyneistä opeista Sanan kautta ja Herran avulla !
Siis tämä nyt on vain elävä esimerkki, ei muuta, mutta JP 65 ja hänekin toimintansa näytti minustakin ensin päällisin puolin hyvältä ja oikealta, mutta sitten paljastuukin ongelma ja opillinen ja siten toiminnallinen vääristymä, joka vaikuttaa koko Seurakuntaan ja sen puhtauteen tai pikemmin likaisuuteen !
Siis malta sinäkin, äläkä muodosta toisesta ennen aikojaan käsitystä, ennen kuin olet häntä ja hänen oppejaan ja toimiaan kunnolla tutkinut, sillä moni näyttää ensin ihan toiselta, mitä todellisuus lopulta on.
Siis ihmisillä on taipumus tuoda vain hyvät ja oikeat asiat julki, mutta huonommat piilotellaan ensin, ja ne paljastuvat vasta ajan kanssa.
Tämän olen itse kantapään kautta oppinut ja sitten olen hävennyt, kun olen tajunnut tulleeni pahasti jymäytetyksi.
Ole siis sinäkin varovainen arvioissasi ja malta ja tutki, ennenkuin mudostat käsityksesi ja vaikkapa kehut toista !
Aamen "mummikainuusta". Armo ei todellakaan ole halpa ja siksi sitä ei pitäisi piilottaa, vaan olla myös totuudellinen. Jeesushan on täynnä armoa ja totuutta. Totuus on, että me itse emme voi täyttää mittaa, vaan se pyhityskin on Jumalan lahja. 1. Kor. 6:20
Minä olen ollut kauhea toisille ihmisille täällä palstoilla. Olen ollut kova puheissani. Toisaalta totuus pitää kertoa mutta sen voi tehdä asiallisestikin. Haluan tehdä parannuksen kielen synneistä.
Niin. Lienetkö tosissasi simelius? Kielellä on todellakin vallassaan elämä ja kuolema. Itse kukin päättää kylvääkö sillä elämää vai kuolemaa.
Miksen olis?