tosiasioihin perustuvaa positiivisuutta

Valtaoja puhuu ihan asiaa. Valitettavasti palstan uskovaisille se menee yhdestä silmästä sissään ja toisesta ulos.

Olen uskova kristitty, mutta olen mm opiskellut fysiikkaa yliopistossa. Moni yliopiston luonnontieteen, matematiikan tai tähtitieteen professori maailmassa on uskova kristitty. Läheskään kaikki tiedemiehet eivät päädy ateisteiksi.

Huom

"Aurinkokunnan tulevaisuus ulottuu nykyhetkestä siihen tarkemmin määrittelemättömään aikaan, jolloin aurinkokunta lakkaa olemasta. Auringon energiavarat loppuvat noin viiden miljardin vuoden päästä," (Wikipedia)

Mikäli ei olisi olemassa Jumalaa, ihmiskunnalle tulisi lopulta sukupuuttoon kuoleminen kohtaloksi aurinkomme sammuessa ja tätä ennen tapahtuvissa suurissa mullistuksissa.

Tuo Valtonen ei selvästikään ole ns ateistinen ateisti, vaan hän yrittää lähteä karkuteille ateismin itsensä luomilta synkiltä vesiltä.

" Kärsimyksen/pahuuden ongelma pulpahtaa esiin myös lähes kaikilla ateisteilla keskustelun jossain vaiheessa. "

Valtonen ei halua näistä asioista pukahtaakaan.. Hän ei halua tuoda esiin sitä, että ihmiskunnan suurimpien ongelmien taustalla on maailmassa toimiva ja toteutuva itsekkyys, pahuus ja kärsimys. Aika pinnallista unelmahöttöä ja romanttista ihmiskunnan todellisen tilanteen kaunistelua!

Sanoisinpa, että ateismin nihilistiselle luonteelle vierasta!


"Mitä seuraa Jumalan hylkäämisestä? "

"Jos ateistin tarkoituksena on osoittaa, että Jumalaa ei ole, itse ongelma jää. Ateisti ei saa unohtaa lähtökohtaansa. Hirmuteot ovat todellisia ja ihmisen raakuus on fakta myös sen jälkeen, kun ateisti on hylännyt koko jumalakäsityksen. Ketä pahasta pitäisi syyttää? Tällä kohden ateistit ovat heikkoja ja heidän päättelynsä puutteellista.
Yleensä ateistien kirjoista paljastuu, että Jumalaa on tarvittu vain sen verran, että häntä voisi syyttää maailman pahuudesta. Kun Jumala on pelattu pois kentältä, maailma kaunistuu kuin taikaiskusta. Esimerkiksi Dawkins tekee ateistin uskon hypyn: “ihmiset pysyvät hyvinä, kun Jumala ei havainnoi ja valvo heitä” (Jumalharha, 238). Juuri tätä ateistin ei sovi tehdä. Hänellä ei ole lupa unohtaa pahuutta. Hän joutuu jäämään raakaan maailmaan ilman toivoa. Siksi monikaan ei uskalla olla tosi ateisti, vaan alkaa kehitellä romanttisia kuvitelmia lähimmäisenrakkaudesta suorastaan Vuorisaarnan tyyliin. Tälle vain ei ole enää perusteita.

Osa ateisteista on huomannut ongelman ja vaatii ”ateistista ateismia” (ranskalainen Onfray). Ateistin pitää purkaa kristilliset termit ja suhtautua maailman ja ihmisen ongelmiin vain luonnon keskellä. Mutta mitä tehdä, kun edessä on pelkkä sosiaalidarwinismi ja vahvemman oikeus?

Vain Gray vastaa rehellisesti: me olemme eläimiä, ei pidä etsiä muuta. Eläimet eivät etsi elämän tarkoitusta. Jos haluat etsiä moraalin perusteita, toteaa Gray, katso eläimiä. Kunnon ateisti jää eloonjäämistaistelun jalkoihin. Grayn mukaan ateistisen ihmisen täytyy vain yrittää sinnitellä. Jo Nietzsche totesi, että ateismi johtaa nihilismiin.

Samaan tapaan kunnon naturalisti, brittien kuuluisin ateisti-filosofi Russel ajautui epätoivoon: kaikkivaltias materia on armoton. “Lyhyt ja voimaton on ihmisen elämä; hänen itsensä ja hänen rotunsa ylle lankeaa hidas, varma tuomio armottomana ja synkkänä. Sokeana hyvälle ja pahalle, piittaamatta tuhosta, kaikkivaltias materia työntyy eteenpäin säälimättömällä tiellään.”

Toisin sanoen ateistinen ateismi on ainoa todellinen vaihtoehto: kaikki muut ratkaisut ovat kristinuskon onnettomia vesitettyjä versioita. Yleensä ateismi tyssää jo tähän.

Meillä on oikeus vaatia, että ateistin tulee olla johdonmukainen ja säilyttää perustelunsa loppuun asti. Jos hän ensin hylkää jumaluudet teodikean ongelmaan vedoten ja väittää maailman olevan niin pahan, että sillä ei ole hyvää Jumalaa, maailma on ateistille todellisesti paha. Kun Jumala sitten on poistettu kuviosta, maailma jää. Ateistilta tulee vaatia selitystä sille, miten hän aikoo elää tällaisessa väkivaltaisessa todellisuudessa. Mikäli hän on filosofi, häneltä tulee edellyttää ”ateistista ateismia” (Onfray). Mikäli hän on naturalisti, hänen tulee selittää, miksi ihminen poikkeaisi muista eläimistä (Gray totesi että ei poikkea). Jos hän on nihilisti, hänen tulisi kyetä selittämään miksi elämässä kannattaisi pyrkiä mihinkään hyvään (Nietzsche etsi tietä hyvän ja pahan tuolle puolen). Miksi paha ei yhtä hyvin voisi olla elämää eteenpäinvievä ja kehittävä voima? Mutta yli-ihmisyys ei tunnu kiinnostavan humanistisia ateisteja. Pahalta tuntuu myös jäädä kosmiseen yksinäisyyteen.

Kaikkein säälittävintä on se, että jotkut ateistit yrittävät säilyttää pyrkimyksen hyvään, mutta hylätä Jumalan. He jäävät ikään kuin roikkumaan kristinuskon liepeille taistellen samalla ankarasti Kristusta ja hänen evankeliumiaan vastaan. Tämä ateismin muoto ei juuri poikkea siitä välinpitämättömyydestä, jolla hedonismiin ja pragmaattiseen elämässä pärjäämiseen tähtäävät egoistit suhtautuvat niin hyvään kuin pahaankin. Edessä on siten raukeaminen mitättömyyteen."

Krhttp://sti.fi/index.php/blogi/544-ateismin-vaitteita-ja-apologian-vastauksia

Hitto ku mie luulin ensin , että päällekirjoitus ihaili Koo Koo ; ta, mutta se oliki Valtaoja , Ja mikä filosofi se on , joka ajaa partansa ,