Näin uskon

Jokainen meistä tarvitsee vahvan kumppanin ja jokaisen meistä on löydettävä vahvuutemme, jotta joku voisi löytää meidät.

Kummankin on kyettävä tekemään ero jos itsestä tuntuu pahalta. Kummankin on kyettävä löytämään onni myös muualta jos ei sitä suhteesta saa.

Ihminen on luonteelta vahva, mutta pelkää joskus. On rohkeaa kertoa peloistaan toiselle ja on rohkeaa tukea toista hänen pelottavassa elämässään. Raukkamaista taas on syyttää peloistaan toista. Raukkamaista on syyttää toista siitä ettei enää usko itseensä. Raukkamaista on pelätä että toinen jättää jos on itsekkin jo jättänyt itsensä johonkin.

Ihminen luulee että pelkääminen tai virheiden teko on heikkoutta.

Vahvuutta on se että tekee.

Totuus on että ne ihmiset eivät voi lähteä, jotka eivät todellisuudessa koskaan paikalle tulleetkaan. Ei voi myöskään syyttää jos toinen ei tule lähelle, jos ei itse ole paikalla. Miten toinen voisi tietää mihin itsesi hukkasit.

Kukaan ei löydä sinua mistään. Ainostaan itse voit tulla luokse.

Miksi muiden tulisi hyväksyä sinut jos et itse hyväksy itseäsi?

Miksi hakea muiden hyväksyntää jos ei itsekkään hyväksy itseään, muiden kanssahan ollaan niin vähän aikaa, yksikseen taas niin pitkään?

On raukkamaista kulkea vahvemman perässä valmiikis tampatulla polulla. Vielä raukkamaisempaa on syyttää heitä vahvistumisestaan.

Vahvuutta on ymmärtää heikompaa ja tukea heitä heidän vahvistuessaan.

Synneistä suurin on odottaa että joku tulee, vahvistaa, korjaa ja selvittää, sekä elää elämäsi jota itse et viitsi.

Niin kauan on hyvä kun pelot ja epävarmuus eivät ole hävinneet. Kun ne ovat kadonneet olemme kuolleet. Tapahtuipa se sitten kun olemme mullan päällä tai alla.
0365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Raskas mies kirjoitti:

Jokainen meistä tarvitsee vahvan kumppanin ja jokaisen meistä on löydettävä vahvuutemme, jotta joku voisi löytää meidät.

Kummankin on kyettävä tekemään ero jos itsestä tuntuu pahalta. Kummankin on kyettävä löytämään onni myös muualta jos ei sitä suhteesta saa.

Ihminen on luonteelta vahva, mutta pelkää joskus. On rohkeaa kertoa peloistaan toiselle ja on rohkeaa tukea toista hänen pelottavassa elämässään. Raukkamaista taas on syyttää peloistaan toista. Raukkamaista on syyttää toista siitä ettei enää usko itseensä. Raukkamaista on pelätä että toinen jättää jos on itsekkin jo jättänyt itsensä johonkin.

Ihminen luulee että pelkääminen tai virheiden teko on heikkoutta.

Vahvuutta on se että tekee.

Totuus on että ne ihmiset eivät voi lähteä, jotka eivät todellisuudessa koskaan paikalle tulleetkaan. Ei voi myöskään syyttää jos toinen ei tule lähelle, jos ei itse ole paikalla. Miten toinen voisi tietää mihin itsesi hukkasit.

Kukaan ei löydä sinua mistään. Ainostaan itse voit tulla luokse.

Miksi muiden tulisi hyväksyä sinut jos et itse hyväksy itseäsi?

Miksi hakea muiden hyväksyntää jos ei itsekkään hyväksy itseään, muiden kanssahan ollaan niin vähän aikaa, yksikseen taas niin pitkään?

On raukkamaista kulkea vahvemman perässä valmiikis tampatulla polulla. Vielä raukkamaisempaa on syyttää heitä vahvistumisestaan.

Vahvuutta on ymmärtää heikompaa ja tukea heitä heidän vahvistuessaan.

Synneistä suurin on odottaa että joku tulee, vahvistaa, korjaa ja selvittää, sekä elää elämäsi jota itse et viitsi.

Niin kauan on hyvä kun pelot ja epävarmuus eivät ole hävinneet. Kun ne ovat kadonneet olemme kuolleet. Tapahtuipa se sitten kun olemme mullan päällä tai alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu