Tuohan se on varsin tehokasta mielipiteenmuokkausta: esitetään faktoja, mutta ne ovatkin vinosti seulottuja. Ei ainakaan kukaan pääse syyttämään valehtelusta.
Nyt muuten näkyi tietoja, että Odinit ovat valehdelleen, mutta kertovat itse sen ja peruvat aiemman väärän väitteensä. Ihan hyvä, että peruvat.
Tieto lisää tuskaa, tuskin yle kertoo näistäkään puhevuoroista
0Äänestä
aivopesumedia
Mitä ilmeisimmin Yle on ottanut tehtäväkseen esittää harhaanjohtavia puolitotuuksia, jotka ajavat punavihreää agendaa ja monikultturismia. Esimerkiksi äärioikeistolaisten väkivallasta tehdään laajoja tutkivia artikkeleita noin joka toinen päivä, mutta äärivasemmistolaisten väkivaltaisuudesta ei kerrota silloinkaan, kun tuon ideologian kannattajat ovat selvästi syyllistyneet väkivaltarikoksiin. Samoin maahanmuuttajien brutaaleja rikoksia pyritään peittelemään viimeiseen asti, mutta suomalaisten "rasismista" Yle tekee juttuja mielellään vaikka joka päivä.
0Äänestä
Timo_XL_
YLEn suurin synti on kylläkin jättää tiettyjä asioita tyystin kertomatta!
Kertokaas millon näitte viimeks YLEn uutisoiman jutun mamu-mellakoista jossain päin Eurooppaa, ja joita on voi eisten vuosien aikana ollut siellä varmaan SATOJA!
Se on ihan yhtälailla valetta jättää asioita kertomatta kuin varsinainen valehtelu!
Mikähän perkele siinäkin, et suunnilleen maasta kuin maasta näissä *köööh köh köh* rauhanuskonnoissa löytyy pirunmoinen kasa näitä vähintään puolisotilaallisia organisaatioita?! :) Beats me!
"Eläkkeellä oleva Kari Lehtonen, 73, oli jo pitkään ollut Lauttasaaren seurakunnan toiminnassa mukana. Hänestä tuntui, että nuorille miehille pitäisi pikaisesti keksiä jotakin järkevää tekemistä. Sen piti olla ilmaista ja mielellään lähellä.
– Vein poikia pelaamaan jalkapalloa Lauttasaaren kentälle. Siellä oli ihan innokkaita pelaajia ja tempo oli kova, Lehtonen kertoo.
KUUKAUDEN jälkeen hätämajoituksessa olleet turvapaikanhakijat siirrettiin Olympiastadionin retkeilymajaan. Sieltä monet lähetettiin vastaanottokeskukseen Vantaalle, Heinolaan ja Pieksämäelle. Monet irakilaisista tulivat kuitenkin edelleen käymään Lauttasaaressa. Erilaisia kulttuureita opiskeltu puolin ja toisin.
Hyvin nämä nuoret irakilaismiehet tuntuvat kuuntelevan vanhempaa suomalaismiestä monissa asioissa. – Olemme keskustelleet esimerkiksi naisten asemasta Suomessa. Ei heillä ole ollut siinä ongelmia, Lehtonen sanoo.
– He ovat suhtautuneet myös kristinuskoon hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti. Ehkä se johtuu siitä, että heidän kotimaassaan on erilaisia uskonnollisia suuntauksia ja he ovat joutuneet pohtimaan omaa suhdettaan uskontoon ja myös uskontojen väärinkäyttöä."
0Äänestä
MustamaalauksenVimma
Jostain syystä mv-paskaa ei kiinnosta kuin huonot uutiset mamuista. Jos niitä ei voi varastaa esim. Yleltä, ne täytyy vaikka keksiä.
0Äänestä
Vista.Maalauksenmumma
Höpö höpö tuon keksit ihan ite.
0Äänestä
Timo_XL_
Niin tai sitten MVtä kiinnostaa uutisoida vain NIITÄ uutisia joita YLE ei tule kuunapäivänään kertomaan! :) Eikö tässä maassa jo sun idiootinkin mielestä ole ihan tarpeeksi medioita komppaamassa YLEn mamutusihanuussontaa!? Vai pitäis sun paukapään mukaan MVnkin yhtyä kuoroon!?! :D
No ei o ihan kaikki muumit sunkaan laaksossa! :/
0Äänestä
ggffgjfgjgfj
Timo_XL_ kirjoitti:

Minusta on ainakin ihan helvetin ihanaa, että Suomen kassa tyhjennetään ja hyvinvointivaltio tuhoutuu. Myös sosiaalituen maksaminen minulle tulee loppumaan, kun valtion rahat loppuvat. Mutta voinpahan liittyä sitten vaikka ISISin puskutraktori divisioonaan tuhomaan historiallisia muinaismuistoja. Ammattitaitoahan meillä on riittävästi sotkemiseen ja hävittämiseen.
t. punaviherhörhö
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuohan se on varsin tehokasta mielipiteenmuokkausta: esitetään faktoja, mutta ne ovatkin vinosti seulottuja. Ei ainakaan kukaan pääse syyttämään valehtelusta.
Nyt muuten näkyi tietoja, että Odinit ovat valehdelleen, mutta kertovat itse sen ja peruvat aiemman väärän väitteensä. Ihan hyvä, että peruvat.
Suosittelen nyt kuuntelemaan: https://www.youtube.com/watch?v=sX_digI9beE
Tieto lisää tuskaa, tuskin yle kertoo näistäkään puhevuoroista
Mitä ilmeisimmin Yle on ottanut tehtäväkseen esittää harhaanjohtavia puolitotuuksia, jotka ajavat punavihreää agendaa ja monikultturismia. Esimerkiksi äärioikeistolaisten väkivallasta tehdään laajoja tutkivia artikkeleita noin joka toinen päivä, mutta äärivasemmistolaisten väkivaltaisuudesta ei kerrota silloinkaan, kun tuon ideologian kannattajat ovat selvästi syyllistyneet väkivaltarikoksiin. Samoin maahanmuuttajien brutaaleja rikoksia pyritään peittelemään viimeiseen asti, mutta suomalaisten "rasismista" Yle tekee juttuja mielellään vaikka joka päivä.
YLEn suurin synti on kylläkin jättää tiettyjä asioita tyystin kertomatta!
Kertokaas millon näitte viimeks YLEn uutisoiman jutun mamu-mellakoista jossain päin Eurooppaa, ja joita on voi eisten vuosien aikana ollut siellä varmaan SATOJA!
Se on ihan yhtälailla valetta jättää asioita kertomatta kuin varsinainen valehtelu!
Tässä on YLElle Irakilaisia sotarikollisia jotka on etsintäkuulutettu Irakissa.
Oleskelevat nykyisin EUssa ja osa Suomessa.
Mutta eihän näistä SSS-hallituksen lempi-lapsista saa tehdä juttua.
http://www.frbiu.com/militias-in-eu-160516061578158715761610-1605160416101588161015751578-16011610-15751608158515761575.html
Mikähän perkele siinäkin, et suunnilleen maasta kuin maasta näissä *köööh köh köh* rauhanuskonnoissa löytyy pirunmoinen kasa näitä vähintään puolisotilaallisia organisaatioita?! :) Beats me!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1818
Josko kannattaisit.
Ylevero pois.
Irakilaisille turpaan, kannattaa katsoa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001139726.html
Irakilaisille kaveriksi, kannattaa lukea:
"Eläkkeellä oleva Kari Lehtonen, 73, oli jo pitkään ollut Lauttasaaren seurakunnan toiminnassa mukana. Hänestä tuntui, että nuorille miehille pitäisi pikaisesti keksiä jotakin järkevää tekemistä. Sen piti olla ilmaista ja mielellään lähellä.
– Vein poikia pelaamaan jalkapalloa Lauttasaaren kentälle. Siellä oli ihan innokkaita pelaajia ja tempo oli kova, Lehtonen kertoo.
KUUKAUDEN jälkeen hätämajoituksessa olleet turvapaikanhakijat siirrettiin Olympiastadionin retkeilymajaan. Sieltä monet lähetettiin vastaanottokeskukseen Vantaalle, Heinolaan ja Pieksämäelle. Monet irakilaisista tulivat kuitenkin edelleen käymään Lauttasaaressa. Erilaisia kulttuureita opiskeltu puolin ja toisin.
Hyvin nämä nuoret irakilaismiehet tuntuvat kuuntelevan vanhempaa suomalaismiestä monissa asioissa.
– Olemme keskustelleet esimerkiksi naisten asemasta Suomessa. Ei heillä ole ollut siinä ongelmia, Lehtonen sanoo.
– He ovat suhtautuneet myös kristinuskoon hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti. Ehkä se johtuu siitä, että heidän kotimaassaan on erilaisia uskonnollisia suuntauksia ja he ovat joutuneet pohtimaan omaa suhdettaan uskontoon ja myös uskontojen väärinkäyttöä."
Jostain syystä mv-paskaa ei kiinnosta kuin huonot uutiset mamuista. Jos niitä ei voi varastaa esim. Yleltä, ne täytyy vaikka keksiä.
Höpö höpö tuon keksit ihan ite.
Niin tai sitten MVtä kiinnostaa uutisoida vain NIITÄ uutisia joita YLE ei tule kuunapäivänään kertomaan! :)
Eikö tässä maassa jo sun idiootinkin mielestä ole ihan tarpeeksi medioita komppaamassa YLEn mamutusihanuussontaa!? Vai pitäis sun paukapään mukaan MVnkin yhtyä kuoroon!?! :D