Turvapaikansaanti helpotettu äärimmilleen-!

Yhden Somalin sisäänotto maksaa miljoona euroa. Raksi ruutuun ja sillä siisti.
Nyt käsittely on siirretty suvakkivassareiden hoidettavaksi mikä näkyy tuloksissa.
Kaikki saavat turvapaikan !!
Alla lehtiuutinen aiheesta. Uskomatonta että yhden suvakin allekirjoitus riittää miljoonasatsaukseen ilman kritiikkiä mutta kielteinen päätös edellyttää kahta suvakkia!
Uskomaton mihin tämä Suomen politiikka on johtanut!

Alla lehtiuutinen

Muutos nopeuttaa hakemusten käsittelyä. Turvapaikkapäätösten siirryttyä maahanmuuttovirastolle viranomaiset pääsevät tekemään yhdistyn turvapaikkatutkinnan ja -puhuttelun.

- On arvioitu, että pystymme jopa 60-70 prosenttia tapauksista käsittelemään tällä yhdellä kosketuksella, turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoi tiistaina viraston tiedotustilaisuudessa.

Hän kertoi myös, että turvapaikkapäätöksiä tekevien viranomaisten ratkaisuoikeutta on laajennettu. Yksi henkilö voi tehdä myönteisen päätöksen. Kielteiseen päätökseen tarvitaan edelleen kahden viranomaisen allekirjoitus.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Itsekin järkytyin pahasti että myönteisen päätöksen tueksi tarvitaan vain yksi virkailija,kielteiseen kaksi.Mielestäni kuuluisi olla toisin päin,,
Hyvässä lykyssä saadaan tänne pahamaineisia rikollisia jotka kuormittavat yhteiskuntaamme ja lisäävät turvattomuutta!Elinikäinen elättejä jotka tuovat sukunsakin tänne huonossa tapauksessa.
Maahanmuuttoviraston touhut hämmästyttää aina vain enemmän

Äänestä
  • Migri on yhteiskuntamme mätäpaise kallispalkkaisine johtajineen ja niitä tuon mätäpaiseen syövereissä on runsaasti "yli hyvästä"!

    Lafka sopii nukkehallintomme jatkeeksi, maassamme ei ole puolueetonta tutkintaa ja oikeuslaitosta joka puuttuisi menossa olevaan valtionvarojen ryöstöön.

    Maanantaina ulos tullut Mot ohjelma antoi hyviä viitteitä siitä, kuinka oikeassa olemme täällä olleet. Vokki-yms. siihen liittyvä bisnes varo-ja velkarahoilla pyörii ja tuottaa hilloa poliittisten toimijoiden lähipiireille.

    Äänestä

  • Olen järkyttynyt minäkin koska SUVAKIT tai pikemminkin yksi suvakki voi ottaa mamuja mielin määrin. Ja me veronmaksajat maksamme kaiken tämän.

    ONKO TÄMÄ OIKEIN ?

    Ei varmasti ole ! Nyt Suomen luottoluokitus on laskenut ja kun tiedetään että suomella on järkyttävän suuri ulkomaanvelka niin on sanomattakin selvää että velanhoitokustannuksetkin nousevat. Puhumattakaan niistä lähes 500 000 työttömästä jotka on vailla työtä.

    Herää kysmys, miten hyvin tähän yhtälöön sopii pakolaiset ? Eikös ne lisää työttömyyttä entisestään ?

    Äänestä

  • isis terroristit parhaita valehtelijoita "väärä uskoisille". . nyyhky tarinat yleisempiä.,,ja seuranta pannat jokaiselle maahan jäävälle matulle koipeen.

    Äänestä

Ja pääministerin Kutsu kokoajan voimmassa, ei se maailma niin toimi että Suomi on kaikkien sosiaaalitoimisto.

Äänestä
  • Lopputuloksena on tuhottu valtio, elämä on jo muuttunut riskialttiimmaksi oman maan kansalaisille tänne tunkeutuneiden myötä.

    Poliitikkojemme ja valtionhallinnon virkahenkilöiden uskottavuus alkaa olla pohjillaan, ovat tehneet maastamme maksuautomaatin koko maailman hanttapuliveivareille.

    Kysyä sopii, miksi tämä ennen niin hyvin pitkälti omillaan pärjäillyt valtiomme on ajettava niin alas, ettei veloista selviä useampikaan tuoreempi sukupolvi?

    Toiminta muistuttaa maanpetosta.

    Äänestä

Yksinkertaisesti jokainen joka sitä todella tarvitsee tulkoon kylään. Kuten oli venepakolaiset Chilen kansa. He kouluttautuivat opettelivat kielen ja ajan tullen lähtivät. Osa jäi työläisinä, perheenperustajan, eikä heistä ollut tuollaista ongelmaa. Nämä nykyiset voisi palauttaa heti rajalta. Heistä on vain haittaa harmia ja sydänsuruja (suvakeille) Rosvoja ja raiskaajia ei täällä tarvita.

Äänestä

Mukavaa että maahamme saapuu työhaluisia ammatti-ihmisiä.Suomalaisia pen-
saasta ruikuttajia onkin jo perin tarpeeksi kuten tälläkin palstalla voinemme to-
distaa :) Paskapuheilla ei rakenneta kuin korkia mitättömyys vai mitä rasistit?

Äänestä
  • En ole ihan kamalasti nähnyt ahkeria somalialaisia täällä Helsingissä. Ainut ahkeruus mikä on havaittavissa on älypuhelimen räplääminen, joukossa möliseminen ja shoppailu tyhjillä lastenvaunuilla.

    Onko svenska Peterillä ongelmia sanansyötön kanssa vai treenasitko tavuttamista?

    Mikäli nimimerkkisi viittasi ikääsi niin oletettavasti et sinäkään vielä tuota yhteiskunnalle mitään.

    Sipoossa tai Kirkkonummella kannabista kasvatellessa ja 5 senttisiä laskettaessa voi olla ettei todellisesta maailmasta ymmärrä yhtään mitään.

    Toisaalta sinähän voisit säästää pitkän pennin jos menisit vaikka paperittoman lastenlääkärin pakeille hoidattamaan sukurutsaustautiasi hemofiiliaa tai jos palkkaisitte papan kanssa sinne raksalle paperittomia rakennusinssejä.

    Puskista ruikuttaa. Hymyilyttää, kun svenska Peter pumpulikasastaan pinkit raybanit päässä ottaa osaa yhteiskuntakeskusteluun.

    Äänestä

  • Nyt Isis -porukkaa rupeaa tulla tänne, kun he ovat sotarikollisina vainottuja, arvatkaapa vaan, otetaanko? Tottakai.

    Äänestä

  • Satuit sitten sinä parempikin tänne eksymään, taidat olla meistä riippuvainen? Myönnä, elämäsi olisi todella surkeaa ilman meitä, voisit joutua vaikka vetämään tukkanuottaa tänne laittomasti tulleiden kanssa, keskitä se viha nyt meihin, ketkä emme tänne heitä halua. Mitä muuten uikutat noin muuten, tahtosihan toteutuu 100% saa myönteisen päätöksen? Menisit leipomaan pullaa ja kiikuttamaan parit sukat, kylmää ilmaa taas luvassa. Miksi täällä tuhlaat kallista aikaasi?

    Poikkeus naiset ja lapset ja todella hätää kärsivät.

    Äänestä

  • epistä kirjoitti:

    Nyt Isis -porukkaa rupeaa tulla tänne, kun he ovat sotarikollisina vainottuja, arvatkaapa vaan, otetaanko? Tottakai.

    Nämä vois mennä sitten räjäytystyömaahommiin. Osaavat sen homman hyvin.

    Äänestä

  • Rälssikansanosan edustaja eli suomenruotsalainen itse aina hyysättynä puolustaa vertaisiaan! ;-)

    Äänestä

Kumpi mahtaa olla pätevämpi turvapaikan tarpeen arvioija, kokenut poliisi vai pikakoulutettu "ylitarkastaja"?
Käytännössä kukaan ei kohtuullisessa ajassa pysty selvittämään paperinsa hävittäneen huijarin taustoja, mutta eiköhän poliisi olisi useammin arvannut oikein.

Äänestä
  • Ja arvatkaapa, mitä tuo "pikakoulutus" sisältää?

    Siinä opetetaan tuleva "ylitarkastaja" äärisuvakiksi, joka on täysin kritiikitön suhteessa mamuihin ja heidän satuiluihinsa.

    Äänestä

Kielteisen päätöksen saaneilta ei ole onnistuttu palauttamaan vaa suuri osa heistä on ”kadonnut”. Ovatko kadonneet terroristeja? Kuka heitä piilottaa (siiderivalaat)? Maksavatko he saamastaan ”palvelusta”? Tekevätkö salakuljettajat bisnestä myös ”kadonneilla”? Mitä merkitystä on kielteisillä (turhilla) turvapaikkapäätöksillä?

Äänestä

Kun lähes kaikki somalit saavat turapaikan Suomesta, niin silloinhan kaikki somalit ovat turvapaikan tarpeessa ja olisihan epähumaania jättää heitä kärsimään Somaliaan. Eli kaikki Somalian somalit pitää tuoda Suomeen turvaan. Turvaton somalimaa vain tyhjäksi nopeutetulla aikataululla.

Äänestä
  • Minä todellakin toivon että kommenttisi on provo.
    Jos kaikki omassa maassaan ovat turvattomia ja turvapaikan tarpeessa niin kuka siellä sitten on se uhka. Tuskinpa vaan se maaperä itsessään. Kun ne kaikki tunkee tänne niin ongelma vaan siirtyy.
    Somalialaisten suurin motivaatio on Suomen valtio ja Suomen sosiaalijärjestelmä yhdistettynä epäonnistuneeseen kotouttamiseen. He tietävät että täällä saa hyvät hillot tekemättä mitään ja muslimina he voivat kiertää Suomen lakia yksiavioisuudesta. Ei siihen Suomen viranomaisia tarvita että islamilaiseen moniavioisuuteen pääsee. Imaami vain.
    Kirsikkana kakussa on se että Suomen valtio maksaa vielä lomamatkat vaaralliseen Somaliaan. Siltä reissulta voi sitten tuoda taas yhden vaimon lisää.
    Kenia on antanut humanitaarista apua Somaliaan ja Somalit ovat kiittäneet ainakin kahdella pommi-iskulla. Niitä odotellessa.
    Ihmetyttää vaan millä äö:llä ne rakennetaan. Kun katsoo joitakin somaleita niin jo ulkonäkö ja käytös kertoo että äö ei ole ihan kamalan huike.

    Äänestä

Kannattaa panostaa niihin lapsihakijoihin. No, niitähän ne kaikki tosin ovatkin, jos vaikka jo harmaata onkin tukassa ja parrassa. Juurikin päivän aviisit toitottavat kuinka jo 45v työnhakija on nykyään yli-ikäinen eikä työllisty.

Äänestä

Miten voi yksi ihminen päättää kielitaidottoman mutukan turvapaikasta? Onko nämä nopeasti koulutetut Ylitarkastajat yli-ihmisiä? Oppivatko nuo turviksen äidinkielenkin parissa viikossa? Vai ovatko "Ylitarkastajat turviksia? Ilmankos turvapaikka heltiää 95 % hakjoista. Hylätyt lienevät suomalaisia. Kuka tämän kuplan saa puhkaistua?

Äänestä

Jumalauta, nämä kaikki ovat täällä laittomasti, jopa herra Sipilä asian hymyssä suin myönsi. Laitonta puuhaa mutta päättäjiä ei nyt ilmeisesti kiinnosta asiaan puuttua. Tämä jos ei ole maanpetoksellista toimintaa niin ei mikään. Mitä helvetin hyötyä tehdä leikkauksia kun tänäkin vuonna odotetaan 15000 partalasta joista kuluja miljardi. Voihan niitä tietysti tulla kymmenen kertaa enemmänkin, Suomella kun ei ole rajoja. On vain elatusvelvollisuus kaikille maailman ihmisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UskoTaiÄlä-perk kirjoitti:

Yhden Somalin sisäänotto maksaa miljoona euroa. Raksi ruutuun ja sillä siisti.
Nyt käsittely on siirretty suvakkivassareiden hoidettavaksi mikä näkyy tuloksissa.
Kaikki saavat turvapaikan !!
Alla lehtiuutinen aiheesta. Uskomatonta että yhden suvakin allekirjoitus riittää miljoonasatsaukseen ilman kritiikkiä mutta kielteinen päätös edellyttää kahta suvakkia!
Uskomaton mihin tämä Suomen politiikka on johtanut!

Alla lehtiuutinen

Muutos nopeuttaa hakemusten käsittelyä. Turvapaikkapäätösten siirryttyä maahanmuuttovirastolle viranomaiset pääsevät tekemään yhdistyn turvapaikkatutkinnan ja -puhuttelun.

- On arvioitu, että pystymme jopa 60-70 prosenttia tapauksista käsittelemään tällä yhdellä kosketuksella, turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoi tiistaina viraston tiedotustilaisuudessa.

Hän kertoi myös, että turvapaikkapäätöksiä tekevien viranomaisten ratkaisuoikeutta on laajennettu. Yksi henkilö voi tehdä myönteisen päätöksen. Kielteiseen päätökseen tarvitaan edelleen kahden viranomaisen allekirjoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu