Sinä tulit elämääni eräänä kuumana heinäkuunlopun iltana. Katselit vihreillä nauravilla silmilläsi ja puhuit poikamaisesti. Sinun sanansi avasivat lukitun sydämeni ja minä sulin sinun pehmeään ääneensi.
Välillä sinä innostuit kertoilemaan lapsuudestasi, maalasit mieleeni kuvia menneestä ajasta. Piirrit valoisaa kuvaa aikuisesta herkästä miehestä, joka oli säilyttänyt sisäisen lapsensa sielunsa sopukoissa elämän kuljetellessa omia latujaan.
Pökerryttävällä vauhdilla täytit jokaisen valveillaoloni hetken mieleni riemussa. Sekoitimme toistemme arkea, häiritsimme toistemme työntekoa, rakastuimme kuin keskenkasvuiset teinit. Jokainen yhteinen kiihkeä yömme ja päivämme sekoittui poreilevaksi muistoiksi mieleemme.
Koko ajan me kuitenkin jollakin tavalla tiesimme sen kaiken tunteiden kiihkon ja palon jonakin kauniina päivän loppuvan. Joskus takaraivossani takoivat pienet "lipsahduksesi" puheissasi, vaan rakastuneen on helppo piilottaa asioita mielensä syvyyteen, kun todellisuus sattuu liikaa. Toivo elää meissä kaikissa niin syvällä ja niin vahvana.
Loppujen lopuksi...niin, minä valitsin sen vaikean, tuskaisen tien ja annoin sinun mennä. Sinun oma elämännälkäsi, sitoutumisen pelkosi ja kokemisenhalusi kasvoivat rakkauttammekin suuremmaksi. Sinä et vain sitä itse halunnut tunnustaa ja minä - minä halusin olla itselleni rehellinen.
Joku kuiskaa sisimmässäni sanan katkeruus, joku toinen sanan rakkaus. Rehellisesti en tiedä - mutta yritän antaa meille molemmille anteeksi - myös sinulle.
Välillä sinä innostuit kertoilemaan lapsuudestasi, maalasit mieleeni kuvia menneestä ajasta. Piirrit valoisaa kuvaa aikuisesta herkästä miehestä, joka oli säilyttänyt sisäisen lapsensa sielunsa sopukoissa elämän kuljetellessa omia latujaan.
Pökerryttävällä vauhdilla täytit jokaisen valveillaoloni hetken mieleni riemussa. Sekoitimme toistemme arkea, häiritsimme toistemme työntekoa, rakastuimme kuin keskenkasvuiset teinit. Jokainen yhteinen kiihkeä yömme ja päivämme sekoittui poreilevaksi muistoiksi mieleemme.
Koko ajan me kuitenkin jollakin tavalla tiesimme sen kaiken tunteiden kiihkon ja palon jonakin kauniina päivän loppuvan. Joskus takaraivossani takoivat pienet "lipsahduksesi" puheissasi, vaan rakastuneen on helppo piilottaa asioita mielensä syvyyteen, kun todellisuus sattuu liikaa. Toivo elää meissä kaikissa niin syvällä ja niin vahvana.
Loppujen lopuksi...niin, minä valitsin sen vaikean, tuskaisen tien ja annoin sinun mennä. Sinun oma elämännälkäsi, sitoutumisen pelkosi ja kokemisenhalusi kasvoivat rakkauttammekin suuremmaksi. Sinä et vain sitä itse halunnut tunnustaa ja minä - minä halusin olla itselleni rehellinen.
Joku kuiskaa sisimmässäni sanan katkeruus, joku toinen sanan rakkaus. Rehellisesti en tiedä - mutta yritän antaa meille molemmille anteeksi - myös sinulle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan samoin tunnen omaa vihreäsilmäistäni kohtaan.
Voimia sinulle elämäsi polulle :)!