Älä tue pettämiseen perustuvia suhteita !

Seurustele vain vapaitten kanssa, anna parisuhteissa elävien hoitaa omat ongelmansa keskenään, äläkä luule, että suhde varattuun on oikotie onneen. Älä ole osaltasi ajamassa ihmisiä parisuhdekriiseihin, vaikka omasta mielestäsi et niihin syyllinen olisikaan.
997124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

väliin mahdu kolmatta, jos siinä ei ole ihmisen mentävää väliä. Ottakaa vastuu itse parisuhteistanne, turha siitä on toisia, suhteen ulkopuolisia ihmisiä syyttää.

Taas on joku paha nainen vietellyt hyvän ja avioliitossaan täysin onnellisen miehen vastoin tämän miehen omaa tahtoa. Hyi meitä naisia!

Äänestä
  • Niin kyllä sellaisia viettelijälumppuja tuntuu vain aina löytyvän!!Pitää vaan väenväkisin tyrkyttää itseään naimisissa oleville miehille, vaikka vapaitakin miehiä on olemassa. Vaikka miehessäkin on vikaa, niin luulisi ulkopuolisen naisen kuitenkin tajuavan siirtyä syrjään ja antaa aviopuolisoiden hoitaa kahdenkeskiset jutut keskenään. Ei siihen kolmatta tarvita!!

    Äänestä

  • nimimerkille kirjoitti:

    Niin kyllä sellaisia viettelijälumppuja tuntuu vain aina löytyvän!!Pitää vaan väenväkisin tyrkyttää itseään naimisissa oleville miehille, vaikka vapaitakin miehiä on olemassa. Vaikka miehessäkin on vikaa, niin luulisi ulkopuolisen naisen kuitenkin tajuavan siirtyä syrjään ja antaa aviopuolisoiden hoitaa kahdenkeskiset jutut keskenään. Ei siihen kolmatta tarvita!!

    ... sen miehen pitäsi tajuta olla ottamatta mitään ulkopuolisia VAPAITA naisia väliinne, ennenkuin eronne tai sopunne hoitaneet.

    Mitähän se kertoo puolisosta joka noin vietävissä ... tai siitä joka moisen selkärangattoman vierelleen kelpuuttanut...

    Äänestä

  • Jos yrittäisi joku ängetä niin yritykseksi jäisi. Jos suhteessa ongelmat kyetään selvittään, niin ei sinne kukaan kolmas pääsisi tai saisi äkkilähdön jos uskaltaisi yrittämään!

    On heikkoutta ja raukkamaista elää suhteessa joka on jo omalta osalta ohi ja lähtee sitten vasta kun uusi on löytynyt tilalle. Sitten tämän lähtijän kumppani voi vielä elää siinä uskossa, että heillä on vielä toivoa korjata suhde. Kamala shokki jätetylle useimmiten jos huijari kumppani on ollut taitava valehtelamaan.

    Törkein raukkis on se salakavalasti suhteessa pettävä ja lopulta lähtee uuden matkaan sen löydettyään. En niinkään syyttelisi sitä kolmatta joka voi olla usein hyväuskoinen hölmö ja ehkä tulee itsekkin petetyksi ja pettyneeksi alkuhuuman mentyä ohitse.

    Itse en niin ressukkaa kumppania ikinä ottaisi joka ei voi ensin erota entisestä kunniallisesti ennenkuin alkaa mihinkään suhteeseen. He ovat usein läheisriippuvaisia ja tyytymättömiä kaikkeen huuman mentyä ohitse eivätkä pysty olemaan päivääkään yksin. Eivät siis ole mitään turvallisia ja luotettavia ihmisiä vaan tuuliviiriä!

    Äänestä

  • Pitkässä liitossa on välillä myös niitä vähän huonompia aikoja. Kaikki eivät sitä ymmärrä. Huonona hetkenä sorrutaan pettämään puolisoa ja tulee ero. Usein solmitaan nopeasti uusi liitto. Vasta muutaman vuoden kuluttua huomataan, että uudessakin liitossa tulee huonoja aikoja. Ja taasko vaihdetaan puolisoa...?
    En kylläkään puhu omasta kokemuksesta, vaan lähinnä olen kuunnellut eronneitten miesten kertomuksia.

    Äänestä

  • nimimerkille kirjoitti:

    Niin kyllä sellaisia viettelijälumppuja tuntuu vain aina löytyvän!!Pitää vaan väenväkisin tyrkyttää itseään naimisissa oleville miehille, vaikka vapaitakin miehiä on olemassa. Vaikka miehessäkin on vikaa, niin luulisi ulkopuolisen naisen kuitenkin tajuavan siirtyä syrjään ja antaa aviopuolisoiden hoitaa kahdenkeskiset jutut keskenään. Ei siihen kolmatta tarvita!!

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    ... sen miehen pitäsi tajuta olla ottamatta mitään ulkopuolisia VAPAITA naisia väliinne, ennenkuin eronne tai sopunne hoitaneet.

    Mitähän se kertoo puolisosta joka noin vietävissä ... tai siitä joka moisen selkärangattoman vierelleen kelpuuttanut...

    En usko että se välttämättä kuule "kertoo mitään puolisosta joka on moisen selkärangattoman vierelleen kelpuuttanut". Kun se puoliso voi olla aivan mahtava kaveri, ja saattaa ihan hämmentyneenä,voimattomana ja täysin shokissa katsoa kuinka ennen niin rakastava puoliso alkaa sekoilemaan ja tuhoaa koko yhdessä rakennetun elämän huumaantuessaan "elämää suuremmasta tunteesta".Eikä ymmärrä enää mistään mitään, sitä vaan yrittää selvitä jotenkuten päivästä toiseen ja järkeillä että mitä ihmettä tuolle toiselle on tapahtumassa ja kuinka me tästä ehjinä selvitään?

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    ja siinä jälleen yhden todennäköisesti eronneen naisen viisauksia . keksikää uusia fraaseja.

    Äänestä

  • terveiset! kirjoitti:

    En usko että se välttämättä kuule "kertoo mitään puolisosta joka on moisen selkärangattoman vierelleen kelpuuttanut". Kun se puoliso voi olla aivan mahtava kaveri, ja saattaa ihan hämmentyneenä,voimattomana ja täysin shokissa katsoa kuinka ennen niin rakastava puoliso alkaa sekoilemaan ja tuhoaa koko yhdessä rakennetun elämän huumaantuessaan "elämää suuremmasta tunteesta".Eikä ymmärrä enää mistään mitään, sitä vaan yrittää selvitä jotenkuten päivästä toiseen ja järkeillä että mitä ihmettä tuolle toiselle on tapahtumassa ja kuinka me tästä ehjinä selvitään?

    ... ei ehkä välttämättä noin -- yleistyshän tuollainen väite oli.

    Mutta ei toimivassa parisuhteessa kumpikaan sekoile, jos osaavat ne alamäet ja kriisinsä hoitaa ajoissa. Taitolaji -- valitettavasti monella oppi menee perille vasta kun "oppirahat" maksettu ja kantapään kautta oivallettu...

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    Just joo! Taas oikein ruudinkeksijän oivallus!Helvetin blondi!!!

    Äänestä

  • eikumitänyttaas kirjoitti:

    Just joo! Taas oikein ruudinkeksijän oivallus!Helvetin blondi!!!

    en todellakaan blondi...vaan seksikäs punapää...joka potkii rumempia kauemmaksi ;))))

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    Voisitko vastata minulle, mikä on mielestäsi naisen tehtävä parisuhteessa? Mitä parisuhde sinulle itsellesi merkitsee? Kiinnostaa ihan vain näin ammattilaisen kannalta tuo sinun näkemyksesi asiasta.

    Äänestä

  • vaati aina työtä, olipa sitten kyseessä se "ykkös -" tai "kakkos suhde". Näin ollen rinnakkaissuhteessa varattuun olevalla kolmannella osapuolella on vastuu suhteestaan varattuun. Vai onko ihan oikeasti niin, että rinnakkaissuhteita ei "työstetä" mitenkään?!

    Vähän sama juttu se tuolla liikeenteessä. Olet kolarissa, jossa selkeästi toinen osapuoli on syyllinen. Poliisi sakottaa kuitenin ensin molempia liikenteen vaarantamisesta ja sitten vasta "syyllinen" etsitään. Että siinkäkin tilanteessa jokaisella oli vastuu tilanteesta.

    Äänestä

  • viettelijätär kirjoitti:

    vaati aina työtä, olipa sitten kyseessä se "ykkös -" tai "kakkos suhde". Näin ollen rinnakkaissuhteessa varattuun olevalla kolmannella osapuolella on vastuu suhteestaan varattuun. Vai onko ihan oikeasti niin, että rinnakkaissuhteita ei "työstetä" mitenkään?!

    Vähän sama juttu se tuolla liikeenteessä. Olet kolarissa, jossa selkeästi toinen osapuoli on syyllinen. Poliisi sakottaa kuitenin ensin molempia liikenteen vaarantamisesta ja sitten vasta "syyllinen" etsitään. Että siinkäkin tilanteessa jokaisella oli vastuu tilanteesta.

    kuitenkin, että viaton on aina syytön, turha häntä vetää mukaan pirun peleihin. Käytit autokolari vertausta,ok, siis onko autonmyyjä mielestäsi osasyyllinen kolariin kun ei tiennyt millaiselle asiakkaalle auton myi ja että tämä sen kolaroisi. Samalla logiikallasi myös pappi on syyllinen kun vihki. Kyllä viaton puoliso on viaton. Ja pettävä huoliso "hoitaa toimimatonta avioliittoa" kyseenalaisin keinoin eli pettämällä.

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    Onko vaimon tehtävä olla kotipiika päivisin tai työssäkäyvillä iltaisin ja jaksaa jatkuvasti yöllä olla vielä antava seksikonekkin?

    Jos perheellinen ukko käy luonasi silloin tällöin purkamassa paineita niin muun ajan vietätkö kauneushoitoloissa. Maksaako rakastajasi ne vielä palkaksi hyväksikäytöstäsi?

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    en todellakaan blondi...vaan seksikäs punapää...joka potkii rumempia kauemmaksi ;))))

    hiustenvärin voi vaihtaa mutta hölmöys on pysyvää.

    Äänestä

  • olisko näin... kirjoitti:

    kuitenkin, että viaton on aina syytön, turha häntä vetää mukaan pirun peleihin. Käytit autokolari vertausta,ok, siis onko autonmyyjä mielestäsi osasyyllinen kolariin kun ei tiennyt millaiselle asiakkaalle auton myi ja että tämä sen kolaroisi. Samalla logiikallasi myös pappi on syyllinen kun vihki. Kyllä viaton puoliso on viaton. Ja pettävä huoliso "hoitaa toimimatonta avioliittoa" kyseenalaisin keinoin eli pettämällä.

    .., että rinnakkaissuhteiden komannet osapuolet ajattelevat yleensä, että olemassaolevassa parisuhteessa on vikaa ja että mies tekee sen päätöksen, jos lähtee suhteilemaan muualle.

    Eli suhteessa on aina kaksi osapuolta; tämä kolmas tekee kyllä töitä suhteensa eteen siihen varattuun, joten on enemmän kuin kyseenalaista vedota siihen, ettei kolmasosapuoli ole syyllinen.

    Kausaalisketjuasi toteuttaen kaiken pahan alku ja juuri on sitten vissiin tuo yläkerran herra, kun meni luomaan koko ihmissukukunnan.. Ajattelin ihan selkeästi puhua sen hetkisessä suhdesopassa uiskentelevista. Ymmärsitkö? Ja vastasin siihen, että toimivaan parisuhteeseen ei mahdu ketään.. No, sekin on varmaan loppuun käytetty latteus, sillä kolmas osapuoli antaa taatusti merkkejä siitä, että on kiinnostunut jostain varatusta. Vai toimiiko se niin, että täysin vastakaiuttomaan ihmiseen isket kiinni ja siitä se suhde sitten alkoi..

    Itse en voi vähempää olla kiinnostunut varatuista; jos he eivät saa kotona seksiä tai eivät osaa hoitaan parisuhdetta, niin onko minun velvollisuus antaa sellaiselle, jolle ei puolisokaan? Tai että minä kuuntelisin ruikutuksia perhehelvetistä, kun en asialle mitään MOLEMPIA osapuolia auttavaa voi kuitenkaan tehdä?!

    Ja siinpä se: se, että uskottomuutta perustellaan huonolla parisuhteella on tragiikkaa parhaimmillaan. Ongelmia ymmärtääkseni selvitetään siellä, missä ne on ja niiden kanssa, jotka siihen liittyy.

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Ei sitä sun miestä toiset vie ihan noin vaan... vai luuletko et joku tulee sen kotoaan hakeen...
    Minkäs sille voi jos kotona on sellainen riihenseinästä revästy niin tekeehän sitä mieli katsella joskus paremmankin näköisiä...Joten laittakaa vaimot vähän itseänne.. ja antakaa miehellenne niin niiden ei tartte juosta vieraissa Hakemassa sitä mitä ei kotoa saa.....

    .., että se "riihenseinästä revästy" vaimo usein vie pidemmän korren kuin keinotekoisesti pyntätty "kakkonen".

    Me mihet kun luokitellaan naisia kolmeen luokkaan: vaimot, helppo-hoidot ja sopiva jollekkin muulle. Naimisiin mennään ihmisten, ei kuorien kanssa. Ja kun aika on kaikille yhtä armoton, niin mitä jää "kaunottaresta" jäljelle, kun vuodet vieneet kuoresta loiston?

    Eikä vieraissa käydä siksi, etteikö kotona saisi. Vai käytkö sinä ravintolassa syömässä vain silloin, kun ruokaa ei omassa kaapissa..?

    Äänestä

  • parisuhteessa? kirjoitti:

    Onko vaimon tehtävä olla kotipiika päivisin tai työssäkäyvillä iltaisin ja jaksaa jatkuvasti yöllä olla vielä antava seksikonekkin?

    Jos perheellinen ukko käy luonasi silloin tällöin purkamassa paineita niin muun ajan vietätkö kauneushoitoloissa. Maksaako rakastajasi ne vielä palkaksi hyväksikäytöstäsi?

    Ensiksi minun luonani ei todellakaan käy miehet...vaan se paikka on varattu jo yhdelle joka on todella vapaa...

    Ja jos tuntee ittensä seksikoneeksi niin on parempi sit elää yksinään .. sillä jos todella välitää toisesta niin ei se mitään pakkopullaa oo... vaan se on luonnollista ...

    Itse teen päivisin kotityöt ja iltaisin ahnkin leivän kotiin ja sitten vielä jaksan kyllä sekstailla oman kullan kanssa.. eikä se todellakaan ole mulle mitään pakon sanelemaa..niin silloin kun meillä on se mahdollisuus ottaen huomioon molempien työt... ja matkan... ei asuta yhdessä...

    Äänestä

  • kolmatta kirjoitti:

    Jos yrittäisi joku ängetä niin yritykseksi jäisi. Jos suhteessa ongelmat kyetään selvittään, niin ei sinne kukaan kolmas pääsisi tai saisi äkkilähdön jos uskaltaisi yrittämään!

    On heikkoutta ja raukkamaista elää suhteessa joka on jo omalta osalta ohi ja lähtee sitten vasta kun uusi on löytynyt tilalle. Sitten tämän lähtijän kumppani voi vielä elää siinä uskossa, että heillä on vielä toivoa korjata suhde. Kamala shokki jätetylle useimmiten jos huijari kumppani on ollut taitava valehtelamaan.

    Törkein raukkis on se salakavalasti suhteessa pettävä ja lopulta lähtee uuden matkaan sen löydettyään. En niinkään syyttelisi sitä kolmatta joka voi olla usein hyväuskoinen hölmö ja ehkä tulee itsekkin petetyksi ja pettyneeksi alkuhuuman mentyä ohitse.

    Itse en niin ressukkaa kumppania ikinä ottaisi joka ei voi ensin erota entisestä kunniallisesti ennenkuin alkaa mihinkään suhteeseen. He ovat usein läheisriippuvaisia ja tyytymättömiä kaikkeen huuman mentyä ohitse eivätkä pysty olemaan päivääkään yksin. Eivät siis ole mitään turvallisia ja luotettavia ihmisiä vaan tuuliviiriä!

    kirjoitus!!!

    Kiitos siitä :o)

    Äänestä

Mies ei yksin pysty pettämään. Tarvitaan myös innokas nainen. Kaikki kun eivät ole miestä itselleen saaneet, niin he tietenkin ottavat siitä mistä vaan kiinni saavat. Onhan se säälittävää, mutta jotenkin ymmärränkin puutteessahan he elävät raukat.

Äänestä
  • ... kaikkivoipaisina pidät naisia ... ja heikkoina koko mieskuntaa..

    uskokoon ken tahtoo... jos oloaan eron jälkeen sillä helpottaa

    Äänestä

  • Eiköhän se "puute" löydy sieltä omasta parisuhteesta, kun miehen on lähdettävä sitä "korviketta" kodin ulkopuolelta hakemaan.

    Vaimot vain eivät itse huomaa omia vikojaan. On niin helppo aina syyttää muita omista virheistä.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    ... kaikkivoipaisina pidät naisia ... ja heikkoina koko mieskuntaa..

    uskokoon ken tahtoo... jos oloaan eron jälkeen sillä helpottaa

    Jotta jos jonkun mies/nainen on kenenkä tahansa vietävissä niin parempi että joku "paskan" vie, kerran se vaan kirpaisee. Sillä hän ei ole silloin ollut sinun arvoisesi vaan väkisin pidetty kumppani josta sinä et ole mitään onnea tai arvostusta saanut. Haluatko elää suhteessa jossa toisella ei ole mitään annettavaa itsellesi vaan itse annat ja elät yksipuolisessa suhteessa kumppanin haikailevan pos pääsyä suhteesta.

    Jotkut kykenevät elään rahan ja lasten takia yksipuolisessa suhteessa, mutta riutuvat rakkauden puutteeseen ja korvaavat sitten rahalla sitä mikä tunne- elämästä puuttuu. Juonimmat kulissien pitäjät keksivät keinot pitää kumppani väkisin ja kolmansien pyörien pois häätelemiseen. En viitsi kertoo hyviä näkemiäni erimerkkejä tapauksista.

    Äänestä

  • niinhän ne miehet elävät puutessa ja on pakko hakea sitä ulkopuolelta kun ei kotona saa... kun sattuu oleen pihtarin kanssa aviossa...

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Eiköhän se "puute" löydy sieltä omasta parisuhteesta, kun miehen on lähdettävä sitä "korviketta" kodin ulkopuolelta hakemaan.

    Vaimot vain eivät itse huomaa omia vikojaan. On niin helppo aina syyttää muita omista virheistä.

    Syytetään vaimoja siitä, kun syyttelevät komansia osapuolia kumppanin viettelemisestä. Ja sitten kuitenkin on vaimon vika, jos mies "joutuu" lähtemään vieraisiin. Olisikohan nyt kuitenkin niin, että syyt jokaisen omaan toimintaan löytyy ihmisestä itsestään? Ei kukaan tai mikään voi ajaa toista toimimaan tietyllä tavalla!

    Itse en usko, että haluaisin olla jonkun patjana vain sen takia, että toinen on väärin ymmärretty reppana suhteessa tai että suhteessa menee huonosti. Jos joku ei punkkaan tule kanssani sen takia, että olen viehättävä ja haluttava, niin vetäköön tumppuun!

    Parisuhde on ennemmin tai myöhemmin ylämäki - alamäki vuoristotie. Aika normaalia; siis että ihmisillä kun on omat kehityskriisinsä (alkaen murrosiästä) niin samat kehityskriisit on pidemmällä suhteellakin. Itse olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että parisuhteessa elävien kannattaisi antaa olla rauhassa. Oma mielipiteeni on se, että tuskin haluasin olla kenenkään varatun "vaihtelu virkistää" varttitunti kerta viikossa.

    Äänestä

  • parisuhdeharjoittelija kirjoitti:

    No mutta, eikös se syy löydy sieltä kotoa, jos miehen parisuhde toimii kotona hyvin, ei hänen tarvitse etsiä "rinnakkaissuhdetta" kodin ulkopuolelta. Tokkopa nuo mainitsemasi kolmannet osapuolet nyt kotoa niitä ukkoja tulee kuitenkaan hakemaan. Syyhän siihen täytyy olla.
    Vai onko mielestäsi miehet niin heikkoja tahdonvoimaltaan, että pelkkä vinkkaus riittää
    "patjankorvikkeelta" ja se on sitten menoa.

    Toimimaton parisuhde kotona on kuitenkin se suurin syy noihin syrjähyppyihin, oli kysymyksessä sitten nainen tai mies.

    Parisuhde - oli sitten kyseessä toimimaton tai toimiva - ei voi olla syy esim. uskottomuudelle; uskon, että syy mennä jonkun kanssa sänkyyn on yksinkertaisimmillaan se, että nyt haluaa seksiä..

    On varmaan äärettömän helppoa ymmärtää, että toimimattoman parisuhteen takana on kaksi yksilöä. Ihmisellä on vain kautta aikojen - alkoholisteista lähtien - ollut tapana perustella jotain "väärää" tekoa tai tapaa jollain itsensä ulkopuolisella syyllä. Voisihan pettäjä sanoa kolmannelle osapuolelle esim. näin: "Olen omalta osaltani epäonnistunut parisuhteeni hoidossa". Mutta helpompaa - ja ehkä helpommin saa sympatia-seksiä - on syyttää kasvotonta parisuhdetta ja antaa ymmärtää, että se toinen puolisko on syypää suhteen huonoon tilaan. Vai onko joku "toinen" niin tyhmä, että ei ymmärrä sitä, että viimeistään uskottomuus ajaa suhteen kuin suhteen kriisiin?! Vai hyväksyvätkö kaikki "toiset" uskottomuuden kuuluvan osana "parisuhdeterapiaan"?

    Mutta se mikä saa yllättävän vähän huomiota on se, että ihminen, joka perustelee uskottomuuttaan huonolla parisuhteella, pitää itsekkin toimintaansa vääränä; harvoin ihminen selittelee syitä hyviin tekoihinsa.. Vai kuinka?

    En sanonut mitään siitä, että joku kolmas osapuoli hakee jonkun kotoa pois. Sanoin vain sen, että itselläni ei ole mitään hinkua olla suhteessa ihmiseen, joka tarvitsee seksiä huonon parisuhtee takia. Ja aina on joukossa niitä, joille vaihtelunhalu on ainoa motiivi käydä vieraissa.

    Onko pettäjällä vastuuta parisuhteensa tilasta? Paraneeko se, kun punkkaa jossain välillä ja ruikuttaa kolmannelle osapuolelle elämänsä kurjuutta? Onko elämä todellakin niin kevyttä, että probleemin tullen voi vetää vierasta viikseen ja ajatella, että on oikeus tähän, kun asiat mättää..?

    Toivottavasti on vielä miehiä ja naisia, jotka uskaltavat sanoa ei varatuille ja käskeä heitä keksimään toinen keino hoitaa suhde kuntoon.

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    niinhän ne miehet elävät puutessa ja on pakko hakea sitä ulkopuolelta kun ei kotona saa... kun sattuu oleen pihtarin kanssa aviossa...

    Jos alkaa jalkojaan levitteleen perheellisille äijille. Kuunteleen vielä heidän valitusta ja märinää hullusta akasta kotona.

    Kuka viitsii sellaiseen koiranvirkaan alentua? Joku onneton itsensä kanssa kriisissä oleva ukkomies käyttää hyväkseen hölmöjä hempukoita. hänellä on usein aivan normaali seksi elämä vaimonsa kanssa, mutta uskot kaikki mitä paskaa äijä sinulle syöttää. Aina ne sanoo ettei kotoo enään saa, jotta sinulla leviää jalat helpommin. Ja luulet auttavasi puutteessa olevaa äijä parkaa. Heikko itsetuntosi kohoaa kun luulet olevasi vielä ymmärtäväinen terapeuttikin hänelle.

    Jos äijä ei tahdo erota niin ilmoitat hänen vaimolleen nimettömästi, jotta saat koko ukon itsellesi. Jos vaimo heittää äijänsä pihalle olet tehtävässäsi onnistunut. Röyhkeimmät ilmottaa nimellisesti ja kertoo kaikki yksityiskohtia myöten.

    Heille ei kelpaa varattomat sinkut tai perheelliset vaan mitä varakkaampi perheellinen äijä sitä varmemmin hekin haluavat päästä osingoille. Alkavat melkein heti väsäämään lasta jotta elintaso on taattu jos äijä vaikka sattuisi myöhemmin tekemään hänelle samat temput kun edelliselle vaimolleen. Eipä käy kateeksi!!!

    Äänestä

  • kohtalo !!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Puhu vaan omasta puolestasi..älä muiden kun et tiedä ainakaan musta mitään..

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Eiköhän se "puute" löydy sieltä omasta parisuhteesta, kun miehen on lähdettävä sitä "korviketta" kodin ulkopuolelta hakemaan.

    Vaimot vain eivät itse huomaa omia vikojaan. On niin helppo aina syyttää muita omista virheistä.

    Kun et ole kelvannut kenellekkään vapaalle miehelle aikoinaan! Vaan jäänyt joksikin ukkomiesten naurattajaksi.

    Miksi mies olisi heti viallisen vaimon ottanut? Onko mies muuttunut jossain vaiheessa täydelliseksi ja vaimo vialliseksi? Eikö se mies tee mitään virhettä pettäessään vaimoonsa?

    Äänestä

  • maarit.1 kirjoitti:

    Puhu vaan omasta puolestasi..älä muiden kun et tiedä ainakaan musta mitään..

    Tuntemieni ihmisten avioliitot eivät ole päättyneet toimimattomuuteen tai seksin puutteeseen. Huonosta suhteesta kun lähdetään ennenkuin uusi on katsottu tilalle ja harjoitettu ensin suhteen ulkopuolista seksiä. Mutta joillain on valehteleminen, pettäminen ja itsensä toteuttaminen seksi addiktioilla elämäntapa! Ehkä onkin parempi kun kaksi samanlaista löytää toisensa!

    Sen tiedän että edestään löytää sen minkä taakseen jättää...!!!!

    Äänestä

  • tiedäkkään ! kirjoitti:

    ...ollu varpaista kiinni pitämässä kun tiedät mitä niiden tutujesi makuuhuoneessa menee.. hei ei kukaan kerro toiselle sellaisia asioita..
    Mulla ei oo koskaan miehen tarvinnu hakea ulkopuolista suhdeta eikä kyllä oo hakenukkaan... mä olen riittäny hyvin...niin vaikka olen eronnu niin mua ei ole jätetty vaan se on ollu toisin päin eikä syy ole koskaan ollu toinen nainen...tai muuteskaan kolmas henkilö kyllä ne syyt on meistä kahdesta itsestä löytyny kun on halunnu tunnustaa tosiasiat et vika on meissä itsessämme...
    JA mitä tulee siihen et miehet menee vieraisiin olen monen kanssa jutellu asioista ystävänä en sänkykaverina... ja kyllä niitä tarinoita on todella monenlaisia mutta kyllä siinä oppii suodattamaan ne jotka hakee pelkkää seikkailua..
    Joku tuolla jo aikaisemmin epäili et oisin helppo ukkomiehille mutta erehty siinä aika pahasti mä kun en helppo kellekkään...Mutta mun parhaimmat kaverit on aina ollet miehiä.. mutta aina löytyy niitä jotka kuvittelee kaikkea likaista...

    Äänestä

Noin se vaan on että jopa "parhaat kaverit" kannustavat pikku seikkailuun kun ovat itse puolisonsa toiselle menettäneet: niin eihän tuo naimissa oleva kamu mitään "onnellista liittoa" tarvitse, kun mullakaan ei ole.......
Meinasin itse olla tuollaisen "uhri" mutta onneksi palasin järkiini tarpeeksi ajoissa!!

Äänestä

"Älä tue pettämiseen perustuvia suhteita!"

Miksi avaaja perää kyseistä asiaa suhteen ulkopuoleisilta henkilöiltä, mutta itse toimii asian kannattajana, eli jatkaa toimimatonta parisuhdetta ja syyttää ulkopuoleisia ihmisiä suhteen toimimattomuudesta.

Äänestä
  • Rankat väitteet vetäisit pelkkänä mutuna, samoin kuin muutama muukin, jotka arvelivat minun kituvan kuolleessa parisuhteessa puolisostani kynsinhampain kiinni pidellen. Väärässä olette; eihän teillä ole mitään perusteita väittää että mitään tietäisitte sukupuolestani, tai elämäntilanteestani, parisuhteen laadusta puhumattakaan, koska niillä ei tämän haasteen kanssa ole mitään tekemistä. Aivan sama periaate toimii, olisin sitten missä tilanteessa tahansa.

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Rankat väitteet vetäisit pelkkänä mutuna, samoin kuin muutama muukin, jotka arvelivat minun kituvan kuolleessa parisuhteessa puolisostani kynsinhampain kiinni pidellen. Väärässä olette; eihän teillä ole mitään perusteita väittää että mitään tietäisitte sukupuolestani, tai elämäntilanteestani, parisuhteen laadusta puhumattakaan, koska niillä ei tämän haasteen kanssa ole mitään tekemistä. Aivan sama periaate toimii, olisin sitten missä tilanteessa tahansa.

    Nauraa voi, jos on naurun aihetta, ystävä.

    Valitettavasti kirjoituksesta paistaa se, että jokin on vialla suhteessasi. Meidän ei tarvitse siitä tietää, mutta sinä elät siinä joka päivä.

    Yritä selvittää asiasi.

    Äänestä

  • Jotain pielessä kirjoitti:

    Nauraa voi, jos on naurun aihetta, ystävä.

    Valitettavasti kirjoituksesta paistaa se, että jokin on vialla suhteessasi. Meidän ei tarvitse siitä tietää, mutta sinä elät siinä joka päivä.

    Yritä selvittää asiasi.

    En oikein ymmärrä miten tämä on mennyt mun parisuhteeni pohtimiseksi. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei pitäisi tukea millään tavoin pettämiseen perustuvia suhteita.
    En ole sääliä kerjäävä rupsahtanut vaimoparka, joka on hoksannut ainokaisen aviopuolisonsa pettävän jonkun nuoremman ja kauniimman kanssa. En ole myöskään se kuka on jäänyt kiinni, ja itkee elämänsä raunioilla omaa hölmöyttään, oli se sitten sitä että alunperin alkoi kakkossuhteen, eikä selvittänyt kotona asioita, tahi sitä, että on yksinkertaisesti joutunut raukkamaisuuttaan jättämään elämänsä rakkauden, ja palannut takaisin epätyydyttävään suhteseen.
    En ole myöskään kakkossuhteen osapuoli, joka on saanut kynsilleen uskottuaan aviossa olleen seksikumppaninsa haaveisiin ja lupauksiin. Enkä myöskään ole ystäväsi, joten pientä rajaa.
    Mutta se mitä olen, missä jamassa elämäni on, sopii tasan ja täsmälleen esittämääni ajatukseen, joka mukaan ei pidä tukea pettämiseen perustuvia suhteita.
    Variaatioitahan on muitakin kuin tuo perinteinen kolmiodraama. Voisin olla vaikka jonkun sellaisen ystävä, joka on tarvinnut alibin lähteäkseen salaisen rakkautensa luokse, tai se, joka on antanut asuntoonsa avaimen heille ketkä tarvitsevat pikaisen petipaikan suojasta ihmisten katseilta. Voin olla myös se, joka on periaatteesta sitä mieltä, ettei pettämiseen perustuvasta suhteesta saa kuin pahan mielen, siinä sattuu aina jota kuta. Sen kuitenkin tiedän, että vaikka rapatessa roiskuu, ja saattaa osua omaankin leukaan, tällä saralla se on joku muu kuin minä. Silloin voi olla tai ei ole nauruun aihetta, mutta tosi on, että sitä saa mitä tilaa, vaikka ei aina edes tietäisi mitä on tilaamassa. Ja jos on aikuisista ihmisistä kyse, kyllä jokainen tykönään tietää, mitä seuraa, kun tavalla tai toisella ottaa osaa systeemiin, joka perustuu pettämiseen.

    Aikuisen oikeesti elämä ei ole noin yksinkertaista. Kunpa olisikin.

    Äänestä

  • minulle mihin perustat väitteesi ? Jos sinulla on perusteita, kerrot ne tässä, jos taas vaikenet, voin minä ja muut lukijat olettaa, että olet heittänyt tuon vailla parempaa tietoa.

    Äänestä

  • K.... kirjoitti:

    Aikuisen oikeesti elämä ei ole noin yksinkertaista. Kunpa olisikin.

    on yksinkertaisuuessaan sellainen kuin siitä teemme. Yksin eläen se on tietysti helpompaa, mutta kaksin pimeät illat tuntuvat valoisimmilta.

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    En oikein ymmärrä miten tämä on mennyt mun parisuhteeni pohtimiseksi. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei pitäisi tukea millään tavoin pettämiseen perustuvia suhteita.
    En ole sääliä kerjäävä rupsahtanut vaimoparka, joka on hoksannut ainokaisen aviopuolisonsa pettävän jonkun nuoremman ja kauniimman kanssa. En ole myöskään se kuka on jäänyt kiinni, ja itkee elämänsä raunioilla omaa hölmöyttään, oli se sitten sitä että alunperin alkoi kakkossuhteen, eikä selvittänyt kotona asioita, tahi sitä, että on yksinkertaisesti joutunut raukkamaisuuttaan jättämään elämänsä rakkauden, ja palannut takaisin epätyydyttävään suhteseen.
    En ole myöskään kakkossuhteen osapuoli, joka on saanut kynsilleen uskottuaan aviossa olleen seksikumppaninsa haaveisiin ja lupauksiin. Enkä myöskään ole ystäväsi, joten pientä rajaa.
    Mutta se mitä olen, missä jamassa elämäni on, sopii tasan ja täsmälleen esittämääni ajatukseen, joka mukaan ei pidä tukea pettämiseen perustuvia suhteita.
    Variaatioitahan on muitakin kuin tuo perinteinen kolmiodraama. Voisin olla vaikka jonkun sellaisen ystävä, joka on tarvinnut alibin lähteäkseen salaisen rakkautensa luokse, tai se, joka on antanut asuntoonsa avaimen heille ketkä tarvitsevat pikaisen petipaikan suojasta ihmisten katseilta. Voin olla myös se, joka on periaatteesta sitä mieltä, ettei pettämiseen perustuvasta suhteesta saa kuin pahan mielen, siinä sattuu aina jota kuta. Sen kuitenkin tiedän, että vaikka rapatessa roiskuu, ja saattaa osua omaankin leukaan, tällä saralla se on joku muu kuin minä. Silloin voi olla tai ei ole nauruun aihetta, mutta tosi on, että sitä saa mitä tilaa, vaikka ei aina edes tietäisi mitä on tilaamassa. Ja jos on aikuisista ihmisistä kyse, kyllä jokainen tykönään tietää, mitä seuraa, kun tavalla tai toisella ottaa osaa systeemiin, joka perustuu pettämiseen.

    Olen aivan samaa mieltä. Vaikka tällä palstalla puhutaan mitä puhutaan, niin se on tosiasia että paha saa palkkansa ennemmin tai myöhemmin. Elämä ei voi kauaa perustua itsekkäisiin päämääriin, sillä jossain vaiheessa saa niin tuta että varmaan oppii.

    Äänestä

  • Kolmas osapuoli suhteessa ei ole koskaan syytön ulkopuolinen, vaan osallistuu aivan samalla tavalla pettämiseen. Kolmas osapuoli ei voi laistaa vastuuta asiasta, sillä suhde varattuun henkilöön on yksinkertaisesti väärä ja moraaliton teko.

    Äänestä

  • rautalangasta kirjoitti:

    Kolmas osapuoli suhteessa ei ole koskaan syytön ulkopuolinen, vaan osallistuu aivan samalla tavalla pettämiseen. Kolmas osapuoli ei voi laistaa vastuuta asiasta, sillä suhde varattuun henkilöön on yksinkertaisesti väärä ja moraaliton teko.

    Lähinnä suhteen toimimattomuus pariskunnan välillä kuitenkin se suurin syy, mutta yleensä ne vaimot/miehet tuntuvat syyttelevän sitä "toista naista/miestä" parisuhteen hajoamisesta, mutta harvemmin omaa puolisoa.

    Kenenkään suhteen toimimattomuudesta? Oletko ollut kärpäsenä siellä katossa katselemassa? Mistä tiedät toimiiko se seuhde itselläsikään hetken päästä, kun alkaa arki tuleen suhteeseen?

    Monet katuukin eroonsa ja haikaileen entisen perään kun ovat saaneet vielä paskemman tilalle!

    Joillain on vain levoton luonne ja tarve hakee jännitystä elämäänsä alinomaan.

    Äänestä

  • rautalangasta kirjoitti:

    Kolmas osapuoli suhteessa ei ole koskaan syytön ulkopuolinen, vaan osallistuu aivan samalla tavalla pettämiseen. Kolmas osapuoli ei voi laistaa vastuuta asiasta, sillä suhde varattuun henkilöön on yksinkertaisesti väärä ja moraaliton teko.

    Ketä tämä kolmas osapuoli pettää (ellei itse elä parisuhteessa)? En ymmärrä ...

    Toisekseen, koko ongelmaa ei ole, ellei parisuhteessa elävät mene hakemaan niitä sivusuhteita (tai vastaa seireenikutsuun) ... miksiköhän muuten hakevat vaikka niitä "toisia naisia" ?

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Ketä tämä kolmas osapuoli pettää (ellei itse elä parisuhteessa)? En ymmärrä ...

    Toisekseen, koko ongelmaa ei ole, ellei parisuhteessa elävät mene hakemaan niitä sivusuhteita (tai vastaa seireenikutsuun) ... miksiköhän muuten hakevat vaikka niitä "toisia naisia" ?

    Oletetaan että on olemassa mies ja nainen, jotka elävät parisuhteessa. Mies pettää naista jonkun kolmannen pyörän (toisen naisen) kanssa. Tämä kolmas pyörä tietää, että miehellä on vaimo ja silti menee sänkyyn kyseisen miehen kanssa. Mikä on väärin!!! Tällöin kolmas pyörä osallistuu valehteluun ja tämän parisuhteessa elävän naisen pettämiseen.
    Minä en ainakaan ikinä suostuisi sänkyyn kenenkään varatun ihmisen kanssa, sillä se on minusta niin väärin ja moraalitonta.

    Ja hei, kyse nyt ei olekaan mistään muna-kana jutusta eikä siitä mistä ongelmat parisuhteessa ovat peräisin, vaan kyse on siitä että ON VÄÄRIN HYPÄTÄ VARATUN IHMISEN SÄNKYYN. Minä en ainakaan ikinä antaisi sitä itselleni anteeksi vaikka olenkin sinkku.

    Äänestä

  • VÄÄRIN kirjoitti:

    ... siis moraalitonta joidenkin kriteerien mukaan varmasti on, ja minusta ainakin "tyhmää" toimintaa itselleen (siis ryhtyä "kolmanneksi")...

    Mutta näkisin sen hieman niin, että jos miehellä tai naisella on "himo vieraisiin" suhteessaan joka ei kunnossa ... niin se kohde löytyy vaikka kiven alta. Syyllistettävä sitä kuka sivusuhteen haluaa tai/ja kysyttävä MIKSI, ei niinkään sitä kuka siihen "objektina" ryhtyy (ihmetellä tämän valintaa toki voi)

    Sama jos viinaa tekee mieli, ja eukolle luvattu etten ikinä mitään ota ... niin onko se sitten sen alkon myyjän vika että "Jeppe juo taas"??

    Varattuun suhteen aloittava "toinen" (siis se kolmas osapuoli) on pelkkä objekti. Siis "toisella" ei ole tahtoa tai vastuuta vastustaa varatun kutsua.. Tällä perusteella "toiset" ovat henkilöitä, jotka ilmeisemmin elävät "suhde puutteessa" ja suostuvat kenen tahansa mukaan parantaakseen puutostaan..

    Eli: pettäjä on siis yksin syyllinen. Hän ei kerro kumppanileen (valehtelee jo tässä), että suhde mättää niin pahasti HÄNEN mielestään, etä tarvitsee vierasta (valehtelee edelleen), ja sitten nämä tahdottomat "toiset" ovat vain objekteja, jotka on vietävissä kun merkki annetaan.

    Moneen kertaan on vakuuteltu, että ei sitä pettävää puolisoa kukaan väkisin vie, että niillä on oma tahto ja tekevät itse valintansa. Nyt vihdoinkin selvisi, ketkä niitä tahdottomia ja vietävissä olevia ovat!

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Ketä tämä kolmas osapuoli pettää (ellei itse elä parisuhteessa)? En ymmärrä ...

    Toisekseen, koko ongelmaa ei ole, ellei parisuhteessa elävät mene hakemaan niitä sivusuhteita (tai vastaa seireenikutsuun) ... miksiköhän muuten hakevat vaikka niitä "toisia naisia" ?

    Jollet ole vieläkään ymmärtänyt muna ja kana ongelman ratkaisua, luulen ettei sinun kannata vaivata itseäsi muiden asettamilla haasteilla. Yksikään esihistoriallinen eläin ei ole ollut nisäkäs, joten munia on ollut olemassa jo noin 100 000 000 vuotta (kanoja hieman vähemmän aikaa). Luulisi sinun tietävän tämän kun kommenttisi tuntuu olevan aikaisintaan Jura-kaudelta.

    Niin ja tuohon aiheeseen. Jos harrastaa seksiä toiselle varatun ihmisen kanssa, niin ei itse mielestäsi osallustu pettämiseen? Johtopäätös ajattelumetodistasi: "et petä koska olet yksinäinen ihminen". No mitenkä on jos lupaa esimerkiksi hakea kaverin tiettyyn aikaan linja-autoasemalta, mutta ei sitten vaan jaksakaan lähteä hakemaan. Voinko sitten selittää (ex)kaverilleni että enhän mä sua pettänyt, EI ME OLLA PARISUHTEESSA?

    Jos tiedät seksipartnerisi olevan parisuhteessa petät silloin tätä kolmatta osapuolta. PETÄT kun joku PETTYY. Petit minuakin - olen pettynyt juttuihisi...

    Äänestä

  • parisuhdeharjoittelija kirjoitti:

    Varattuun suhteen aloittava "toinen" (siis se kolmas osapuoli) on pelkkä objekti. Siis "toisella" ei ole tahtoa tai vastuuta vastustaa varatun kutsua.. Tällä perusteella "toiset" ovat henkilöitä, jotka ilmeisemmin elävät "suhde puutteessa" ja suostuvat kenen tahansa mukaan parantaakseen puutostaan..

    Eli: pettäjä on siis yksin syyllinen. Hän ei kerro kumppanileen (valehtelee jo tässä), että suhde mättää niin pahasti HÄNEN mielestään, etä tarvitsee vierasta (valehtelee edelleen), ja sitten nämä tahdottomat "toiset" ovat vain objekteja, jotka on vietävissä kun merkki annetaan.

    Moneen kertaan on vakuuteltu, että ei sitä pettävää puolisoa kukaan väkisin vie, että niillä on oma tahto ja tekevät itse valintansa. Nyt vihdoinkin selvisi, ketkä niitä tahdottomia ja vietävissä olevia ovat!

    Eivät ihmissuhteet ole eksaktitiede kuten esim. matematiikka -- keksitään ratkaisus ja sitten M.O.T.

    Jos oikein ymmärsin pidät sitä kolmatta uhrina ... näin varmasti joskus on, muistaakseni tässäkin ketjussa aiheesta joku kirjoitti. Mutta toisinkin voi olla... kolmas saattaa tahtoa vapaita suhteita, eikä kummemmin sitoutua keneenkään (ja se on hänen vapaa valintansa, ei kuulu meille) ... ja kuka hänen kanssaan suhteeseen lätee tekee myös vaintansa siitä.

    Taatusti muitakin "variaatioita" on -- mutta ovat ne mitkä tahansa, jokainen meistä tekee ITSE päätöksensä ja kantaa niistä VASTUUN jos parisuhteessa ollessaan puolisoaan pettämään ryhtyy, ovat syyt mitkä tahansa sille.

    Minusta syyllisten etsiminen parisuhdekriiseissä harvemmin rakentavaa, ainakaan jos suhde tahdotaan korjata. Paremminkin pitäisi miettiä syitä sille miksi huonoja valintoja ja päätöksiä tekee/tehnyt, jotka loukkaavat puolisoa ja tuhoavat avioliiton ... miksi siinä niin paha olla, mitä olisi tehtävä, kummankin...

    Koskelakos se Tuntemattomassa sano; "En minä syyllisiä tarvitse, Lahtista ja konekivääriä kaipaan."

    Äänestä

  • Go Away kirjoitti:

    Jollet ole vieläkään ymmärtänyt muna ja kana ongelman ratkaisua, luulen ettei sinun kannata vaivata itseäsi muiden asettamilla haasteilla. Yksikään esihistoriallinen eläin ei ole ollut nisäkäs, joten munia on ollut olemassa jo noin 100 000 000 vuotta (kanoja hieman vähemmän aikaa). Luulisi sinun tietävän tämän kun kommenttisi tuntuu olevan aikaisintaan Jura-kaudelta.

    Niin ja tuohon aiheeseen. Jos harrastaa seksiä toiselle varatun ihmisen kanssa, niin ei itse mielestäsi osallustu pettämiseen? Johtopäätös ajattelumetodistasi: "et petä koska olet yksinäinen ihminen". No mitenkä on jos lupaa esimerkiksi hakea kaverin tiettyyn aikaan linja-autoasemalta, mutta ei sitten vaan jaksakaan lähteä hakemaan. Voinko sitten selittää (ex)kaverilleni että enhän mä sua pettänyt, EI ME OLLA PARISUHTEESSA?

    Jos tiedät seksipartnerisi olevan parisuhteessa petät silloin tätä kolmatta osapuolta. PETÄT kun joku PETTYY. Petit minuakin - olen pettynyt juttuihisi...

    ... heikosti valittu otiskko. Mutta siihen myöntäminen päättyykin.

    Lisäät elementtejä keskusteluun (joka toki passaa), tai niin tulkitsen esimerkistäsi... eli ystävyyssuhteen. Kommenttini ovat tähän asti lähteneet siitä ettei "kolmas pyörä" ole petettävän lähipiiristä.

    Mutta ei se oikeastaan perusasetelmaa miksikään muuta, valintojen tekijöitä vain on kaksi joiden tekemät päätökset koskettavat samaa henkilöä.

    Variaatioiden määrä kasvaa kyllä:

    Jos ystävä joka ryhtyy "iskemään" ystävätterensä miestä (esim.) on tehnyt valinnan loukata kaveriaan -- mitä ei ystävälle pidä sallia. Toivotaan että mies tässä tapauksessa tekee sen valinnan ettei lähde pettämään ... täysin hänen päätösvallassaan.

    Jos mies alkaa "hakkailemaan" ystävätärtäsi hän jo valinnan tehnyt aikaa sitten ... tahtoo sivusuhteen (mikä sitten syy siihen?). Ystättären valinta sitten torjua jotta päättää lähteä "kolmanneksi" ja loukata kaveriaan (jolloin tosiaan on "pettämässä" ystävyyttä, ei parisuhdetta).

    Se mitä tahdon painottaa tässä aiheessa on että ihminen (puoliso, ystävä, pettäjä, petetty, kolmaspyörä) ottaa vastuun omista tekemisistään ja valinnoista (ei toisten) ... ennenkuin "ryhtyy toimeen" ajattelee mitä se merkitsee, ja miksi niin haluaa tehdä.
    - miksi petän puolisoani?
    - miksi petän ystäväni luottamuksen?
    - miksi lähden kolmanneksi pyöräksi (ja rakastuminen on minusta hyväsyy)?

    Niin tai näin, turha väittää että kukaan ketään voi "viedä" vaimoltaan tai mieheltään vastoin "kohteen" tahtoa ja valintaa. Aina on vaihotehto sanoa "ei kiitos"!

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Eivät ihmissuhteet ole eksaktitiede kuten esim. matematiikka -- keksitään ratkaisus ja sitten M.O.T.

    Jos oikein ymmärsin pidät sitä kolmatta uhrina ... näin varmasti joskus on, muistaakseni tässäkin ketjussa aiheesta joku kirjoitti. Mutta toisinkin voi olla... kolmas saattaa tahtoa vapaita suhteita, eikä kummemmin sitoutua keneenkään (ja se on hänen vapaa valintansa, ei kuulu meille) ... ja kuka hänen kanssaan suhteeseen lätee tekee myös vaintansa siitä.

    Taatusti muitakin "variaatioita" on -- mutta ovat ne mitkä tahansa, jokainen meistä tekee ITSE päätöksensä ja kantaa niistä VASTUUN jos parisuhteessa ollessaan puolisoaan pettämään ryhtyy, ovat syyt mitkä tahansa sille.

    Minusta syyllisten etsiminen parisuhdekriiseissä harvemmin rakentavaa, ainakaan jos suhde tahdotaan korjata. Paremminkin pitäisi miettiä syitä sille miksi huonoja valintoja ja päätöksiä tekee/tehnyt, jotka loukkaavat puolisoa ja tuhoavat avioliiton ... miksi siinä niin paha olla, mitä olisi tehtävä, kummankin...

    Koskelakos se Tuntemattomassa sano; "En minä syyllisiä tarvitse, Lahtista ja konekivääriä kaipaan."

    ei nyt ihan ole mahdollista aiheissa, jotka käsittelevät erilaisuutta; niin persoonissa kuin tavoissa määrittää, arvottaa ja käsitellä asioita. Yleistyksiä olet itsekkin joutunut tekemään ja rankemman puoleisesti - myöntänytkin sen, että näin on tehtävä mm. rajallisen tilan takia.

    Etkä ilmeisesti huomannut sitä, että teksti oli ironiaa. Lähtökohtana on ollut se ikuisuus kysymys syyllisyydestä. Ketjusta toiseen "kakkoset" heittelevät "ykkösille" kommentteja, joiden tarkoitus on syyllistää petetyt puolisoidensa uskottomuudesta. Ja sitten petetyt puolisot syyttää "toisia" puolisoiden vamppaamisesta.

    Parisuhde on kuin palapeli: menee aikaa, ennen kuin kaikki osaset löytyvät, jokaisella on oma tapa alkaa rakentaa kokonaiskuvaa, puuttuva pala saattaa keskeyttää ja vaikeuttaa kasaamisen. Jos liian moni on saman palapelin kimpussa (tarkoitan nyt tasavertaisia aikuisia), valmistuminen todennäköisesti hidastuu ja vaikeutuu. Siksi tämä kolmansien osapuolten roolin vähättely parisuhteiden kannalta ihmetyttää.

    Suhteen ongelma saattaa olla yksinkertaisimmillaan uskottomuus. Joillekkin yksiöille ikuinen valloittajan rooli on luontainen, ei siihen aja kukaan ihminen tai tilanne silloin. Aloittaessaan suhteen varattuun ihmiseen kolmas osapuoli on jo ollut aktiivinen, ei siis passiivinen objekti. Eikös se niin ollut, ettei kukaan väkisin hae kotoa tai pakota suhteeseen..? Jokainen suhde vaatii aktiivisia toimijoita pysyäkseen suhteena. Jokainen tekee valintansa itse kuinka missäkin tilanteessa toimii.

    Periaatteessa kaikki ihmiset kokevat kielteisinä henkilöt, jotka ovat epärehellisiä. Uskallan epäillä, onko kovinkaan montaa ihmistä, jotka hyväksyvät pettämisen tai rinnakkaissuhteen silloin, kun itse ovat vain petetyn asemassa. Joku heitti joskus, että omaisuus ja sen koskemattomuus on Suomessa parmmin suojeltu ja sanktioitu kuin elävä ihminen. Valitettavaa näyttää olevan se, että liikuttavan yhtenäisesti olemme tuomitsemassa varkaita ja huijareita, mutta jos "varastaminen" ja "huijaus" liittyy vain IHMISIIN, niin teot pyritään ymmärtämään..

    En siis etsinyt syyllisiä, pikemminkin sitä, että kaikki vaikuttavat kaikkeen. Ja kyllä jokaisella parisuhteen osalla - oli sitten ykkönen, kakkonen, lapsi.. jne. - on vaikutusta siihen liittyviin ihmisiin ja heidän keskinäisiin suhteisiin; vaikka kaikki eivät toistensa olemassa olosta tietäisikään!
    Ei ole mukavaa tunnustautua ihmiseksi.

    Monessa kohtaa nyökyttelin....

    Näissä keskusteluissa aikaa sitten olen luopunut tulkitsemasta mielipiteitä johonkin kirjallisuuden tyyliin (tai harjoittamasta sitä)... kun kauhukseen huomaa tragi-koomisen vuodatuksen teatraalisine käänteineen olevan jollekin totista totta ... menee "hiljaiseksi". Joten anteeksi kun ironista tuotostasi en sellaiseksi tulkinnut... toisella lukemisella kyllä.

    Ymmärrän ja tavallaan hyväksynkin "kakkosten" syyllistämisen "ykkösten" suunnalta, jos mies jättänyt ... se helppo kohde, äärettömän konkreettinen, ei tarvitse pohtia lainkaan sitä omaa entistä "onnellista" (?) suhdetta ja sen osapuolia. Mutta jos jää tähän kuvitelmaan, että mies vietiin onnellisesta suhteesta ... niin katkeroitumisen lisäksi ei opi erosta mitään ...

    Kommenttiisi: "omaisuus ja sen koskemattomuus on Suomessa parmmin suojeltu ja sanktioitu kuin elävä ihminen." ... niin, kyllä Suomessa kidnappaus on kriminalisoitu, kuin myös raiskaus. Esineillä ei ole omaa tahtoa, joten sikäli vertauksesi ontuu.

    Äänestä

purkaantui puhumattomuuteen. Nostin kädet avuttomana pystyyn ja sanoin mene ammattiauttajan luo, minä en sinua pysty auttamaan kun et puhu. Hyväksyin toisen naisen jolle mies sai puhua asioistaan ja samalla kokosin tavarani ja muutin muualle, Mitä itseänsä kiduttaa avioliitossa jossa ollaan kuin mykkiä. Jos hän on nyt onnellinen, mietin vain että mikähän vika minussa on, olen itse ammttikuuntelija, ehkä se.
Mies pelkäsi puhua ja
helpompi oli puhua maallikolle. En tiedä.

Äänestä
  • PS. alkoi puhumattomuus. Sulkeutui itseensä äitinsä kuoleman jälkeen. Muuttui aggressiiviseksi eikä kyennyt puhumaan vaikka yritin enkelten kielin mutta ehkä se toinen saa.

    Äänestä

  • ellu kirjoitti:

    PS. alkoi puhumattomuus. Sulkeutui itseensä äitinsä kuoleman jälkeen. Muuttui aggressiiviseksi eikä kyennyt puhumaan vaikka yritin enkelten kielin mutta ehkä se toinen saa.

    Hoitoalan ammatti on taakka aika monelle. Ei siinä että "pitää " hoitaa avuntarpeessa olevia, vaan siinä, että ensinnä lähimmäiset ajattelevat empatian olevan luonteenpiirre, jonka pitää pyhittää kaikki muutkin ihmissuhteet kuin ammatin mukanaan tuomat. Ihmetellään kovin, jos hoitaja ei jaksa tai halua enää vapaa-aikanaan hoitaa lähimmäistensä vaivoja, haukutaan herkästi kylmäksi ja tunteettomaksi. Asiassa on se kääntöpuoli, ettei esimerkiksi lihanleikkaajat vapaa-aikana leikkaa naapurille pihvejä, ei siisti sisäpaloja, vaan tekee sitä nimenomaan työaikana. Lääkärit harvoin vapaa-ajallaan tutkivat ja suunnittelevat lähimmäistensä hoitoa,linja-auton kuljettaja ei ole tarjoamassa kyytiä kaikille tarvitseville lomillaan ja vapaapäivinään, eikä heiltä sitä odotetakaan. Mutta annas olla jos ja kun olet hoitoalan ammattilainen: "katsopas sinä kun olet sairaanhoitaja", terapeutille kannetaan huolet ja murheet, avaudutaan syvintä sisintä myöten, vaikka piti jutella niitä näitä maailman menosta. Jos sanot, että mene hei hoitoon,olet pian kylmän ja tunteettoman maineessa, vaikka kyse ei olisi kuin siitä, ettei muutkaan ammatinharjoittajat tee jatkuvasti pyyteetöntä työtä toisten hyväksi. Palkkaa vastaan tekevät muutkin,miten ei terveyspuolen ammatinharjoittajatkin saisi rajata toimiaan.
    Toinen seikka on se,ettei läheisen edes pitäisi yrittää olla omaiselleen terapeutti, puhua enkelten kielellä. Tässä mennään taas niille linjoille, jotka ovat yhtä jyrkkiä kuin se, ettei ole asiallista puuttua toisten parisuhteisiin.

    En tiedä mihin katse pitäisi kääntää paitsi itseensä, siis kaikkien yleensä, jos väittää ettei parisuhteisiin suhtautuminen ole yksinkertaista. On hyvin yksinkertaista olla sen verran selkärankainen, että sanoo selvän ein silloin kun on sen paikka.
    Minun mielestäni sen paikka on ehdottomasti silloin, kun varattu henkilö alkaa kiehtomaan niin paljon, että pitäisi laittaa vaakalaudalle koko aikaisempi parisuhde.

    Olen työssäni nähnyt, kuunnellut ja yrittänyt auttaa (en sentäs parantaa..) monia triangeleitten osapuolia, ja sen perusteella olen periaatteeni muotoillut. Hyvin usein olen peilannut tehtyjä tekoja, suhteitten kipuja sillä, miten paljon vähemmällä tuskalla olisi päästy, jos siinä vaiheessa, kun on tilanne kotona revennyt tai kylmennyt, ollut rohkeutta ja rehellisyyttä ottaa asia esille, puhua, kertoa muuttuneista tunteista.
    Sen sijaan, jos järjestellään elämään kolmasosapuoli, ja järkätään systeemi toimimaan siten, että voi pettää, alkaa olla jo kriittiset paikat. Avioerot muka vältetään sillä, että joku kolmasosapuoli lämmittää jäähtynyttä petiä, puhaltaa hehkua haalenneeseen liittoon. Pian aikaa järjestelyihin pitää liittää joku uskottu, jolle edes kertoa tapahtumista, pitää olla joku kuka voi antaa alibin poissaoloille, viipymisille.
    Vyyti on hyvin pian aivan sekaisin, ja pahaolo takuuvarmaa. En koskaan ole saanut täyttä selvyyttä siitä, miksi pitää antaa tukensa niille, jotka mielummin sotkevat ainakin kolmen, ellei useammankin elämät salailemalla, valehtelemalla. Miksi ystävä antaa avaimensa, jotta salapari pääsee pikapanoille, miksi itse tyytyy jakamaan jonkun toisen puolison odotellen sydän kylmänä milloin salaisen rakastettunsa vakipuoliso hoksaa koko touhun, ja mitä tapahtuu sen jälkeen.
    Miksi ihmiset haluavat mielummin kehitellä valheen verkon kuin selvittää sotkunsa, ja sen jälkeen pyriä parempiin suhteisiin, oli se sitten eron kautta uusi toiveita enemmin herättävä parisuhde, tai paluu hoitamaan omaa aikaisempaa suhdetta. Minä en vain käsitä, ja tätä rajallista käsitystäni tukemaan olen oivaltanut ettei pidä olla osallisena millään tavalla. Sen verran saa ja voi kunnioittaa itseään, ettei ehdoin tahdoin aja itseään vaikeuksiin.

    sitä kylvää mitä niittää ja kyllä se siitä. Pidin oikeana ratkaisuna lähteä enkä alkanut terapoimaan läheisintäni, suutarin lapset kulkevat paljain jaloin kuten sanonta kuuluu.
    Siellä olkoon, niin makaa kuin petaa ja sanontoja riittää..

    sitä niittää mitä kylvää :)

    Äänestä

Olen elämäni aikana tavannut naisia, jotka kohottavat itseluottamustaan flirttailemalla varattujen miesten kanssa. Useat tekevät kaikkensa saadakseen vastakaikua, ja kun se onnistuu, he tuntevat tyytyväisyyttä ja ylemmyyttä itsestään.
On toki väärin myös varatulta mieheltä mennä mukaan kyseiseen leikkiin, mutta tämä ei poista naisen vastuuta asiasta. On yksinkertaisesti VÄÄRIN tietoisesti yrittää iskeä varattua miestä, vaikka toisten parisuhteessa olisikin ongelmia. Silti tällaiset naiset yleensä iskevät kyntensä kiinni miehiin, jotka elävät onnellisessa parisuhteessa. Kateudesta he haluavat saman itselleen kuin parisuhteen nainen. Jos he sen saavat, mies on jo pian historiaa ja joku uusi mies on kohteena.
Haaste on valtava tällaisille naisille ja uskon etteivät he kykene tämmöistä haastetta vastaanottamaan. Mutta mielenkiintoista silti herättää keskustelua tällaisesta aiheesta.

Äänestä
  • ... voin vahvistaa, että tällaisia naisia on, jotka kokevat varatun miehen haasteena -- en silti sitä kovin yleisenä ilmiönä pidä.

    Mutta jos todella onnellinen parisuhde, niin siihen ei väliin pääse kukaan ... tai sitten mies on holhouksen tarpeessa.

    Äänestä

Kun olen lukenut Suomi24:ää olen yllättynyt asiasta, miten tyhmiä aikuiset ihmiset ovat. Tuntuu kuin ei edes tiedettäisi mikä on oikea ja väärä teko. Tuntuu kuin täällä saisi vääntää rautalangasta ihmisille asioita, kuten esim. ÄLÄ PETÄ, ÄLÄ VALEHTELE, jne. Aina jos joku fiksu, kuten sinä on heittänyt jonkun fiksun kommentin, jonka pitäisi olla täysin itsestäänselvyys kaikille, niin se lynkataan kaikin mahdollisin tavoin. Uskomatonta! En taida jaksaa enää jatkaa tämän palstan lukemista.

Äänestä
  • Eipä taida olla mitään merkitystä enää ihmisyydellä. Tai ehkä sitten, kun pettäjä joutuu yllättäen petetyksi, tai toisena naisena/mihenä ollut joutuu jonain päivänä jakamaan "rakkaansa" uuden "toisen" kanssa. Tosin silloin ei ehkä enää muisteta sitä, että ollaan joskus itse oltu "se toinen".

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    Eipä taida olla mitään merkitystä enää ihmisyydellä. Tai ehkä sitten, kun pettäjä joutuu yllättäen petetyksi, tai toisena naisena/mihenä ollut joutuu jonain päivänä jakamaan "rakkaansa" uuden "toisen" kanssa. Tosin silloin ei ehkä enää muisteta sitä, että ollaan joskus itse oltu "se toinen".

    Kyllähän se niin on että Suomessakin ihmisten moraali on vuosien varrella selkeästi laskenut. Mulle kaikki heti ja äkkiä, suhtautuminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti jolloin kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys myös parisyuhteissa on arkipäivää. Mennän yhteen ja erotaan kun sattuu tänään tuntumaan siltä. Kyllä vieraisiin joutumissen/lähtemisen vastuu on täysin sillä joka sitä keinoa käyttää. Jos parisuhde ei toimi niin sitä on yritettävä korjata ja jos se on mennyt jo korjauskelvottomaan kuntoon niin se täytyy lopettaa mutta ihmisyys ja säädyllisyys aytyy muistaa. Mikäli on lapsia niin silloin erityisest.

    Äänestä

  • DNA halpaa kirjoitti:

    .., mutta asioiden priorisoointi hiukan outoa. Ihminen on valmis tekemään mitä tahansa, jos asiasta hyötyä hänelle iselleen. Parisuhde tuntuu olevan kuin jokin kulutushyödyke; tuotteella on elinkaari ja kun se ei enää miellytä tai on ikään kuin viallinen, niin siitä luovutaan.

    Ja tämä ketju on mielestäni ollut paras osoitus ihmisen luonteesta: olemme mitä kaksinaismoralistsimpia olentoja. Aasian katastrofi sai suurimman osan ajattelemaan näitä ihmisiä, jotka kärsivät. Tavallisessa arjessa ei nyt sitten enää niin väliä sillä, jos jonkun ihmisen elämän kärsimyksiä onkin lisäämässä. Että sellainen sivilisaatio meillä nykyään.

    Äänestä

  • ... eihän se "kolmas pyörä" ketään petä tai valhetele, vaan se mies/nainen joka ao. kolmannen kanssa avioliitossaan pettää ja valhetelee.

    Alkuperäinenhän syyllisti yksin "kolmannet naiset" jotka sitten kiltit perheenisät väkipakolla vievät onnellisesta avioliitosta...

    Aivan ... Uskomatonta!

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    ... eihän se "kolmas pyörä" ketään petä tai valhetele, vaan se mies/nainen joka ao. kolmannen kanssa avioliitossaan pettää ja valhetelee.

    Alkuperäinenhän syyllisti yksin "kolmannet naiset" jotka sitten kiltit perheenisät väkipakolla vievät onnellisesta avioliitosta...

    Aivan ... Uskomatonta!

    On tietysti olemassa "kolmansia pyöriä", jotka eivät tiedä uudella mies/nais-ystävällään olevan jo ennestään parisuhde. Tällöin on tietysti asia aivan eri. Mutta uskon että kirjoittaja tarkoitti miehiä ja naisia, jotka haluavat parisuhteessa elävän henkilön itselleen vaikka tietävät hänen elävän parisuhteessa. Silloin nämä miehet ja naiset osallistuvat myös valheellisuuteen. Vika ei tosin ole täysin heidän vaan kyse on aina suuremmasta kokonaisuudesta. Onhan myös olemassa tapauksia, jossa rakastutaan päätä pahkaa surkeassa avioliitossa elävään. Mielestäni rakkauskin on tosin oikein ja kaikille sallittua. Asioita ei voi yleistää, ne ovat kokonaisvaltaisia.

    Äänestä

  • eiks jee kirjoitti:

    yleistäminen ja kokonaisvaltainen eivät minusta ole sanapareja.

    Yleistetty -- tapauskohtainen
    Kokonaisvaltainen -- suppeakatseinen

    ... mielestäni ovat.

    Tahtominen ja saaminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka minä kuinka tahtoisin naapurin Sepon emännän, niin saisin hänet vain ja ainoasaan jos ao. rouva niin TAHTOO. Ja jos heidän suhde on kunnossa, minä saan (syystäkin) turpaani, jos moista hakkailua edes ryhtyisin yrittämään ... vaikka kuinka "tahtosin" Emmaa vierelleni (ja vaikka olisin kuinka rakastunutkin).

    Vaikka asioita ei pidäkään yleistää -- suotavaa on että ymmärretään syy-seuraus suhde elämässä, ja kuka tekee valinnat omassa parisuhteessaan ... vaikka sitten kokonaisvaltaisesti!

    ´´´´´´´´´´´´´´´´

    PS. ja jos sen Emman parisuhde OLISI "mätä", ja rakastuisimme toisiimme ... ja hän lähtee suhteestaan vihdoinkin ... NIIN mitä pahaa siinä olisi?

    Ajattele asiaa näin! Itse elän parisuhteessa. Minulla oli minulle ennen rakas ystävä, kunnes...
    Oltiin koko porukka yhdessä baarissa ja ystäväni yritti iskeä miestäni. Näin omin silmin tilanteen ja näin miten mieheni työnsi (siis torjui) hänet pois. Ystäväni ei saanut häntä, vaikka on lumoavan kaunis nainen ja minua ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Mielestäni ystäväni teki todella väärin. Tiedän myös lukuisia tapauksia, missä nainen flirttaa miestä ns. heikolla hetkellä ja PAM.

    Viis sanapareista!!! Minusta on väärin, jos tieten tahtoen 3:s pyörä yrittää iskeä parisuhteessa olevaa. Yleensä hän on vielä joku pariskunnan yhteinen tuttu.

    Olisitko valmis ottamaan jonkun avioparin, (jolla on lapsia) naisen/äidin itsellesi seksisuhteeseen tuntematta siitä huonoa omaatuntoa?

    Vaikka minä itse tiedostaisin, ettei nainen lähtisi jos parisuhde olisi hyvä, en silti ikimaailmassa voisi tehdä sitä hänen miehilleen ja lapsilleen. Vaikka tiedostaisin, että kyseinen nainen hakisi seksinsä jostakin muualta, minä en haluaisi olla tuo kyseinen moraaliton henkilö, joka osallistuisi moiseen valheellisuuteen. Minä en ole itsekäs!

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    ... nainen tai mies ... vaikka kuinka kaunis tai komea ... tekee itsestään naurunalaisen pellen jos varattaua yrittää pokata ja saa pakit. Mutta, ei minusta sen enempää vahinkoa tee tai aiheuta... paitti tiukkapipoisessa porukassa sitten ehkä ystävyyden päättymisen...

    Aivan eri luokan asia sitten "syntisyys asteikolla" jos ao. leikkiin varattu lähtee TAI itse on aloitteen tekijä.

    Millä heikolla hetkellä?? ... jälleen, käsittämättömän tahdottomina ja valintoihin kekenemättöminä jotkut naiset tuntuvat yleistäen miehiä pitävän ... lähes loukkaavaa...

    Jos mies lähtee pettämään, hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee ja on siihen löytänyt SYYNSÄ (eivät välttämättä oikeutetut! .. jos koskaan) ... pettämisen "väline" joko löytää miehen tai hänet löydetään, mutta siinä enää kyse toteuttamistavasta...

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Olisitko valmis ottamaan jonkun avioparin, (jolla on lapsia) naisen/äidin itsellesi seksisuhteeseen tuntematta siitä huonoa omaatuntoa?

    Vaikka minä itse tiedostaisin, ettei nainen lähtisi jos parisuhde olisi hyvä, en silti ikimaailmassa voisi tehdä sitä hänen miehilleen ja lapsilleen. Vaikka tiedostaisin, että kyseinen nainen hakisi seksinsä jostakin muualta, minä en haluaisi olla tuo kyseinen moraaliton henkilö, joka osallistuisi moiseen valheellisuuteen. Minä en ole itsekäs!

    Oikeasti henkilökohtaisiin kysymyksiin aina helppo vasta:

    En lähtisi moiseen suhteeseen lainkaan, joten varmaan tuntisin huonoa omaatuntoa.

    Esimerkilläni (joka oli kirjoitettu niin konditionaalissa kuin osaan) koetin ns. vääntää rautalangasta sen, ettei kukaan tai mikään voi tulla pariskunnan väliin (vaikka kriisissä, JOS osaavat sellaiset hoitaa fiksusti) vaikka tahtoisikin, ellei siihen PÄÄSTETÄ (tahdota) kolmatta väliin.

    Äänestä

En ole tähänkään päivään mennessä ollut "kakkonen", enkä aijo periaatteestani luopua.

Vaikka ikää on, niin haluan vielä käyttä "vaaleanpunaisia" laseja ja ajattelen näin: jos jostain ihmisestä todella välittää ja pitää, niin hänelle on valmis antamaan enemmän kuin "kakkosen" roolin. Näin minua on ainakin miehet kohdelleet ja arvostan sitä todella!

Äänestä
  • Niin kauan kuin on ihmisiä, riittää niitä sekoilijoita, aivottomia naisia/miehiä, jotka sekaantuvat varattuun ja tuhoavat heidän perheensä.
    Katkeruutta ja kaunaa, vihaa ja itkua. Lasten asema unohtuu kaiken keskellä, puolin ja toisin.

    Avioliitto pitää ensin lopettaa kahden kesken, jos se ei toimi hyvistäkään yrityksistä huolimatta. Osoittaa todella ihmisestä suurta itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä ottaa kolmas pyörä avioeron keskelle sotkemaan.
    Avioerossa on muutenkin kestämistä ja kokemus on sellainen, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Ken kokee sen tietää.

    KAikesta ihminen toipuu. Kuolemasta, Avioerosta, onnettomuudesta, ihan mistä vain. Aikaa se ottaa, mutta toipuu. Samassa ajassa perheen rikkoneet osapuolet palaavat arkeen vuosien kuluessa.
    Avioero on lopulta taysin tarpeeton useimmissa suhteissa, vaatii vain kyky'ä ajatella asiaa toisin. Ihmiseltä se ei onnistu, ellei ensin koe jotain. Toinen kokee surua, toinen jotain muuta. Lopulta voidaan todeta kaiekn olleen täysin turhaa.
    Rahallisesti avioero on aina huonompi "juttu". Avioerossa usein maksetaan siitä uudesta puolisosta huikeita summia, joko osittamalla, tai muuten.Pelkästään rahaaliset uhraukset ovat mittavia, henkinen ja lasten hyvinvointi huomioon ottaen ei kukaan voi perustella eroaan vuosien kuluttua järkeväksi ratkaisuksi

    Äänestä

  • kaiken nähnyt? kirjoitti:

    Niin kauan kuin on ihmisiä, riittää niitä sekoilijoita, aivottomia naisia/miehiä, jotka sekaantuvat varattuun ja tuhoavat heidän perheensä.

    Sattui kerran tilanne, jossa toinen puolisko petti toista vuosia. Asia lopulta tuli ilmi ja alkoi ihmisiä repivä parisuhteen selvitystyö.

    Petetty totesi lopulta, että koska parisuhde huonoudessaan oli saanut toisen toimimaan vastoin omia periaatteeitaan, niin hän on valmis eroamaan, jotta pettäjä saa itsekunnioituksensa takaisin.

    Tuli sitten se hetki, kun omaisuus joutui jakoon ja pettäjä syytti petettyä siitä, kuinka tämä tunteettomasti tuhosi yhdssä rakennetun.

    Pettäjä totesi, että huono suhde oli tehnyt tästä huonon ihmisen, mutta vakuutti kuten pettäjä aikoinaan, ettei omaisuuden ositukseen liittynyt mitään tunteita.

    Tämä tarina on ystäväpiirristäni ja nyt muutaman vuoden kuluttua tilanne on se, että pettäjä on alkoholin suurkuluttaja ja "toiset" häipyneet jonnekkin. Petetty onneksi oivalsi, että hän ei ole vastuussa kenenkään ratkaisuista.

    Lapsia tuossa suhteessa ei onneksi ollut. Sillä kyllä tarpeeksi moneen nuoreen on jo sosiaalistettu ajatus siitä, että jokainen ihminen on vaihdettavissa ja korvattavissa, kun kyllästyttää.

    Mutta miksi ihminen ei opi? Miksi ihminen ei uskalla kohdata suhteessa arkea? Miksi pettää, kun pienemmillä vaurioilla selviää erosta (siis jos suhde ei toimi ja tarvittava työ tehty)? Tuleeko petetyistä usein niitä "kakkosia"? Onko ihmine vain itsekkäästi tekopyhä?

    Äänestä

  • kaiken nähnyt? kirjoitti:

    Niin kauan kuin on ihmisiä, riittää niitä sekoilijoita, aivottomia naisia/miehiä, jotka sekaantuvat varattuun ja tuhoavat heidän perheensä.
    Katkeruutta ja kaunaa, vihaa ja itkua. Lasten asema unohtuu kaiken keskellä, puolin ja toisin.

    Avioliitto pitää ensin lopettaa kahden kesken, jos se ei toimi hyvistäkään yrityksistä huolimatta. Osoittaa todella ihmisestä suurta itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä ottaa kolmas pyörä avioeron keskelle sotkemaan.
    Avioerossa on muutenkin kestämistä ja kokemus on sellainen, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Ken kokee sen tietää.

    KAikesta ihminen toipuu. Kuolemasta, Avioerosta, onnettomuudesta, ihan mistä vain. Aikaa se ottaa, mutta toipuu. Samassa ajassa perheen rikkoneet osapuolet palaavat arkeen vuosien kuluessa.
    Avioero on lopulta taysin tarpeeton useimmissa suhteissa, vaatii vain kyky'ä ajatella asiaa toisin. Ihmiseltä se ei onnistu, ellei ensin koe jotain. Toinen kokee surua, toinen jotain muuta. Lopulta voidaan todeta kaiekn olleen täysin turhaa.
    Rahallisesti avioero on aina huonompi "juttu". Avioerossa usein maksetaan siitä uudesta puolisosta huikeita summia, joko osittamalla, tai muuten.Pelkästään rahaaliset uhraukset ovat mittavia, henkinen ja lasten hyvinvointi huomioon ottaen ei kukaan voi perustella eroaan vuosien kuluttua järkeväksi ratkaisuksi

    Eipä se noin yksioikoista ole;joissain tapauksissa on jo alunperin selvää, että eroaminen on ainut järkevä vaihtoehto, maksoi mitä maksoi. Valitettavaa toki on että täysin toisilleen sopimattomat ihmiset ryhtyvät suhteisiin keskenään, mutta ihminen on sangen arvaamaton olio, eikä sen toiminnassa aina ole mitään tolkkua. Ulkopuolinen näkee missä muka on järkeä, mutta ei välttämättä näe sisälle siihen miksi kuitenkaan ei toimita sen mukaan. Mitä ilmeisemmin syyt ja seuraukset ei aina kulje käsikkäin järjen kanssa, vaan huomattavasti sitä edellä. Siksi ei voi sanoa, ettei avioero ole koskaan hyväksi. Joskus se on pienin mahdollinen paha, kaikkien kannalta.

    Äänestä

Usein se varattu vain piirittää ja viettelee sinkun kertomatta, että on varattu eikä sitten ihan hevin luovu 'saalistaan' vaikka 'kakkonen' asiantilan huomattuaan pyrkisi tosissaan irti. Kuten avioliitoissakin tapahtuu: riiputaan kumppanissa vaikka kaikki yhteinen yritys on ajat sitten kuollutta.
Asiat ovat harvoin niin yksiselitteisiä, kuin fanaattiset kaiken tietävät haluavat uskoa.

Äänestä
  • Kyllä itse ole aina päässyt eroon epämiellyttävistä ja huijjareista! Pysy äijjistä erossa jos olet noin heikko! Lyö jalkasi yhteen, äläkä levittele niitä kenelle tahansa jos sinulla on yhtään itsearvostusta enään jäljellä?

    Äänestä

  • Jos joku riippuu niin mitä vittua se sulle kuuluu? Jos joku päissään oleva äijä sulle valehtelee ja käyttää yhden illan patjana, niin oletko heti ottaan siitä äijjän jos vaan saat? Mutta kun sua vituttaa se että panosi häipyykin vaimonsa luo heti aamun valjettua.

    Tosi helppoo jos sinua yksinäistä uhria vain ei olisi olemassa jalkojaan levittelemässä ukko miehille! Jos sulla on älyä voit testata onko joku parisuhteessa vai ei! Etkä levittele heti ensimmäisenä iltana kapakasta löydetylle tyypille. johan se on niin vitun yksinkertaista!

    Nosta moraalisi korkealle niin ei tarvitse ruikuttaa! Älä alennu uhriksi, huoraksi!!!! Itse olet itsestäsi vastuussa ei kukaan muu!

    Äänestä

  • riippua kirjoitti:

    Jos joku riippuu niin mitä vittua se sulle kuuluu? Jos joku päissään oleva äijä sulle valehtelee ja käyttää yhden illan patjana, niin oletko heti ottaan siitä äijjän jos vaan saat? Mutta kun sua vituttaa se että panosi häipyykin vaimonsa luo heti aamun valjettua.

    Tosi helppoo jos sinua yksinäistä uhria vain ei olisi olemassa jalkojaan levittelemässä ukko miehille! Jos sulla on älyä voit testata onko joku parisuhteessa vai ei! Etkä levittele heti ensimmäisenä iltana kapakasta löydetylle tyypille. johan se on niin vitun yksinkertaista!

    Nosta moraalisi korkealle niin ei tarvitse ruikuttaa! Älä alennu uhriksi, huoraksi!!!! Itse olet itsestäsi vastuussa ei kukaan muu!

    Ei voi olla niin,että kaikki pettämiset ja valehtelut ovat ainoastaan naisten syytä. Ilman vonkaavia miehiä ei olisi petettyjä naisia. Ilman vonkaavia naisia ei olisi petettyjä miehiä. Kahden kauppaa, ei tarvi ostaa kaikkea mitä maailmalla tyrkytetään.

    Äänestä

Kaikki täällä tuntuvat lähtevän oletuksesta, että pettäminen on vain seksiä. Mies käy panemassa silloin tällöin jalkansa auliisti levittävää hempukkaa ja palaa sitten onnellisen avioliittonsa helmoihin. Mutta entä jos tämä avioliiton ulkopuolinen suhde ei sisälläkään seksiä? Jos se sisältää keskustelua, halailua, suutelua, yhteisiä matkoja mutta ei yhden yhtä yhdyntään johtavaa aktia - ei ennen kuin mies on tehnyt päätöksensä ja eronnut puolisostaan. Mihin te toisen naisen 'patjaksi' ja seksinnälkäiseksi syöjättäreksi leimaavat moralistit sitten perustatte väitteenne, että mies pettää vain toisen naisen seksillä viettelemällä ja oikeasti rakastaa ja palvoo puolisoaan maailman sielukkaimpana ja rakkaimpana ihmisenä.

Entä jos se toinen nainen onkin se sielunkumppani ja suhde puolisoon todellakin vain valhetta ja selkärangattomuutta myöntää mikä on totta?

Äänestä
  • .., sillä siitähän olettamuksesta jokainen parisuhde - ainakin toivottavasti - alkaa, että on löytänyt sen sielunkumppanin. Ja näin jatkuu siihen asti kunnes suhde ja kumppani arkistuu. Uskoisin, että todellinen sielunkumppanuus punnitaan silloin, kun eteen tulevia ristiriitoja joudutaan ratkomaan.

    Tuollainen sielunkumppanuus, joka perustuu henkisen yhteyden luomiselle toiseen, kun oma kumppania ei syystä tai toisesta enää mielletä "sielunkumppaniksi", on vain yksi tapa ratkoa ongelmia. Kuinka sitten, kun taas seuraavassa suhteessa on pulmia? Onko jossain taas uusi "sielunkumppani"?

    Mutta tuollaisena "sielunkumppanina" sinä lienee hyväksynyt ja valmis aloittamaan suhteen, jossa vaikeuksista mennään yli vaihtamalla kumppani toiseen.

    Uskottomuus ei aina perustu pelkkään seksiin, mutta tekeekö se siitä oikeutetumpaa? Haluaisitko sinä todella, että oma kumppanisi "ratkoisi" suhteenne ongelmia rakentamalla samanaikaisesti suhdetta toiseen? Eikö sielunkumppanit juuri ymmärrä sen, että vapaudesta ja vapaaehtoisuudesta kumppanuus tulisi rakentaa?

    Äänestä

  • Kaikki ei suinkaan lähde olettamuksesta että vain seksi on pettämistä, en minä ainankaan. KÄytännössä on ihan se ja sama, liotellaanko värkkejä ja vehkeitä yhdessä ennen vain jälkeen ratkaisun. Kuvailemasi tilanne on pettämistä ehkä vielä pahemmassakin mitassa, eikä se muutu sen viattomammaksi vaikka ei aktin aktia suoritettaisi. Eihän tuota usko kukaan, eikä sillä ole yhtään pettämistä lieventävää vaikutusta. Vai osaisitko sinä iloita saatuasi kuulla, että puolisolla on sinun lisäksesi suhde jonkun toisen kanssa, jota hän kuvailee sielunsisarekseen, mutta ei ole häneen yhtynyt. Olisitko yhtään sen iloisempi, helpottuneenpi ? Minä luulen, ettet sinä osaisi olla kiitollinen, etteivät kuitenkaan ole naineet, ja epäilen, että kiinteä henkinen suhde yhteisine matkoine ja kokemuksine loukkaisi vähintää yhtä paljon ellei enemmin. Todennäköisesti yhteisille matkoillekaan ei pääse valehtelematta. Ehkä aktittomaan suhteeseen on muitakin syitä kuin lojaliteetti vakipuolisoa kohtaan.
    Jos sinulle itsellesi tarjoiltaisiin tällainen henkiseen yhteyteen verhottu pajunköysi suostuisitko nielemään kakistelematta ?

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Kaikki ei suinkaan lähde olettamuksesta että vain seksi on pettämistä, en minä ainankaan. KÄytännössä on ihan se ja sama, liotellaanko värkkejä ja vehkeitä yhdessä ennen vain jälkeen ratkaisun. Kuvailemasi tilanne on pettämistä ehkä vielä pahemmassakin mitassa, eikä se muutu sen viattomammaksi vaikka ei aktin aktia suoritettaisi. Eihän tuota usko kukaan, eikä sillä ole yhtään pettämistä lieventävää vaikutusta. Vai osaisitko sinä iloita saatuasi kuulla, että puolisolla on sinun lisäksesi suhde jonkun toisen kanssa, jota hän kuvailee sielunsisarekseen, mutta ei ole häneen yhtynyt. Olisitko yhtään sen iloisempi, helpottuneenpi ? Minä luulen, ettet sinä osaisi olla kiitollinen, etteivät kuitenkaan ole naineet, ja epäilen, että kiinteä henkinen suhde yhteisine matkoine ja kokemuksine loukkaisi vähintää yhtä paljon ellei enemmin. Todennäköisesti yhteisille matkoillekaan ei pääse valehtelematta. Ehkä aktittomaan suhteeseen on muitakin syitä kuin lojaliteetti vakipuolisoa kohtaan.

    Ainoita kuviteltavissa olevia syitä aktittomaan suhteeseen voisivat olla seuraavat:
    -ei ole tilaisuuttta, vaikka se kyllä yleensä luodaan vaikka kuinka riskaabeleihin oloihin.
    -suhde ei kestä kovinkaan montaa päivää-viikkoa ennen kuin päätyy ratkaisuun.
    -uskonnolliset syyt, vaikka eiköhän mikä tahansa usko kiellä ulkopuoliset suhteetkin
    - aiemmat sukupuoliset ongelmat: Tätä epäilisin ensimmäisenä ja kaikista vahvempana syynä. Jos edellisessä suhtessa on kärsitty esimerkiksi ennen aikaisesta siemensyöksystä, tai mies tietää vehkeensä ja/tai itsensä olevan ns.onneton ts. vaimo ei ole ollut kovin tyytyväinen hänen tarjouksiin ei varmaankaan heti lähde "hurmaamaan" seuraavaa kumppania niillä heikoimmiksi todetuilla avuilla. Ehkä sitä lähtee varmistamaan asiaa vaikka henkiseltä puolelta ajatuksena, että uusi kumppani olisi armeliaampi, ts. olisi muka rakastunut niin paljon, ettei välitä jos ei seiso, loppuu veto kesken kaiken tai heti ensimmäisellä työnnöllä.
    Tämän väitteeni perustan pelkästeen omaan kokemukseen, jossa oli kyseessä kaksi vapaata aikuista ihmistä, joista mies olisi halunnut siirtää yhdyntää hamaan tulevaisuuteen. Alkuun en tajunnut mistä oli kyse, mutta kun miehen kelpasi nuolla, mutta ei tulla peniksellään alkoi raksuttaa. Vähän aikaa kuuntelin hänen tarinointiaan, ja niinhän se oli. Ja siihen loppui ne laulut.

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Kaikki ei suinkaan lähde olettamuksesta että vain seksi on pettämistä, en minä ainankaan. KÄytännössä on ihan se ja sama, liotellaanko värkkejä ja vehkeitä yhdessä ennen vain jälkeen ratkaisun. Kuvailemasi tilanne on pettämistä ehkä vielä pahemmassakin mitassa, eikä se muutu sen viattomammaksi vaikka ei aktin aktia suoritettaisi. Eihän tuota usko kukaan, eikä sillä ole yhtään pettämistä lieventävää vaikutusta. Vai osaisitko sinä iloita saatuasi kuulla, että puolisolla on sinun lisäksesi suhde jonkun toisen kanssa, jota hän kuvailee sielunsisarekseen, mutta ei ole häneen yhtynyt. Olisitko yhtään sen iloisempi, helpottuneenpi ? Minä luulen, ettet sinä osaisi olla kiitollinen, etteivät kuitenkaan ole naineet, ja epäilen, että kiinteä henkinen suhde yhteisine matkoine ja kokemuksine loukkaisi vähintää yhtä paljon ellei enemmin. Todennäköisesti yhteisille matkoillekaan ei pääse valehtelematta. Ehkä aktittomaan suhteeseen on muitakin syitä kuin lojaliteetti vakipuolisoa kohtaan.
    Jos sinulle itsellesi tarjoiltaisiin tällainen henkiseen yhteyteen verhottu pajunköysi suostuisitko nielemään kakistelematta ?

    Tuossa valossa -- mitäpä mieltä olet miehen ja naisen välisestä ystävyydestä ... ei seksiä, eikä siihen kumpikaan pyri, vaan ystävyyttä. Ja jos vaikka mies aviokriisissä, voi nainen auttaa ystävänä ... näkemykset ehkä erilaisia kuin sählyporukan jätkiltä saa...

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Tuossa valossa -- mitäpä mieltä olet miehen ja naisen välisestä ystävyydestä ... ei seksiä, eikä siihen kumpikaan pyri, vaan ystävyyttä. Ja jos vaikka mies aviokriisissä, voi nainen auttaa ystävänä ... näkemykset ehkä erilaisia kuin sählyporukan jätkiltä saa...

    Pieni kyssä, mutta vastaus onkin jo monisyisempi, eikä varmaa tässä mietelmässä ole kaikkia seikkoja pohdittu riittävästi, mutta pikana:
    Nähdäkseni -mutu- kompa on tuossa parisuhdekriisissä:
    Vaimona ärsyyntyisin ehkä lisää jos tietäisin tällaisen ystävättären olevan kuuntelumatkan päässä. Ehkä saisin lisää kipinää, ehkä latoisin sanoja sekä miehelleni että ystävättärelle ilman sensuuria. Suurin v**ksen aihe olisi varmaan se, miksi mieheni voi puhua ja selvittää jonkun toisen kanssa, mutta ei minun.

    Ystävättärenä voisin kuunnella, mutta koska en ole parisuhteessa ystäväni kanssa, en voisi tietää mitkä perimmäiset asiat on ajaneet kriisitilanteeseen, joten en voisi kovin päteviä näkemyksiä esittää. Lisäksi saattaisin olla enemmin lojaali ystävälleni, enkä välttämättä muistaisi kunnioittaa tietooni tulleita vaimon näkemyksiä, jotka kuitenkin olisivat vain toisen käden tietoja. Jos taas juttelisin vaimonkin kanssa olisin jo töissä, enkä taas sielläkään mieluusti ottaisi läheisiäni asiakkaiksi.
    Ilman ammaattiaspektiakin voisi sanoa, ettei kannata mennä härrimään tilanteeseen johon ei itse kuulu. Pyytäisin jakamaan keskenään, ja menemään jonkun ammattiauttajan juttusille, jos ei meinaa selvitä.
    Sikälis olet oikeassa, näkemykset on varmasti erilaisia kuin sählyporukan jätkien, eri asia vaan,ketä, mitä ja miten paljon kannattaa kuunnella;jokainen kuitenkin miettii asioita omista lähtökohdistaan. Tietysti pitää olla joku jolle purkaa, mutta ehkä se voisi olla joku muu kuin tällainen jomman kumman oma vastakkaista sukupuolta oleva ystävä, joka kriisitilanteessa saattaa ärsyttää turhaan.
    Tietysti jos asia on jo ratkennut vaikka eroon, on ystävää tuettava ja kuunneltava, silloin ei enää riko mitään, mutta tilanne saattaa olla edelleenkin niin tulenarka, että oma nahka on vähän liikaa vaarassa. Miettiä taas se auttaako rakentamaan mitään vai pahentaako entisestään. Kaveriahan ei jätetä. Siitä kuitenkin pidetään kiinni.

    Mielestäsi miehillä oltava vain mies ystäviä, ja naisilla vain naisia ystävinä joiden kanssa kaksin purkaa huolia ja selvittää ajatuksiaan?

    Äänestä

  • Taas sama juttu. Mikä hinku teillä kaikilla on ajatella, että se toinen suhde 'perustetaan ratkomaan vakisuhteen ongelmia' tai jonkinlaiseksi terapiasuhteeksi? Onko se niin mahdotonta käsittää, että se ns. kakkossuhde onkin jotain oikeaa, jotain aitoa, jotain niiden kahden välistä, jolle kumpikaan ei voi mitään? Että siitä 'oikeasta suhteesta' ei oikeasti vaihdeta sanan sanaa, ei vuodateta suhteen ongelmia, ei seksin puutetta? Että siitä päinvastoin vaietaan ja halutaan unohtaa koko asia, jotta voidaan vain nauttia toisen seurasta ja siitä ajatuksesta, että maailmassa olemme todellakin me kaksi...

    Minä olen kokenut tällaisen suhteen. En ole ollut mikään pano, en terapeutti, olenpahan vain ollut se nainen, jonka kanssa mies on pikkuhiljaa todennut viihtyvänsä ja jota jopa on huomannut rakastavansa toisin kuin senhetkistä avokkiaan tai jopa ketään sitä ennen. Ilman seksiä, ilman yhtä ainutta ääneen lausuttua sanaa tästä varsinaisesta suhteesta.

    Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta? Se 'toinen nainen' voi kerta kaikkiaan olla tärkeämpi, rakkaampi ja se todellinen sielunkumppani.

    Äänestä

  • spark kirjoitti:

    Taas sama juttu. Mikä hinku teillä kaikilla on ajatella, että se toinen suhde 'perustetaan ratkomaan vakisuhteen ongelmia' tai jonkinlaiseksi terapiasuhteeksi? Onko se niin mahdotonta käsittää, että se ns. kakkossuhde onkin jotain oikeaa, jotain aitoa, jotain niiden kahden välistä, jolle kumpikaan ei voi mitään? Että siitä 'oikeasta suhteesta' ei oikeasti vaihdeta sanan sanaa, ei vuodateta suhteen ongelmia, ei seksin puutetta? Että siitä päinvastoin vaietaan ja halutaan unohtaa koko asia, jotta voidaan vain nauttia toisen seurasta ja siitä ajatuksesta, että maailmassa olemme todellakin me kaksi...

    .., että , jolloin alkanut suhde ei olisi olemassa ilman sitä "huonoa" suhdetta. Loistava logiikka, mutta ehkä sitä haluaa jollain tapaa aina selitellä tekojaan, jotka kokee kuitenkin vääriksi.. Vai selitteletkö osallistumistasi esim. hyväntekeväisyyskeräyksiin vastaavalla tavalla,, Että hetkeksi unohtaisit oman hyvinvointisi..?

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Mielestäsi miehillä oltava vain mies ystäviä, ja naisilla vain naisia ystävinä joiden kanssa kaksin purkaa huolia ja selvittää ajatuksiaan?

    .. ihan tuota ajanut takaa.

    Ystävyyssuhteet antavat elämälle paljon ja on ihan hyvä, että ystäväpiiriin kuuluu myös vastakkaisen sukupuolen edustajia.

    Mikäköhän mahtaa olla sellaisen "salaisen ystävyyssuhteen" tarkoitus? Luulisi jokaisen uskaltavan esitellä kumppanilleen "vain ystävät". Ystävyys kun on luottamusta, kunnioitusta, vuorovaikutusta, vastavuoroisuutta ja ennen kaikkea (aito ystävyys) pyyteetöntä; eli ei oman edun tavoittelemista tai ystävän läheisen ihmisen elämän vaikeuttamista.

    Mitä on sinulle ystävyys?

    Äänestä

  • spark kirjoitti:

    Taas sama juttu. Mikä hinku teillä kaikilla on ajatella, että se toinen suhde 'perustetaan ratkomaan vakisuhteen ongelmia' tai jonkinlaiseksi terapiasuhteeksi? Onko se niin mahdotonta käsittää, että se ns. kakkossuhde onkin jotain oikeaa, jotain aitoa, jotain niiden kahden välistä, jolle kumpikaan ei voi mitään? Että siitä 'oikeasta suhteesta' ei oikeasti vaihdeta sanan sanaa, ei vuodateta suhteen ongelmia, ei seksin puutetta? Että siitä päinvastoin vaietaan ja halutaan unohtaa koko asia, jotta voidaan vain nauttia toisen seurasta ja siitä ajatuksesta, että maailmassa olemme todellakin me kaksi...

    Minä olen kokenut tällaisen suhteen. En ole ollut mikään pano, en terapeutti, olenpahan vain ollut se nainen, jonka kanssa mies on pikkuhiljaa todennut viihtyvänsä ja jota jopa on huomannut rakastavansa toisin kuin senhetkistä avokkiaan tai jopa ketään sitä ennen. Ilman seksiä, ilman yhtä ainutta ääneen lausuttua sanaa tästä varsinaisesta suhteesta.

    Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta? Se 'toinen nainen' voi kerta kaikkiaan olla tärkeämpi, rakkaampi ja se todellinen sielunkumppani.

    Kyllähän tuollainen mahdollista elämässä on, kyse ihmisten valinnoista ja tahdosta ... joihin varmasti rakastuminen vaikuttaa isosti.

    Tuosta kuviosta huolimatta ei mikään estäisi hoitaa yksi suhde päätökseen, ja aloittaa uusi. Ei syödä "kahdessa pöydässä" ja kohdellaan "erotettavaa" ihmisarvoisesti ... hän ansaitsee perustelut ja rehellisyyttä (viimeistään nyt), ei loukkaavaa käytöstä.

    Varmaan hoiditte tilanteenne näin.

    Onnea ja menestystä, toivotaan että "ihmissuhde shoppailu" päättynyt molempien teidän osalta tähän.

    Yrität nyt vetää liian oikosen kahden asian välillä. Ei pidä olla sitä eikä tätä, ei se niin ole. En ole antamassa tässä määräyksiä, pohdin asioita kuten muutkin, omista näkökulmista, ja jos jotain yrittää vetää yleisiksi johtolangoiksi, niin pitää vetää melko keskeltä. Jotta ymmärtäisit keskivertoajattelun,niin keskiverto saadaan sillä, että on pää pakastimessa ja jalat uunissa, ja keskimääräisesti voidaan sanoa olon olevan hyvä.

    Se että saako olla eri sukupuolta olevia ystäviä on eri asia pitääkö olla vain samaa sukupuolta olevia. Itselläni on hyvä ystävä eri sukupuolta, pidämme suht paljon yhteyttä, hänen puolisonsa tietää "suhteestamme" eikä siitä ole millään tavalla riehaantunut. Ystäväni on käyny luonani sekä perheensä kanssa että yksin, eikä keskustelu tai olo puolison kanssa tunnu vaivaantuneelta. Minä en tunge heidän reviirilleen, en soittele iltaisin, vaadi osinkoja heidän elämästään. Puolisoa arvostan kovin, kunnioitan heidän avioliittoaan, eikä se mitä he tekevät keskenään ole minulta pois.Kunnioitamme rajoja, joita ei ole edes tarvinnut vetää. Ystävälleni olen lähinnä se isosisko, joka häneltä puuttuu, hän taas minulle veli toisten joukossa. Meillä ei ole hinkua eikä tarvetta toistemme housuihin, vaikka seksistäkin puhumme. Kerromme huolia ja murheita, mutta emme pidä toisiamme toistemme uskottuina ja nenäliinoina. Ystäväni vaimo on hänen uskottunsa, he puhuvat keskenään salaisimmat toiveensa ja halunsa, suunnittelevat ja elävät elämäänsä, kantavat vastuun jälkeläisistään. Minä olen se, joka toisinaan tervehtii, ystäväni se, joka toisinaan vastaa tervehdykseeni, eikä niin että me alkaisimme kääntämään nurin kuvioita, jotka on muotoutuneet jo ennen kuin minä ja ystäväni edes tunsimmekaan.
    Sanoinhan että kompa on siinä parisuhde kriisissä. En osaa näin oikopäätä sanoa, miten kävisi, jos ystäväni avioliitto ajautuisi kriisiin. Kai minä kuuntelisin edelleen häntä, sanoisin mitä ajattelen. Mutta se on eri asia, aivan toinen juttu.

    Näin se on.

    Hyvinhän tämä sujuu..
    sanoit sen mitä olen ajanut aloituksesta saakka takaa: ensin selvitetään edellinen sotku, sitten vasta alkaa järjestämään seuraavaa.

    Parisuhdeakrobatia on hyvin yksinkertaista kun on rehellinen ja rohkea. Siinä on monta pakollista kuvioita, jotka voi nekin pelottaa, mutta miksi ottaa tarpeettomia ylimääräisiä numeroita, joitten myötä vaikeusaste kertoimet nousevat.
    Ei ole tarkoitus, että ihmiset kituvat huonoissa liitoissaan vain kun kerran on tullut papin edessä luvattua (juu, voi sitä luvata pormestarinkin, kyllä, sama juttu),eihän kellään ole kuin tämä yksi elämä. Pettämään lähtevä voi itsekkästi ajatella olevansa oikeutettu kokemaan jotain hyvää ja kaunista, olkoon se sitten henkistä tai fyysistä vedoten juuri siihen, ettei elämää ole tuhlattavaksi asti kellään. Pettäjän pitäisi vaan laajentaa sama oikeus koskemaan puolisoaakin, tälläkin on oikeus tehdä valintoja. Miten puoliso, jonka tietämättä kuviot kulkee jossain muualla, voisi edes tietää olevansa valintojen edessä, jos niistä tyystin vaietaan, ja kaikin keinoin yritetään häneltä niitä salata.
    Jos kerran se löytynyt uusi rakkaus on niin väkeävää ja kaikkivoipaa, niin mitä siinä on pelkäämistä. Jos suhde tuntuu kantavan kaiken, miksi siitä ei voi kertoa sille kuka on jäämässä, tai ainakin tulee petetyksi. Itse en voisi kuvitellakaan jääväni sellaisen suuren rakkauden esteeksi, poikkiteloin heidän onnensa eteen, joka veisi voiton siitä kaikesta mitä on ollut. Totta kai antaisin puolisoni mennä, jos hän sitä niin haluaisi. Mahtaako seuraava juju ollakin juuri siinä: uudesta rakkaudesta ei kuitenkaan olla niin varmoja mitä halutaan uskoa ja uskotella, ja siksi on viisasta yrittää edes säästää jonkunlainen varmuus paluusta lähtöpisteeseen, jos ei onnistukaan.
    Miten pettämiseen perustuviin suhteisiin, kakkosiksi tieten tai tietämättään lähtevät kestävät sen ajatuksen, ja todellisen mahdollisuuden, että sinä päivänä kun pettäminen tulee ilmi, he itse saattavat olla se kenet jätetään. Miten he haluavat ehdoin tahoin ottaa riskin, että heihin itseensä sattuu kaikista eniten. Miten voi olla ajattelematta että pariskunta, joka on jo kokenut keskenään hyvinkin paljon, ei kestäisi enää pettämistä, ei selviäisi siitä, jos oikein tiukka paikka tulee. Ja miksi sitä ei luota rakkauteensa niin paljon, että laittaisi uuden rakkautensa selän seinää vasten: ota tai jätä, selvitä ensin suhteesi kotona, tule sitten takaisin niin jatketaan tätä.
    Olisiko kuitenkin niin, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma..

    Äänestä

  • spark kirjoitti:

    Taas sama juttu. Mikä hinku teillä kaikilla on ajatella, että se toinen suhde 'perustetaan ratkomaan vakisuhteen ongelmia' tai jonkinlaiseksi terapiasuhteeksi? Onko se niin mahdotonta käsittää, että se ns. kakkossuhde onkin jotain oikeaa, jotain aitoa, jotain niiden kahden välistä, jolle kumpikaan ei voi mitään? Että siitä 'oikeasta suhteesta' ei oikeasti vaihdeta sanan sanaa, ei vuodateta suhteen ongelmia, ei seksin puutetta? Että siitä päinvastoin vaietaan ja halutaan unohtaa koko asia, jotta voidaan vain nauttia toisen seurasta ja siitä ajatuksesta, että maailmassa olemme todellakin me kaksi...

    Minä olen kokenut tällaisen suhteen. En ole ollut mikään pano, en terapeutti, olenpahan vain ollut se nainen, jonka kanssa mies on pikkuhiljaa todennut viihtyvänsä ja jota jopa on huomannut rakastavansa toisin kuin senhetkistä avokkiaan tai jopa ketään sitä ennen. Ilman seksiä, ilman yhtä ainutta ääneen lausuttua sanaa tästä varsinaisesta suhteesta.

    Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta? Se 'toinen nainen' voi kerta kaikkiaan olla tärkeämpi, rakkaampi ja se todellinen sielunkumppani.

    Mitä kuuluu tälle suhteelle tänään ? Ratkaisu liene tehty, mikä se mahtoi olla ?

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Hyvinhän tämä sujuu..
    sanoit sen mitä olen ajanut aloituksesta saakka takaa: ensin selvitetään edellinen sotku, sitten vasta alkaa järjestämään seuraavaa.

    Parisuhdeakrobatia on hyvin yksinkertaista kun on rehellinen ja rohkea. Siinä on monta pakollista kuvioita, jotka voi nekin pelottaa, mutta miksi ottaa tarpeettomia ylimääräisiä numeroita, joitten myötä vaikeusaste kertoimet nousevat.
    Ei ole tarkoitus, että ihmiset kituvat huonoissa liitoissaan vain kun kerran on tullut papin edessä luvattua (juu, voi sitä luvata pormestarinkin, kyllä, sama juttu),eihän kellään ole kuin tämä yksi elämä. Pettämään lähtevä voi itsekkästi ajatella olevansa oikeutettu kokemaan jotain hyvää ja kaunista, olkoon se sitten henkistä tai fyysistä vedoten juuri siihen, ettei elämää ole tuhlattavaksi asti kellään. Pettäjän pitäisi vaan laajentaa sama oikeus koskemaan puolisoaakin, tälläkin on oikeus tehdä valintoja. Miten puoliso, jonka tietämättä kuviot kulkee jossain muualla, voisi edes tietää olevansa valintojen edessä, jos niistä tyystin vaietaan, ja kaikin keinoin yritetään häneltä niitä salata.
    Jos kerran se löytynyt uusi rakkaus on niin väkeävää ja kaikkivoipaa, niin mitä siinä on pelkäämistä. Jos suhde tuntuu kantavan kaiken, miksi siitä ei voi kertoa sille kuka on jäämässä, tai ainakin tulee petetyksi. Itse en voisi kuvitellakaan jääväni sellaisen suuren rakkauden esteeksi, poikkiteloin heidän onnensa eteen, joka veisi voiton siitä kaikesta mitä on ollut. Totta kai antaisin puolisoni mennä, jos hän sitä niin haluaisi. Mahtaako seuraava juju ollakin juuri siinä: uudesta rakkaudesta ei kuitenkaan olla niin varmoja mitä halutaan uskoa ja uskotella, ja siksi on viisasta yrittää edes säästää jonkunlainen varmuus paluusta lähtöpisteeseen, jos ei onnistukaan.
    Miten pettämiseen perustuviin suhteisiin, kakkosiksi tieten tai tietämättään lähtevät kestävät sen ajatuksen, ja todellisen mahdollisuuden, että sinä päivänä kun pettäminen tulee ilmi, he itse saattavat olla se kenet jätetään. Miten he haluavat ehdoin tahoin ottaa riskin, että heihin itseensä sattuu kaikista eniten. Miten voi olla ajattelematta että pariskunta, joka on jo kokenut keskenään hyvinkin paljon, ei kestäisi enää pettämistä, ei selviäisi siitä, jos oikein tiukka paikka tulee. Ja miksi sitä ei luota rakkauteensa niin paljon, että laittaisi uuden rakkautensa selän seinää vasten: ota tai jätä, selvitä ensin suhteesi kotona, tule sitten takaisin niin jatketaan tätä.
    Olisiko kuitenkin niin, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma..

    niin, en minä ainakaan missään vaiheessa ole ollut sitä mieltä etteikö tuo olisi fiksuin marssijärjestys.

    Mutta kriisissä olevan parisuhteen osalta tämä valinta yksin "lähtijän" käsissä, joka ajautunut tai päättänyt hakea "pomppulautasuhteen" (ei munaa muuten erota), "hoidon" (sattuu panettamaan ja helpottaa kun kotona kaikki päin persettä), tai todella rakastunut toiseen. Tätä vastuuta minusta kohtuutonta ja aiheetonta tuupata "kolmannen" tontille, jota pyydetään olla vievämättä MUN puolisoani (jolla tuolla teesillä olisi tahdoton olio).

    No sen "kolmannen" osalta sitten ... hän itse tekee valinnat mitä tekee tai jättää tekemättä, mitä vaatii tai edellyttää siltä mieheltä/naiselta joka vielä elää vanhassa suhteessa ... pohtii (toivottavasti) mitä itse tahtoo ja tähän liittyvät riskit, ja tahtooko ne ottaa -- ja kantaa ainakin itselleen vastuun tekemistään. Ja jos kuviossa samalla ystävän luottamuksen pettämistä, niin vastuun kantaa siihenkin liittyvien valintojen tulemista.

    Jälleen, ketään ei avioliitosta "viedä" vastoin tämän tahtoa ... se sitten akateemista pohdintaa miksi joku tahto kolmanneksi... syynsä heillä valintaansa on, kuin sillä sivusuhteeseen lähtevällä puolisollakin.

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Mitä kuuluu tälle suhteelle tänään ? Ratkaisu liene tehty, mikä se mahtoi olla ?

    Suhteen tilanne tänään on, että minä ja tuo mainitsemani varattu mies olemme seurustelleet hyvin tiiviisti nyt kaksi vuotta, emme kuitenkaan ole muuttaneet saman katon alle. Mies lopetti avosuhteensa loppujen lopuksi - omien sanojensa mukaan hänellä kesti vuoden tajuta, mitä haluaa, ja vielä siihen päälle puoli vuotta saada aikaiseksi tehdä asialle jotain. Ja hän siis halusi minut - loppuiäkseen. Tämän puolentoista vuoden vehtauksemme ajan hänen avokkinsa oli kyllä koko ajan meidän epämääräisestä suhteestamme tietoinen - kuitenkaan hän ei koskaan tietääkseni tehnyt asialle mitään. Tosin en ole koskaan kysynyt. Sen verran tiedän, että suhde ei ollut todellakaan ollut kunnossa pitkään aikaan ennen kuin me edes tapasimme.

    Me olemme aika onnellisia. Tottakai ongelmia on niin kuin kaikissa parisuhteissa. Osa niistä liittyy tavalla tai toisella menneisyyteen, osa ei. Pettämistä ei kuitenkaan ole tapahtunut kummankaan puolelta tähän mennessä enkä usko tapahtuvan tulevaisuudessakaan - sen verran kumpikin meistä on tästä jutusta opikseen ottanut. Tosin, eihän tulevaisuudesta koskaan voi tietää..elellään yhdessä ja koetetaan pysyä ajan tasalla siinä, mitä suhteelle kuuluu. Niinkuin kaikissa parisuhteissa, kai. Minulle tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, joten vertailupohjaa ei hirveästi ole.

    Äänestä

  • haaste kirjoitti:

    Yrität nyt vetää liian oikosen kahden asian välillä. Ei pidä olla sitä eikä tätä, ei se niin ole. En ole antamassa tässä määräyksiä, pohdin asioita kuten muutkin, omista näkökulmista, ja jos jotain yrittää vetää yleisiksi johtolangoiksi, niin pitää vetää melko keskeltä. Jotta ymmärtäisit keskivertoajattelun,niin keskiverto saadaan sillä, että on pää pakastimessa ja jalat uunissa, ja keskimääräisesti voidaan sanoa olon olevan hyvä.

    Se että saako olla eri sukupuolta olevia ystäviä on eri asia pitääkö olla vain samaa sukupuolta olevia. Itselläni on hyvä ystävä eri sukupuolta, pidämme suht paljon yhteyttä, hänen puolisonsa tietää "suhteestamme" eikä siitä ole millään tavalla riehaantunut. Ystäväni on käyny luonani sekä perheensä kanssa että yksin, eikä keskustelu tai olo puolison kanssa tunnu vaivaantuneelta. Minä en tunge heidän reviirilleen, en soittele iltaisin, vaadi osinkoja heidän elämästään. Puolisoa arvostan kovin, kunnioitan heidän avioliittoaan, eikä se mitä he tekevät keskenään ole minulta pois.Kunnioitamme rajoja, joita ei ole edes tarvinnut vetää. Ystävälleni olen lähinnä se isosisko, joka häneltä puuttuu, hän taas minulle veli toisten joukossa. Meillä ei ole hinkua eikä tarvetta toistemme housuihin, vaikka seksistäkin puhumme. Kerromme huolia ja murheita, mutta emme pidä toisiamme toistemme uskottuina ja nenäliinoina. Ystäväni vaimo on hänen uskottunsa, he puhuvat keskenään salaisimmat toiveensa ja halunsa, suunnittelevat ja elävät elämäänsä, kantavat vastuun jälkeläisistään. Minä olen se, joka toisinaan tervehtii, ystäväni se, joka toisinaan vastaa tervehdykseeni, eikä niin että me alkaisimme kääntämään nurin kuvioita, jotka on muotoutuneet jo ennen kuin minä ja ystäväni edes tunsimmekaan.
    Sanoinhan että kompa on siinä parisuhde kriisissä. En osaa näin oikopäätä sanoa, miten kävisi, jos ystäväni avioliitto ajautuisi kriisiin. Kai minä kuuntelisin edelleen häntä, sanoisin mitä ajattelen. Mutta se on eri asia, aivan toinen juttu.

    ...jokseenkin noin ystävyyden voisin itsekin määrittää ja asian nähdä. Mutta kriisissä ystävää tarvitan, ja keskustelu voi tosiaan olla hyvinkin syvällistä ... enemmän kuin puolison kanssa mihin, kenen suuntaan puhevälit ehkä aivan lukossa.... eikä siinä minusta mitään pahaa ole.

    Äänestä

  • spark kirjoitti:

    Suhteen tilanne tänään on, että minä ja tuo mainitsemani varattu mies olemme seurustelleet hyvin tiiviisti nyt kaksi vuotta, emme kuitenkaan ole muuttaneet saman katon alle. Mies lopetti avosuhteensa loppujen lopuksi - omien sanojensa mukaan hänellä kesti vuoden tajuta, mitä haluaa, ja vielä siihen päälle puoli vuotta saada aikaiseksi tehdä asialle jotain. Ja hän siis halusi minut - loppuiäkseen. Tämän puolentoista vuoden vehtauksemme ajan hänen avokkinsa oli kyllä koko ajan meidän epämääräisestä suhteestamme tietoinen - kuitenkaan hän ei koskaan tietääkseni tehnyt asialle mitään. Tosin en ole koskaan kysynyt. Sen verran tiedän, että suhde ei ollut todellakaan ollut kunnossa pitkään aikaan ennen kuin me edes tapasimme.

    Me olemme aika onnellisia. Tottakai ongelmia on niin kuin kaikissa parisuhteissa. Osa niistä liittyy tavalla tai toisella menneisyyteen, osa ei. Pettämistä ei kuitenkaan ole tapahtunut kummankaan puolelta tähän mennessä enkä usko tapahtuvan tulevaisuudessakaan - sen verran kumpikin meistä on tästä jutusta opikseen ottanut. Tosin, eihän tulevaisuudesta koskaan voi tietää..elellään yhdessä ja koetetaan pysyä ajan tasalla siinä, mitä suhteelle kuuluu. Niinkuin kaikissa parisuhteissa, kai. Minulle tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni, joten vertailupohjaa ei hirveästi ole.

    Pitkälle mielenkiinnosta, joka juontaa siitä valitettavasta tosiasiasta, että kun joutuu valitsemaan entisen ja uuden välillä, entinen vie helposti pidemmän korren. Kieltämättä käy mielessä, että sinun ja miehesi suhde rakentui vahvemmalle pohjalle jos ja kun se ei perustunut pelkkään painontunteeseen alapäässä. Ja jos kerran jahkailu veikin kauan, siinä kuitenkin kypsyi päätös hoitaa edellinen suhde loppuun.
    Hyvähän tässä on ollut paasata, kun itse ei ole missään sotkuissa,ja lähtöidean mukaisesti ei ole tarkoitus edes sotkeentua mihinkään missä on toisaalle annetut lupaukset voimassa. On huomattavasti helpompi sanoa heti kättelyssä, ei, kuin jos yks kaks tajuaa olevansa jo sotkettu tai sotkeentunut. Vaikka ainahan järjen käyttö on sallittua, joskus jopa toivottavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haaste kirjoitti:

Seurustele vain vapaitten kanssa, anna parisuhteissa elävien hoitaa omat ongelmansa keskenään, äläkä luule, että suhde varattuun on oikotie onneen. Älä ole osaltasi ajamassa ihmisiä parisuhdekriiseihin, vaikka omasta mielestäsi et niihin syyllinen olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu