Pakko kirjoittaa tänne, kun puhua en kenellekään voi ja kohta hajoan.
Olen kotiäiti, onnellisesti (?) naimisissa, 1 lapsi joka vuoden vanha. Yhdessä olemme olleet nyt 7 vuotta. Mies on ihana, kultainen ja oikein hyvä mies kaikenkaikkiaan. Toki hänessä on ärsyttäviä piirteitä, mutta kenessäpä ei olisi. Lapsen syntymä otti koville, seksi ei luistanut, ja mies oli väkivaltainen. Ajauduimme jonkun sortin kriisiin. Mies haki apua lyömättömästä linjasta ja minä kävin psykologilla sekä olin lääkityksellä. Kaikki alkoi mennä kukakuinkin normaalisti. En koe tuntevani mitään suurta rakkautta tai paloa miestäni kohtaan. Jokin kuoli sisälläni sen väkivallan myötä ja ehkä sisäisesti pelkään että hän joskus tekee sen taas. Kaikki on nyt hyvin, mutta arvet jäivät.
Vähän yli kuukausi sitten otin yhteyttä vanhaa miesystävääni jonka kanssa minulla oli pieni suhde ennen avioliittoani. Molemmat rakastimme toisiamme , mutta olosuhteet olivat silloin sellaiset ettei suhteesta olisi silloin tullut mitään. Mies oli juuri eronnut ja oli kahden lapsen yksinhuoltaja. Itse olin kovin nuori vielä, enkä valmis "äidin rooliin". Kaikenlisäksi me tunnimme jo entuudestaan, kun meillä oli ollut suhde silloin kun itse olin 15 ja mies 27. Hän oli silloin naimisissa ja minä alaikäinen. Suhteesta ei silloin olisi voinut tulla mitään, monestakin syystä. Vanhempani eivät olisi hyväksyneet tätä miestä, tiedän sen kysymättäkin.
En tiedä mikä minut ajoi yhteydenottoon, mutta tilanne on se, että kirjoittelemme päivittäin. Hän soittelee ja olemme puhuneet tapaamisesta. Kumpikin on naimisissa. Pitkästä aikaa hän saa tuntemaan minut itseni naiseksi. Siis haluttavaksi naiseksi. Olen syttynyt uudestaan seksiin, tunnen halua ja vetoa. Mieheni on saanut seksiä runsain mitoin, eikä kärsi siltä osin tilanteesta. En siis ole nähnyt tätä miestä. Haluaisin tavata, mutta tiedän mihin se johtaisi, enkä tiedä pystyisinkö elämään itseni kanssa sen jälkeen. Nytkin tuntuu jo tarpeeksi vaikealta, kun teen salaa asioita.
Missä menee raja? Itse en kestä tätä tilannetta ja haluaisin laittaa poikki koko jutun. Toisaalta taas en halua sitäkään. Odotan sähköposteja ja soittoja. En tiedä tulisiko meistä koskaan mitään oikeasti. En halua mitään yhtä yötä, tai silkkaa seksiä. En osaa suhtautua tähän niin. Seksiä saan kotonakin, sen perässä minun ei tarvitse lähteä vieraisiin. Haluaisin selvän tunteistani, ja tehdä päätöksen siitä jatkaako vai eikö.
Olen kotiäiti, onnellisesti (?) naimisissa, 1 lapsi joka vuoden vanha. Yhdessä olemme olleet nyt 7 vuotta. Mies on ihana, kultainen ja oikein hyvä mies kaikenkaikkiaan. Toki hänessä on ärsyttäviä piirteitä, mutta kenessäpä ei olisi. Lapsen syntymä otti koville, seksi ei luistanut, ja mies oli väkivaltainen. Ajauduimme jonkun sortin kriisiin. Mies haki apua lyömättömästä linjasta ja minä kävin psykologilla sekä olin lääkityksellä. Kaikki alkoi mennä kukakuinkin normaalisti. En koe tuntevani mitään suurta rakkautta tai paloa miestäni kohtaan. Jokin kuoli sisälläni sen väkivallan myötä ja ehkä sisäisesti pelkään että hän joskus tekee sen taas. Kaikki on nyt hyvin, mutta arvet jäivät.
Vähän yli kuukausi sitten otin yhteyttä vanhaa miesystävääni jonka kanssa minulla oli pieni suhde ennen avioliittoani. Molemmat rakastimme toisiamme , mutta olosuhteet olivat silloin sellaiset ettei suhteesta olisi silloin tullut mitään. Mies oli juuri eronnut ja oli kahden lapsen yksinhuoltaja. Itse olin kovin nuori vielä, enkä valmis "äidin rooliin". Kaikenlisäksi me tunnimme jo entuudestaan, kun meillä oli ollut suhde silloin kun itse olin 15 ja mies 27. Hän oli silloin naimisissa ja minä alaikäinen. Suhteesta ei silloin olisi voinut tulla mitään, monestakin syystä. Vanhempani eivät olisi hyväksyneet tätä miestä, tiedän sen kysymättäkin.
En tiedä mikä minut ajoi yhteydenottoon, mutta tilanne on se, että kirjoittelemme päivittäin. Hän soittelee ja olemme puhuneet tapaamisesta. Kumpikin on naimisissa. Pitkästä aikaa hän saa tuntemaan minut itseni naiseksi. Siis haluttavaksi naiseksi. Olen syttynyt uudestaan seksiin, tunnen halua ja vetoa. Mieheni on saanut seksiä runsain mitoin, eikä kärsi siltä osin tilanteesta. En siis ole nähnyt tätä miestä. Haluaisin tavata, mutta tiedän mihin se johtaisi, enkä tiedä pystyisinkö elämään itseni kanssa sen jälkeen. Nytkin tuntuu jo tarpeeksi vaikealta, kun teen salaa asioita.
Missä menee raja? Itse en kestä tätä tilannetta ja haluaisin laittaa poikki koko jutun. Toisaalta taas en halua sitäkään. Odotan sähköposteja ja soittoja. En tiedä tulisiko meistä koskaan mitään oikeasti. En halua mitään yhtä yötä, tai silkkaa seksiä. En osaa suhtautua tähän niin. Seksiä saan kotonakin, sen perässä minun ei tarvitse lähteä vieraisiin. Haluaisin selvän tunteistani, ja tehdä päätöksen siitä jatkaako vai eikö.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eroa heti.
näin. Voitko perustella vähän?
Ai että erota heti...niin helppo sanoa.
Todella tukala tilanne. Oletko onnellinen liitossasi? herättääkö nykyinen elämäsi tunteita vai tuntuuko mitäänsanomattomalta? Miehesi haki apua kuin myös sinä tässä lyömisasiassa mutta kuinka paljon keskustelitte siitä keskenänne? Tuntuu että tämä asia on jättänyt erityisen loven mikä ilkkuu siellä taustalla. Miksi alunperin menitte naimisiin? Rakastitteko toisianne? Mikä ajoi teidät alussa yhteen?
Miksi otit yhteyttä tähän mieheen juuri nyt? Pieni suhde, ikäeroa 12 vuotta, rakkaus. vuosienkin jälkeen hän sai sinut tuntemaan itsesi jälleen naiseksi, hän saa sinut syttymään jopa ilman tapaamista. sanoit että haluat jotain muutakin kuin seksiä, mitä hän haluaa? Teillä tuntuu kemiat pelaavan mutta onko kyse seksistä vai jostakin paljon paljon syvemmästä? tuntuu varmasti pahalta tehdä näitä asioita selän takana mutta annatko itsellesi ikinä anteeksi jos et selvitä asiaa?
En tiedä onko näistä kysymyksistä nyt erityisemmin apua, eivät ne erikoisia ole. Ehkä kannattaisi kääntyä ammattiihmisen puoleen. esim. avioliittoneuvojan jolla on varmasti kokemusta tälläisistä tilanteista. Tai sitten ystävät? Älä huoli, asioilla on tapana järjestyä.
Tilanteesi ON vaikea. Tulin ihan surulliseksi Sun takia.... Olet kokenut kovia juuri hengellisesti ja naisena uskon ymmärtäväni tunteitasi.
Niin minullekin tuli ensimmäiseksi mieleen se ero. Ehkä se olisi se kaiken helpoin vaihtoehto?
Olette kuitenkin tehnyt töitä suhteenne eteen ja MOLEMMAT. Näin sanottaan, että mies kuka on lyönyt kerran, lyö toistekin. Voiko se olla absoluuutinen totuus?
Luulen, että kaipaat nyt ennenkaikkea tukea juuri siinä, että voisit löytää naiseutesi taas ja siksi ottiit yhteyttä vanhaan miesystävääsi.
Uskon, että vaan mies voi herättä (hetero)naisessa naisen, jos se kerran on haavoittunut pahasti miehen toimeesta.
Älä tee hätiköityjä päätöksiä!! Jatkaa yhteenottojasi ystävääsi ja kuuntele itseäsi, että miltä rupea tuntumaan niin suhteessa mieheesi kun ystävääsi. Ja ennenkaikkea mitä tapahtuu Sinussa! Anna itsellesi aikaa! Älä tuomitse, että "teet salaa asioita". Nauti olostasi! Muutos Sinussa heiastuu parisuhteseen.
Katso, mihin se johdattaa. Päättää sen jäkeen!
Ehkä kaikki loksahtakin paikoille? Ehkä parempi olisi, jos ette menisi tapailemaan livenä. Tekstistäni päättelen, että moraalisi on korkealla. Luotan Sinuun!
Lapsen tulo parisuhteeseen on kriisi ja teillä se näyttää purkautuneen oikein ronskimman kaavan mukaan. Ei auta kuin analysoida tilannetta.
Mikä motivoi sinut ottamaan yhteyttä toiseen mieheen?
Miksi otit yhteyttä juuri tähän mieheen?
Mistä sellaisista asioista kirjoittelet hänen kanssaan, joista et pysty puhumaan miehesi kanssa?
Oletko yksin kotona lapsen kanssa ja kaipaat seuraa?
Voisiko seuran tarpeen täyttää kuka tahansa muukin kuin tämä toinen mies? Miksi?
Miksi miehesi ei saa sinua tuntemaan itseäsi haluttavaksi naiseksi?
Voisiko miehesi tehdä jotain, jotta tuntisit itsesi haluttavaksi?
Mikä miehessäsi ärsyttää?
Mikä toisessa miehessä voisi sinua ärsyttää?
Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Miksi?
Pelkäätkö miestäsi?
Kaipaatko jännitystä elämääsi?
Mitä mielestäsi osoittaa se, että hän haki heti apua ongelmaansa, vaikka hyvin harvat väkivaltaiset miehet näin tekevät?
Onko ahdistus parisuhteen tilasta johtuvaa, vai johtuuko se jommasta kummasta osapuolesta?
Näitä ja monia omia kysymyksiäsi rehellisesti pohtimalla saat varmaan muutamassa päivässä jonkinlaista selvyyttä tilanteeseesi. Sitten onkin aika kommunikoida miehesi kanssa teidän keskinäisestä suhteestanne. Joku siinä selvästi mättää, eikä välttämättä auta syytellä, kenen vika se on. Lähinnä olisi olennaista keskustella siitä, voisiko tilannetta parantaa työskentelemällä parisuhteen hyväksi ja millaisten keinojen käyttämistä parisuhteen parantaminen vaatisi.
Voimia ja jaksamista.
kaikille erittäin hyvistä kommenteista. Näitä asioita pohtimalla pääsen varmasti eteenpäin. Ainakin toivottavasti :)
Kumpa saisin olla yksin jossakin ja vain pohtia. Ehkä saisinkin selvyyden asioihin.
Vaikeaa, tosi vaikeaa, tiedän ja kaikista paras apu on AIKA ja samalla se on myös tuskallista...aika.
Kirjoitan tässä Sinulle jotain, toivottavasti saat tämän viestin.
Miehesi Sinua kohtaan käyttämä väkivalta järkytti Sinua tavattomasti. Sen myötä aloit luonnollisesti tuntea suurta turvattomuutta, mikä on täysin luonnollinen reaktio läpikäymääsi asiaan.Turvattomuus ei poistunut sinusta täysin psykologilla käyntien ja lääkityksen aikana, vaikka helpottikin suuresti.
Tämä samainen turvattomuus ajoi sinut soittamaan
menneisyyden vanhaan miesystävään, hän kun ei ollut uhkaava sinua kohtaan vaan romanttinen kaikessa "saavuttamattomuudessaan". Siksi hän (tai paremminkin mielikuva hänestä) sai sinut pitkästä aikaa "tuntemaan itsesi haluttavaksi naiseksi" koska sinusta tuntuu että saat turvallisesti haluta.
Sinua ahdistaa nykyisessä suhteessa,eikä ihme.
Näen tulevan tilanteesi tällä tavoin:
Tulet laittamaan poikki koko jutun. Olet järkevä ja tunnet itsesi: ymmärrät että sinulla on emotionaalinen nälkä, eikä tämä mies osaa siihen vastata. Sinua alkaa hyvin pian "tympiä" ja vetäydyt tilanteesta tyylikkäästi.
Kevätauringon lisääntyessä olet valmis suurempiin muutoksiin: kohtaat totuuden tilanteestasi etkä halua elää ahdistuneena. Ihminen joka joutuu jatkuvasti tekemään kompromisseja oman luonteensa vastaisesti, eikä kykene lähtemään, vaan on pakotettu elämään päivittäin oman sisimpänsä hiljentäen, ahdistuu.
Tässä on monen ihmisen ahdistuksen syy: itsensä kieltämisessä ja omien tunteiden mitätöimisessä.Ja yleensä aina muiden hyväksi.
Sinä tulet valitsemaan toisin. Löydät itsestäsi suurta vahvuutta muuttaa elämäsi suuntaa täysin, sen myötä löydät tasapainon ja alat elämään itsesi näköistä elämää.Pokkeuksellisen onnellista sellaista! Paljon-paljon-terveisiä Sinulle täältä jostakin!
TÄRKEÄÄ: kun olet katkaissut yhteytesi menneisyyden mieheen, hävitä kaikki häneen liittyvät välittömästi ennen kuin joutuvat vääriin käsiin.
Syö hyvin. Ulkoile lapsesi kanssa mahdollisimman paljon. Muista riittävä lepo. Eli nyt keskity VAHVISTAMAAN itseäsi fyysisesti, psyykkinen puoli tulee eheytymään täysin.
Hienoa tekstiä kertakaikkiaan.
Itse olisin laittanut väkivaltaiselle vakisuhteelleni lopun heti. Uskon todella, etten voisi tuntea mitään hyvää miestäni kohtaan väkivallan jälkeen.
moni väkivallan alla elävä nainen on kotirouva ja ukko nappaa fyrkat ja konrtrolloi. Silloin lähtö aina viivästyy juuri kun on muksuja , niin saattaa tuntua hankalalta se lähtö. Pitemmän päälle nykyään moni lähtee onneksi nykyään vetämään,ei enää olla hölmösti "lapsen takia" oudon miehen kanssa.
miehelleni. Onneksi annoin sen. Hyvinkin voi käydä! Olen tuntenut hyviäkin tunteita tuon jälkeen.
Sukupuolisuhde alle 16-vuotiaan kanssa on rankaistavaa ja laki on muuttunut niin, että asia voidaan ottaa vielä vuosien kuluttuakin syytettäväksi. Jos 27-vuotias rakastettusi aikoinaan oli sukupuolisuhteessa sinuun, kun olit 15-vuotias, hän voi joutua syytteeseen siitä vieläkin.Kerropa tämä nykyiselle miehellesi.
Tosi mielenkiintoista. Miksi ihmeessä kertoisin?
On valitettavaa, että Suomessa on poistettu aviorikos lainsäädännöstä. Vielä 40-luvun lopulla sai aviorikoksen tehnyt 6 kk vankeutta tai vaihtoehtoisesti 30 vrk vedellä ja leivällä, jos puoliso oli sitä mieltä, että rangaistus on tarpeen. Koski sekä miehiä että naisia.Vielä 80-luvun lopussa avioerossa syyllinen huomioitiin niin, että sai osituksessa vähemmän omaisuutta.
Nykyinen käytäntö ettei yhteiskunta ota kantaa aviorikokseen, on johtanut valitettavaan omankädenoikeuden ottoon, kuten edelläkin on ilmennyt.Oman käden oikeus koskee sekä miehiä että naisia, miehet kuitenkin suurena enemmistönä. Nykyinen lainpuute on johtanut siihen, että uskottomuuden paljastuessa nyrkit alkavat puhua, mikä on ikävä juttu.Perheväkivalta on lisääntynyt Suomessa ja myös monissa länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana eikä sen taittumisesta taida olla toivoa nykykäytännön jatkuessa.
En oikein ymmärrä väitettäsi, että pettäminen yleensä johtaa nyrkkien heilumiseen? Minua on petetty aikoinaan, ja nyrkit puhuivat kyllä jo sitä ennen. Siis miehen nyrkit, ei omani. Itse en pettänyt kertaakaan. Niin, luonnollisesti erosin miehestäni. Sama on ollut parin ystäväni kohtalo eli mies sekä petti että löi, nainen pysyi uskollisena ja sen sijaan jätti miehen.
Näkisin ex-mieheni pettämisen ja väkivallan osaksi samaa sairautta, en suinkaan syynä ja seurauksena. Ja hän muuten toisti tismalleen samat kuviot kuin aikoinaan isänsä, jota eivät mitkään ihannoimasi entisaikain avioliittolait olleet hillinneet. Väkivalta ei useinkaan johdu pettämisestä, vaan kummatkin ovat yleensä seurausta niihin syyllistyneen oman tunne-elämän ja itsetunnon häiriöistä sekä kotoa tai muusta ympäristöstä saaduista vääristä käyttäyttymismalleista. Tiukkojen avioliittolakien sijaan parhaiten tähän sairauteen auttaa tekijän (mutta myös uhrin) asennemuutos ja elämän ottaminen omiin käsiin. Sekä liukuhihnapettäjät että parisuhdeväkivaltaan syyllistyvät syyttävät usein elämänsä kurjuudesta kumppaniaan ja "oikeuttavat" sillä tekojaan. Mutta tosiasiassa jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja teoistaan.
Mistä tässä viestissä on aiemmin keskusteltu? Tämä kaksi edellistä viestiä ovat täysin irrallaan asiayhteydestä. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin miksi jauhaa jotain omiaan tähän ketjuun.
Plaa plaa plaa... tyhjät suut käyvät.