Suomessa Nato-jäsenyyden kannatus laahaa vuodesta toiseen onnettomissa lukemissa, vain noin 20-25% kannattaa Natoon liittymistä.
Nato-myötäilijät ovat yrittäneet selittää heikkoja kannatuslukemia esimerkiksi poliittisen johtajuuden puutteella tai surkeiden perustelujen kestosuosikilla, ”suomettumisen perinteellä”.
Paljon todennäköisempi syy alhaisille kannatuslukemille löytyy kuitenkin juuri Naton kannattajista itsestään. Huomattava osa näkyvimmistä Nato-jäsenyyden kannattajista perustelee mielipidettään joko kokonaan tai ainakin osittain sillä, että Nato-maat muodostavat läntisen arvoyhteisön. Kerrotaan kuinka Nato-maita yhdistävät läntiset arvot, kuten demokratia ja oikeusvaltioperiaate.
Näin ollen kysymys Natosta ei näyttäydykään enää pragmaattisena turvallisuuspoliittisena harkintana, vaan Nato-jäsenyys esitetään ylevänä moraalisena valintana, joka Suomen tulee tehdä kastautuakseen täysiveriseksi Länsimaaksi.
Arvoyhteisöjulistaminen saa varmasti monet Naton kannattajat liikuttumaan omista sanoistaan, mutta Naton kannatukselle siitä lienee pelkkää haittaa. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että puhe läntisestä arvoyhteisöstä leijuu jossain reippaan liioittelun ja suoranaisen valehtelun rajamaastossa.
Naton johtovaltio Yhdysvallat on viime vuosina profiloitunut kidutuksen ja laittomien vankileirien pitäjäksi, joten mistään arvoyhteisöstä puhuminen on kuitenkin lähinnä itsepetosta.
Vaikka haluaisimmekin ylläpitää kuvaa Natosta oikeamielisten arvoyhteisönä, olisi älytöntä tehdä kohtalokkaita turvallisuuspoliittisia valintoja identiteettipoliittisilla perusteilla.
Suurin osa suomalaisista ymmärtää, että Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen ulkopoliittisia suhteita Venäjään. Se myös saattaisi luoda voimakkaampaa painetta Suomelle liittyä osaksi ”halukkaiden koalitiota”, kun Yhdysvallat seuraavan kerran kasaa kansainvälisiä tukijoukkoja johonkin perusteiltaan epämääräiseen sotilaalliseen operaatioon.
Ei siis ole yllättävää, että arvoyhteisöhölötys onnistuu vakuuttamaan vain tosiuskovia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Nato-jäsenyydelle voisi olla myös hyviä perusteita tai etteikö Naton kannatus voisi kääntyä selvään kasvuun. Se tosin edellyttäisi sitä, että Naton kannattajat eivät pyrkisi antamaan itse sotilasliitosta tai sen johtovaltiosta kauniimpaa kuvaa kuin mistä tosiasiassa on kyse.
Mikäli kaikki kohina arvoyhteisöistä saataisiin sysättyä syrjään, kilpistyisi Nato-jäsenyys ainoastaan yhteen kysymykseen: ovatko Nato-jäsenyydestä saatavat hyödyt (eli turvatakuut) suuremmat kuin siitä seuraavat haitat (eli esimerkiksi Venäjä-suhteiden viilentyminen).
Jos voitaisiin uskottavasti osoittaa, että sotilaallisen intervention uhasta on tullut realistinen, nousisi Naton kannatus voimakkaasti, vaikka Nato koettaisiin kuinka vastenmielisenä yhteisönä tahansa- MUTTA KUN VENÄJÄÄ KUKAAN TÄYSIPÄINEN EI NÄE UHKANA NYT EIKÄ TULEVAISUUDESSAKAAN.
NIin pitkään aikaan kun Naton kannattajat eivät kykene antamaan uskottavia perusteluja miksi liittyä Natoon, niin kannatus ei nouse. Piste!
Nato-myötäilijät ovat yrittäneet selittää heikkoja kannatuslukemia esimerkiksi poliittisen johtajuuden puutteella tai surkeiden perustelujen kestosuosikilla, ”suomettumisen perinteellä”.
Paljon todennäköisempi syy alhaisille kannatuslukemille löytyy kuitenkin juuri Naton kannattajista itsestään. Huomattava osa näkyvimmistä Nato-jäsenyyden kannattajista perustelee mielipidettään joko kokonaan tai ainakin osittain sillä, että Nato-maat muodostavat läntisen arvoyhteisön. Kerrotaan kuinka Nato-maita yhdistävät läntiset arvot, kuten demokratia ja oikeusvaltioperiaate.
Näin ollen kysymys Natosta ei näyttäydykään enää pragmaattisena turvallisuuspoliittisena harkintana, vaan Nato-jäsenyys esitetään ylevänä moraalisena valintana, joka Suomen tulee tehdä kastautuakseen täysiveriseksi Länsimaaksi.
Arvoyhteisöjulistaminen saa varmasti monet Naton kannattajat liikuttumaan omista sanoistaan, mutta Naton kannatukselle siitä lienee pelkkää haittaa. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että puhe läntisestä arvoyhteisöstä leijuu jossain reippaan liioittelun ja suoranaisen valehtelun rajamaastossa.
Naton johtovaltio Yhdysvallat on viime vuosina profiloitunut kidutuksen ja laittomien vankileirien pitäjäksi, joten mistään arvoyhteisöstä puhuminen on kuitenkin lähinnä itsepetosta.
Vaikka haluaisimmekin ylläpitää kuvaa Natosta oikeamielisten arvoyhteisönä, olisi älytöntä tehdä kohtalokkaita turvallisuuspoliittisia valintoja identiteettipoliittisilla perusteilla.
Suurin osa suomalaisista ymmärtää, että Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen ulkopoliittisia suhteita Venäjään. Se myös saattaisi luoda voimakkaampaa painetta Suomelle liittyä osaksi ”halukkaiden koalitiota”, kun Yhdysvallat seuraavan kerran kasaa kansainvälisiä tukijoukkoja johonkin perusteiltaan epämääräiseen sotilaalliseen operaatioon.
Ei siis ole yllättävää, että arvoyhteisöhölötys onnistuu vakuuttamaan vain tosiuskovia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Nato-jäsenyydelle voisi olla myös hyviä perusteita tai etteikö Naton kannatus voisi kääntyä selvään kasvuun. Se tosin edellyttäisi sitä, että Naton kannattajat eivät pyrkisi antamaan itse sotilasliitosta tai sen johtovaltiosta kauniimpaa kuvaa kuin mistä tosiasiassa on kyse.
Mikäli kaikki kohina arvoyhteisöistä saataisiin sysättyä syrjään, kilpistyisi Nato-jäsenyys ainoastaan yhteen kysymykseen: ovatko Nato-jäsenyydestä saatavat hyödyt (eli turvatakuut) suuremmat kuin siitä seuraavat haitat (eli esimerkiksi Venäjä-suhteiden viilentyminen).
Jos voitaisiin uskottavasti osoittaa, että sotilaallisen intervention uhasta on tullut realistinen, nousisi Naton kannatus voimakkaasti, vaikka Nato koettaisiin kuinka vastenmielisenä yhteisönä tahansa- MUTTA KUN VENÄJÄÄ KUKAAN TÄYSIPÄINEN EI NÄE UHKANA NYT EIKÄ TULEVAISUUDESSAKAAN.
NIin pitkään aikaan kun Naton kannattajat eivät kykene antamaan uskottavia perusteluja miksi liittyä Natoon, niin kannatus ei nouse. Piste!
Vastaukset 6
Vanhimmat
No niin Naton kannattajat, teidän vuoro vai menikö jauhot suuhun?
Mielipide oli perusteltu ja ehkä viisain mitä Natoa vastustavilta tahoilta on esitetty aikoihin.
Sen merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella.
Ilmaanheitetty väite Venäjän hyvästä tahdosta ei kyllä kovinkaan kauan pysy siellä.
Suomi on Venäjän tähtäimessä nyt ja jatkossakin.
Menin mykäksi. En keksi enää mitään perusteluja Naton puolesta.
"Jos voitaisiin uskottavasti osoittaa, että sotilaallisen intervention uhasta on tullut realistinen, nousisi Naton kannatus voimakkaasti, vaikka Nato koettaisiin kuinka vastenmielisenä yhteisönä tahansa- MUTTA KUN VENÄJÄÄ KUKAAN TÄYSIPÄINEN EI NÄE UHKANA NYT EIKÄ TULEVAISUUDESSAKAAN."
MUTTA onneksemme avuksi on kiirehtinyt presidentti Putte, joka parhaillaan MIEHITTÄÄ Ukrainalle kuuluvaa Krimiä ja suoritti sotilaallisen intervention Itä-Ukrainaan!
Ukraina ei ole Suomi ja ko. maita ei voi vertailla keskenään.
OLen Joxasen kanssa samaa mieltä. Hyvin perustelu kirjoitus. Itse olen tunnetusti NATO:n kannalla, mutta en arvoyhteisön yms. vuoksi. Itse asiassa karsastan montakin seikkaa siihen kuulumisessa, mutta realistista toisenlaistakaan vaihtoehtoa en tunne. Päätökset sodan varalle on tehtävä rauhan aikana. Kriisin aikana on myöhäistä. Meidän on valittava, yritämmekö pärjätä yksin vai liittoutumalla.
Mikäli Venäjän ja NATO-maiden välille syttyy sota, on sen painopiste isossa yhteenotossa Skandinavian alueella. Mikään tässä ei ole muuttunut edullisemmaksi sitten Kylmän sodan. Joudumme mukaan, kuuluimme NATO:on eli emme. Kuten aikaisemminkin puheena on ollut, oli NL:n sotilaallisena tavoitteena Suomen osalta kauttakulkuhyökkäys Norjaan sekä ilmavoimien hajauttaminen Suomen kentille. Puolueettomuus merkitsi NL:n puskurivaltiona olemista. Mikäli Suomi olisi tehnyt vastarintaa, oli naapurimme valmis ensin uhkaamaan ydinaseilla ja seuraavaksi tarvittaessa käyttämään taktisia ydinaseita 1 - 2 kohteessa Suomessa. Venäjän uudessa sotilasdoktriinissa (2013) on vielä kylmäävämpää tekstiä ydinaseiden käyttökynnyksen osalta. Jokainen ymmärtää, mitä tämä merkitsee aseistuksemme osalta itsenäisessä tai liittoutumiseen perustuvassa puolustusratkaisussa.
Suomi elää meritse tapahtuvasta huollosta. Meidän on kyettävä turvaamaan ruoan, polttoaineiden, lääkkeiden ja sotatarvikkeiden saanti myös kriisin aikana. Jos teemme sen yksin, on Suomen kyettävä ottamaan koko Itämeren alue hallintaansa. Se on elämän ja kuoleman kysymys. Liittoutumaton ei voi muuta. Tai on hankittava jo nyt kaikkea mahdollista, myös nopeasti vanhenevaa materiaalia parin vuoden tarpeita varten. Kumpikin vaihtoehto voisi maksaa kymmeniä, ehkä satakin miljardia euroa.
Tai sitten on liittouduttava pahan päivän varalle. Kun aikanaan NATO:sta tai sen ulkopuolelle jäämisestä päätetään, päätetään tuosta asiasta. Paljonko maksaa, jos aiomme elää.