Miksi muka deittisovellusta katseli. Mukamas seuras onko lapsensa siellä. Kaikkee sitä kuuleekin. Ei mennyt läpi.
Väitti ettei muka ketään etsi ja haluaa
Olla kanssani. Vähän oli vaikea uskoa.
Eipä tunnu kivalta olla varalla, kunnes löytää
uuden. Miehiin ei voi luottaa. Hän itsekin
aikoinaan sano, ettei haluaisi olla kenellekkään varalla ja nyt kuitenkin
hän tekee niin. Aika pettynyt fliilis on.
mies selitteli
20
67
Vastaukset
- uskollinen-mies
No sellasii te naiset olette että olette pettäjä miesten kanssa.
- varalla
Niin kai sitten. No, taitaa olla kaikki miehet samanlaisia, vaikka toisin väittävät.
- sekaisinkuinseinäkello
Juu, lähtökohtaisesti kannattaa näin ajatella pitää ehdottomasti paikkansa. Pidä toi jne.
- maarina
Tyypillistä miehelle ja selityksille.
Uskottelevat minkä ehtivät naisilleen ja
luulevat olevansa kovinkin fiksuja.
Mieheni kanssa jäi kiinni naisten tapailusta
Ja jätin oitis miehen. Huomattuaan hän luuli vielä,että otan hänet takaisin, kun hän ei kelvannutkaan muille. En niin säälittävä ollut,että hänet takasin ottaisin.
Ny ruikuttaa yksinäisyyttään.
Mielummin olen yksin kuin kelpaisin
säälistä jollekin, joka pelkää yksin oloa. - tottaseon
Ukko töissä,niin akan on hyvä saada kiksejä virtuaali-ihastuksen kanssa.
Että jos sinulla on petollinen mies, niin kaikki miehet ovat petollisia. Onko tuo sitä kuuluisaa naisen logiikkaa?
- varalla
Kuinka monelle ystävälle on sattunut tuleen pettäjämies. Pettäjämiehestä ei se välttämättä näy päälle päin, että hän tulee pettämään. Kerran ystävällä oli kiltin ja huomaavainen Mies ja hyvä käytöksinen. Kuitenkin hän petti mennen tullen. Itsellekin kävi näin. Kaveripiirissäkin oli joskus miespuolisia, jotka olivat valmiit menemään sänkyyn vieraan naisen kanssa ja joskus menivätkin, kun naisensa eivät olleet paikalla. Siihen perustuu tämä logiikka.
- onnittelijainen
Itsehän olet miehesi valinnut, onnittelut ja koita selvitä :)
- 6356534
Hätävale. Todennäköisesti uteliaisuuttaan selaili.
Mutta nyt kun sait raivarin, saattaapa ottaa sivut esiin tositarkoituksella.- varalla
Niin ottaakin. Ei voi tietää onko oikeesti ottanut. Mistäs niin päättelit,että olen raivarin saanut? Eipä kaikki saa, vaikka kyseleekin. Vai mahdatko olla asianomainen kenties;) kun tollanen tieto on.
- reppuselkäasento
Minä olen suhteessa ollessa käynyt välillä tarkistamassa onko toinen hakkemassa seuraa.. En ole syytelly mistään ennen ppientä todistetta. Tarkistelut pitäny omana tietona. Varmaan on eukot itsekin voinu kkattoo minun perään. Ehkä laittaa tuttavan baariin perään vakoilemaan. Niin hölmmö en ole et pikkukaupungissa hyppidin vieraiden sylissä baarissa. Tää kun on niin pienii kaupunki ja kaikki tuntee kaikki vähintää näöltä -,on jonkun tutun tuttu tai sukua.työökaveri jne.. Luottamusta voi ja pitää tarkistaa. Jos toinen tuolsesta luottamuksen tarkistelista vetää hernettää, niin epäilykset herää et onko toinen tosiaan niin luotettava.. Mä en ole sitä tyyppiää joka tutkii postin ja puhelimen jne. yksityiset jutut. Kun mun ei tartte niin pitkälle mennä. Ne jotka vakuuttaa oolevansa niin luotettavia ehdottommasti niin kokenu että eivät ole.
- helka
"Käynyt välillä tarkistamassa", "laittaa tuttavan baariin perään vakoilemaan" - no huhhuh! Jos tulee edes mieleen tehdä tuollaisia tai ajatus, että toinen osapuoli tekisi noin, niin ei kovin terveellä pohjalla ole suhde. Miksi olla yhdessä, jos ei luota? Eikö suhteen pitäisi tuoda elämään turvallisuutta ja voimavaroja sen sijaan, että se veisi niitä?
- ParanoidinOrja
Kerran lisäsin oman numeron puhelimeeni, puoliso löysi sen ja tivasi kenen numero se on??? Jouduin selittämään että omani, kun se on vaikeaa pitää mielessä ^^
Vainoharhaisen puolison kanssa on joskus hankalaa tulla toimeen. Sanoi sitä taikka tätä niin aina joudut perustelemaan ja vääntämään asiat rautalangasta. Mihin se oma perusluottamus on kadonnut? No erosin naisesta ja olen tyytyväinen. Ei tarvitse uskotella itsestään selvyyksiä raivohullulle vainoharhaiselle. Toivon että paranisi sairaudestaan mutta jos itsetunto on noin heikko, sääliksi käy. - Herätyskellot
Jotain muutakin tässä pitää olla takana: eihän deittisivun katselu noin vakava asia voi olla! Oletko varma ette projisoi mieheesi edellisten suhteiden kokemuksia ja äitisi pelkoja?
- maailmanmahtuu
Miten äiti tuohon littyy mitenkään.
Taitaa mies katsella uusia kumppani ehdokkaita. Mies, joka käyttää jotain tekosyytä on ressukka, kun varmasti nainen tietää kuitenkin ettei se tekosyy ole oikea. - uskollinen-mies
EN ole koskaan ollut missään deitti sovelluksilla enkä tindereissä. Kaverit niistä kertoilee ja ovat intona kun saavta viestin naiselta ja kohta jo pettyvät kun nainen ei haluakkaan tavata. Deitti sovellukset ja tinderit on vain sen takia että voisi pettää kumppania. Varmaan 85% siellä käyvistä on varattuja ja sitten me sinkut yritetään löytää joku oikeesti sinkku laihoin tuloksin.
- uskollinen-mies
Niin ja deitti sovelluksia ei katsella muuten vaan
- tullutpetetyksi
No ei kattella ihan huvikseen. Kyllä se on uuden kattelua. Miehillä usein selityksiä ja antavat ensin naisen päättää tulevasta erosta, jotta pääsevät helpommalla ja tekevät uuden profiilin tälläisiin sovellutuksiin. Miksei tietty naisetkin sitä tekevät myös. Se on kumppanille kova paikka, jos tulee puskista toisen etsiminen.
- stpaulia
Niinpä niin. Meillä oli kahdenkymmene vuoden kriisi kolme vuotta sitten jolloin selvisi että kumpikin on käynyt katselemassa ja koittamassa onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Mies veti hirveät puolen vuoden kilarit ja on sen jälkeen puhuttu ja puhutu ja sovittu että jatketaan yhdessä kun kumpikin rakastaa. Ja sitten selvisikin että siitä puolen vuoden välein hän on edelleen jatkanut kokeilujaan. Satunnaista seksiä, muka vaan kahvillakäyntiä, aina kun alan luottamaan niin eikös käry käy. Mitään ei myönnä ennenkkuin jää kiinni esim jättäessään kännissä puhelimeensa deittisivun tunnuksineen auki. Nyt viimeisin oli pari viikkoa sitten ja sanoin että voidaan erota, että minusta tuntuu nöyryyttävältä ja pään hakkaamiselta seinään tämä touhu. Ja se luottamus...itse näin kuinka loukkasin miestä ja päätin etten enää ikinä tee niin.
Mies ei halua erota koska omien sanojensa mukaan rakastaa. Ja tietää että hänellä on ongelma, jonka takia soittikin terapeutille. Tänään tuo terapeutti puhelimessa oli sanonut mielestäni yleistä shittiä että molempien pitää katsoa peiliin ja keskustella, juu, olen niin tehnytkin. Olen jopa alkanut hakemaan itsestäni syytä mitä teen väärin, ettei mieheni halua minua vaan hakee jännitystä muualta. Tiesän, väärin se on ja minulla ilmeisesti jonkinasteinen läheisriippuvuus.
Terapeutti oli sanonut myös että jos pelkään että päästäessäni miehen baariin siellä tapahtuu jotain, pitäisi minun vaan hänet päästää ja alkaa luottamaan. No, onhan se mukavaa miettiä mihin luottaisi kun useimmiten mies katoaa ja osaa kotiin vasta seuraavan päivän illalla. Eikä uskalla vastata puhelimeen kun tietää että tottakai olen huolissani ja sitten raivona kun joudun selittämään esiteineille missä isä on.
Nyt kun luen tätä niin mietinkin mikä pitäö meitä yhdessä.
Olen nelikymppinen töissäkäyvä nainen ja en edes juurikaan halua juopotella kun mies hoitaa sen puolen kalsarikänneillään juomalla 24tölkkiä olutta kerralla.
Ja kyllä, silloin kun mies on selvä, arki sujuu ja meillä on hauskaa.
Siltikin mies etsii jännitystä, olen kai tylsä, mutta en jaksa aina alkaa keksimään minne lähdetään jos lapsille saa jonkun yökyläpaikan. Ja kun miehelle se lapsivapaa on aina juomista. Ja tarpeksi kun juo on känniääliö.
Niin, arki onneksi on useimmiten selvää, ei mies juo kuin korkeintaan kerran kahdessa viikossa. Hoitaa työnsä kun ne on sovittu mutta olen vuosien aikana huomannut että jos lähden muualle, mies on kännissä koko sen ajan. Skarppaa perheen takia ilmeisesti mutta jos en sano mitään niin juo vaikka joka viikonloppu kaljalootan ja sen 15tuntia putkeen. Onpa kivaa.
Mitä tunteita tämä tarina teissä herättää? Tuleeko selviä fiiliksiä miksi meidän suhde on tällainen?
Haluaisin itse mennä purkamaan tunteita parisuhdeterapiaan mutta tämä puhelinterapeutti oli ollut sitä mieltä että tämä puhelu miehen kanssa riittää. Uskomatonta. Eikä mitään selkeää tullut muutakuin minun pitöisi vaan aina luottaa ja alkaa järjestämään meille kahdenkeskistä aikaa. Voi huohhh.
Edelleenkään en ymmärr enkä ole saanut selitystä miksi mies hakee seuraa ja avautuu noille naisille ja viestittelee ja minä vaan tyhmä olen luulut että kriisit on selätetty..- 63452366
Miehesi on kyvytön uskollisuuteen. Perhe-elämä on puuduttavaa, ja alkoholi vie viimeisetkin velvollisuudentunnon rippeet.
Sinä taas siedät mitä vain, kunhan joku kuuntelisi marinoitasi loputtomasti.
Kierteenne tuskin katkeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410