Vanhus virui kotinsa lattialla kaksi yötä

kiitosdemarit

Vanhus virui kotinsa lattialla kaksi yötä, vaikka hälytti turvapuhelimella apua
Turvapuhelimesta tuli hälytys, mutta sairaanhoitajat eivät tarkistaneet tilannetta, koska uskotteli liikuntakyvyttömän vanhuksen olevan sairaalassa. Vanhus kuivui ja virui 2 vuorokautta kotinsa lattialla.

19.03.2016 08:59, 1718 lukukertaa

Kaksi jyväskyläläisen kotipalveluyrityksen työntekijää tuomittiin sakkoihin heitteillepanosta. Uhri oli heikkokuntoinen 74-vuotias vanhus.
heitteillepano

Lähde: Ilta-Sanomat 18.3.2016

Lähihoitajan kotikäynnin jälkeen vanhuksen nimi poistettiin työnohjausjärjestelmästä, kun hänen oletettiin siirrettävän sairaalaan, jonne häntä ei kukaan kuitenkaan noutanut.

Uhri hälytti turvapuhelimessa apua, mutta päivystysvuorossa ollut lähihoitaja ei mennyt tarkistamaan tilannetta. Hän jutteli tilanteesta toisen työntekijän kanssa, joka uskoi vanhuksen olevan sairaalassa. Kumpikaan ei tajunnut ihmetellä sen pitemmälle, miksi turvapuhelin hälyttää.

Kaksi päivää myöhemmin sairaalasta etsittiin potilasta. Sittemmin tämä löytyi makaamassa lattialla liikuntakyvyttömänä. Mies oli yksin kotoa ilman sopimuksen mukaista hoitoa 53,5 tuntia.

Tuomioistuimen mukaan lähihoitajan ja sairaanhoitajan olisi pitänyt käsittää, että mies ei ole todennäköisesti sairaalassa, jos miehen turvapuhelimesta tulee hälytys.

Lattialla virumisen seurauksena mies kärsi yleiskunnon laskusta ja elimistön kuivumisesta. Lihasvaurioiden laboratorioarvo nousi kymmenkertaiseksi viitealueen ylärajaan verrattuna.

Tällaista heitteillepanoa ei vielä nykyään Suomessa tuomioistuimessa hyväksytä. Hallitukselta ei ole tiedusteltu asian johdosta, josko näin Suomi saisi tarvittavia säästöjä budjettiinsa.

Lähde: Ilta-Sanomat 18.3.2016.

T9/MV

[email protected]

19

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • linkkiä.linkkiä

      Tarviis hiukan linkkiä juttuun, muuten ei mene läpi.

    • suomivajotettu

      Herra jumala, jos matupaska olisi maannut paskoissaan pari vuorokautta ilman hyysäriämmien apua johan olisi matuYle kaikenmaailman ihmisoikeusasiamiesten ja poliitikkojen kiljuessa rasismia,rasismia pelkästään niin hirvittävällä älämölöllä, ettei mitään rajaa.
      Mutta suomalaisvanhuksen ollessa kyseessä on vain hyvä, että niistä päästään eroon. Tätä paskaa jo Brysseliin raukkamaisesti paennut Jyrki Katainenkin toitotti.

      • Epäoikeutta_moneksi

        Juuri näin olisi tapahtunut, ja "unelma-mielenilmaukset" olisivat vallanneet suvakkien elämän juuri ja sillä hetkellä!
        Johdossaan mm. Erkki Tuomioja - ikiteini ja mielenosoittaja!

        Lukekaa myös suomalaisnaisen opiskelijan mielipidekirjoitus Hesarin netti versiossakin saatavilla 19.3.-16

        Miten perhettä perustava ja suhdettaan virallistava henkilö lain mukaan menettää huomattavasti etuisuuksia, kun samaan aikaan mm. somali keplottelijat ym. vastaavat saavat ansiotonta arvoa ja etuudet jopa moninkertaiset kun osaavat ohjeistetusti kiertää pykälät ja elää "lume -erossa" ja joskus jopa useita ns. avioliittojaan eli moni-avioisuuttaan peitellen! Moniavioisuus joka on yksi kulmakivi esim. muslimikulttuureissa!

        Tätä he jatkavat Suomessakin vaikka muuta halutaan ihan virallisesti väittää!
        -------------------------------------------------------------------------------------------
        http://www.hs.fi/mielipide/a1458278416909?ref=hs-nprio-4-1
        Mielipide
        Nimimerkki Nurkkaan ajettu: Uusi parisuhde vei minut köyhyysloukkuun

        Yksinhuoltaja-opiskelijana jäin tukien ulkopuolelle, sillä pienituloinen uusi mieheni katsotaan velvolliseksi elättämään minut, lapseni ja entinen perheensä.

        Mielipide 19.3.2016 2:00 Päivitetty: 19.3.2016 11:05

        Helsingin Sanomat


    • slobo.horo

      Yksityinen yritys, kokoomusmalliin . Ei turhia kustannuksia.

    • AntaMulleMunPalkkaNyt

      Mitä vingut? Matuilla oli lautasellaan paskaa ruokaa kaksi tuntia ja palkkakaan ei tullut heti.
      KAKSI TUNTIA!

    • pappisaikahviajuodakseen

      Eipä yllättänyt että tapaus sattui Jyväskylässä, kokemuksia on itelläkin, ja ei niin hyviä.

    • loppatili

      Kotoa tulee turvapuhelimesta hälytys niin nämä ruudinkeksijät olettavat että heidän hoidettava on sairaalassa, voi hyvä helvetti minkälaisissa käsissä vanhuksemme ovat.

    • ihanmaantapa

      On hyvin yleistä, että kodinhoitoyksikkö ei tiedä, onko vanhus kotona vai sairaalassa. Jos omaiset eivät pidä yhteyttä joka päivä, vanhus jää usein ilman ruokaa ja lääkkeitä vähintään vuorokaudeksi sen jälkeen, kun hänet kotiutetaan sairaalasta puolilta päivin. Taksi vie ja tuo, mutta tieto ei kulje sujuvasti eri yksiköiden välillä.

    • kiitosdemarit

      Hoitaja istui hajareisin potilaan sylissä, hinkkasi itseään potilaaseen, henkilökunta nauroi.
      Suomen vanhushoidon ja sairaanhoidon laiminlyönnit ovat alkaneet paljastua. Kupittaan suljetun osaston ilmapiiri ja tavat ovat olleet niitä kauheimpia, joita nyt Turun Sanomissa käsitellään järkyttyneinä.

      18.03.2016 22:34, 11197 lukukertaa
      Kupittaan suljettujen osastojen tapahtumat kuohuttavat Turun Sanomissa.

      ”Monet potilaat G1-osastolla oli lääkitty tajuttomiksi. He roikkuivat tuoleihin sidottuina päivästä toiseen. Kysyin hoitajilta, eikö heitä pitäisi syöttää. Hoitajat vastasivat, että he eivät syötä, heillä on niin huono palkka.”

      Kuptittaa

      ”Olin töissä G1-osastolla 1990-luvun alussa, meno ei ole näköjään muuttunut. Eräällä sairaala-apulaisella oli tapana poltella potilaiden tupakoita ja istuskella päivähuoneessa miespotilaiden sylissä hajareisin sekä hierotuttaa rintojaan miespotilaiden käsillä. Tämä oli muun henkilökunnan mielestä huvittavaa.”

      Sairaita ihmisiä ei kohdeltu ja kunnioitettu täyden ihmisarvon mukaisella tavalla

      ”Olin töissä Kupittaalla vuonna 1985. Välillä tuli katetroitua vääriä vanhuksia, jolloin hoitajien kommentti oli: Saman näköisiä perseitä kaikki, kuka ne toisistaan erottaa.”

      Sairaita ihmisiä suorastaan ivattiin ja heidän johdosta laskettiin pilkkaa työntekijöiden keskuudessa.

      ”Kun potilas ääntelehti, hoitajat naureskelivat keskenään: Kuunnelkaa, tuolla se päästelee viikon luontoääniä.”

      ”Hoitaja tuli eristyshuoneeseen todeten: Eläimelle ruokaa.”

      Lähde: ”Muistisairas omaiseni pahoinpideltiin fyysisesti ja kemiallisesti” . Turun Sanomat 19.2.2016.

      T9/MV

      [email protected]

      • linkkiä.linkkiä

        Etkö osaa laittaa linkkiä tarnoillesi.


      • osaan

      • VaikenemisenKulttuuri

        Hoitajat ja vanhukset levittävät toisiinsa täitä palvelutaloissa ja niihin verrattavissa olevissa yksiköissä.
        Tositapaus: Keskivaikean afasian saanut iäkäs vanhus jätettiin HETI heitteille, kun puhe heikkeni, ts. valittaminen oli vaikeampaa. Romahdus kolmessa viikossa.
        Omaiset totesivat täit terveyskeskuksen vuodeosastolla, jonne vanhus oli siirretty sairaalan leikkausosastolta.
        -Kotihoito - sairaala - terveyskeskuksen vuodeosasto....
        Laskutus kyllä toimi. Ei saanut palveluiden kartoituksessa sovittua kylvetysapuakaan ja täitkin saivat rauhassa lisääntyä.


      • harjoittele.vielä

    • toiykskerto

      oli kaatunt kotona lantio murtui ja oli yksin ei tietenkään mitään nappia odotti siis että hoitaja tuli käymään 2päivää muistaakseni

      • toiykskerto

        jotain sellaista joka tapuksessa ei päässyt ylös enää


    • lfokfpkf

      Tuo potilaan "kadottaminen" eri hoitoyksiköissä on ihan arkipäivää nykyisin, olen joskus etsinyt anoppiani sairaalasta uloskirjoituksen jäljiltä. Ensin sanottiin, että on kotiutettu, sitten monien soittojen jälkeen selvisi, että onkin viety naapurikunnan terveyskeskukseen ja kun menin sinne häntä samana päivänä katsomaan, niin olikin viety jo omaan terveyskeskukseen. Papereissa on kyllä tieto, että omaisille pitäisi ilmoittaa, missä hän on, että voidaan olla auttamassa kotiutettaessa. Jonkinlainen seurantalaite varmaan olisi nykyaikana mahdollisuus järjestää, vaikka ovesta ulos vietäessä lähtisi kuitti, missä vanhus on viimeksi viety sisään tai ulos.

      • Raskastaon

        Aina vetoavat työn kiireyteen ja peen marjat, aikaa on, mutta halua ei.
        Olen joskus ollut vanhainkodeilla töissä ja kyllä siellä jouti muutakin tekemään , kuin vain määrätyt työt.
        Jouti myös syömään ja kahvilla käymään, monihan sanoo, että kun syödäkään ei ehditä, samoin rollimassa ovien takana. Henkikunnan kanssa seurustelu oli tärkeämpää kuin vanhusten kanssa. Yksi hoitsu valitti mulle, että helvata kun on raskasta, kun piti potilasta syöttää. Suuri osa ajasta hänelläkin, kului, omaan puhelimeen puhuminen.
        Kaikissa työpaikoissa tehdään töitä koko ajan. Tauot pidetään ja taas tehdään.
        Missä muuten eniten huudetaan , kun on niin helvetin raskasta ?Sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Alinomainen äpätys työn raskaudesta. Oikein muotia tuo äpättäminen. Ihan niinkuin muualla kukaan ei tee mitään.
        Monen työ on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta, silti nurinaa ei kuulu. Palkkakin on ihan peestä, mutta töissä pitää käydä.
        Voi perskule kun on niin raskasta.


    • ALMEERA

      Toivon HARTAASTI että , päättäjien ystävät ,tutut ja vanhemmat ja tietenkin päättäjät ITSE saavat vanhaksi tultuaan NAUTTIA TÄYSIN SIEMAUKSIN näistä LEKKAUS PÄÄTÖSISTÄ. SE on nääs aivan varma et jokainen vanhenee , ja tarvitsee tukea arjen pyörittämiseen. Olipa päättäjä valtio tai kunta tasolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe