Donald Trump olisi presidenttinä vaarallinen. Näin ennakoivat brittiläinen tutkimuslaitos, joukko republikaanivaikuttajia, ex-huippuvirkamies, historioitsija ja vaikutusvaltaisen lehden päätoimittaja.
YHTÄ suuri uhka kuin maailmanlaajuinen terrorismi, määrittelee brittiläinen tutkimuslaitos.
Ajaa Yhdysvallat kauppasotaan, joka johtaa talouskaaokseen, sanovat republikaanipuolueen ulkopolitiikan vaikuttajat.
Romuttaa diplomatian ja demokratian, johtaa maan ulkopolitiikan umpikujaan ja heikentää turvallisuutta, varoittavat amerikkalaisvaikuttajat.
Aiheuttaa myös kotimaassa levottomuuksia ja latelee uhkauksia, jotka ovat ennenkuulumattomia, toteaa amerikkalaisprofessori.
SIINÄ joitakin viime aikojen luonnehdintoja kiinteistömiljardööri Donald Trumpista, joka on matkalla kohti republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta. Vaikka enemmistö asiantuntijoista uskoo yhä, että Trump ei voita varsinaisia vaaleja marraskuussa, on huoli hänen mahdollisen presidenttiytensä vaikutuksista ollut toistuva puheenaihe viime kuukausina.
Yllä olevalla videolla asiantuntija arvioi, miten rumaksi vaalitaisto menisi, jos presidenttiys ratkeaisi Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välillä.
Economist-lehteä lähellä oleva EIU-tutkimuslaitos luokitteli eilen Trumpin presidenttiyden jopa kuudenneksi pahimmaksi globaaliksi uhkatekijäksi terrorismin ohella. Edelle ylsivät vain Kiinan talousromahdus, uusi kylmä sota, EU:n ja euron hajoaminen ja velkakriisi. EIU päätyi määrittelyyn siitäkin huolimatta, että presidentti ei Yhdysvalloissa kykene mittaviin politiikan muutoksiin ilman kongressin suostumusta.
Seuraavassa tekijöitä, joiden vuoksi presidentti Trumpia pidetään niin vaarallisena ja uhkana maailmalle ja kotimaalleen.
1. Tuhoisa ulkopolitiikka
Trump on kampanjassaan luvannut asioita, joita hänen olisi todennäköisesti vaikea toteuttaa, mutta joista puhuminenkin ajaisi Yhdysvallat törmäyskurssille useiden maiden ja jopa liittolaistensa kanssa. Uhkaus Meksikon muurista on jo nyt saanut naapurimaan presidentin kutsumaan Trumpia Hitleriksi. Jos presidentti Trump ajaisi muslimien maahantulokieltoa ja terroristien kidutuksen sallimista, ne toimisivat ”rekrytointiapuna jihadistiryhmille, mikä kasvattaisi niiden alueellista ja laajempaa uhkaa”, EIU totesi eilen.
– Herra Trumpin lausunnot antavat olettaa, että hän käyttäisi presidentin valtaoikeuksia tavalla, joka tekisi Yhdysvallat turvattomammaksi, todettiin myös 119 republikaanivaikuttajan lausunnossa maaliskuun alussa.
Yhdysvallat voisi pelkästään Trumpin puheiden ja diplomatian romuttamisen takia menettää liittolaisensa muslimimaissa ja todennäköisesti myös muualla. Trump on jopa väläyttänyt ajatusta, että liittolaisten – kuten Japanin – pitäisi maksaa suojelusta, jota Yhdysvallat niille tarjoaa. Tätä voi pitää kiristyksenä.
JATKUU

Vastaukset 25
Vanhimmat
2. Uusi sota Lähi-idässä
Trumpin ulkopoliittiset lausunnot ovat paitsi eristäytyviä myös äärimmäisen hyökkääviä. Hän on luvannut potkia Isisiä persuksille, mutta tarvitsisi ilmasodan laajentamiseen kongressin hyväksynnän. Kauhukuvana on tilanne, jossa Trump saa sellaisen esimerkiksi ison Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun jälkeen, jolloin maan sotavoima rynnisi taas tuhoisaan sotaan Lähi-idässä. Tämä olisi juuri se, mihin Isisin kaltainen maailmanlopun äärijärjestö pyrkiikin.
– Hän on uhka kansalliselle turvallisuudelle, kiteytti entinen ulkoministeriön neuvonantaja John B. Bellinger taannoin.
3. Kauppasodasta lamaan
Ulko- ja kauppapoliittisesti ehkä vaarallisimpana pidetään Trumpin ja Kiinan suhteiden välirikkoa. Amerikkalaisten työpaikkojen palauttajaksi julistautunut Trump on luvannut neuvotella kauppasopimukset uusiksi ja syyttänyt Kiinaa valuuttakeinottelusta. Maailman kahden suurimman talouden kiista voisi johtaa uuteen maailmanlaajuiseen lamaan nykyisessä talousjärjestelmässä, jossa kaikki kytkeytyy kaikkeen.
– Hän ajaa aggressiivisesti kauppasotia, joissa on taloudellisen tuhon ainekset, republikaanivaikuttajat totesivat War on the Rocks -blogissa julkaistussa kirjoituksessa pahaenteisesti.
Kiinan hallinnon englanninkielisessä lehdessä Trumpia kutsutaan jo ”suurisuiseksi” ja ”loukkaavan suorapuheiseksi”, mikä ei lupaa hyvää suhteille.
4. Liian kiivas temperamentti
– Onko olemassa pelottavampaa painajaista kuin presidentti Donald J. Trump kireässä kansainvälisessä kriisissä, tuohtuneena ja kärsimättömänä, hikinen sormi ydinasenappulalla?
Näin kirjoitti kolumnisti Nicholas Kristof New York Timesissa hiljattain. Kärjistetyllä kuvauksella oli tarkoitus havainnollistaa sitä, että Trumpin suurimpana puutteena pidetään yleisesti hänen ilmiselviä vaikeuksiaan hillitä temperamenttiaan. Tämä on käynyt ilmi vaaliväittelyissä, joissa Trump ei kestä pienintäkään arvostelua, vaan on provosoitavissa entistä kovempiin hyökkäyksiin.
Entinen työntekijä on kuvaillut CNN:n haastattelussa Trumpia taitavaksi mutta autoritaariseksi bisnesjohtajaksi, joka saattaa hermostua ja huutaa pää punaisena alaisilleen. Mikä toimii liike-elämässä, on todennäköisesti täysin väärä tapa valtion johdossa.
5. Demokratian vähättely
Trumpin syytetään kyseenalaistaneen jopa Yhdysvaltain tarkimmin vaaliman arvon, demokratian. Hän on toistuvasti kertonut, kuinka hän arvostaa voimakkaita johtajia ja valinnut kyseenalaisia esimerkkejä, kuten Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Hän antoi lausunnon, joka voitiin tulkita hyväksynnäksi Tiananmenin verilöylylle 1989, kun Kiinan kommunistijohto kukisti opiskelijoiden demokratialiikkeen ”voimansa osoituksena”.
Trumpin omasta autoritaarisesta tyylistä on esimerkkinä hänen heittonsa edustajainhuoneen puhemiehestä Paul Ryanista, tämän hetken yhdestä vaikutusvaltaisimmasta republikaanipoliitikosta.
– Tulen varmasti toimeen hänen kanssaan. Jos en tule, hän maksaa siitä kalliin hinnan, Trump letkautti supertiistain voitonhuumassa Washington Postin mukaan.
JATKUU
6. Poliittinen epäpätevyys
Yhdysvalloissa sanotaan, että presidentti on juuri niin hyvä kuin avustajansa. Erityisesti tämän uskotaan korostuvan poliittisesti täysin kokemattoman Trumpin kohdalla. Ongelma on siinä, että kokeneet republikaanivirkamiehet eivät halua koskea pitkällä tikullakaan hänen hallintoonsa.
– Työskentelen mieluummin Kim Jong-unille kuin Donald Trumpille, kommentoi Mitt Romneyn vuoden 2012 vaalikampanjan ulkopoliittinen neuvonantaja Max Boot Reutersille taannoin.
Vaikka Trump onnistuisikin ympäröimään itsensä pätevillä henkilöillä, jotka luotsaisivat häntä politiikan karikoissa, Trumpin omat lausunnot herättävät huolen, että hän ei kuuntele muita. Hän sanoi äskettäin NBC:n aamushow’ssa olevansa itse ulkopoliittinen neuvonantajansa.
– Puhun pääasiassa itselleni, koska olen fiksu... Tiedän mitä teen. Pääkonsulttini on minä itse.
7. Vihanlietsonta
Sisäpoliittisesti Trumpin ehdokkuus on aiheuttanut poikkeuksellista myllerrystä ja levottomuuksia Yhdysvalloissa. Syynä ovat sekä Trumpin vastustajien kyseenalaiset keinot sabotoida hänen tilaisuuksiaan että ehdokkaan oma asenne.
Vastaehdokkaat ovat voimakkaasti kyseenalaistaneet Trumpin moraalin ja sopivuuden presidentiksi, koska hän kehottaa kannattajiaan ”mottaamaan” ja ”potkimaan” rauhanomaisia mielenosoittajia. Toissa päivänä nousi kohu Trumpin lausunnosta, jossa hän suorasanaisesti pelotteli väkivallalla, jos häneltä viedään republikaanien presidenttiehdokkuus kepulikonstein.
– Siitä seuraisi mellakoita, Siitä seuraisi mellakoita. Edustan sentään montaa, montaa miljoonaa ihmistä, Trump sanoi CNN:llä.
Yhdysvaltain historian professori David Farber luonnehti Reutersille Trumpin kommenttia ”ennenkuulumattomaksi”.
Trump on kiistänyt vastuunsa väkivallan lietsomisessa. Hänen pelätään kuitenkin istuttaneen kannattajiinsa ajatustavan, jota voi olla vaikea kitkeä pois. Presidentti Trump voisi jopa joutua saman vihan kohteeksi lopulta itse, jos hän ei pysty viemään läpi vaalilupauksiaan ja vastaamaan kannattajiensa odotuksiin.
8. Lehdistön painostus
Länsimaisen demokratian tukipylväs, vapaa lehdistö, on joutunut toistuvasti Trumpin hyökkäyksen kohteeksi. Hän haukkuu läsnä olevia toimittajia avoimesti vaalitilaisuuksissaan ”pohjasakaksi”, ja viime aikoina useilta toimittajilta on evätty pääsy Trumpin tilaisuuksiin, jos he ovat tehneet kriittisiä juttuja hänestä. Boikotin kohteeksi ovat raportoineet joutuneensa esimerkiksi New York Timesin, Des Moines Registerin, BuzzFeedin, Huffington Postin ja Univisionin toimittajat.
Vaikka Trump ei pystykään hiljentämään ketään, hänen käytöksensä pelätään vaikuttavan hänen kannattajiinsa, jotka voivat ottaa seuraavaksi toimittajat kohteekseen.
– Jos tämä on vastaus rehelliseen, reiluun ja joskus kriittiseen raportointiin... se ei todellakaan pelottele meitä jatkamasta kampanjan käsittelyä, kommentoi Politicon päätoimittaja Susan Glasser arvostetun verkkojulkaisun toimittajan poistamista Trumpin lehdistötilaisuudesta kriittisen kirjoituksen jälkeen viime tiistaina.
”Hiljainen enemmistö seisoo Trumpin rinnalla”, kertovat kannattajien julisteet.
”Hiljainen enemmistö seisoo Trumpin rinnalla”, kertovat kannattajien julisteet. (KUV
Jari Alenius
tiltujen suunnittelema.
ja valehtelu saa jopa tiltut kalpenemaan.
suunnittelisivat presidentin, se olisi kuin Trump.
Kyllä hävettäisi olla Washingtonin Tiltu Trumpin viserrysten toitottaja.
Titityy, titityy...
tulee nimenomaan Venäjän trollien idioottiosastolta eli tiltuilta.
Avaaja on tuonut hyvin esiin Trumpiin kohdistuvan kritiikin, vaikka WTiltu ei sitä ymmärrä.
Mielenkiintoista nähdä Trumppi pressana kun hän potkii vapaamuurareita hanuriin ja sotahullut kenraalit saa tapella tosissaan omassa kotimaasaan.
Trumppi tuo todellakin vihdoin "NATOrauhan"
Trumpia ihailevasta tiltu-idiootista.
Ettekö NATOfanit olekkaan USA:n ihannoijia???
Ai niin sehän oli LUCIFERin palvojien juttu kannattaa NATOa ja USA:n valtapolitiikkaa.
Washingtonin Tiltujen viserryslogiikan mukaan Donald Trump onkin Moskovan Tiltu! Siinä on meillä huippuun asti toteutettua viserryslogiikkaa!
Titityy, titityy...
nimenomaan tiltujen teksteissä. Trump on tiltujen toivepresidentti. Hänhän ihailee Putinia.
Trumpista yhtä estotomasti kuinkaikesta muustakin.
presidenttinä lännen yhteistyön.
Siksi tiltut kirkuvat kannatustaan.
Trumppi taitaa tuhota koko NATOn ja tekee siitä tosiTV viihdettä!!!
Taitaa LUCIFERin kannattajat olla vihaisia???
Trump on tutkimusten mukaan 11-12 vuotiaiden älykkyystasolla Sellaista tiltut katsovat ylöspäin.
Nyt näkyy Natotajan epätoivo olevan. Trumpin johdosta, niin korkealla, että ihan naurattaa. Se panee vähän hölmömmänkin Natottajan miettimään, mihin tässä mennään.
Nauruahan tässä hörötetään tiltuille ja Trumpille.
Lisäksi Trump ei ole presidentti, ei edes puolueen ehdokas.
Tiltuille sekin on vaikea käsittää.
Noo, niinhän Reaganillekin naurettiin ja häntä pelättiin. :)
Reagan oli kuitenkin niin fiksu ja kova jätkä että jallitti 5-0 Neuvostoliiton nurin saaden toki apua Paavilta sekä nuorelta gdanskilaiselta sähköasentajalta nimeltään Lech Walesa. Siihen sortui Neuvostoliitto ja Länsi voitti kylmän sodan. ;)
Trump on kovan luokan ( suulas ) liikemies eikä mikään idiootti - aika tyypillinen NewYorkilainen :) Tosin epäilen että hän ei ole USA:n seuraava presidentti.
Kalifornian kuvernööri ennen presidenttikautta.
Trump on pelkkä suunsoittaja vailla mitään poliittista älyä.
varmaan Trumpin älyllinen taso, jota on verrattu 11-vuotiaisiin lapsiin.
Silloin tiltut joutuvat katsomaan kunnioittavasti ylöspäin.
äärioikeistoilaisen ja äärikonservatiivisen Trumpin mm. lakkauttavan Naton.
Saahan sitä toivoa.
Tämä Trumpin presidentti ehdokkuus näytää olevan. Natottajien painajainen.
Se on varmaan monien muidenkin painajainen. Odotan mielenkiinnolla miten tässä tulee käymään.
Trumpia pelätään jenkeissä, miksiköhän....olisiko siinä mies joka uskaltaa uhmata pientä eliittiä?