Kuka heistä olisi paras yläluomien leikkaaja? Tärkeä kriteeri on myös se, että jäisi siistit, mahdollisimman vähän näkyvät arvet. Tai olisiko joku heitäkin parempi? Mukavia tyyppejä kaikki.
Yläluomista pitäisi poistaa vähän rasvaa ja ylimääräistä ihoa myös ihan silmän sisänurkasta.
Olen käynyt aiemmin vanhemmalla herrasmiehellä yläluomileikkauksessa. Hän ei poistanut ollenkaan rasvakudosta, vaikka niin sovittiin, joten siksipä joudun nyt uusimaan leikkauksen.
Hän ei myöskään uskaltanut leikata silmien sisänurkista ihoa pois - harmi. Kertoi, että monilla on tullut rumaa arpikudosta silmien sisänurkkiin. Näinköhän? Kokemuksia?
Muilta osin luomia hän teki suht hyvän työn, mutta arvet ovat eri pari silmissä, kun toiseen yläluomeen hän laittoi jatkuvan ompeleen ja toiseen monta erillistä tikkiä. Leikkauksesta on joitain vuosia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.