Autosuora Klaukkala

kaaratar

Kyseinen autoliike ei piittaa kuluttajasuojalain mukaisesta virhevastuusta. Kannattaa harkita auton ostoa jostain muualta.

22

1150

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KerroTokiLisääJooko

      Oletko nyt ihan, ihan, ihan varma että näin on päässyt todellisuudessa käymään? Siis kuluttajaoikeusneuvojan kautta, eikä ainoastaan sinun pääsi sisäisessä "oikeudenkäynnissä"?
      Mutta avaa toki asiaa hieman lisää. Palsta on auton ostokokemuksille tarkoitettu ja toki virhevastuuasiat kuuluu oleellisesti lajiin.
      Tosin palstalla 99,99% mielensäpahoittajien kokemuksista osoittautuu vain heidän omassa pässään "oman lakitulkinnan" -mukaisesti arvioiduiksi "rikoksiksi" ja liikkeiden siten asiattomiksi solvaamisiksi.
      Suorastaan toivon, ettei tämäkin sinun aamuyöllä suoltamasi aloitus kuuluisi tuohon 99,99% sankaan joukkoon... kun en ihan oikeaa lakeihin perustuvaa valitusta ole palstalla nähnyt miesmuistiin. Josko itseasiassa koskaan?
      Tee sinä poikkeus! Kerro ihan oikea tapaus, oikeilla argumenteilla ja johonkin todelliseen eikä vain "mun mielestä"-höpöön perustuen.
      Kiitos. Odotamme vastinettasi perusteluineen. Jännityksellä, suorastaan.

      • KerropaSinäMeille

        No, kukas se siellä kirjoittelee täydellisellä kieliasulla?


      • SekkaPuorsa

        En tiedä kuka kirjoitellee, mutta hyvä tuota on lukea. Toisin kuin välimerkittömiä kirjainoksennuksia joita täällä liian usein näkee.


    • kaaratar

      renkaat olivatkin loppu pyysin 2000e korvausta eivät maksaneet

      • PesooMies

        Kateudella on ihmeellinen voima. Se saa alemmuuskomplekseista kärsivät ihmiset tekemään ihan mitä vain, että muillakaan ei menisi hyvin. Sääli.


      • kaaratar

        Olin sopinut maksavani autosta 500€, jonka olin ottanut omarahoituksella, maksoin 100€ käsirahaa ja korvausvaatimuksen keksin kun ensimmäinen lyhennyserä kuukauden kuluttua olisi pitänyt maksaa.


    • aloittajaOnViisasPoika

      Aloitus on hyvin perusteltu ja tapaus on referoitu huolella ottaen huomioon molempien osapuolten näkemykset ja faktata. Juuri näin pitää asia tuoda julki, eikä heitellä ainoastaan "leijoja" ja kiukkutteluja palstan täytteeksi.

      • KerroTokiLisääJooko

        Heh... sarkasmi jaksaa aina hymyilyttää, niin tässäkin. Kiitos.


    • turhaaloitus

      Tepoilin mieskö se taas mustamaalaa kilpailijoita?

    • kiitosvaroituksesta

      Hui!?! Mitä on tapahtunut? Miten ovat piittaamatta? Kerro heti koko tarina, että kommenttisi otetaan tosissaan!

    • jarski51

      Kerro ihmeessä mikä on mennyt mielestäsi pieleen?
      Kyseinen yritys on toiminut reilut 20-vuotta enkä googlaamalla löydä mitään negatiivista...??? Isoja merkkiorganisaation vaihtoautoliikkeitä kyllä löytyy,joten faktaa tiskiin kiitos!!

      • Endqvist

        No eikö tää oo just negatiivista? Huono olet googlaamaan.


    • UTY-639

      Autosuora ilmoittaa varusteiksi sellaista mitä autossa ei todellisuudessa kuitenkaan ole.

      • vähällävaivallaselviää

        Yleensä liikkeitten myynti-ilmoituksessa on maininta: varmista varusteet myyjältä, soittamalla tai käymällä paikanpäällä nuokin asiat selviää. Myynti-ilmoitus ei ole "raamattu joka on kiveen hakattu"


      • eijumala
        vähällävaivallaselviää kirjoitti:

        Yleensä liikkeitten myynti-ilmoituksessa on maininta: varmista varusteet myyjältä, soittamalla tai käymällä paikanpäällä nuokin asiat selviää. Myynti-ilmoitus ei ole "raamattu joka on kiveen hakattu"

        No eikö se ny pitäs heti myynti-ilmotuksessa kertoa faktat. Eikai koko ilmotuksessa muuten ole mitään järkeä? Laiskoja myyjiä jos eivät tuota viitti edes tehdä.


    • valehteleva_aloittaja

      Aloittaja perustelitodella ansiokkaasti kommenttinsa?
      AUTOSUORA ei ole MUSTALLA LISTALLA , joten on noudattanut virhevastuuta. Jos löytyy MUSTALTA LISTALTA, niin silloin ei ole noudattanut.
      Kumpi on totuus?

    • puulapää

      Täällä finninaamat, juopot, muuten vaan yksinäiset joilla ei ole elämää puuttuvat muiden asioihin ja heti älähtävät kun joku jotain kertoo kokemuksistaan että ei pidä paikkaansa vaikka eivät tiedä yhtään mitään mistään tapauksesta , eivät tiedä kuin sen mistä saa päivän viina annostuksensa ja ovat kateellisia kun joku on ostanut auton vaikka olisi osamaksulla koska kaikki eivät saa isiltä rahaa tai perintöä. Liikkeet menevät huonompaan suuntaan ja kusetuksia on paljon mutta ihmiset eivät puhu niistä. Itse ostin auton Toyota itäkeskuksesta ja piti olla kuluttajatakuu 6kk mutta kuinkas kävikään, myyjä sanoi että ei halvas autos oo takutaa, auto maksoi vähän yli kympin ja alle satatonnia ajettu. Liike ei ole käsittääkseni mustalla listalla mutta on kovaa vauhtia menossa sinne. Kuluttajaviranomaiset sanoivat että siitäkin liikkeestä on juttuja selvitettävänä useita mutta kun eivät halua selvittää.Vikka täällä kuinka joku sanoisi että on saanut huonoa palvelua tai takuu, virhevastuu ei pelaa jossain liikkeessä niin silti joku taulapää ostaa auton ettei se minua koske jos jollakin muulla on vaikeuksia.

      • vähällävaivallaselviää

        Hmm... mitä tarkoittaa "kuluttajatakuu 6kk"?, ei tuollaista taida olla olemassa, virhevastuu (kuluttajasuoja) tai sitten liikkeen erikseen myötämä takuu, jonka liike kyllä auliisti ilmoittaa, mitä tarkoitat "kuluttajatakuulla 6kk"....


    • Aattu

      Itse ostanut 2 kpl autoja tosta liikkeestä oon ollu tyytyväinen suosittelen

    • Anonyymi

      Olen ostanut ko. myyjältä kolme autoani. Hinta-laatusuhde on ollut todella hyvä. Lisäksi teetän samassa liikkeessä huollot. Todella luotettava ja kilpailukykyinen palvelu. Lisäksi mukava paikka asioida.

      • Anonyymi

        Tämä liike on ollut pystyssä ainakin 25v. Taisi aikoinaan sijaita tontilla, jossa nykyään on Konalan Hesburger ja neste.
        Yhden auton ostimme kerran sieltä ja olimme siihen aina tyytyväisiä.

        Myyjä ei antanut meidän koeajaa autoa, ennen kuin oli vaihtanut vetonivelen, sillä se piti niin kovaa ääntä. Sen vaihdettua ostimme auton, joka palveli meitä liki 10v.

        Tähän ei pysty vessanpyttypulju!


    • Anonyymi

      Ei yhtään autoa myynnissä!
      Kamuxiko kaappaxi axiakkaat?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe