Mies puolusti perhettään kuudelta hyökkääjältä Etelä-Afrikassa
"Näin silmäkulmasta, miten lisää ihmisiä tunkeutui taloon ja kuulin, kuinka kaikki alkoivat kirkua.”
20.03.2016 09:04, 1946 lukukertaa
Etelä-Afrikan Limpopossa sijaitsevalle valkoiselle farmille hyökättiin kello viiden ja kuuden välillä maanantaiaamuna. Aseistautuneilla hyökkääjillä oli mukanaan 9 millin pistooleja ja yksi metsästyskivääri.
UK_farmihyokkays
Vuoden 2016 aikana on suoritettu ainakin 64 hyökkäystä valkoisten farmeille.
Greg Wilsonin vaimo Sandy kertoi Maroela Medialle, että hänen miehensä on parhaillaan selviämässä leikkauksesta.
”Greg menetti niin paljon verta, mutta oli hyökkäyksen jälkeen vielä tajuissaan. Hänet leikattiin aamulla, ja hänen haavansa hoidettiin. Tilanteeseen nähden hän voi hyvin.”
Sandyn mukaan pari heräsi ennen kello viittä aamulla, koska joku yritti keittiön ovesta sisään. Greg meni tutkimaan asiaa ja löysi aseistautuneen miehen.
”Hän taklasi hyökkääjän, kamppaili hänen kanssaan ja sai ajettua miehen ulos. Hänen takkinsa, aseensa ja kassinsa jäivät keittiöön”, Sandy Wilson kertoi.
Pari aikoi soittaa poliisit, kun toinen aseistautunut hyökkääjä ryntäsi keittiöön.
”Suljin keittiön oven ja ryntäsin lasteni luokse. Näin silmäkulmasta, miten lisää ihmisiä tunkeutui taloon ja kuulin, kuinka kaikki alkoivat kirkua”, Sandy Wilson lisäsi.
Sandy ja parin 3- ja 6-vuotiaat lapset piileskelivät, kunnes tuli hiljaista. Kun he tulivat takaisin keittiöön, he löysivät Gregin verta vuotavana keittiöstä.
Hyökkääjät olivat hakanneet häntä päähän kivellä, kun hän ei suostunut avaamaan ovia ja päästämään heitä muualle taloon.
Hyökkääjät pakenivat epäonnistuttuaan, ja poliisi etsii heitä tällä hetkellä.
Valkoiset eteläafrikkalaiset ovat jatkuvan väkivallan ja murhan alaisia Mandelan ”sateenkaarivaltiossa”.
Muutamaa päivää aikaisemmin, 12. maaliskuuta, valkoinen perhe murhattiin Randfonteinissa. Kuva 9-vuotiaan murhatun tytön verisestä huoneesta levisi laajalle sosiaalisessa mediassa.
Päivää myöhemmin taas hyökkäyksen kohteeksi joutunut perhe raiskattiin, ja hyökkääjät hakkasivat uhrejaan tiilillä sekä kiduttivat näitä silitysraudalla.
Lähde: Vastarinta
T2/MV
[email protected]
http://mvlehti.net/2016/03/20/mies-puolusti-perhettaan-kuudelta-hyokkaajalta-etela-afrikassa/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuommoistahan se oli, kun siirtomaita purettiin. Nythän mustat ovat jo valkoisilta riistäjiltä hoitaneet isänmaitaan vanhan heimoperinteen innoittamana ahkerasti töitä tehden ja rauhallisessa rinnakkaiselossa naapurien kanssa ja naisia kunnioittaen.
Joten onkin aika lähtä pakolaiseksi Eurooppaan, siellä on vielä paljon farmeja ja muita mustia riistäviä yrityksiä tuhottavaksi.
Rajat auki kaikille afrikkalaisille.
Monikulttuurista unelmaa.
Pian myös Suomessa.
No, kepulaiset ainakin sitten sasvat mitä Sipilä heille tilasi.
Meillekin pitää saada nopeasti laki missä jokainen saa rangaistuksetta tappaa kotiinsa luvatta tunkeutuneen, kuten Yhdysvalloissa on. Ei ole oikein jos perheen suojelija viedään linnaan perheensä puolustamisesta ja perhe jätetetään "uhrien" kavereiden kostolle alttiiksi.
Suomessa s a i ennen puolustaa henkeään, terveyttään, perhettään, omaisuuttaan ja kotiaan vaikka hyökkääjän tappamalla. Nyt, DEMLA-aikana, hyökkäyksen kohteeksi joutunut on poikkeuksetta syyllinen.
Sandy ryntäsi lastensa luo ja piileskeli. Normireaktio.Anneli Auer juoksi puhelimeen ja laittoi kakaransa kattomaan vieläkö puukottaja puukottaa. Ja tämä meni oikeudessa läpi.
Kaikkien mittapuiden mukaan Etelä-Afrikalla meni paremmin, kun valkoinen mies hallitsi apartheid menetelmällä mustia paviaaneja. Nyt E-Afrikka on vajonnut pohjattoman väkivallan, mustan rasismin ja korruption kurimukseen.
Jep, ja tuhonnut myös turisminsa, luonnonvaransa ja käyttänyt suuren osan kehitysmäärärahoista aseiden ostamiseen ja korruptioon.
Mukuloita osaavat sentään tehokkaasti tehdä. Näin dokumentin Somalialaisesta naisesta joka oli ollut Keniassa pakolaisleirillä 10 vuotta, nyt oli muuttamassa takaisin Somaliaan ja pakkasi kaikki 8 alle 10 vuotiasta lastansa linja-autoon. Käsittääkseni naimisissa ei ollut.