mamut työntekijöinä eli Vartiaisen ihmelääke

"Pariskunta osti talopaketin – siitä alkoi uskomaton piina

Pariskunta kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että ensimmäinen yllätys oli se, että talotoimittaja lähetti rakennusprojektiin virolaisia, jotka eivät ymmärtäneet suomea

Kun talo valmistui kaksi vuotta sitten, paljastui hurja määrä vikoja. Pariskunnan mukaan lattia irvistää jo monesta kohdasta. Keittiön työtaso on puoli senttiä vinossa. Liesituuletin tiputtaa vettä. Tiilikatto puolestaan kolisee tuulessa, koska työpäällikkö oli päättänyt, että katolle laitetaan myös haljenneena tullut tiilierä. Katolla ei ole maksettuja väliseinävilloja.

– Perusjutut eivät toimi. Ei välitetä mistään mitään."

Hällä väliä, tällä mamujen tunnuslauseella Suomi ja sen talous nousuun!

Terv. Kokoomus ja Keskusta, sinun rahoillasi mamutusta vuodesta 1990
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällaiset firmat pitäisi nimetä julkisuudessa ettei uudet asiakkaat joudu samaan ansaan. Kelvottomia alihankkijoita käyttävät pääurakoitsijat menettäisivät pian asiakkaansa kun julkisuuteen leviäisi tieto näistä.
Kyllä moni tietää omasta asunnostaan että puuttuu eristeitä ja ovet vinossa mutta mitä voi vuokralainen tehdä. Luulisi edes omistajien ryhtyvän toimeen. Rikosilmoituksia ja julkisuuteen nimet!

Eristeet sun muut puuttuvat osat on tietenkin päätynyt Viroon tai Venäjälle. Siksi kaikki rakennusurakat tulevat kaksi kertaa kalliimmiksi kun materiaalit katoaa rakentamisen aikana. Näin lienee myös länsimetron tapauksessa.

Rikkaita vedätetään kaikista eniten, säälin heitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalliskielinen kirjoitti:

"Pariskunta osti talopaketin – siitä alkoi uskomaton piina

Pariskunta kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että ensimmäinen yllätys oli se, että talotoimittaja lähetti rakennusprojektiin virolaisia, jotka eivät ymmärtäneet suomea

Kun talo valmistui kaksi vuotta sitten, paljastui hurja määrä vikoja. Pariskunnan mukaan lattia irvistää jo monesta kohdasta. Keittiön työtaso on puoli senttiä vinossa. Liesituuletin tiputtaa vettä. Tiilikatto puolestaan kolisee tuulessa, koska työpäällikkö oli päättänyt, että katolle laitetaan myös haljenneena tullut tiilierä. Katolla ei ole maksettuja väliseinävilloja.

– Perusjutut eivät toimi. Ei välitetä mistään mitään."

Hällä väliä, tällä mamujen tunnuslauseella Suomi ja sen talous nousuun!

Terv. Kokoomus ja Keskusta, sinun rahoillasi mamutusta vuodesta 1990

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu