Poju käteinen maksoi 2,4 miljardia komissaarin paikasta-suomalaisten verorahoista!
ja vapaamuurarinilkki stupido jatkaa samalla linjalla!
Suomi maksaa EU-jäsenmaksuja muiden puolesta 2,4 miljardia! hyshys!!!
On saatu uutta tietoa siitä, miten
paljon Suomi on maksanut EU:lle jäsenmaksua muiden maiden puolesta.
Sitä on maksettu yhteensä 2 429
miljoonaa euroa!
Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomi on
lainannut Kreikalle rahaa, mutta siitä huolimatta Kreikka on mediassa
kestouutinen ja EU:n jäsenmaksu ei ole uutinen lainkaan.
Eniten Suomi on lähettänyt Brysseliin rahaa Englannin
puolesta. Englannin pääministeri Margaret Thatcher oli EU:ssa kovis, joka
ajoi maansa etua. Vuonna 1984 hän sai muut silloiset jäsenmaat hyväksymään
omalle maalleen muiden maiden maksettavaksi jäsenmaksualennuksen, joka on sittemmin jatkunut. Alennus on noin 5 000 miljoonaa euroa vuodessa.
EU-jäsenyyden aikana pienen
Suomen osuus siitä on ollut 1 750 miljoonaa euroa.
Me olemme niin varakkaita, että
olemme vapaaehtoisesti lupautuneet maksamaan jäsenmaksua myös neljän muun maan
puolesta.
Kun nämä neljä eli Saksa,
Hollanti, Itävalta ja Ruotsi kokivat, että ne maksoivat EU:lle liikaa, vuonna 1999 Berliinin huippukokouksessa päätettiin, että – näiden maiden vaatimuksesta – ne saavat Englannin
jäsenmaksuhelpotuksesta 75 prosentin alennuksen. Suomi suostui vastaavasti
ottamaan maksaakseen osan niiden maksuista.
kiitos poika käteinen!
Vastikään Uuden Suomen palstoilla
keskusteltiin Suomen nettojäsenmaksusta, joka oli vuonna 2013 suurempi kuin
koskaan aikaisemmin ja siis uusi Suomen ennätys.
nettojäsenmaksun uusi Suomen ennätys on 803 miljoonaa euroa.
Suomen hallitukselle tämä summa on
liian suuri julkisuuteen saatettavaksi.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/08/31/eu-tovereille-helpotuksia-suomelle-2-miljardin-lasku/201236829/12
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53030-ennatysmaksun-syy-paljastui-suomi-maksaa-muiden-helpotuksia
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116071-eu-jasenmaksuja-muiden-puolesta-24-miljardia
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2873200/suomi-maksanut-englannin-puolesta-eulle-17-miljardia-euroa
kiitos kokkareloiset tästäkin hulluudesta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pojut kähmivät toisten rahoilla itselleen virkoja.
Eli ihan taviksia eu virkapattoja.
Nämä maat ovat riskialttiita:
"the U.K.,
France,
Spain,
Greece, and
Croatia
— include three of Europe's five largest economies.
Three more countries —
Finland,
Poland, and
Romania"
These Eight EU Countries Are in the Budget Danger Zone
March 21, 2016 — 2:01 AM EET
When it comes to fiscal dis
http://www.bloomberg.com/news/articles/2016-03-21/these-eight-eu-countries-are-in-the-budget-danger-zone
"When it comes to fiscal discipline in the European Union, three is the magic number.
That's a deficit limit of 3 percent of GDP, and five EU states will make the budgetary bad books this year by breaching that level, according to economists surveyed by Bloomberg since January.
These five — the U.K., France, Spain, Greece, and Croatia — include three of Europe's five largest economies. Three more countries — Finland, Poland, and Romania — are seen posting deficits at the threshold.
The EU dictates that governments must narrow budget deficits to within 3 percent of GDP and reduce debt to 60 percent of GDP, or face fines (though none have ever been applied despite consistent breaches). Since the Stability and Growth Pact came about in 1998 to strengthen the monitoring of budgets, 25 of the EU's 28 members have overstepped the deficit limit. Sweden, Estonia and Luxembourg are the only countries that have avoided breaching it."
Suomi eroon eu.sta
Kuukauden sis. sataa pommeja suomeen.
SALAMUALIKUM ALIKUM SALAMU