Mitenköhän on

Täällä saa sen kuvan että miehen pitäis viedä kumppaniaan ulos, leffaan, hieroa, ostaa kukkia...ja ellei vieläkään nainen halua seksiä niin katso peiliin. Monet naiset on mua ulkonäöltä kehuneet, pidän kropasta huolta salilla ja kyllä olen naistani ulos vienyt usein...Kaikkea siis kokeiltu ja kumppani sanoo rakastavansa mua mutta seksiä on turha odottaa. Olen kysellyt mistä kiikastaa, olankohautuksia ja jotain mutinaa mut ei selvää syytä. Pitäis pitkäaikaisen kumppanin pystyä kertomaan mistä kiikastaa ellei seksi kiinnosta. Olen aina pyrkinyt ottaa hänen halut huomioon ja myös nautinnon saamisen. Sanoin tässä hiljaittain että olen tavannut yhden naisen ja ollut sen kanssa sängyssä tuntui että ei edes nooteeranut sanomaani. Kyllä täs alkaa keinot loppuu mut en ala kyllä erookaan miettii meillä kun menee muuten hyvin.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole ikinä ostanut naiselle kukkia enkä vienyt leffaan enkä ostanut lahjaa enkä lähettänyt joulukorttia mutta seksiä olen saanut monelta naiselta.

Äänestä

Kolmen pisteen mies iskee jälleen.

Äänestä
  • Ja kuvittelee, ettei häntä tunnisteta ;D

    Äänestä

Että siis olet pettänyt naistasi, ja mietit että miksi hän ei halua seksiä kanssasi???? =D =D =D Lähtökohtaisesti siis ongelma on ollut jo ennen pettämistäsikin se, että et ole luotettava, olet turhan pinnallinen, et ole sitoutunut...

Sellaisia asioita kun ei osoiteta vain siten että käy salilla ja vie ravintolaan syömään, tai haluaa sängyssä olla mahtava rakastaja.

Ne osoitetaan sillä, ettei ongelmankaan tullessa eteen edes vihjaa että ikinä toista pettäisi. Että osaa keskustella toisen kanssa tai ainakin kuunnella. Että on tukena jos kumppanilla on vaikeaa. Jne.

Teidän suhde on jo loppunut. Kumpikaan ei välitä toisesta.

Äänestä

Riittää kun puhut rumia, haiset pahalle ja muistat naisen ei tarkoittaa kyllä....

Äänestä

Jos olet pettänyt häntä jo, niin suhde on kyllä aika heikoilla kantimilla. Ehkäpä hän on sen aavistanutkin. Tuskin hän enää haluaa olla kanssasi intiimisti tuollaisen ilmoituksen jälkeen. Ehkä ei reagoinut päällepäin, mutta varmasti sisimmissään. Sanot, että ette viitsi erota, kun menee muuten hyvin. Mutta kyllä tieto pettämisestä vie loputkin halut ellet käsittele asiaa hänen kanssaan ja hän voi luottaa sinuun edes jatkossa.
Ulkonäöllä ei muuten läheisyyttä saa, vaan olemalla hyvä ja rakastava mies. Oma mieheni myös unohtaa tämän. Tai ei ymmärrä. Minulle on todellakin yksi ja sama käykö hän kuntosalilla vai ei, onko hänellä piukat lihakset vai ei ja onko vaatteet uusinta muotia vai ei. Minua kiinnostaa vain se, onko hän kiltti minua kohtaan. Pitääkö hyvänä ja muistaa suukolla muulloinkin, kun häntä haluttaa. Ei minua kovin paljon innosta, jos mies on piittaamaton minua kohtaan viikon, eikä välitä vaikka anelen niskahierontaa kipeisiin niskoihini, ja sitten tullessaan kotiin vietettyään pitkää iltaa kavereiden kanssa yhtäkkiä onkin niiiin kiinnostunut.
Kyse tuskin siis on siitä, että puolisoasi ei kiinnosta intiimi läheisyys, vaan että hän on mahdollisesti sisimmissään loukkaantunut tai kokee olevansa henkisesti yksin sinun kanssasi. Itse ainakin käyttäydyn torjuvasti kokiessani olevani henkisesti yksin mieheni kanssa.

Äänestä
  • Meillä seksi alkoi omalla kohdalla kalvaa, kun mies oli alkanut lähettelemään seksiviestejä / kuvia muille naisille (tätä oli tehnyt jo aiemmassa seurustelusuhteessaan, mutta en olettanut, että on koukussa). Tuo nyt seuraa aina mukana. En pysty puhumaan tuhmiakaan mieheni kanssa, kun väkisin nousee mieleen miete "onko puhunut tästä sen naisen X kanssa? Entä tästä?"

    Ja ennen kuin mies edes jäi kiinni, minulla oli fiilis, ettei kaikki ollut OK. Ja siksi olin etäinen, en tuntenut haluavani miestäni, koska kaikki ei tuntunut samalta. Lopulta jäi kiinni rysän päältä.

    Äänestä

Mielestäni aloittaja kertoi että oli ENSIN yrittänyt selvittää ongelmia naisensa kanssa, mutta koska nainen ei ollut halukas ongelmaa käsittelemään niin oli MYÖHEMMIN eksynyt vieraaseen petiin. Vastaajilla on näköjään vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

Aloittajalle, mielestäni olet toimin rehellisesti ja suoraselkäisesti. Olet omalta osaltasi yrittänyt keskustella ja ratkaista pulmaa. Nyt pallo on heuitetty naisellesi. Jos hän ei asiaa käsittele niin eroa. Älä turhaan jää roikkumaan kuolleeseen suhteeseen. Vika ei ole sinussa vaan naisessa. Niin, ja olen itse siis nainen enkä katselisi kauaa noin välinpitämätöntä puolioa joka ei suostu käsittelemään ongelmia.

Äänestä
  • Vieraaseen petiin ei sovi mennä ennen kuin on reilusti erottu. Kyllä minä ainakin aloituksen ymmärsin. Itse en naisena enää tuollaisessa liitossa pysyisi, jos mies lähtisi pettämään ongelmien ratkaisemiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvää_toivova kirjoitti:

Täällä saa sen kuvan että miehen pitäis viedä kumppaniaan ulos, leffaan, hieroa, ostaa kukkia...ja ellei vieläkään nainen halua seksiä niin katso peiliin. Monet naiset on mua ulkonäöltä kehuneet, pidän kropasta huolta salilla ja kyllä olen naistani ulos vienyt usein...Kaikkea siis kokeiltu ja kumppani sanoo rakastavansa mua mutta seksiä on turha odottaa. Olen kysellyt mistä kiikastaa, olankohautuksia ja jotain mutinaa mut ei selvää syytä. Pitäis pitkäaikaisen kumppanin pystyä kertomaan mistä kiikastaa ellei seksi kiinnosta. Olen aina pyrkinyt ottaa hänen halut huomioon ja myös nautinnon saamisen. Sanoin tässä hiljaittain että olen tavannut yhden naisen ja ollut sen kanssa sängyssä tuntui että ei edes nooteeranut sanomaani. Kyllä täs alkaa keinot loppuu mut en ala kyllä erookaan miettii meillä kun menee muuten hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu