APUA MEIKKIVOIDE VALINTAAN

EpätoivoinenFinninaama

Elikkä siis olen 13 vuotias tyttö jolla aivan jäätäviä ja isohkoja sekä "kovia" näppylöitä otsassa. Ei ihan tuossa hiusrajassa vaan alempana myös nenässä ja silmien tuolla reunoilla tai sivuilla. Epäilisin lievää aknea koska finnit ovat sitkeikä eivät tahdo lähteä pois tököteillä ja konsteilla joitan olen äitini kanssa kokeillut. Jos finni sattuu hajoamaan sieltä suorastaan tursuaa mätää vai mitä onkaan ja myös verta. Finnit saattavat usein olla kipeitä ja niitä voi tulla kulmakarvoihinkin. Alan olla todella epätoivoinen nöiden kanssa. Seuraavaksi kokeilen varmaan sitä virtsaa finneille juttua. Hammastahnaa olen myös kokeillut,ei auta. Olen kokeillut Clearasilin tuotteita,Marykayn tuotteita ja haikka mitä muita finnin kuivastustöhniä. Suklaan syönnin olen looettanut paitsi nyt söin suklaamunia ja ihi suorastaan räjähti. Täytyykin aloittaa karkkilakko. Huomenna aikoisin ostaa jonkin meikkivoiteen. Sen pitöisi sopia finniselle sekaihoselle jolla näppylöt ovat suuria ja tarvitsevat kunnon peiton että kaikki punaisuus peittyy. Finnit ovat siis usein punaisia. Joten kertokaa jokin hyvä meikkivoide joka peittäisi hyvin,pysyisi pitkään koska minulta meikkivoiteet on tähän asti lähteneet kulumaan pois päivän aikana,meikkivoide olisi hyvä olla alle 20 euroa ja sitä pitäisi saada esim. Anttilasta tai Cittarista. Kertokaa siis hyviä tällaisia meikkivoiteita jotka käyvät iso finniselle iholle joka myös osittain kuiva ja peittäisi hyvin punaiset finnit.

8

252

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kosteuttapaljon

      Ensinnäkin älä kuivata ihon pintaa millään kuivattavilla tököteillä, sillä se vasta lisääkin finnejä. Kosteuta siis ihoa hyvin, niin tali pääsee normaalisti ulos. Itse pidän Rimmelin Stay Matte-meikkivoiteesta. Sitä saa ihan tavarataloista.

      • EpätoivoinenFinninaama

        Joo siis oon käyttäny ihan perusrasvaa kosteutukseen. Mietin kyllä vielä tuota Rimmeliä kun monet on sanonu että se on huono. Menee paakkuseks,levittyy huonosti ja tulee vaa pahempi iho :o :/


      • EpätoivoinenFinninaama

        Ja mulla on Rimmelistä muutenkin vähä huono kokemus. Ostin kerran sieltä sellasen hieman pigmenttisen huulirasvan. Käytin jonku aikaa kunnes huulet oli ihan hirveän näköiset.. Siis ihan rohtuneet ja kuivat sekä halkeili


      • kosteuttapaljon
        EpätoivoinenFinninaama kirjoitti:

        Joo siis oon käyttäny ihan perusrasvaa kosteutukseen. Mietin kyllä vielä tuota Rimmeliä kun monet on sanonu että se on huono. Menee paakkuseks,levittyy huonosti ja tulee vaa pahempi iho :o :/

        No ei todellakaan paakkunnu ja levittyy ihan normaalisti. Itsekkin olen kärsinyt finneistä ja minusta tämä meikkivoide on ollut kaikista parhain. Jos sitä meikkivoidetta laittaa liikaa, niin silloin voi tulla suttuinen. Tää meikkivoide on juuri sellainen, että sitä ei tarvi paljon laittaa. Kokeile ainakin. :)


    • Kosmetologi_

      2-3 kertaa päivässä 2-4 sentin kerros Tummelia naamaan.

    • annuliinir

      Et saa kestävää meikkivoidetta marketista :( Olen kokeillut jokaikisen ja ei kestä tuntia kauempaa hyvännäköisenä rasvoittuvalla iholla.Jos halut kunnon meikkivoiteen sinun täytyy satsata siihen n.55e,tarjouksessa joskus edullisempaa.Itse käytänLancomen Teint Miracle meikkivoidetta,peittää näpyt mutta tekee ihanan luonnollisen valoisan pinnan kasvoille.Ja kestää erittäin hyvin olematta pakkeloidun näköinen.

      • Elekääuskokko

        No kyllä marketeistakin vaikka Cittarista saa ihan hyviä. Tyttärellänikin oli joskus jokin Maybellinen tökötti joka peitti hyvin.


    • Kosmis96

      Tämä ei ole meikkivoide vaan syväpuhdistava hoitovoide. Ella Bache-sarjasta Creme Intex no 2 -voide . Noin 38 e. Sitä levitetään yöksi finnialueille säännöllisesti kunnes tuloksia syntyy. Ja yleensä syntyy..Itse olen nuorena käyttänyt tätä ja moni muu silloinen ystävä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1207
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      560
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      478
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe