AutoAuto.fi Kokemuksia

Pojalleauto

Käväisin poikani kanssa koeajamassa autoa Tampereella AutoAuto.fi nimisessä firmassa.
Meillä oli Tampereelle matkaa n.250km, joten kyselin puhelimessa muutamaan otteeseen kaiken tarpeellisen läpi, ettei tulisi turhaa ajoa. (myyjällekkin tästä sanoin)
Auto oli kuulemma poikkeuksellisen siisti ja hyvä ajaa. Kilometrejä oli vähän 100tkm yläpuolella, eli ei paljoa ikäänsä nähden. Kuvissa auto oli erittäin siisti ja antoi hyvän vaikutelman.

Paikanpäällä paljastui sitten ihan eri todellisuus. Maalipinta oli kyllä ruosteeton, mutta lommoja oli kyllä todella paljon. Arviolta n.20kpl. Osa pieniä, osa selkeästi isompia. Paikkamaaliakin oli käytetty runsaalla kädellä..

Ajoltaan auto oli surkea! Puolsi ajaessa vasemmalle todella selvästi, ja on vaikea uskoa etteikö automyyjä olisi kyseistä asiaa tiennyt. Jarrutus vielä korosti puoltamista ja sai pitää ratista oikein urakalla kiinni että tiellä pysyi. Tämän kerrottuani myyjä reakoi olan kohautuksella ja vähättelyllä. "ei ole kallis homma korjata", "vähän herkistelyä vailla".
Myyjän välinpitämätön ja röyhkeä asenne pisti kyllä silmään.

Kauppoja ei syntynyt, emme edes hintaa yrittäneet tingata.
Suosittelen välttämään kyseistä liikettä.
-Timo

31

3231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NiinMinäMieleniPahoitin

      Niin... se vaan kun harvemmin tuollainen 3-4-tuhannen 10-vuotias auto on virheetön http://www.nettiauto.com/citroen/c3/7888831

      Eipä tuossa kahtakymmentä kolhua ainakaan kuvissa näy, ei sitten millään. Toki jos suurennuslasin kanssa olette uudenveroista autoa kuvitelleet ostattelevanne, niin saattaapa löytyäkin? Toisaalta juuri katsastettuna ja jakopää huollettuna tuo lienee ihan kiva ensiautoksi tytöllesi. Siis pojallesi... voihan tuollaisella poikakin ensikilometrinsä ajella.

      Oli tuo tai ei, niin vielä kysyisin yhden tarkennuksen:
      Miksi sinun oli vaikea uskoa myyjän kertomaa, ettei ollut tietoinen auton ajossa vasemmalle puoltamisesta?
      Miksi pidit ehdottamaansa asian oikaisuakin, herkistelyä, vähättelyn arvoisena?

      On todella yleistä, että auto kuin autot aikansa seistyään ajamattomana ja äkkiseltään koeajolle lähtiessä herkistelemättä ravistaa, puoltaa, jarrut kihisee ja kahisee... saattaapa pahimmillaan syttyä joku häiriövalokin vaikka ennen ei olisi palanutkaan.
      Ja aivan kuten kuten myyjä sinulle ja tyttärellesi... siis pojallesi totesikin, niin herkistelemällä tai itseasiassa yleensä vain ajamalla ja muutaman kerran reippasti kiihdyttelemällä ja jarruttelemalla kihinät loppuu, puoltamiset ja ravistamiset loppuu ja auto on kuin eri planeetalta reippaan koeajon ja/tai herkistelyn jälkeen.
      Ei tuo katsastusta liene läpäissyt jos vikaa olisi?

      Minäpä ihan arvaan, miksi sinusta kuoriutui mielensäpahoittaja:

      1.) Etukäteen kyselit "hölmöjä" halvasta autosta. Ja vieläpä useaan otteeseen.
      Tässä vaiheessa myyjä olisi jo voinut "haistaa", millainen ostattelija sieltä on tuloillaan ja jo puhelimessa tyrmätä sinun tuloaikeesi vaikkapa toteamalla että auto on vanha ja halpa, ettehän ihan uutta ole tulossa ostamaan? Ettehän? Onko asia ymmärretty ihan varmasti, ettei tämä ole uusi vaikka juuri katsastettu onkin ja huollettu?
      2.) Paikanpäälle saavuttuanne, otitte (ainakin kuvainnollisesti) tohtorintakit päällenne, stetoskoopit ja suurennuslasit ja aloitte etsimällä etsimään autosta uudesta poikkeavia ominaisuuksia. Uskoisin, että ensimmäinen n.puolituntia meni pelkkään luukkujen availuun ja paiskomiseen, maalipinnan ja tuulilasin, sisustan ja penkkien välien sekä renkaiden ihmettelyyn ja konehuoneen sekä alustan tirkistelyyn?
      Tässä vaiheessa myyjää jo kadutti, kun tutkimusretkeänne sivusta katseli, ettei ollut torpannut tuloanne jo puhelimessa. Hän todennäköisimmin ajatteli "Ei vttu sentään... taas näitä hyönteistutkijoita... hohhoijaa, ei kauppaa ja pelkät narinat vittuiluthan tästä taas tulee..."
      3.) Vaikka olitte auton ympäriinsä kolhuiseksi ja näin ollen ostettavaksi jokatapauksessa kelpaamattomaksi todenneet, halusitte väkisinkin vielä päästä puhtaan auton koeajolle kuraamaan. Sotkitte auton, totesitte lisää ominaisuuksia jotka uudesta poikkeavat ja myyjä vielä sivumennen opasti ettei ne nyt vikoja ole, herkistellään ja laitellaan kuntoon jos olette auton ostamassa... ja olan kohautus on oikea tapa tässä kohdin, kun myyjä tiesi jo ennen koeajolle lähtöänne tehneensä virheen kun ylipäätään päästi teidät tontille, saati koeajamalla auton kuraamaan.
      Te poistuitte vähin äänin ja todennäköisimmin sanoilla:
      "Meillä on vielä pari muuta vaihtoehtoa ni käydään ne vielä koeajamassa..." suksitte hevon vittuun ja sinä päätit asiasta tulla keskustelupalstalle autoliikkeen haukkumaan. Niin sinä mielesi pahoitit, että pakkohan se on liike ja myyjä haukkua.

      Menikö oikein?

      • Haumeni

        Höhhöhhöö, itse autokauppias?


      • Anonyymi

        Hanki elämä!


    • VaivanPalkka

      Jätin maitotölkin ostamatta Prismasta. Etukäteen tiedustelin sähköpostitse useaan kertaan, onko teilla valion rasvatonta maitojuomaa, mutta kukaan ei vaivautunut vastaa mielestäni sinällään oikeutettuun kysymykseen. Tämän jälkeen soitin, osastonhoitajaa ei millään meinannut saada puhelimeen. Kesti varmasti ainakin 4 minuuttia 27 sekunttia odottaa kunnes vihdoin suorastaan vastenmielisellä äänellä vastasi semmoinen varmasti epäsiisti ehkä jopa viinalle haiseva nainen. Erittäin äpäilyttävää oli kun hän vastasi puhelimeen HALOO ja kun kysyin asiaani hän vain nauroi ja kysyi onko tää pilaa ja löi luurin korvaani. Lähdin paikan päälle pumpattuani ensin helkaman aino merkkisen pyöräni kumeihin ilmaa. Maito-osastolla huomasin, että myynti aikaa oli enään neljä päivää jäljellä, tölkissä oli naarmuja ja pohjassa painautuma. Varmasti joku oli tölkin palauttanut ja uudelleen myyntiin vaan. Kyllä heillä pitää olla tiedossa maitotölkkien naarmut, kun kerran myyvät niitä muka uutena. Minä en enää kyllä osta sieltä, enkä todellakaan voi kenellekkään moista putiikkia suositella. Tuttavani serkku oli sieltä myös saanut huonoa palvelua. Eivät edes anteeksi pyytäneet puhumattakaan, että jonkun pienen lahjakortin vaivojeni korvaukseksi antaneet, vaikka 50 euroa määrältään.

    • Pojalleauto

      Haha. Nyt haiskahtaa myyjäliikkeen puolustelulta.

      Emme katsoneet auto tohtorin takit päällä/ stetoskoopilla. Vaan silmillä. Ei tarvinnut suurennuslasia vaan riitti muutaman metrin päässä seisominen.

      Kumma juttu jos automyyjä, joka on autojen kanssa tekemisissä päivittäin, ei huomaisi myymässään autossa vikaa. Auto oli kuitenkin jo lämmin ja herkistelty ennen kun tulimme paikalle.

      Jos todellakin väitätte, että auto, mikä oli ollut teillä vain vähän aikaa myynnissä, puoltaa noin voimakkaasti johtuen herkistelyn puutteesta.

      Nyt menee firma vielä enemmän boikottiin, kun vielä tulette tänne valehtelemaan ja kaunistelemaan.

      • hehhehee

        "Nyt menee firma vielä enemmän boikottiin, kun vielä tulette tänne valehtelemaan ja kaunistelemaan."

        Heh... miten voi olla enemmän boikotissa kuin aloituksessa jo sanoit? Vai meinasitko tuon aloituksen kokemuksen jälkeen kuitenkin vielä käydä kyseisessä liikkeessä tolloilemassa?
        Tuskin ainakaan koeajolle sinua ja tytärtäsi päästävät...


    • Maitopurrkiko

      Eikös ole aika naurettavaa verrata autoa maitopurkkiin?

    • MX1852

      Erittäin valitettaa että aloittajan kaltainen puupää on autoliikkeeseen osunut, vielä ikävämpää, että he eivät päässeet kauppoihin, sillä toi hönö poikineen kulkee runkkaamassa vielä meidän yksityistenkin autot. No onneksi sen verran haisua, jos joku pojalleen minun autoa kyselisi, joka 250 km säteellä Tampereelta, niin osaan lopettaa ajoissa kaupanteon, sillä autoni on niin hyvässä kunnossa, että toivon sen päätyvän mukavalle ihmiselle tuottamaan iloa pitkäksi aikaa.

    • sillointällöinnäitä

      Näitä vaan valitettavasti silloin tällöin on, niin liikkeiden kuin yksityisten myyjienkin tapauksissa. Nettiauton kuvat on helppo ottaa siten ettei niistä kolhut näy, mikäli auto nyt ei aivan rusinana ole.

      On tietysti totta että käsitteet "siisti" tai "hyväkuntoinen" eri ihmiset tulkitsevat eri tavalla, mutta aika puusilmä pitää olla jos myy siistinä autoa jonka tutkimiseen riittää 10 sek kävely auton ympäri huomatakseen useat selvät kolhut ja paikkamaalaukset. Ilmeisesti vaan yritetään ns. väsytystaktiikkaa eli toivotaan että pitkästä matkasta tuleva ostaja ei halua lähteä tyhjinkäsin kotiin.

    • Pojalleauto

      Niinpä. Juuri tämä tässä ärsytti, että ennen kun pääsin edes auton viereen, huomasin ettei nyt ole ihan puhelimessa puhuttu rehellisesti.

      Nyt meni pari kymppiä turhaan polttoaineeseen rahaa ja monta tuntia aikaa. ei voi mitään.

      • käytettyeioleuusi

        "Nyt meni pari kymppiä turhaan polttoaineeseen rahaa"

        Voi mahdoton, ihan pari kymppiä hukkaan.... Oisit silloin käyttänyt euron kondomiin, kun sait kerran säälipillua, niin yhteiskunta säästäisi satojatuhansia, nyt ne menee hukkaan.


    • Pojalleauto

      Tässäkin viestiketjussa huomaa selvästi mitkä viestit ovat autoauto.fi myyjän kirjoittamia. Paistaa tuollainen solvaaminen aika hienosti läpi.

      Löytyy näköjään muitakin ketjuja kyseisestä liikkeestä. Eikä palaute ole sielläkään hyvää. Kiitos ja näkemiin

    • vwmän

      Miksi sinä vihaat poikaasi niin paljon ,että ostaisit sille sitikan jota kukaan täysjärkinen ei huoli ilmankaan. Vielä ajelet satoja kilometrejä moisen romun takia,pyyntikin oli aivan jörjetön, sitikka on romutuspalkkion arvoinen,mutta petossyyte siinäkin vaanii

    • opik

      Kyseisessä liikkeessä liikkeen edustajat menevät aina mukaa koeajoon, juuri näiden valehtelijoiden vuoksi.

      Kilpailijoiden mustamaalamia ja niihin itse vastaamia viestejä.

      No ompa ajakulua poikasilla.

      • Pojalleauto

        Meidän mukaamme automyyjä ei tullut. Kysyi haluammeko mennä kaksin, vai että hän tulee mukaan. Sanoin että pärjäämme kyllä yksin.
        Aika voimakas sana tuo AINA. Nimittäin ainakaan meidän tapauksessa ei niin käynyt


      • NiinMinäMieleniPahoitin
        Pojalleauto kirjoitti:

        Meidän mukaamme automyyjä ei tullut. Kysyi haluammeko mennä kaksin, vai että hän tulee mukaan. Sanoin että pärjäämme kyllä yksin.
        Aika voimakas sana tuo AINA. Nimittäin ainakaan meidän tapauksessa ei niin käynyt

        Heh... aika voimakasta, siis jopa absurdin harhaista eikä siten ollenkaan tästä todellisuudesta on myös SINUN väitteesi, että tässä viestiketjussa olisi liikkeen edustajien kommentteja.

        "Haha. Nyt haiskahtaa myyjäliikkeen puolustelulta."
        "Jos todellakin väitätte, että auto, mikä oli ollut teillä vain vähän aikaa myynnissä..."
        "... kun vielä tulette tänne valehtelemaan ja kaunistelemaan."
        "...huomaa selvästi mitkä viestit ovat autoauto.fi myyjän kirjoittamia."

        Väitän tietäväni, ettei yksikään kommenteista ja SINUN varmana tietona "liikkeen myyjän" kirjoittamiksi väittämistäsi ole liikkeen edustajan kommentointeja.

        SINÄ voisit kuitenkin perustellen vastata jo alussa esittämiini kahteen tarkentavaan kysymykseen. Minua kun kiinnostaisi tietää, mihin perustuu moinen ostajan epäluulottelu ja myyjän sanomisien epäily, jopa valehtelijaksi mustamaalaaminen:

        1. Miksi sinun oli vaikea uskoa myyjän kertomaa, ettei ollut tietoinen auton ajossa vasemmalle puoltamisesta?
        2. Miksi pidit ehdottamaansa asian oikaisuakin, herkistelyä, vähättelyn arvoisena?

        Tässä edelleenkin MINUN perusteluni, miksi esitän sinulle em.kyselyt:

        On todella yleistä, että auto kuin auto aikansa seistyään ajamattomana ja äkkiseltään koeajolle lähtiessä herkistelemättä ravistaa, puoltaa, jarrut kihisee ja kahisee... saattaapa pahimmillaan syttyä joku häiriövalokin vaikka ennen ei olisi palanutkaan. Ja aivan kuten kuten myyjä sinulle ja tyttärellesi... siis pojallesi totesikin, niin herkistelemällä tai itseasiassa yleensä vain ajamalla ja muutaman kerran reippasti kiihdyttelemällä ja jarruttelemalla kihinät loppuu, puoltamiset ja ravistamiset loppuu ja auto on kuin eri planeetalta reippaan koeajon ja/tai herkistelyn jälkeen.


    • xderfv

      Aloittajalle :
      Sulla on täysin väärä tapa käytetyn auton ostamiseen, ei löydy hyvää autoa tuolla tavalla, jonkun romun sitten kuitenkin käsiinne saatte. Ei autoa puhelimella osteta, se oli virhe 1, ja ei kukaan vanhaa sitikkaa osta, se oli virhe 2. Suosittelen teille AlfaRomeota tai Fiat Multiplan.

    • joopajooa

      Eihän aloittaja puhelimella ollutkaan ostamassa :DD, mitä sinä oikein selität?

    • miiiipp

      Aika usein,ikävä kyllä,myyjät huijaavat.Minä( nainen) kyselen etukäteen ja pyydän kertomaan kaiken rehellisesti,etten turhaan aja esim 200km/suunta autoa katsomaan...perillä sitten selviääkin jos jonkinlaista vikaa autossa. Näitä huijauksia on ollut useita...autoliikkeissä(nimiä mainitsematta)ja yksityisillä. Nykyään ostan vain ihan lähialueelta autoni. Luulevat että naiselle voi myydä mitä vaan,joka ei kylläkään itseni kohdalla ainakaan paikkansa pidä :).

      • Veitikka94

        Kiva, että saatiin tällainen iänikuinen feministinen paskanjauhantakin tähän keskusteluun mukaan. Älä kuule viitti äpyli tunkee tota "kun on nainen, ......" sontaa joka paikkaan.


    • Äippäkostaa

      Kohta äityli suuttuu...

    • tojomän

      Mitenkä luulet saavas ostettua ehjän hyvän auton jos oot sitikkaa ostamasa,paas ostaen sille poijaalle vaikka raakkia tai kiia,ni pääsis vähä ajeleenkin

    • Jazzi

      Aivan huippu kauppapaikka. Kuluneita on kun kuluneiden liikekkin.

    • Nolo-äijä

      Miksi menit merta edemmäs kalaan? Osoitit samalla pojallesi, että isi on munaton nolla, joka ei uskalla ostaa autoa esim. yksityiseltä.
      Olisit varmasti saanut paremman samalla hinnalla yksityiseltä.
      Nyt, Timo poikasi saa hävetä sinua silmät päästä: Isi ei tiedä autoista mitään ja on pöjäke.

    • bytbil.ok

      Jos joku haluaa merta edemmäs kalaan ja peruskoulu on käyty tässä vinkki.

      Käytetty auto Ruotsista, auto/merkkiliikkeestä käytettynä käteisellä.

      Kaveri, jolla kokemusta mukaan tai tarkat neuvot, jos auto ei ok, takaisin kotiin ja laivatuliaiset mukaan.

    • aaa23

      Kävin kyseisestä liikkeestä joskus myös autoa katsomassa, myyjät peittelivät vikoja tarkoituksella ja kusettivat. Ja näemmä taitavat täällä palstoillakin vielä puolustella. :D

    • Anonyymi

      Löytyiköhän tästä ketjusta Suomen katkerin autokauppias?

      • Anonyymi

        Virma on jo loppu älä huoli


      • Anonyymi kirjoitti:

        Virma on jo loppu älä huoli

        ei ole loppu koitti tänään huijata jälleen... nettiautossa myynissä ollutta boraa


      • Anonyymi
        autauto.fihuijjaa kirjoitti:

        ei ole loppu koitti tänään huijata jälleen... nettiautossa myynissä ollutta boraa

        Ja nettiautossa mainostaa tätä Boraa yksityisenä. Eikö kauppamiehellä rahat riitä yritystiliin? Säälittävä pulju, haha. :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nettiautossa mainostaa tätä Boraa yksityisenä. Eikö kauppamiehellä rahat riitä yritystiliin? Säälittävä pulju, haha. :D

        Ei kestä tehdä kauppaa ja maksaa niitä veroja. Surkee tyyppi. maksa verot homma toimii .ei pimeää kauppaa ei


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2875
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1270
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe