Mulle kävi tässä vähän aikaa sitten niin, että hyvä ystäväni vaihtoi kaveriporukkaa. No, eihän siinä mitään, tottakai hänellä saa olla muitakin kavereita kuin vain minä, mutta kyseessä on todella fiksu ihminen, joka yleensä ajattelee muita enemmän kuin itseään. Häiritsevää tässä myös on se, että alussa hän puhui minulle "pahaa" ihmisistä joiden kanssa hän hengailee eikä osoittanut heitä kohtaan mitään kiinnostusta.
Mietin vain olenko tyhmä, kun en kysy häneltä miksi näin kävi? Omasta mielestäni hän olisi voinut ilmoittaa minulle jättävänsä minut oman onneni nojaan tai edes vähän perustella, mikä minussa on vikana ettei seurani enää kelvannut hänelle.
Tosiaan uohdin mainita, olen 18v. ja tällä hetkellä käymme kaverini kanssa lukion 2. luokkaa.
Saanko ajatella, että jos hän ei ole kanssani koulussa, ei minunkaan tarvitse olla hänen kanssaan enää koulussa tai vapaa-ajalla? Saanko katkaista välini häneen kokonaan informoimatta siitä hänelle, koska hänkään ei ilmoittanut mitään minulle? Onko minulla siihen oikeus vai olenko itsekäs idiootti jos teen niin?
"Ero" ystävästä
2
97
Vastaukset
- yksinjääjä
en osaa auttaa, olen vasta vitos luokalla ja mun kaverit (meitä on 4) tai näköjään oli. ensin minä ja 2 muuta olimme hetken porukassa koska neljäs löi mua ja olin helvetin vihainen eli oli kärkestelmä 1 ja 3, on väärin tietenkin jättää ulkopuolelle mutta itse ei puhunut ja yritettiin ennen "jättämistä" sopia niin eipähän meille puhunut. nyt sitten olin poissa koulusta kipeyden takia ja näin käy aina 2 kaveriani sopivat riidan 1 kanssa nyt ovat kolmistaan ja minä TAAS yksin. tää tilanne on ollu ainakin 4 kertaa ja taas tässä. opettajan ja äitin kanssa puhuttu ei onnistu. ei ne vaan siis haluu mua. enkä enää ees jaksa yrittää tää on nyt eka tää sama tilanne jälkeen kun joudun laitokseen. se että jouduin laitokseen on se että lintsasin ja lintsaaminen johtuu tästä syrjimisestä. en vaa enää jaksa ja meinaa lähtee taas käsistä. äiti on sano kans et voi olla joku lievä masennus ja se on ymmärrettävää. Nyt loppu mä en aijo noiden kaa enää sopia ne on päättänyt sen jo . kiitos kun luitte mulle tosi rankkaa <3
- Kulkurismies
Eti uusia ystäviä jos tuntuu yksinäiseltä. Itse olen toiminut niin etten ole ottanut yhteyttä kavereihin jos ei tunnu siltä. Ei sitä väen väkisin pitäisi ylläpitää ystävyyttä, kyllä siinä pitää olla helppouden tuntua yhtä lailla ja vähän enemmän kuin vaikeuksia. Työkaverit ja perhe on niitä joiden kanssa on enemmän velvollisuus tulla toimeen, ystävät eri asia.
Tee päätös sen mukaan viihdytkö ystäväsi seurassa vai onko yhdessäolo enemmän tapa kuin nautinto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410