Oliko joku tilannut FASHIONMICHAELKORS -sivuilta? Olen tammikuussa tehnyt tilauksen 4 tuotteesta. Yhden sain. Toisia lupaillaan mutta ne eivät tule. Yksi minun tracking numerolla on mennyt Ohioon jonkun onnellisen osoitteeseen näköjään. Eli aivan toivotonta. Tämä yksi saapunut laukku ei ollut nahkaa, vaan muovia ja sisuskangas sellaista kovaa, ohutta rapisevaa ainetta. Aivan aidon näköinen kyllä. Sikäli hyvää työtä. Kiinalaisia piraattituotteita näköjään, Kiinasta tulevat. Sivut olivat niin asiallisen näköiset. Eli en suosittele. Huijausta oli.
Toinen sivusto mihin lankesin oli NEWCHIC. Kaikki tilauksen tuotteet tulevat yksitellen. Pari vaatetta tuli samassa. Loppuja olen odotellut nyt 5 viiikkoa. Postimaksut pitää maksaa MYÖS palautettaessa. Kympin vaatepaketin palautusmaksu olisi ollut Kiinaan 24 euro !! Eipä kannattanut. Keskustelu asiakaspalvelun kanssa oli myös aivan toivotonta. Tuntui, että puhuvat aina eri asiasta. Huonoa kieltä ja ymmärrys vähäistä. Varokaa myös tätä sivustoa. Harmaita hiuksia tulee. Voi tietysti tilata jos tilaa vain yhden tavaran ja on varma, ettei palauta sitä. Ja sitten on valmis odottamaan ties miten kauan pakettia.
Onko missään sellaist "mustaa listaa" näistä, josta voisi vilkaista?
Kirstimarjaana
Nettitilaus VAROKAA Fashionmichaelkors ja Newchic
18
7755
Vastaukset
- NewChic
Juuri katselin www.newchic.com sivustoa ja huomasinkin puutteita tiedoissa. Perustettu sivuilla ilmoitettujen tietojen mukaan v. 2015, joten ainakaan tällä nimellä eivät ole toimineet kauaa. Harmi että näitä epäluotettavia nettikauppoja löytyy aina vaan :(
- Hyväuskoinen
Minäkin tilasin kolme laukkua tammikuussa ja yhden sain...olen jo luopunut toivosta...
- rodele
Kokemuksia Newchic - https://apytrc.com/click/5bb5b3186c42601e01556ec7/145910/178171/subaccount
- Mahelena
Tilasin elokuussa mekkoja joita ei ole kuulunut eikä näkynyt.
- Anonyymi
Tilasin kengät 16.01.2021 ei oo vieläkään tulleet. tulopäivä muuttunut kolme kertaa. Sama selitys: suuren kysynnän takia tuote loppu. Tänään luvattiin maaliskuun lopussa.
- Aitovaatemaksaa
Hinta kertoo kaiken. Sen tulee AINA toimia hälärinä!
- STuh
Hei,
harmi sillä meinasin tilata newchiciltä kenkiä, vaatteita mutta täytyy huomioida varoituksesi sillä huijareita on paljon.- Pettynyt-NewChiciin
Tilasin nettisivultaan kaksi todella kivannäköistä neuletta. En huomannut, että sivulla olisi ilmoitettu mitään poikkeuksellisen pitkästä lähetysajasta. Jossain vaiheessa tuli tilaukseen tieto, että tilaus lähetetään 5.3. eli vasta 20!!!! päivää tilauksen tekemisen jälkeen.
Nyt sieltä on hävinnyt tuo päivämäärä ja lukee vain, että Back order, eikä tilausta ole edelleenkään lähetetty. En siis tiedä tulenko koskaan saamaan tilaamiani tuotteita, kun eivät kykene niitä kohtuullisessa ajassa edes lähettämään + tähän pitää vielä lisätä se aika, kun paketti on matkalla tänne. Eli en tule ehkä tänä keväänä neuleita saamaan...
Olin vielä niin idiootti, että maksoin pankkikortilla, enkä luottokortilla, joten en voi tehdä tästä luottokorttilaskureklamaatiotakaan, jos tavara ei tule. Eli maksakaa tuntemattomissa verkkokaupoissa aina luottokortilla.
- Oppirahat
Samaa kategoriaa on Airydress. Myyvät puuvillana ja pellavana surkeita tekokuituriepuja.
- suomessaonvaankallista
Wishiin olen totaalisen pettynyt ! Kenkiä myydään nytkin taas kympillä , mutta koko loppuukin 40 :neen, vaatteista nyt puhumattakaan ! Aasialainen riisinimeskelijä kun ei todellakaan vastaa koossa eurooppalaista kuluttajaa ! Sitten kiinalaiset "homeopaattiset" valmisteet tuee ilman ohjeita ! Ovelasti kyllä lähetetään erissä ettei tarvitse maksaa tullia.
- Enostaenää
Tilasin yhdet kengät, jotka maksoin maalsikuussa. Huhtikuussa tuli tietoa, että toimituksessa on ongelmia ja toukokuussa tieto, etteivät pysty toimittamaan. Raha kelpasi, mutta tavaraa ei saa. Saa nähdä, saanko ikinä rahoja takaisin. Niiden saamiseen menee taas yksi kuukausi. Täyttä huijausta koko sivusto!
- Oldchick
Sain viimein ajat sitten tilaamani pellavapaidan (tunika) jälkitoimituksena: paitaan oli eteen ommeltu omituinen sauma, jonka toiselta puolelta paljastui reikä kankaassa. Olen lähettänyt kuvat Newchiciin, enpä odota saavani vastausta. Newchicin mainoskuvat ovat kauniita, mutta tuotteet ala-arvoisia (olin saanut tilauksestani aiemmin jo osan, ihan roskaa).
- Anonyymi
Kiitos näistä tiedoista, olen monta kertaa ihaillut Nc mekkoja. Jätän tilaamatta.
- Anonyymi
Älkää missään nimessä tilatko Newchiciltä mitään! Koot ovat aivan mitä sattuu EU42 mainostettu kenkä ei mene jalkaan edes 38 jalkaan. Täyttä huijausta koko yritys!!!
- Anonyymi
Älkää vaan tilatko airydress kaupasta mitään. Mikään vaate ei vastannut sitä mitä piti olla... Palautus mahdotonta!!
- Anonyymi
Todellakin! En pääse palauttamaan tuotteita, kun ei tullut tilausvahvistusta, eikä tilausnumeroa koskaan lähetetty s-postiin.
- Anonyymi
Aina jos epäilyttää mikä tahansa sivu kannattaa tarkistaa onko mahdollista maksaa PayPal:illa, sillä tavalla voi aina huoletta luottaa siihen että PayPal järjestää rahat takaisin mikäli tuote ei saavu.
- Anonyymi
tilasin kahdet kengät newchicistä,tuli viikossa ja ovat paremmat kuin osasin odottaa,on minullakin ollut ongelmia nettitilausteni kanssa mutta en niistä millään keskustelupalstoilla itke,kaikki tietävät riskit joten olkaa valittamatta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418