Uskonnot tekee pahaa, kuten tänään Brysselissä

Surulliseksi tekee tämän päivän uutiset Brysselistä. Tekijät perustelevat tekonsa uskonnolla. Tekevät uskonnon nimiin.

Paljon on uskonnossa pielessä kun se johtaa tuollaisiin tekoihin täysin sivullisiin ihmisiin. Ok, ovat ääriliikkeen ihmisiä, uskonnollisen liikkeen ääriliike. Ei esimerkiksi urheilun ääriliike tai talouden ääriliike.

Uskonnon valtaa ja merkitystä on syytä laskea ja nostaa ihmisten koulutusta ja sivistystä. Silloin tällaiset, ja lievemmätkin uskonsodat, vältetään. Yhteiskunta toimii oikein hyvin jopa ilman uskontoja. uskokaa vaan.

Uskonto on pakollista ja hyvää vain uskonnollisten mielestä. He ovat jäävejä kommentoimaan. Kysytään heiltä jotka eivät edusta uskontoa tai ole uskonnollisen liikkeen jäseniä. He ovat riippumattomia kommentoimaan.
3774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Viime kädessä tuollaiset teot kääntyvät uskontoa itseään vastaan. 1800-luvun juutalaiset ym. anarkistit esim. saivat aikaan pommiliikkeen valistuneita itsevaltiaita vastaan. Tämä johti omalta osaltaan melkein koko juutalaisen kansan ja uskonnon tuhoon vähän myöhemmin.

Sen kyllä ymmärtää kun toivotaan muutosta niin välillä turvaudutaan vallankumoukseen. Mutta vallankumouksilla on tapana syödä omat lapsensa. Yleensä kai muutokset kuitenkin tulisivat ilman vallankumoustakin, jos vain maltettaisiin odottaa tarpeeksi kauan. Terrori on väärä tie muutosten saavuttamiseksi.

Verenvuodatusten varaan ei voida rakentaa mitään kestävää.

Äänestä
  • Eivät kaikki uskonnot yhdessä ole terrori iskuja tehneet, vaan Isis teki.

    Äänestä

  • Niinpä. Noilla terroristeilla eibole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Halutaan vaan lietsoa vihaa eri uskontojen välillä!

    Äänestä

Uskovaiset tukee ja piilottelee terroristeja.
Isisläinen usko jeesuksee niin piilotamme sinut.

Äänestä
  • Missä piilottelee??

    Äänestä

Hyvä nimim. "kirkkoTekeePahaa"

Surulliseksi tekevät kyllä tämän päivän uutiset varmaan aika monen meistä. Kerrot, että tällaisten tapahtumien syynä on uskonto. Uskallan väittää, että eiköhän kuitenkin me ihmiset noita uskontoja harjoiteta ja niiden sisällöstä tulkitsemme asioita ja me ihmiset myös määrittelemme noiden uskontojen tavoitteita ja arvoja. Minusta tällaisten ääritekojen takana on ihmiset ja heidän valintansa ja tulkintansa ja usein erittäin konservatiivinen tulkintansa.

Merja-pappi

Äänestä
  • Ihmisethän ne uskonnot on jumalineen keksineetkin. Ainahan se lopulta siis ihmisiin päätyy. Mutta ei se sitä miksikään muuta että ihmisten keksimien uskontojen oppijärjestelmät saavat ihmiset toimivat kuten toimivat. Uskonto kokonaisuudessaan keksijöineen ja uskovineen muodostaa kokonaisuuden, josta yhtenä seurauksena on se mitä taas nähtiin.

    Äänestä

  • "Uskallan väittää, että eiköhän kuitenkin me ihmiset noita uskontoja harjoiteta ja niiden sisällöstä tulkitsemme asioita ja me ihmiset myös määrittelemme noiden uskontojen tavoitteita ja arvoja." (kuunteleva_kirkko)

    Tosiasia on kuitenkin ihmiskunnan historiassa ollut se, että uskontojen ja uskomusten takia on aina sodittu aikaansa nähden sopivin keinoin.

    Onko Merja-Papille tullut mieleen se, että ihminen voi elää ilman uskontoja ja uskomuksia? Esimerkiksi tutustumalla tieteellisiin faktoihin?

    Tässä Merja-Papille hyvää ja varsin ajankohtaista musiikkia John Lennonilta. https://www.youtube.com/watch?v=XLgYAHHkPFs John Lennon, "Imagine"

    Äänestä

  • epäilevä_tuomas kirjoitti:

    "Uskallan väittää, että eiköhän kuitenkin me ihmiset noita uskontoja harjoiteta ja niiden sisällöstä tulkitsemme asioita ja me ihmiset myös määrittelemme noiden uskontojen tavoitteita ja arvoja." (kuunteleva_kirkko)

    Mahtaakohan se pappi olla kiinnostunut tuosta?

    Äänestä

  • utti kirjoitti:

    Ihmisethän ne uskonnot on jumalineen keksineetkin. Ainahan se lopulta siis ihmisiin päätyy. Mutta ei se sitä miksikään muuta että ihmisten keksimien uskontojen oppijärjestelmät saavat ihmiset toimivat kuten toimivat. Uskonto kokonaisuudessaan keksijöineen ja uskovineen muodostaa kokonaisuuden, josta yhtenä seurauksena on se mitä taas nähtiin.

    Samaa mieltä Utin kanssa.
    Kaikki uskonnot ovat vastuussa. Kaikki uskonnot ovat vastuussa,jotka väittävät jumalan olevan elossa. Kaikki ihmiset, jotka palvovat jotakin itse keksimäänsä jumalaa ja väittävät sitä oikeaksi totuudeksi, ovat vastuussa noista terroriteoista.
    Pahan siemen on/oli kylvetty ihmisiin heti, kun ihminen keksi luoda itselleen jumalia.

    Äänestä

  • epäilevä_tuomas kirjoitti:

    "Uskallan väittää, että eiköhän kuitenkin me ihmiset noita uskontoja harjoiteta ja niiden sisällöstä tulkitsemme asioita ja me ihmiset myös määrittelemme noiden uskontojen tavoitteita ja arvoja." (kuunteleva_kirkko)

    Tosiasia on kuitenkin ihmiskunnan historiassa ollut se, että uskontojen ja uskomusten takia on aina sodittu aikaansa nähden sopivin keinoin.

    Onko Merja-Papille tullut mieleen se, että ihminen voi elää ilman uskontoja ja uskomuksia? Esimerkiksi tutustumalla tieteellisiin faktoihin?

    Tässä Merja-Papille hyvää ja varsin ajankohtaista musiikkia John Lennonilta. https://www.youtube.com/watch?v=XLgYAHHkPFs John Lennon, "Imagine"

    Idea: https://www.youtube.com/watch?v=XLgYAHHkPFs
    Toteutus: https://www.youtube.com/watch?v=U06jlgpMtQs

    Äänestä

  • Uskonnot motivoivat väkivaltaan ja ovat niin tehneet kautta historian, kuten luterilaisuus, islam, katolilaisuus...

    Äänestä

  • ... ateismi ....

    Eivät uskonnot sinänsä, vaan ihmisten pakottamishalu omiin uskomuksiin.

    Äänestä

  • HyvHuom...Tasapuolisesti kirjoitti:

    ... ateismi ....

    Eivät uskonnot sinänsä, vaan ihmisten pakottamishalu omiin uskomuksiin.

    Tässä siis ero uskontoneutraalien sekulaarien valtioiden ja (a-)teokratioiden kuten Islamic State - Neuvostoliitto jne välillä.

    Äänestä

  • HyvHuom...Tasapuolisesti kirjoitti:

    ... ateismi ....

    Eivät uskonnot sinänsä, vaan ihmisten pakottamishalu omiin uskomuksiin.

    Korvaa tuo kommunismilla niin olemme samaa mieltä.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Korvaa tuo kommunismilla niin olemme samaa mieltä.

    Ateismi pitäisi korvata kommunismilla? Tietyin edellytyksin voin korvata, eli jos teemme korjauksia tasapuolisesti. Nuo kommunistit olivat myös ateisteja, kuten nuo lahkolaiset ovat myös teistejä. On olemassa ateisteja, jotka eivät ole kommunisteja, ja on olemassa teistejä, jotka eivät ole lahkolaisia.
    Jos siis korvaat omaan kirjoitukseesi uskonnot lahkolaisuudella, niin voimme olla samaa mieltä.

    Lahkolaisuudella tarkoitan Uskontojen Uhrien ry:n sivuilla olevaa määritelmää "ainoan oikean totuuden" omistamisesta.

    Äänestä

  • HyvHuom...Tasapuolisesti kirjoitti:

    Ateismi pitäisi korvata kommunismilla? Tietyin edellytyksin voin korvata, eli jos teemme korjauksia tasapuolisesti. Nuo kommunistit olivat myös ateisteja, kuten nuo lahkolaiset ovat myös teistejä. On olemassa ateisteja, jotka eivät ole kommunisteja, ja on olemassa teistejä, jotka eivät ole lahkolaisia.
    Jos siis korvaat omaan kirjoitukseesi uskonnot lahkolaisuudella, niin voimme olla samaa mieltä.

    "Ateismi pitäisi korvata kommunismilla? Tietyin edellytyksin voin korvata, eli jos teemme korjauksia tasapuolisesti."

    Tottahan toki.

    "Nuo kommunistit olivat myös ateisteja, kuten nuo lahkolaiset ovat myös teistejä."

    Yleistyksen taso on aika suuri. Moni kommunisti ei myöskään ole tai ollut ateisti.

    "On olemassa ateisteja, jotka eivät ole kommunisteja, ja on olemassa teistejä, jotka eivät ole lahkolaisia."

    On myös olemassa kommunisteja, jotka ovat teistejä. Kaikki luterilaiset eivät selvästikään hyväksy Lutherin vihapuheita juutalaisia kohtaan. Kaikki muslimit eivät hyväksy vääräuskoisten tappamista. Kaikki ateistit eivät hyväksy auktoriteetin nimeltä ? käskyjä... hetkinen, mikä auktoriteetti ateismille löytyy? Ei mikään.

    "Jos siis korvaat omaan kirjoitukseesi uskonnot lahkolaisuudella, niin voimme olla samaa mieltä."

    Luterilaisuus, islam ja katolilaisuus ovat suoraan motivoineet väkivaltaan toisin kuin ateismi. Luther itse vitsaili juutalaisten tappamisesta ja kehotti näiden moskeijoiden polttamiseen. Katolilainen kirkko etsi juutalaisia ja pakkokäännytti toisuskoisia. Islam motivoi Persian, Egyptin ja muiden Rooman alueiden valloitusta.

    Ateismi motivoi mihin? Kas, ei se ollutkaan ateismi vaan kommunismi, joka motivoi ihmisiä tuomaan "työläisen paratiisin" ja poistamaan uskontoja tieltään. Kommunistit käyttivät ateismia, mutta he uskoivat dialektiikkaan ja johtajiin joita pidettiin jumalaisina kuten taikakykyjen ja profetioiden Kim-dynastia.

    Uskontojen hävittämispyrkimykset tapahtuivat nimenomaan jumalattomuuden edistämisen nimessä, eivät minkään muun kommunismiin sisältyvään piirteen vuoksi (talousjärjestelmän tms takia). Kommunismiin itseensä ei sisälly minkäänlaista pakkoa hävittää uskontoja, minkä osoittaa se, että on olemassa myös uskonnollista kommunismia. Ne ovat olleet väkivallattomia yhteisöjä.

    Äänestä

  • Oletko-apologeetikko kirjoitti:

    "Uskontojen hävittämispyrkimykset tapahtuivat nimenomaan jumalattomuuden edistämisen nimessä, eivät minkään muun kommunismiin sisältyvään piirteen vuoksi (talousjärjestelmän tms takia)."

    Kommunismi sellaisena kuin se itänaapurissa oli, ei ollut pelkästään talousjärjestelmä vaan se sisälti uskomusjärjestelmän, joka ei ole yhteensopiva muiden jumalten kanssa.

    "Kommunismiin itseensä ei sisälly minkäänlaista pakkoa hävittää uskontoja, minkä osoittaa se, että on olemassa myös uskonnollista kommunismia. Ne ovat olleet väkivallattomia yhteisöjä."

    Ei se hävittämispakko sisältynyt NL:äänkään, kaikesta huolimatta.

    "Kommunismi sellaisena kuin se itänaapurissa oli, ei ollut pelkästään talousjärjestelmä vaan se sisälti uskomusjärjestelmän, joka ei ole yhteensopiva muiden jumalten kanssa."

    Sisälsi uskomusjärjestelmän, niin, "jumalia ei ole", joka ei ole yhteensopiva minkään jumalten kanssa. Sen uskomuksen innoittamana ryhdyttiin toisin uskovia vainoamaan ja hävittämään, osana uskontojen maan päältä hävittämisen ohjelmaa. Jotkut maltillisemmat ateistit toki vain eivät uskoneet jumalien olemassaoloon, ja onhan teoreettisesti mahdollista, että hekin lähtivät sen vuoksi pakottamaan samaa uskomattomuutta kaikille, mutta luultavasti ensimmäinen vaihtoehto (positiivista uskoa "jumalia ei ole") jyrkempänä asenteena on otollisempaa maaperää lahtaamiseen lähtemiselle kuin jälkimmäinen vaihtoehto (pelkkä positiivisen uskon puute jumalten olemassaoloon). Uskomistyyli, jossa toisen usko nähdään jollakin tavalla perustavanlaatuisesti vääränä ja/tai kaikkien ongelmien alkulähteenä, on otollista maaperää väkivallan käytölle, jossa omaa Ainoaa Oikeaa Uskoa taotaan toisten päähän ja myöntymättömät tuhotaan.

    "Ei se hävittämispakko sisältynyt NL:äänkään, kaikesta huolimatta."

    Aivan. Ei sisältynyt sen enempää kuin se sisältyisi mihinkään teismiinkään. Teismi itsessään ei pakota mihinkään lahkolaiseen toisuskoisten suvaitsemattomuuteen, mutta käytännön toteutus joskus on sellainen. Samalla tavalla kommunismi tai antiteismikään ei pakota mihinkään teurastukseen, mutta käytännön toteutuksena Lenin kuitenkin lisäsi NL:n valtio-ohjelmaan toisuskoisten hävittämisohjelman.

    Äänestä

  • "Sisälsi uskomusjärjestelmän, niin, "jumalia ei ole", joka ei ole yhteensopiva minkään jumalten kanssa."

    Järjetön ajatus, että maailmaa ohjaa jokin voima, joka vie meitä kohti kommunismia oli sellainen joka vastasi de facto muiden uskontojen jumalia. Johtajien palvonta pyhimyksinä tai demijumalina oli myös hyvin uskonnollissävytteistä. P-Korea johtajien kuvia jopa kirjaimellisesti palvotaan ja ne ovat arvokkaampia kuin ihmishenget. Kommunistivaltioiden ateismi oli savuverho, joka marxilaisuuden ja leninismin pinnan alla sisälsi maailmaa ohjaavan näkymättömän voiman harhakuvitelman.

    "Sen uskomuksen innoittamana ryhdyttiin toisin uskovia vainoamaan ja hävittämään, osana uskontojen maan päältä hävittämisen ohjelmaa."

    Ajoittain näin oli NL:ssä, mutta oli myös aikoja jolloin kirkkoja rakennettiin. Stalin Hitlerin innoittamana panosti ortodoksikirkkoon.

    Jos tunnet historiaa, syy miksi ortodoksikirkko myy Stalin on pyhimys kalentereita on tämä:

    "Joseph Stalin revived the Russian Orthodox Church to intensify patriotic support for the war effort and presented Russia as a defender of Christian civilization, because he saw the church had an ability to arouse the people in a way that the party could not and because he wanted western help.[5] On September 4, 1943, Metropolitans Sergius (Stragorodsky), Alexius (Simansky) and Nicholas (Yarushevich) were officially received by Soviet leader Joseph Stalin who proposed to create the Moscow Patriarchate. They received permission to convene a council on September 8, 1943, that elected Sergius Patriarch of Moscow and All Russia.[82] The church had a public presence once again and passed measures reaffirming their hierarchical structure that flatly contradicted the 1929 legislation and even Lenin's 1918 decree. The official legislation was never withdrawn, however, which is suggestive that the authorities did not consider that this tolerance would become permanent.[83] This is considered by some a violation of the XXX Apostolic canon, as no church hierarch could be consecrated by secular authorities.[84] A new patriarch was elected, theological schools were opened, and thousands of churches began to function. The Moscow Theological Academy Seminary, which had been closed since 1918, was re-opened."

    Muista lähteistä voi lukea lisää. Ortodoksikirkko valjastettiin valtion tarkoituksiin, kuten Natsi-Saksassa jumalaanuskovat.

    "Jotkut maltillisemmat ateistit toki vain eivät uskoneet jumalien olemassaoloon, ja onhan teoreettisesti mahdollista, että hekin lähtivät sen vuoksi pakottamaan samaa uskomattomuutta kaikille, mutta luultavasti ensimmäinen vaihtoehto (positiivista uskoa "jumalia ei ole") jyrkempänä asenteena on otollisempaa maaperää lahtaamiseen lähtemiselle kuin jälkimmäinen vaihtoehto (pelkkä positiivisen uskon puute jumalten olemassaoloon)."

    Teoreettinen ajatus, että positiivinen ateisti uskoisi suoraan pakottamiseen helpommin. En ole tällaisiin tapauksiin törmännyt. Kyllä siinä on taustalla jokin ideologia.

    "Uskomistyyli, jossa toisen usko nähdään jollakin tavalla perustavanlaatuisesti vääränä ja/tai kaikkien ongelmien alkulähteenä, on otollista maaperää väkivallan käytölle, jossa omaa Ainoaa Oikeaa Uskoa taotaan toisten päähän ja myöntymättömät tuhotaan."

    Ajatus, että jokin on Jumalan muuttumatonta sanaa on toki tällainen. Se pätee yhtä hyvin Marxiin, Raamatun eri variantteihin, Koraanin nykyversioon. Ilman ideologista viitekehystä on hankala löytää ongelmalähdettä.

    "Aivan. Ei sisältynyt sen enempää kuin se sisältyisi mihinkään teismiinkään. Teismi itsessään ei pakota mihinkään lahkolaiseen toisuskoisten suvaitsemattomuuteen, mutta käytännön toteutus joskus on sellainen."

    Teismi ei olekaan uskonto.

    "Samalla tavalla kommunismi tai antiteismikään ei pakota mihinkään teurastukseen, mutta käytännön toteutuksena Lenin kuitenkin lisäsi NL:n valtio-ohjelmaan toisuskoisten hävittämisohjelman."

    Leninin oppeihin sisältyy vääräuskoisten teurastus, kuten suurimpiin uskontoihin yleensäkin.

    Äänestä

Mainita voi, että uskonnot tekevät toisilleen.

Äänestä

Uskovaiset tukevat toisiaan, jotta ateistit voidaan hävittää.

Äänestä
  • Niin ne taitavat tehdä. Uskovaisten piireissä ei omilla aivoillaan ajattelevia suvaita. Mutta tosiasia on se, että jos kukaan ei uskoisi mihinkään jumaluuksiin, uskonsotiakaan ei olisi, ja näin maailma olisi kiistatta parempi paikka.

    Äänestä

  • Jonas2 kirjoitti:

    Niin ne taitavat tehdä. Uskovaisten piireissä ei omilla aivoillaan ajattelevia suvaita. Mutta tosiasia on se, että jos kukaan ei uskoisi mihinkään jumaluuksiin, uskonsotiakaan ei olisi, ja näin maailma olisi kiistatta parempi paikka.

    Siihenhän se Neuvostoliittokin pyrki. Uskovaisten hävittämiseen maan päältä, jotta ei olisi uskontoja, ja maailma olisi parempi paikka.

    Hoxhan ajan Albania, maanpäällinen paratiisi?

    Äänestä

  • YöstäSorronNouskaa kirjoitti:

    Siihenhän se Neuvostoliittokin pyrki. Uskovaisten hävittämiseen maan päältä, jotta ei olisi uskontoja, ja maailma olisi parempi paikka.

    Kristityt muuten pyrkivät hävittämään pakanat maan päältä väkivalloin. Näin Kaarle Suuri teurasti saksalaispakanoita Jeesuksen nimeen, Olavi pakotti kansaa Norjassa ja kalparitarit Virossa, Liettuassa. jne jne. Emme mekään olisi kristitty maa ilman pakkokäännytyksiä ja vastaavaa toimintaa kuin ISIS-uunoilla on nyt.

    Marxin jälkeiset kommunistit taistelivat kilpailijoita vastaan kuten kristittyjä, muslimeita sun muita. Valtapyrkimykset olivat käytännössä samat kuin natseilla tai ISIS-porukalla kaikki kilpailijat eliminoidaan.

    Lahkolaiseen ajatteluun sisältyvä antiteismi on usein hävitysvimman taustalla. Kun jokin ideologia/uskonto on aggressiivisen antiteistinen kaikkia jumalia (paitsi ehkä omaa jumalaa) kohtaan, alkavat sapelit viuhua. NL:n antiteistejä ja lahkolaisia teistejä erottaa ainoastaan se, että NL:n antiteistit olivat antiteistejä tasan yhden jumalan suhteen enemmän kuin vaikkapa islamistit, Suomi24-kristityt ja muut vastaavat.

    Teisteistä polyteistit ja universalistit ovat olleet paljon rauhallisempaa sakkia kuin lahkolaiset antiteistit, jotka ajattelevat tietävänsä Ainoan Oikean Totuuden (olivatpa nämä sapeleita heiluttavat antiteistit sitten teistejä kuten Daesh tai ateisteja kuten NL:n kommunistit).

    Äänestä

  • "Lahkolaiseen ajatteluun sisältyvä antiteismi on usein hävitysvimman taustalla. Kun jokin ideologia/uskonto on aggressiivisen antiteistinen kaikkia jumalia (paitsi ehkä omaa jumalaa) kohtaan, alkavat sapelit viuhua."

    Se ei ole antiteismiä, jos jokin jumala annetaan pysyä. Kristityt eivät selvästikään roomalaisten pakanoiden syytöksistä huolimatta olleet ateisteja. He eivät myöskään olleet Viron alistamisessa kristinuskoon antiteistejä huutaessaan Jeesusta linnoitusten piirityksessä ja tuhotessaan virolaisten pyhät patsaat.

    "NL:n antiteistejä ja lahkolaisia teistejä erottaa ainoastaan se, että NL:n antiteistit olivat antiteistejä tasan yhden jumalan suhteen enemmän kuin vaikkapa islamistit, Suomi24-kristityt ja muut vastaavat."

    NL myös käytti kenttäpappeja siunaamaan aseita suomalaisia vastaan. NL:n suhtautuminen uskontoihin oli "käytännöllinen" ja vaihteleva. Entinen pappisseminaarilainen Stalin käänsi kelkkaansa ortodoksisuuden suhteen useammin kuin kerran. Tärkeämpää tälle uunolle oli kontrolli kuin uskontojen poistaminen.

    "Teisteistä polyteistit ja universalistit ovat olleet paljon rauhallisempaa sakkia kuin lahkolaiset antiteistit, jotka ajattelevat tietävänsä Ainoan Oikean Totuuden (olivatpa nämä sapeleita heiluttavat antiteistit sitten teistejä kuten Daesh tai ateisteja kuten NL:n kommunistit)."

    Käytät väärin sanaa antiteisti. Polyteistit ovat olleet kyllä huomattavasti rauhallisempaa sakkia uskontonsa hävitysvimman suhteen. Atsteekeilla ja maya-intiaaneille oli kuitenkin uskonnollismotivoitunut sotaharrastus, koska jumalat vaativat uhreja. Myöhemminhän heidät hävitettiin melko tehokkaasti maailmannäyttämöltä rotuna ja uskontona. Perinteistään kiinni pitäviä Maya-intiaaneja hävitettiin vielä 1900-luvulla, "varmuuden vuoksi"

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-2354609/Maya-Indians-come-hiding-help-uncover-graves-loved-ones-Guatemala-gets-grips-horror-genocide-17-years-civil-war.html

    Tätäkin 200 000 intiaania surmannutta kansanmurhaa muuten johti katolilaisuudesta protestantiksi kääntynyt pappi, Jerry Falwellin ja Pat Robertsonin ystävä:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Efraín_Ríos_Montt

    Äänestä

  • Antiteismi ei vaadi ateismia. Antiteismi on jumalan vastaisuutta riippumatta siitä, uskooko jumalan olevan todellinen. Antiteisti voi aivan hyvin olla teisti. Lahkolaiset monoteistit ovat usein antiteistejä kaikkien paitsi oman jumalansa suhteen. He voivat olla tai olla olematta myös ateisteja muiden jumalien suhteen.

    Äänestä

  • En ole teismin vastainen tai edes antiteisti.

    Äänestä

Ei uskonnot tee mitään, ihminen tekee. Ei täällä uskonnot kirjoittele eikä väittele kyllä nämä ovat ihmisten tekosia.
Vai onko tosiaan sinussa jokin sinun määräysvaltasi ulottumattomissa joka sinussa toimii, varmaan tällainenkin kokemus jollakin on totta??
Mikä on hänen nimensä

Äänestä
  • Eiköhän tuo ole selvää, että uskontoihin ja niihin vertautuviin ideologioihin sisältyy se osa, joka motivoi väkivaltaan.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole selvää, että uskontoihin ja niihin vertautuviin ideologioihin sisältyy se osa, joka motivoi väkivaltaan.

    Kyllä se on halu pakottaa kaikki muut omaan jumaluskoon / jumaluskottomuuteen.

    Äänestä

  • YönOrjatTyöstäSorronNous kirjoitti:

    Kyllä se on halu pakottaa kaikki muut omaan jumaluskoon / jumaluskottomuuteen.

    Totta, pakottaminen ei ole koskaan vastaus.

    Äänestä

Paljon on uskonnoissa ihmeellistä kun se saa aikaan tällaisia kirjoitelmia ettei ihminen olekaan minkään tekijä. Uskonto hoitaa koko homman. Uskonnonsyy selvä se. Aloittaja on uskontonsa käskyläinen.
Täytyykin olla valpas kun tulen liikennevaloihin etten vain olisi uskontoni kanssa törmäyskurssilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirkkoTekeePahaa kirjoitti:

Surulliseksi tekee tämän päivän uutiset Brysselistä. Tekijät perustelevat tekonsa uskonnolla. Tekevät uskonnon nimiin.

Paljon on uskonnossa pielessä kun se johtaa tuollaisiin tekoihin täysin sivullisiin ihmisiin. Ok, ovat ääriliikkeen ihmisiä, uskonnollisen liikkeen ääriliike. Ei esimerkiksi urheilun ääriliike tai talouden ääriliike.

Uskonnon valtaa ja merkitystä on syytä laskea ja nostaa ihmisten koulutusta ja sivistystä. Silloin tällaiset, ja lievemmätkin uskonsodat, vältetään. Yhteiskunta toimii oikein hyvin jopa ilman uskontoja. uskokaa vaan.

Uskonto on pakollista ja hyvää vain uskonnollisten mielestä. He ovat jäävejä kommentoimaan. Kysytään heiltä jotka eivät edusta uskontoa tai ole uskonnollisen liikkeen jäseniä. He ovat riippumattomia kommentoimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu