Islamistit julistivat pienellä mielenosotuksella Brysselin-homoprideä
vastustavan mielipiteensä.
vastustavan mielipiteensä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
EU päämajahan on Euroopan suurin homokeskittymä.
Joo ja täynänsä kultuuri-marxistisia yhteiskunnan mädättäjiä homo-agendoineen; kunten :
A) homot ja lesbot saavat yhteiskunnan tuella hankkia lapsia joilla ei koskaan ole normmaalia suhdetta biologisiin vanhempiinsa
B) Unisef:"7. Jokaisella lapsella, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.
8. Lapsella on oikeus säilyttää henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa.
9. Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tapaaminen voidaan estää, jos se on lapsen edun vastaista. "
Näin sanoo lapsenoikeudet mutta ennen kaikkea luonto ja ihmisen järki
C) esitä sinä vasta-argumentit
D) Puolimatkalla on lukuisia esimerkkejä siitä mitä jo nyt on tapahtunut ja sinun kaltaisesi olette valmiit uhraamaan loputkin lasten oikeudet homojejn ja lesbojen itsekkäiden halujen ja homojen alttarille.