En tajua enää nyky ajan ihmisiä.. Musta tuntuu että MÄ olen useinmiten aina se, joka saa hoitaa
tän yhteydenpidon ja joka on aloitteellinen näissä ystävyyssuhteissa. Oon parikymppinen nainen, eikä
mun läheisimmistä ystävistä oikeestaan kukaan elä parisuhteessa, tai edes seurustele, joten luulis, et näillä ihmisillä olis aikaa pitää edes sillon tällön yhteyttä.
Mutta ei.. yksi mun kavereista on sellanen, että
kun sille yllättäen soittaa, kuulostaa hän lähinnä tosi vaivaantuneelta ja sanoo soittavansa jonkun ajan kuluttua takasin. Mutta kappas, mitään ei kuulu! Ei viestiä, ei soittoa.. Joskus tosi harvoin hän ottaa muhun päin yhteyttä! Kun hän on käymässä kotonaan samalla paikkakunnalla missä itse asun, saattaa hän just edellisenä iltana ennen opiskelu paikkakunnalle lähtöään ehdottaa tapaamista. Sillonkin hän on nipin napin tunnin kanssani, kunnes hänen täytyy lähteä "pakkaamaan" tai "syömään" tms..
Yhdelle ihmiselle ehdotin pariin otteseen tapaamista, mut meni varmaan kuukaus ennen ku hän vastas koko viestiin ja pyys mua kanssaan kahville. Ymmärrän kyllä jos ihmisellä on kiire, mut musta olis reilua silti vastata rehellisesti ettei se sovi eikä lähettää vasta kuukauden päästä viestiä takasin.
Yks taas aina kaupungilla sattumalta tavatessamme jakso väittää ettei hän muka ole saanu mitään mun tekstiviesteistä ja kun asiasta viisastuneena en enää ottanut häneen yhteyttä, ihmetteli hän seuraavan kerran tavatessamme, miksen mä pidä häneen mitään yhteyttä, ku olen hänelle vieläkin kuitenkin tärkeä.
En siis tajua.. Mistään riidasta ei koskaan ole ollut kyse, eikä nää ihmiset tavatessamme muuten suhtaudu muhun mitenkään kielteisesti. Mut silti tää yksipuolisuus on alkanut ärsyttää mua!
tän yhteydenpidon ja joka on aloitteellinen näissä ystävyyssuhteissa. Oon parikymppinen nainen, eikä
mun läheisimmistä ystävistä oikeestaan kukaan elä parisuhteessa, tai edes seurustele, joten luulis, et näillä ihmisillä olis aikaa pitää edes sillon tällön yhteyttä.
Mutta ei.. yksi mun kavereista on sellanen, että
kun sille yllättäen soittaa, kuulostaa hän lähinnä tosi vaivaantuneelta ja sanoo soittavansa jonkun ajan kuluttua takasin. Mutta kappas, mitään ei kuulu! Ei viestiä, ei soittoa.. Joskus tosi harvoin hän ottaa muhun päin yhteyttä! Kun hän on käymässä kotonaan samalla paikkakunnalla missä itse asun, saattaa hän just edellisenä iltana ennen opiskelu paikkakunnalle lähtöään ehdottaa tapaamista. Sillonkin hän on nipin napin tunnin kanssani, kunnes hänen täytyy lähteä "pakkaamaan" tai "syömään" tms..
Yhdelle ihmiselle ehdotin pariin otteseen tapaamista, mut meni varmaan kuukaus ennen ku hän vastas koko viestiin ja pyys mua kanssaan kahville. Ymmärrän kyllä jos ihmisellä on kiire, mut musta olis reilua silti vastata rehellisesti ettei se sovi eikä lähettää vasta kuukauden päästä viestiä takasin.
Yks taas aina kaupungilla sattumalta tavatessamme jakso väittää ettei hän muka ole saanu mitään mun tekstiviesteistä ja kun asiasta viisastuneena en enää ottanut häneen yhteyttä, ihmetteli hän seuraavan kerran tavatessamme, miksen mä pidä häneen mitään yhteyttä, ku olen hänelle vieläkin kuitenkin tärkeä.
En siis tajua.. Mistään riidasta ei koskaan ole ollut kyse, eikä nää ihmiset tavatessamme muuten suhtaudu muhun mitenkään kielteisesti. Mut silti tää yksipuolisuus on alkanut ärsyttää mua!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oon sun kaa saman ikäinen ja oon huomannu ihan saman ilmiön.
Tuntuu kuin roikkuisi jotenkin entisissä ystävissä eikä tiedä pitäiskö vaan päästää irti vai katuuko sitten myöhemmin. Itselläni tähän liitty vielä se, että olen muuttanut tässä pitkiä matkoja ja useasti viimisen vuoden aikana ja näin ollen tuntenutkin, että mun tehtävä pitää yhteyttä mut nyt ei jotenkin viittis enää. Tunnen itseni ääliöksi... ehdotin esim yhdelle ystävälleni tapaamista, kun jouluna osuttiin samaan kaupunkiin PITKÄSTÄ aikaan mutta hänelle oli tärkeämpää LAPSUUDEN HUONEENSA SIIVOAMINEN. Tunsin itseni TODELLA arvottomaksi.
Henk. koht teinkin uuden vuoden lupauksen jättää yhteydenpidon kaikkiin. Aika aikansa kutakin ilmeisesti.
Aivan.. itsekään en oikein tiedä, pitäiskö päästää kokonaan irti vai yrittää sitkeesti pitää jonkinlaisia välejä yllä. Munkin yhdellä entisistä kavereista, jonka oon tuntenu seiska-luokalta saakka ( ja joka muutti sinne toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ) tuntuu AINA olevan parempaa tekemistä sillonki harvoin, kun hän tulee käymään kotonaan. Millon pitää siivota, millon pitää syödä perheen kanssa ja millon mitäkin.
Mun on vaan hankala tutustua uusiin ihmisiin, niinpä yritän takertua näihin vanhoihin, vaikka yhteydenpito sit oliskin ykspuolista. Tai ehkä se meneekin tosiaan niin et "poissa näkyvistä, poissa mielestä.. "
Mä oon suunnillee samaa ikäluokkaa sun kanssa ja mulle on käynyt ihan samoin. Oon opiskelujen takia joutunut muuttamaan ja yhteydenpito katkes silloin, koska alko tosissaan ärsyttää että se olin aina minä joka otti yhteyttä. Ei ystäville sitten tullu mieleen, että mulle voi soittaa tai lähettää viestiä vaikka olen eri kaupungissa. Eli nää yläaste ja lukioaikaiset ystävät alkaa olla historiaa.. uusia on onneksi löytynyt opiskelujen parista ja miehen ystävien kautta. Välillä silti tuntuu ettei mikään voi korvata niitä vanhoja ystäviä, joita oli tuntenut useita vuosia..
Olen samaa mieltä sun kanssa siinä, et mikään ei voi korvata näitä vanhoja hyviä ystäviä.
Joidenki kohdalla oon tosiaankin jo luovuttanu ja antanu yhteydenpidon olla, mut on vaikeeta jättää ystävä, jonka kans on tottunu jakaa melkein kaiken.
Oon kyl tutustunu joihinkin uusiinkin ihmisiin,
mut vie taas oman aikansa, ennenku niihin muodostuu todellinen tunneside ja et niistä tulee läheisiä mun oman elämän ihmisiä. Mut toisaalta on käyny myös niin, et jos tapaan jonku vuosien takasen bestiksen vaik kaupungilla, niin sit tavatessa tajuaa, et ei meil oo enää mitään yhteistä, ja et ei oo järkee pitää yhteyttä vaan vanhojen aikojen kunniaks!
Rohkaisin taas kerran mieleni ja pyysin ystävääni elokuviin.Hänellä oli este ja hänellä myös oli otsaa sanoa minulle,että mennään sitten keväällä leffaan.Siis keväällä,en ollut uskoa korviani.Miten toiselle voi sanoa noin,eikä mitään muuta.Asutaan samassa kaupungissa ja välillä vain muutama kilsa.Odottaisin jo mielelläni hänen sanovan,ettei välitä tavata minua.Siltä se vaikuttaa...monesti ollut näitä esteitä ja tuntuu tosiaan siltä että itse saa pitää yhteyttä.Jos olet ottamatta yhteyttä niin siihen jää koko ystävyys.Mutta taitaa olla aika luovuttaa tästä hyvin rakkaaksi ihmiseksi tulleesta niinsanotusta ystävästä.Sittenkin olen muutaman vuoden aikana kiintynyt häneen,harmi.Enään multa ei löydy joustoa näihin asioihin.Tuntuu siltä kuin olisi ilmaa toiselle.Mutta mitä sitten tehdään kun se ilma loppuu??