Amerikanlahko Jehovan todistajat häpäisee Jehovan nimeä minkä ehtii.
Onko tämä sitten jotain uutta?
No,ei todellakaan.
Jo silloin kun he hehkuttivat vuotta 1975 ja kun se sitten osoittautui torsoksi, kuka siitä eniten kärsi? Jehova. Hänen nimensä oli ihmisten huulilla naurun aihe.
Entäs nyt sitten kun on ensinnä 1006 pedofiliatausta Australiassa ja kun Britanniassa apedofilia tapausten käsittely on kesken?
Taas mollataan Jehovan todistajien toimesta nimeä Jehova.
Ja Jehovako katsoisi vain vierestä?
Enpä usko.
Pian, aivan pian, tuota pikaa asia kääntyy toisinpäin. Nimi jehovan todistajat häipyy unholaan ja ollaan niin kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Amerikanlahko nimeltä rahastusseura jehovan todistajat jää naurun aiheeksi. Heidän muistolleen nauretaan.
Amerikanlahko häpäisee Jehovan nimeä.
9
136
Vastaukset
- vartiotorinetusivuntyttö
Esimerkkinä Jumalan häpäisystä sanottakoon m.m. Jumalan rakkaan pojan kuoleman muistonvietto, n.s. Herran ehtoollinen. Mitä Jehovantodistajat tekevät siellä tässä omassa tilaisuudessaan? Leipää ja viiniä kierrätetään toisten nenän edessä, mutta uskallappas koskea. Se on skandaali jos niin teet. Yleensä lähes kaikki vain tuijottavat sitä vatia ja siirtävät sen eteenpäin. Jos sitten joku sattuu siitä ottamaan, on se useimmiten "väärä voideltu".
Voi elämän kevät. Voi hyvä sylvi. - jahvaa
ULKOPASKAHUUSSI – lähes joka mökin perusvaruste pihan perällä. Mitenkä sellaisen saisi rakennettua itse?
Nykyaikainen kuivakäymälä on käytössä hajuton, viihtyisä ja mukava käyttää. Jotta kuivakäymälä olisi toimiva, on sen rakentamisessa, asentamisessa ja laitevalinnoissa kuitenkin huomioitava tietyt perusseikat. Oletteko siis jo miettineet, millainen kuivakäymälä Teille sopisi?
HUUSSIN SIJOITUS JA SOPIVA KOKO
Huussin sijainti on olennainen asia; se ei saa olla liian kaukana itse asuinrakennuksesta. Myös yleisintä tuulensuuntaa kannattaa miettiä, jotta epämiellyttävät hajut eivät leviä pihapiiriin. Edellä mainittujen ohella tärkeä yksityiskohta varsinaisesta huussista on tietenkin itse huussin koko. Minkä kokoinen on hyvä? Huussin tulee olla riittävän tilava, mutta ei kuitenkaan turhan suuri. Hyvä pohjan koko on esimerkiksi 1500x1300 mm. Korkeus on periaatteessa vapaasti päätettävissä; hyvä sisätilankorkeus seinien vierellä on kuitenkin vähintään 2100 mm lattian pinnasta mitattuna. Lisäkorkeudesta ei kuitenkaan ole haittaa ja mikäli käytät valmisovea, niin korkeuden tulisikin olla suurempi. Harjakattoisessa mallissa harja tulee luonnostaan olemaan seinänvierustoja korkeammalla.
HUUSSIN PERUSTYÖT
Maaperä huussin alla tulee olla kantavaa tai peräti betonilaatta - eikä routa saisi päästä aiheuttamaan vaurioita. Kompostikäymälä kannattaa asettaa suoraan tasaiselle ja routimattomalle maalle, eikä siis lautalattian päälle. Varsinaista huussin kehikkoa aletaan kasata vaihtoehtoisesti joko luonnonkivien tai harkkojen päälle. Ota kuitenkin huomioon, että rakennus tulisi tuulisitoa, jotta kovat tuulet yms. eivät pääse sitä kaatamaan. Suositeltavin ratkaisu on kaivaa perustukset nurkkiin ja tasata sekä tiivistää kuoppaan mursketta, jonka päälle pinotaan pilariharkoista nurkkatolpat. Tarkista näiden suoruus. Koska pilariharkot valetaan täyteen betonia, voidaan pilariharkkojen sisälle asentaa harjaterästapit, joiden avulla rakennus sidotaan perustuksiin. Pilariharkkojen päälle asetetaan bitumikaistaa, joka estää kosteuden imeytymisen puurakenteisiin. Mikäli maaperä on routivaa, kannattaa pilariperustus viedä routarajan alapuolelle asti. Maanpinnalle tulisi jäädä yksi harkko näkyviin.
NÄIN RAKENNAT HUUSSIN RUNGON
Puukehikon kokoaminen aloitetaan alajuoksusta. Sopiva puutavara alajuoksuun on esimerkiksi 50x150 tai 50 x 100 kestopuu. Puutavaraan on esiporattu reikä harjateräksien läpitulemista varten, varsinainen puutavara asetetaan lappeelleen harkkojen ja bitumikaistan päälle. Harjateräkset lyödään puutavaran suuntaiseksi, jolloin alajuoksu ei pääse liikkumaan harkkojen päältä. Muista mitata pohjasta ristimitta vastakkain olevien nurkkien välillä. Kaikki on hyvin, mikäli mitat ovat keskenään yhtäsuuret. Runkotavaraksi soveltuu 50x100 mm puutavara. Tässä vaiheessa on tärkeää laskea runkotolppien jako. Niiden tulisi olla tasajaolla mikäli suinkin mahdollista. Runkotolppien määrä määräytyy huussin mittojen mukaan. Ota huomioon ikkuna- ja oviaukot. Ikkuna-aukko ei ole välttämätön, mikäli huussin ovessa on ikkuna. Harvemmin kuitenkin huussissa on sähköt, joten ikkuna tuo mukavasti valoa. Lattianiskoja laittaessasi, kannattaa ne asentaa siten, että itse istuimen eteen ei tarvitse tehdä erillistä porrasta, vaan varsinainen porras on jo itse huussin ulkopuolella. Mikäli valittuna mallina on Kompostikäymäläeco, ota lattianiskoja asentaessasi huomioon istuimen koko, mikä vaikuttaa lattianiskojen sijoittumiseen. Mikäli nostat huussin lattiapintaa kokonaisuudessaan, niin tue lattianiskat runkotolppiin. Jos taas teet erillisen portaan istuimen eteen, niin tue lattianiskat alajuoksuun.
KATTO PÄÄN PÄÄLLE
Runkotolppien yläpäät tulee myös sitoa keskenään käyttäen 50x100 puutavaraa. Näin saat myös alustan vesikattorakenteille. Tässä kohtaa tulee jälleen kyse omasta mieltymyksestä; haluaako huussiinsa yksilappeisen katon vai harjakaton. Harjakattoinen huussi tarvitsee kattotuolit, jotka voit tehdä itsekin käyttäen riittävän vahvaa puutavaraa sekä riittävästi nauloja ym. kiinnikkeitä. Kattotuolin mitoitukset riippuvat oman huussisi koosta. Ota huomioon että katon tulee kestää kuormaa (esimerkiksi talvella lunta), joten ne tulee olla tukevat ja kunnolla tehdyt. Hyvä kaltevuus katolle on 1:3 – 1:1,5. Kattotuolit kiinnitetään tiukasti yläsidepuuhun, jotta ne eivät pääse liikkumaan. Hyvänä katon pintamateriaalina voidaan pitää esimerkiksi huopaa tai vaihtoehtoisesti peltiä. Kattohuovan asentamiseksi tarvitsee lyödä kattotuoleihin raakaponttipaneeli, jonka päälle alushuopa ja lopullinen pintakermi. Kattohuovan kiinnittämisessä käytetään sopivan mittaisia huopanauloja. Naulan pituus määräytyy alustan mukaan. Tuuletusta varten täytyy kattoon tehdä läpivienti tuuletusputkelle. Tuuletusputki on halkaisijaltaan 75 mm. Läpiviennin tiivistys riippuu huussiin valitusta kattomateriaalista. - jahvaa
PASKAHUUSIN TUULETUS
Tuuletusta varten täytyy kattoon tehdä läpivienti tuuletusputkelle. Tuuletusputki on halkaisijaltaan 75 mm. Läpiviennin tiivistys riippuu huussiin valitusta kattomateriaalista. Valmiita tiivistyspaketteja on saatavilla useista rautakaupoista. Tärkeää on kuitenkin se, että kosteutta ei pääse tuuletusputken läpiviennistä rakenteisiin. Putken tulisi ulottua >500 mm läpivientikohdasta ylöspäin, katon harjan yläpuolelle. Näin hajut pääsevät tuulettumaan pois.
IKKUNAT, OVI JA ULKOVERHOUS
Kun katto on saatu paikoilleen, voidaan ovi ja ikkunan karmit asentaa paikoilleen sekä laudoittaa seinät. Huussin ovi voi olla valmisovi, jolloin tulee huomioida oviaukon mitoitus. Valmisovet ovat karmeineen yleensä moduulimitoissa M21, mikä tarkoittaa 2100 mm korkeutta. Huussin leveys sekä korkeus vaikuttavat myös siihen, minkä kokoinen ovi sopii. Oven voi kuitenkin tehdä myös itse laudoista ja nauloista sekä kiinnittää saranat runkotolppaan/ulkovuoraukseen. Itse tehtynä lautaovi toteutetaan asettamalla lautoja riviin rinnakkain, jonka jälkeen niihin naulataan sekä ylä- että alareunaan saranoiden korkeudelle vaakasuuntaisesti lauta. Vaakasuuntaisten lautojen väliin kannattaa naulata vielä vinottain lauta, joka estää oven vääntyilyn. Hyvä leveys ovelle on 700-900 mm. Jälleen kerran on kiinni omasta mieltymyksestä, haluaako seinälaudat vaaka- vai pystysuuntaan. Mikäli valitaan pystylaudoitus, tulee runkotolppiin lyödä laudat vaakasuuntaan –näin varmistetaan riittävä tuuletus. Ulkonäöllisesti pystylaudoituksesta voi tehdä millaisen haluaa… lomalaudoituksen, rimoituksella, laudat tiiviisti toisiaan vasten… mielikuvitus on rajana. Perinteisin näistä kuitenkin on rimoitus, jossa kahden leveän laudan väliin on jätetty pieni rako. Raon päälle on naulattu ohuempi rima. Ulkonäön viimeistelee nurkkalaudat sekä ikkunan ja oven pieleen asennetut laudat. Koska tarkoitus on päästä tyhjentämään kompostikäymälä ilman sen suurempia siirtämisiä, tulee huussin takaseinään jättää >800 x >430 mm oleva aukko, jonka kautta voidaan tyhjennys suorittaa.
HUUSSIN LATTIA
Lattiamateriaaliksi soveltuu esimerkiksi 28x95 mm ponttilauta, joka naulataan lattiajuoksujen kohdalta kiinni tukevasti ja riittävän tiheästi. Koska lattianiskojen jaossa huomioitiin tulevan istuimen koko, voidaan nyt lattiaan sahata istuinta varten oikean kokoinen aukko sabluunaa käyttäen. Varaudu kuitenkin siihen että saatat joutua suurentamaan aukkoa tai vastaavasti listoittamaan istuimen ympärystän esimerkiksi köyttä käyttäen.
VIIMEISTELE PASKAHUUSSI MIELEISEKSESI!
Paskahuussissa tulee kenties istuttua hetki, jos toinenkin. Jotta tilasta saisi viihtyisän, niin sen sisustamiseenkin voi käyttää tovin - ja päästää vaikka mielikuvituksensa valloilleen! - jahvaa

Paskahuussissa tulee kenties istuttua hetki, jos toinenkin. Jotta tilasta saisi viihtyisän, niin sen sisustamiseenkin voi käyttää tovin - ja päästää vaikka mielikuvituksensa valloilleen! - Jehosua_Jahve_pelastaa
Avaus haiskahtaa 'hieman' farisealaiselta nauratukselta.
Niin, Jehovaako aloittaja itse palvelee, kirkastaa ja julistaa toisillekin 'Jehova pelastaa' sanomaa ja on siksi huolissaan Jehovan nimen likaamisesta?
Tämä siksi, että noin 100% palstalla kommentoivista uskovista ei anna koko nimelle, eikä Jumalalle Jehova mitään merkistystä.
Sen sijaan he palvovat nikea-lahkon kolmiyhteistä Jeesus Jumalaa ja kertovat että 'Jeesus pelastaa', ei Jehova.
;-)
Suomenkielinen nimi Jeesus tulee latinan sanasta Iēsus, joka perustuu kreikan sanaan Iēsoûs (kreik. Ἰησοῦς).
Tämä puolestaan on transkriptio alkuperäisestä arameankielisestä nimestä, Jēšūa‘ (ישוע),
joka taas on kehittynyt Vanhan testamentin hepreankielisestä muodosta Jehōšūa‘ (יהושע).
Nimen alkuperäinen merkitys on ”Jahve pelastaa”.
Myös arabiankieliset kristityt käyttävät arameasta johdettua nimimuotoa Yasū‘ (يسوع).
"Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö". Joh. 20:17 [KR 33/38]
Jehōšūa: Nimen alkuperäinen merkitys on ”Jahve pelastaa”.
;-)- vonGirbbu
Ei Jeesuksen pelastus perustu nimen etymologian tuntemukseen, Jeesuksella oli sanoma. Jeesus oli myös tavallinen nimi aikanansa, kuten nykyään (yksi Brasialian jalkapallon ykköstoivoista juuri nyt on Jeesus Gabriel -niminen nuori).
Emme osaa arabiaa ym. edellä mainittuja kieliä, muttei tarvitsekaan. oppineet toki antavat kirjoissaan kielistäkin hengenruokaa; lahkon johtoelin esittelee itsensä vartiotornissa ihan värivalokuvin, siten tiedämme, ettei johdossa ole ainuttakaan loppututkintoa.
Kun johtoelin sanoo antavansa kaiken lahkon kirjallisen tuotoksen, niin siten Raamatun kääntämisessä se on ottanut itselleen työn, johon sillä ei ole edellytyksiä, taikka sitten se valehtelee. - Jehosua_Jahve_pelastaa
vonGirbbu kirjoitti:
Ei Jeesuksen pelastus perustu nimen etymologian tuntemukseen, Jeesuksella oli sanoma. Jeesus oli myös tavallinen nimi aikanansa, kuten nykyään (yksi Brasialian jalkapallon ykköstoivoista juuri nyt on Jeesus Gabriel -niminen nuori).
Emme osaa arabiaa ym. edellä mainittuja kieliä, muttei tarvitsekaan. oppineet toki antavat kirjoissaan kielistäkin hengenruokaa; lahkon johtoelin esittelee itsensä vartiotornissa ihan värivalokuvin, siten tiedämme, ettei johdossa ole ainuttakaan loppututkintoa.
Kun johtoelin sanoo antavansa kaiken lahkon kirjallisen tuotoksen, niin siten Raamatun kääntämisessä se on ottanut itselleen työn, johon sillä ei ole edellytyksiä, taikka sitten se valehtelee."Ei Jeesuksen pelastus perustu nimen etymologian tuntemukseen, Jeesuksella oli sanoma."
Nykyisille, keskiajan kolmiulotteisen jumaluuskuvan ja historialtaan tappo-pakko-oppi-pappilahkolaisille luonnollisestikin on huojentavaa olla edes ajattelematta mitä Jumalan pojan ja kolminaisuuden yhden osakkaan nimi todellisuudessa merkitsee, sillä se riskaaraisi häiritä ko. lahkoutta.
HalleluJah: Ylistäkää Jahia !
Totta, Jeesuksella oli tuolloisessa Messiaista kilpailun kontekstissä hyvin "rakkaudellinen" sanoma, kuten ISISilläkin.
***
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maaan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."
"Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisten vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'."
"Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias."
(Matt. 10:34-38)
***
Ps. Liki kaikilla nimillä on merkitys, käyppäs selvittämässä missä ovat oman nimesi juuret ja mikä on sen merkitys ;-)
"Kristillisissä maissa monet tavalliset etunimet on saatu Raamatusta ja monet niistä ovat heprealaista alkuperää. Suomalaisen almanakan etunimistä noin 40 prosenttia on kirkollista alkuperää (2008)"
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Etunimi#Etunimi_Suomessa
*
Onko nimesi mahdollisesti Elia, katsoppas linkistä sen merkitys ;-)
- http://www.etunimet.net/etunimien-tarkoitus-ja-alkupera/ - Jehosua_Jahve_pelastaa
vonGirbbu kirjoitti:
Ei Jeesuksen pelastus perustu nimen etymologian tuntemukseen, Jeesuksella oli sanoma. Jeesus oli myös tavallinen nimi aikanansa, kuten nykyään (yksi Brasialian jalkapallon ykköstoivoista juuri nyt on Jeesus Gabriel -niminen nuori).
Emme osaa arabiaa ym. edellä mainittuja kieliä, muttei tarvitsekaan. oppineet toki antavat kirjoissaan kielistäkin hengenruokaa; lahkon johtoelin esittelee itsensä vartiotornissa ihan värivalokuvin, siten tiedämme, ettei johdossa ole ainuttakaan loppututkintoa.
Kun johtoelin sanoo antavansa kaiken lahkon kirjallisen tuotoksen, niin siten Raamatun kääntämisessä se on ottanut itselleen työn, johon sillä ei ole edellytyksiä, taikka sitten se valehtelee.Kun luette Raamattujanne niin pohtikaa mitä mm. nimet Jeremia ja Johannes merkitsevät ;-)
F1 pilotti Kimikin on Jahven mies.
* Eelis – muunnos englannin Elijahista, joka on muunnos heprean nimestä Eliyahu “minun Jumalani on Yahweh”. Elijah oli heprealainen profeetta (“9th century BC” eli 800 vuotta ennen Kristusta ?) Kuningas Ahabin ja kuningatar Jezebelin valtakautena.
* Elia, Elja – muunnoksia nimistä Elijah, Elias. Heprean kielessä ‘elijah’=‘Jumalani on Jahve’
* Jana – feminiininen muoto nimestä Jan. Jan taasen tulee nimestä Johannes, joka tarkoittaa “Jahve on armollinen”.
* Jere – lyhentymä Jeremia-nimestästa, joka tulee heprean sanasta ‘Jirmeja’=‘Jahve kohottaa, Jahve on korkea’.
***** Jeremia, Jeremias – heprean sanasta ‘Jirmeja’=‘Jahve kohottaa, Jahve on korkea’
* Jerko – Jerkko -nimen muunnos, Jeremiaan kutusmamuoto. Katso Jeremias ylempää.
* Jesse – Iisain kreikkalainen muoto, tarkoittaa ‘Jahve pysyy tai Jahven mies, Jumalan mies’.
* Jessi – lyhenne englantilaisesta Jessicasta. Sheakspeare käytti ensimmäisenä muotoa Jessica ja hän ilmeisesti pohjasi nimen vanhaan heprealaiseen nimeenn ‘Iscah’=‘Jahve näkee’.
* Joakim – skandinaavinen muoto nimestä Joachim. Joachim joko nimestä ‘Jehoiachin ‘=‘Jahven näyttämä’ tai nimestä ‘Jehoiakim’=‘Jahven nostama’.
* Joel – heprean “Jahve on jumala”. Raamatussa Vanhan Testamentin pienimpiä profeettoja.
* Johan, Juhani – ‘Johannes’ -nimen muunnos. Katso “Johannes” alempaa.
****** Johannes – Johannes heprean kielessä ‘Jahve on osoittanut armon’, ‘Jumala on armollinen’.
* Jonni – Jonne-nimen rinnakkaismuoto, lähtökohtana nimi Johannes. (Johannes heprean kielessä ‘Jahve on osoittanut armon’, ‘Jumala on armollinen’.)
***** Josua, Joosua – heprean kielessä Jehoschua, Jeschua =‘Jahve pelastaa, Jahve on suurpiirteinen’, nimen kreikkalainen muoto on ‘Vapahtajan nimi on Jesus’ . Vanhan testamentin mukaan Joosua oli oli Israelin kansanjohtaja Mooseksen jälkeen erämaavaelluksen lopulla ja kansan ottaessa haltuun luvatun maan. Raamattu kuvaa Joosuan sankarina, lahjakkaan hallitusmiehenä ja hurskaana Jumalan palvelijana.
* Kimi – ns. suomennettu muoto Kim-nimestä. Kim taasen on lyhenne Joachim-nimestä. Tämä puolestaan muunnos nimestä JEHOIAKIM (“Jahven kasvattama”) tai JEHOIACHIN,(“Jahven esittämä”).
***** Matias – muunnos Matthew-nimestä, joka puolestaan on muunnos kreikkalaisesta Matthaios-nimestä. Matthaios nimi tulee taasen heprean nimestä Mattityahu , joka tarkoittaa “Jahven lahjaa”.
* Matti – suomalainen muoto nimestä ‘Matthew’, joka on englantilainen muoto kreikan nimestä ‘Matthaios’ , joka taasen tulee heprean nimestä ‘Mattithyahu’=‘Jumalan lahja’.
* Miika – Miika oli Israelin profeetta, jolla on oma kirja Raamatussa. Kreikassa Micha, pohjana heprean Michajahu=‘kuka on niinkuin Jahve’.
* Topi – suomalainen muoto nimestä Tobias, joka tulee nimestä Tobiah. Tobiah on nimen Tobiyah muoto, ‘Tobiyah’=‘Jahve on hyvä’.
*
- Jehosua_Jahve_pelastaa
'Suomenkielinen nimi Jeesus tulee latinan sanasta Iēsus, joka perustuu kreikan sanaan Iēsoûs (kreik. Ἰησοῦς).'
Ps. Tuleekohan suomalainen pieni voimasana 'kiesus' taasen tuosta Iēsoûs versiosta ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410