Osta mielummin Virosta tai ainakin LIDL:istä

Kaikki rahat joilla ostat Virosta nostaa Viron taloutta ja jos ostat LIDL:istä niin ainakin osa niistä ohjautuu saksalaisen omistajan taskuihin. Jos tarvitsen remonttimiehiä, etsin firman jossa on virolaisia töissä.
Pääasia ett rahani eivät päädy Suomeen, ei ainakaan kaikki.
Miksi antaisin vielä vapaaehtoisesti rahaa Suomeen kun täällä jo kupataan muutenkin kansalaisilta ihan tolkuttomasti verojen ja erilaisten maksujen muodossa. Sitten niitä veromarkkoja kuskataaan rekkalasteittain Kreikkaan tai ainakin lahjoitetaan Suomessa loisiville ulkomaaneläville, jotka eivät ole koskaan maksaneet lanttiakaan veroja Suomeen. Kuulemma lähettävät vielä sossusta saamia rahojaan ISIS-taistelijoillekin tai muuten vaan kotimaahansa.
Nykyään minä kaihdan kaikkea suomalaisuutta ostaessani tavaroita, valitsen mielummin sen ulkomaalaisen vaihtoehdon ja Virossa aion käydä ahkeraan, halvimmillaan sinne pääsee Varsinais-Suomesta 29 eurolla.
Ja aikanani aion viettää talvet Välimeren rannoilla tai kenties vuodet ympäriinsä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kunhan ei tuo liikaa tupakkia rajan yli ei muulla väliä

Äänestä

Kelpaako aloittajalle suomalainen sos. turva?
Ilmainen koulutus, sairaudenhoito, kirjastot yms. hei niitä palveluja vielä on. Ei ole kauaa, jos sinä ja kokoomus olette ajatuksinesi/tekojenisi kanssa vallassa.

Äänestä
  • noista ei ole ilmaista,vaan todella kallista. kelpaako tieto?

    Äänestä

voi ajatella,mutta ei täällä silti asioita tajuta. ruuan hintoja on pitkään jo "halpuutettu" ylöspäin,joten sekin kusetus toimii hyvin.

mamutus vituttaa aina aamusta asti,täysin järjetöntä ja omaa väkeä täysillä kusetetaan. yle oksentaa mamutusta jatkuvasti ja verovaroin ilman esim. minun lupaa.

eu kuppaa maan lähes helvettiin,on sairain tämän ajan saatanallinen pakko,joka on jo pilannut euroopan kansojen elämisen kierouksillaan ja ääliömäisyydellään..

Äänestä

"Kelpaako aloittajalle suomalainen sos. turva? Ilmainen koulutus, sairaudenhoito, kirjastot yms. hei niitä palveluja vielä on. Ei ole kauaa, jos sinä ja kokoomus olette ajatuksinesi/tekojenisi kanssa vallassa."

Mikään noista mainituista asioista EI ole ilmaisia!! Tässä maassa on todella paljon ihmisiä, jotka valheellisesti näin luulevat. Eipä ole kauaa kun ministeritasoltakin mentiin väittämään, että Suomessa on muka ilmainen koulutus. Se EI pidä paikkaansa!

Kaikki tämä maksaa verojen muodossa. Hyvää siinä on se, että kaikki veronmaksajat osallistuvat kuluihin. Huonoa ihan selvästi se, ettei näiden asioiden merkitystä ymmärretä, jolloin niiden kustannuksista halutaan myös laistaa. Kaikki nykyiset ministerit ja kansanedustajat ovat taustastaan huolimatta nauttineet näistä veroilla tuotetuista eduista, ja ovat nyt purkamassa niitä muilta pois. Köyhät edellä on nykyajan meininki.

Suomi on maa, joka on ajautumassa tilanteeseen, jossa nämä veroilla tuotetut palvelut ovat vaarassa purkaantua kokonaan. Mitään hyvää sellaisesta ei tule tietenkään seuraamaan, mutta kerro se nyt paviaaneille, joilla on oma maha täysi. Meillä ei oikeasti ole varaa tähän elintasoon, joka meillä nyt on. Globaali talous ei sitä tule meille kustantamaan, ja tämän tosiasian ymmärtäminen menee hyvin monelta, ellei jopa kaikilta yli hilseen.

Äänestä

"Miksi antaisin vielä vapaaehtoisesti rahaa Suomeen kun täällä jo kupataan muutenkin kansalaisilta ihan tolkuttomasti verojen ja erilaisten maksujen muodossa."

Juuri tämän takia tuon 80 prosenttista Vergi "Vodkaa" ja 96 prosenttista teollisuus-spriitä yli rajan Virosta tolkuttomia määriä. Varmasti etanolirahat eivät mene Suomen valtiolle.

Vergi https://www.google.fi/search?q=Vergi vodka&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwj38IeghdvLAhXCNJoKHT1tBuoQsAQIKw&biw=1426&bih=912

Äänestä

moni ostaa tuota 80 viru valkeaa kun ei tule krapulaa suomesta kun sitä ei saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suosi.ulkomaista kirjoitti:

Kaikki rahat joilla ostat Virosta nostaa Viron taloutta ja jos ostat LIDL:istä niin ainakin osa niistä ohjautuu saksalaisen omistajan taskuihin. Jos tarvitsen remonttimiehiä, etsin firman jossa on virolaisia töissä.
Pääasia ett rahani eivät päädy Suomeen, ei ainakaan kaikki.
Miksi antaisin vielä vapaaehtoisesti rahaa Suomeen kun täällä jo kupataan muutenkin kansalaisilta ihan tolkuttomasti verojen ja erilaisten maksujen muodossa. Sitten niitä veromarkkoja kuskataaan rekkalasteittain Kreikkaan tai ainakin lahjoitetaan Suomessa loisiville ulkomaaneläville, jotka eivät ole koskaan maksaneet lanttiakaan veroja Suomeen. Kuulemma lähettävät vielä sossusta saamia rahojaan ISIS-taistelijoillekin tai muuten vaan kotimaahansa.
Nykyään minä kaihdan kaikkea suomalaisuutta ostaessani tavaroita, valitsen mielummin sen ulkomaalaisen vaihtoehdon ja Virossa aion käydä ahkeraan, halvimmillaan sinne pääsee Varsinais-Suomesta 29 eurolla.
Ja aikanani aion viettää talvet Välimeren rannoilla tai kenties vuodet ympäriinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu