Elämän napse

Samaan aikaan kaupungin toisella laidalla jännäjanna makasi vuoteellaan alastomana. Hänellä ei ollut kylmä. Hän tunsi harvoin kylmää. Enimmäkseen elämä oli tukahduttavan kuuma, hiostava ja ahdistava. Rabbiksesta kuului hissin häkkioven pauketta ja pulinaa. Hänestä tuntui vuoteella siltä, että vartalo olisi juurtunut siihen kiinni. Hän tunsi olevansa kasvi, joka halusi lentää.

Maasta irronneena nainen näki itsensä taivaalla kiitämässä kohti tuntematonta. Vuoteelle jäänyt ruumis oli vain muovailuvahaa esikoulun pöytään liimaantuneena.

(Hihitystä)

Miimikkonakin toiminut freelancer-näyttelijä ja ständäri Hille Brand katsahti rannekelloonsa. Se oli puoli yhdeksän. Kaapelitehtaan pieni parkkialue oli täynnä. Hän ei mahtunut mihinkään. Toisinaan hänestä tuntui, että hän voisi ajaa tämän kaupungin kaikkien parkkeerattujen autojen päältä maasturillaan. Niin täynnä hän oli tilan puutetta ja parkkimittarin nettilataamista ja viiden metrin mittaa jalkakäytävästä. Auto humisi ja värisi hiljaa hänen otteessaan. Se ei ollut alistuja vaan valloittaja. Tosin hoidetuissa kotirouvan käsissä se tuntui enemmänkin kauppakassilta kuin hunnilta Arabian tehtaanmyymälässä sen vatiosastolla. Nainen hengitti hiljaa ja tarkkaili edessään lompsivaa nuorisoa. Hänellä oli yhtä jäätävä katse kuin ilma ulkona oli. Peukalonkynnen vierestä tihkui verta. Parsinneula oli uponnut lihaan. Syvälle lihaan.

Tulisivat jo, hän mietti.

(Hihitystä)

Waltteri raapi muniaan raitiovaunussa matkallaan Skatalle siitäkin huolimatta, että häntä katseltiin. Haisteltuaan sormiaan kanssamatkustajat eivät tienneet, että ne tuoksuivat seksille ja yölle naisen sisällä. Waltteri ei tavoittanut muististaan naisen kasvoja, mutta vuoteelle jääneet kaaret kyllä. Nainen oli vapissut kuin basso tullessaan. Hän oli kuiskaillut. Jotkut heistä huutavat suoraa huutoa, joistain ei lähde inahdustakaan. Olo munissa ja sisimmässä tuntui irralliselta. Hän oli kuin turistin ominaisuudessa omassa kaupungissaan. Opiskelijalta näyttävä tyttö nousi sisään vaunuun, ja hetken verran Waltteri ei tiennyt missä oli. Sitten hän palasi kartalle, sillä naisen silmät olivat niin kauniit. Kuin chearleader helvetistä, Waltteri pohti.

(Reps)

Raitiovaunuun istahtanut tyttö tunsi selässään sormiansa haistelleen tyypin katseen. Hän otti esiin puhelimensa ja siirtyi seinälleen. Paikka ja ajantaju katosi.
Tiimi oli aika väsynyt, vaikka puuhkien vispaus ei nyt järin raskasta ollut. Puolialastomuus tuntui sopivan kaikille muille paitsi hänelle. Hän koki velvollisuutensa tuomat haitat raskaina. Ne olivat kuin huoraamista, itsensä myymistä. Muut tästä vitut välittivät, tyttö pohti. Ranskan lisätunnitkaan eivät tuntuneet tarttuneen. Kieltenopettaja oli liian kuivakka ja epäeroottinen nainen mustissaan, että häntä toisinaan puistatti. Kieltä hän kyllä puhui kuin kuin olisi omansa ja itsensä keksimä.

Hallissa huuto ja meteli oli repiä tärykalvot.

(Naurua)

Beatrice selasi pienessä keittiössään bretagnelaista keittokirjaa. Sivut olivat kellastuneita ja kuvattomia, mitat ja mittayksiköt summittaisia; ripaus ja hyppysellinen, loraus. Sivuja kääntelevät kädet olivat kuivakat kuin nälkää nähneellä, pitkäsormiset ja hoikat kuin ammattipianistilla. Heijastus ikkunassa oli mustanpuhuva unikuva, josta näki vaivatta ja siihen millään lailla tarkentamatta taustalla uinuvan harmaan kevätmaiseman, kylmän meren ja kaukaiset laivat. Maailman häly ei yltänyt tänne asti. Toisinaan kieltenopettajasta tuntui, että hän asui kaupungin umpisuolessa asuessaan Katajanokalla. Katajanokka oli oma maailmansa, hiljainen ja täynnä lähdön ja saapumisen arkipäiväistä sekodramatiikkaa. Beatrice oli onnellinen, että satama ei näkynyt eikä kuulunut hänelle. Hän katsoi mielellään toiseen suuntaan kuin muut.

Kasa vihanneksia odotti keittiöveistä.

(Reps)

Allu audimies parkkeerasi kadunvarteen, harppoi alaovelle ja painoi summeria. Hississä hän suki hiuksiaan ja yritti haistella omaa hengitystään. Kielikylvyt olivat piristävä lisä muuten tyhjässä tapahtumahorisontissa. Kumma kyllä, hänen vaimonsa oli suositellut ranskalaisnaista, vaikka hän olisi hyvin voinut tyytyä työväenopiston ohjelmatarjontaan. Mutta ranskatar on aina ranskatar, hän tuumi, kun hissi stoppasi ylimmälle tasanteelle.

Nainen avasi oven ja hymyili eloisasti. Hän oli avoin ja kaunis ihminen, istui ja seisoi kuin käytösoppaan esimerkit ja ohjeistukset. Eikä hän koskaan pyytänyt riisumaan kenkiä asunnossaan. Tapa oli hieman outo. Huoneistossa tuoksui hyvälle. Ainoa kammotus oli musta dobermanni, joka makasi kuin sfinksi pää pystyssä ja korvat ja silmät lukittuna tulijaan.

He menivät muitta mutkitta työhuoneeseen.

(Hihitystä)

Olipas mukava pieni aamuinen tarina. Kiitos!