Helsingin rautatieasema - väistämisen kulttuuri?

Kuljen aamuisin ja iltapäivisin ratatieaseman kautta. Aamuisin, vaikka on paljon työmatkalaisia ja opiskelijoita, niin ihmiset osaavat ja haluavat kulkea sujuvasti ja se tarkoittaa, että väistetään vastaantulijoita puolin ja toisin.

Iltapäivisin taas tämä väistämisen kulttuuri puuttuu täysin. Johtuneeko siitä, että asemalla pörrää eri porukkaa kuin aamuisin? Viimeksi tällä viikolla vastaani tuli kolmen miehen kopla rinnakkain kävellen ja ei elettäkään, että väistäisivät millään tavoin naista. Aika kovan tällin sain käsivarteeni. Ei tämän niin tule mennä, että minä - nainen - ryömin seiniä pitkin, jotta miehet pääsevät kulkemaan rinnakkain monen miehen voimin.

Toivon, että asiaan saadaan muutosta ja että tehdään selväksi eri kulttuurista tuleville, että täällä tulee myös väistää naisia!
2552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Liikut arkipäivisin Keskuskadulla, Pohj.Esplanadilla ja rautatieasemalla. Kaikissa em.paikoissa kulkee paljon ihmisiä.
Ehkä rouvan kannattaisi suunnitella ulkoilureitti uudestaan.

Äänestä
  • Kiitos ehdotuksestasi! Ko. reiteillä ei ole tätä ongelmaa, joten koen, että minulla ei ole syytä muuttaa reittejäni. Ainoa ongelma on iltapäivisin ja alkuillasta rautatieasema, jossa kulkee miesporukoita, jotka eivät osaa tai halua ymmärtää tätä väistämisen ideaa. Ruuhkaisilla paikoilla kulkeminen on sujuvaa ja soljuvaa, kun ostaan ja halutaan väistää puolin ja toisin.
    T. Rouva Virtanen

    Äänestä

Steissillä olen varautunut iskemään kyynärpäällä (muutaman kerran hyvä osuma) liian lähelle tunkevia "lehtikauppiaita" tai maturintamassa kulkevia paskahousuja.
Olen eläkeiässä oleva nainen ja en siedä tuollaista matupaskahousujen käytöstä ja kulkemistyyliä!

Äänestä
  • Syvä myötähäpeän tunne valtaa mielen.

    Äänestä

  • Ehkä on syytä miettiä niitä teräviä kyynärpäitä :)

    Äänestä

  • Et ole nainen etkä vanha vaan nolo akkamainen nuori mies.
    Vanhemmat stadilaiset naiset ei käy steissillä,vaan.....
    Niin missä,kysy joltain vanhemmalta stadilaiselta naiselta.

    Äänestä

  • gamlastara kirjoitti:

    Et ole nainen etkä vanha vaan nolo akkamainen nuori mies.
    Vanhemmat stadilaiset naiset ei käy steissillä,vaan.....
    Niin missä,kysy joltain vanhemmalta stadilaiselta naiselta.

    Kerropa mulle vanhalle mummulle (monen polven stadilaiselle, en ole mikään junantuoma) miten pääsen lähijunaan keskustassa asuvana, ellen steissiä käytä?
    Haista vanha paska mielipiteinesi! Täältä pesee!
    Kyynärpääni ovat erittäin tehokkaat tökätessään liian iholle tunkeutuvia! Näin se vaan on!

    Äänestä

  • vuosimalli48 kirjoitti:

    Älä poika revi sukkahousujasi:)))))))
    Steissillä käy Kontulan juntit.

    Äänestä

  • vuosimalli48 kirjoitti:

    Kerropa mulle vanhalle mummulle (monen polven stadilaiselle, en ole mikään junantuoma) miten pääsen lähijunaan keskustassa asuvana, ellen steissiä käytä?
    Haista vanha paska mielipiteinesi! Täältä pesee!
    Kyynärpääni ovat erittäin tehokkaat tökätessään liian iholle tunkeutuvia! Näin se vaan on!

    Jos olisit stadilainen ja iäkkäämpi sellainen,ei tarvitsisi kysyä tyhmiä.
    Jos tuntisit edes yhden naisen,tietäisit kuinka naiset puhuu/kirjoittaa.

    Äänestä

  • voi_jorma-orvokkia kirjoitti:

    Jos olisit stadilainen ja iäkkäämpi sellainen,ei tarvitsisi kysyä tyhmiä.
    Jos tuntisit edes yhden naisen,tietäisit kuinka naiset puhuu/kirjoittaa.

    Syntymätodistustani en tänne anna, mutta stadilaisuuteni on jo kuudennessa polvessa, että revi Sinä junantuoma siitä!
    Käytän kyynärpäätaktiikkaa edelleen liian iholle tunkeutuvia "lehdenmyyjiä" ja matujoukkioita vastaan kiiruhtaessani paikallisjunaan steissillä.
    Pidä Sinä munasi pöksyissäsi, jos sellaiset omistat.Minulla ei niitä onneksi ole, vaikka kuinka yrität niin väittää.

    Luulisi vanhemman stadilaisen tsennaavan mestojen nimet. Vaikka käytät sukkahousuja,ei se tee sinusta naista. Akkamainen toki olet.

    Äänestä

  • vuosimalli48 kirjoitti:

    Syntymätodistustani en tänne anna, mutta stadilaisuuteni on jo kuudennessa polvessa, että revi Sinä junantuoma siitä!
    Käytän kyynärpäätaktiikkaa edelleen liian iholle tunkeutuvia "lehdenmyyjiä" ja matujoukkioita vastaan kiiruhtaessani paikallisjunaan steissillä.
    Pidä Sinä munasi pöksyissäsi, jos sellaiset omistat.Minulla ei niitä onneksi ole, vaikka kuinka yrität niin väittää.

    "Syntymätodistustani en tänne anna, mutta ...."
    Joku tenava on tsiigannut liikaa telkkaria;)

    Äänestä

Aivan samaa saa kokea kantasuomalaisena miehenä. Tai pikemminkin sen yritystä.

Aloittajan ei pidä senttiäkään muuttaa kulkureittejään tuon takia.

Äänestä
  • Nuoriso kulkee kuin tankki , känny korvalla ja jyrää kaikki "minulletässäkaikkinyt" tyyliin . Ei alkeellistakaan toisten huomioimista. ja mizstä -selvis kun 60.000 lähti junilla ja entäs autolla, kohti kotitantereita! Siellä sopii saapastella !

    Äänestä

  • UusiaHaasteitaPäin: Kiitos kannatuksesta! Juuri noin ajattelin asiaa itsekin.

    Äänestä

Näin kuinka eläkeikäinen nainen läksytti nuorta miestä, että olisi voinutkin ostaa kauppaamansaa lehden, jollei olisi koittanut myydä sitä penkillä istuen.

Äänestä

Juu kaikkia turpaa vaan, ja sylkyä niskaan, kun ei osata olla sivistyneesti.
Mummut tarjoaa kyynerpäätä, ja valittaa kun muut ei osaa käyttäytyä.

Äänestä

Vituttaa todellakin ne asemalla notkuvat mustaturvat. Painuisivat jo vähitellen helvettiin täältä.

Äänestä
  • Vituttaa todellakin ne asemalla notkuvat sossupummit,koposet ja koikkalaiset.
    Painuisivat jo vähitellen Pönttövuoren taakse.

    Äänestä

Hyvä naiset, kyynärpäällä kylkeen, jos eivät väistä.Muslimin on opittava kunnioittamaan naista Suomessa
Muuten otteet kovenee.

Äänestä
  • Ottaisivat musulmaanit oppia suomalaisista miehistä
    Ennen pakolaistulvaa jepareille tuli n.1000 raiskausilmoitusta vuodessa.
    EU-alueella Suomi on kärkipaikalla kun listataan naisten kuolemat perheväkivallan uhreina. Hyvä suamiiii......

    Äänestä

  • Täällä olisi muutama tuhat raiskausta vuodessa enemmän jos kantasuomalainen toimisi samoin kuin ulkomaalaiset.

    Äänestä

  • Voi että:)))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

Huomenna joutuu sitten taas väistelemään tai sitten täytyy teroitella kyynärpäitä valmiiksi :)

Äänestä

Soittakaa moskeijamusiikkia siellä Hesassa ja palvokaa Islamia. Se on teidän tulevaisuushommaa. Hieno tulevaisuus. Aivan mahtavaa. Ja vävy on tietty sellanen huippuhieno.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väistäminenasap kirjoitti:

Kuljen aamuisin ja iltapäivisin ratatieaseman kautta. Aamuisin, vaikka on paljon työmatkalaisia ja opiskelijoita, niin ihmiset osaavat ja haluavat kulkea sujuvasti ja se tarkoittaa, että väistetään vastaantulijoita puolin ja toisin.

Iltapäivisin taas tämä väistämisen kulttuuri puuttuu täysin. Johtuneeko siitä, että asemalla pörrää eri porukkaa kuin aamuisin? Viimeksi tällä viikolla vastaani tuli kolmen miehen kopla rinnakkain kävellen ja ei elettäkään, että väistäisivät millään tavoin naista. Aika kovan tällin sain käsivarteeni. Ei tämän niin tule mennä, että minä - nainen - ryömin seiniä pitkin, jotta miehet pääsevät kulkemaan rinnakkain monen miehen voimin.

Toivon, että asiaan saadaan muutosta ja että tehdään selväksi eri kulttuurista tuleville, että täällä tulee myös väistää naisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu