Te jotka kärsitte kuivasta ihosta

leopoldstotch

Niin pitkään kuin muistan, olen kärsinyt kuivasta ihosta. Useita kertoja lääkärissä käynyt oireiden takia ja aina saanut saman diagnoosin: Atooppinen iho. Siihen saanut avuksi perus- ja kortisonivoiteita. Eri vaihtoehtoja kokeiltu, mutta silti melko tuloksetta jäänyt. Ei siis juurikaan ole auttanut. Olin jo melkein menettänyt toivoni, että saisin joskus elää normaalia elämää ja ettei minun tarvitsisi kokoajan huolehtia, uskallanko näyttäytyä ulkona seuraavana päivänä.

Lukemattomia kertoja olen etsinyt apua myös netistä tähän ongelmaan. Yleisimpinä kotihoitokeinoina mainitaan riittävä sisäinen kosteuttaminen, eli veden juonti, sekä oikeanlainen peseminen. Siitä mainitaan, että saippualla peseminen on ehdoton ei, etenkin jos ne sisältävät vahvoja hajusteita ja-/tai väriaineita. Myöskin liiallinen peseminen voi olla haitallista. Aloinkin käyttämään apteekin hellävaraisia saippuattomia pesunesteitä, sekä pesemään etenkin kasvojani harvemmin, ainoastaan kerran 1-2 päivässä, kun aikaisemmin pesin aamuin illoin. Näillä keinoin iho oireili jo harvemmin, mutta kuitenkin tarpeeksi useaan, että se häiritsi elämääni.

Sitten lähdin ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi. Pakkasin matkalle tietenkin kaikki voiteeni mukaan, että voisin hoitaa ihoani kun se oireilee. En kuitenkaan niin joutunut tekemään yhtäkään kertaa, sillä ihoni oli koko kolme kuukautta oireilematon. Ilmastosta se ei kuitenkaan johtunut, sillä se vastasi tätä Suomen ilmastoa. Noudatin samoja pesutottumuksiani, eikä ruokavalionikaan ollut erilainen. Yksi poikkeus päivittäisessä rutiinissani kuitenkin oli. Vesi. Aina olen elänyt siinä uskossa, että Suomessa hanasta tuleva vesi on yksi maailman parhaista, niin kuin se varmasti onkin.
Ulkomailla join kuitenkin ainoastaan pullotettua lähdevettä, koska en luottanut hanaveden puhtauteen samalla tavalla. En tietenkään tällöin vielä tiennyt, että juuri sen takia ihoni oli kunnossa.

Palattuani Suomeen aloin taas juomaan meidän puhdasta ja luotettavaa hanavettä. Noin viikon jälkeen ihoni taas oireili ja kuivui. Rupesin miettimään mistä se voisi johtua, ja ainut asia mitä tuli mieleen oli tämä vesijuttu, joten päätin kokeilla asiaa. Kävin ostamassa S-Marketista muutaman 5 litran kanisterin, ja kaadoin kannuun jonka laitoin jääkaappiin juomavedeksi. Ihoni palautui taas normaaliksi eikä ole oireillut sen jälkeen enää. Joten ainakin minun kohdallani hanaveden kemikaalit joita käytetään sen puhdistamiseen oli suurin tekijä iho-oireisiin.

Haittana tämä tietenkin on maksullista, mutta omasta mielestäni täysin sen arvoista kun rahaa paloi jo lääkärissä käymisiin ja voiteisiin. 5 litran kanisteri maksaa noin 1,50 € kaupasta riippuen ja omalla kohdallani siihen menee kuukaudessa siis noin 15-20 euroa. Jos siis sinunkin ihosi oireilee rasvaamisesti ja kaikesta muusta huolimatta, suosittelen kokeilemaan tätä. On se vähintäänkin sen arvoista.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9286
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8179
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6019
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2453
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2159
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1795
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1738
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1595
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1519
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1418
      Aihe