France24: Syyrian armeija ja Venäjä

ovat ensimmäistä kertaa saaneet Isiksen puolustuskannalle.Usa teki virheen kaataessaan Husseinin ja puuttumalla Arabivaltioiden sisäisiin asioihin.Usa on yrittänyt pyrkiä omasta mielestä tehdä hyviä asioita mutta tulos on ollut katastrofi.
Isiksen kannatus äsken France24 asiantuntijoiden mukaan lähti paljon aikaisemmin liikkeelle kuin Usan aloittamat operaatiot Persianalueilla ja ennen kuin Assadin aloittaessa taistelut kapinallisia vastaan.Kun USA vapautti vankiloista jihadisteja ja muita kapinallisia niin heistä tuli myöhemmin päälliköitä ja johtajia johtamaan terroristijoukkoja epävakaalle alueille kuten useat Assadin vapauttamat vangit.
Ei USA eikä Assad halunneet luoda Isistä vaan Isis on kasvanut koska diktatuurit jotka olivat koossa pitävä voima muslimimaissa hajosi ja kansa,enimmäkseen sunnit antoivat Isikselle tukensa huom ei kaikki mutta monet.Nyt Isiksen alueet kutistuvat ja he ovat puolustuskannalla ja siitä kiitos Syyrian hallituksen joukoille ja Venäjälle.Syyriassa ja Irakissa Isiksen alueet kutistuvat koko ajan.
Irakin Mosulin valtaus alkaa kun säät sallii ja France24 asiantuntija sanoi että Irakin hyökkäävällä armeijalla on vain 4000-5000 sotilasta ja se tarvitsee operaatioon Mosulin vapauttamiseksi ainakin noin 50000 sotilasta ja mikä tärkeää että shia taistelijoita ei käytettäisi näkyvästi koska se aiheuttaisi Mosulin sunni väestössä vastustusta.
Venäjän on katsottu pitävän Assadin puolta ja USA tietää tämän.Neuvottelut ovat junnanneet paikoillaan ja Syyrian hallituksen joukkojen vallatessa lisää alueita se samalla vahvistaa asemaansa Syyrian neuvotteluissa.Turkki on tyytymätön Kurdeihin ja siihen että Venäjä avoimesti tukee Kurdien sotatoimia pohjois-Syyriassa.Kysymys kuuluu että kun Isiksen alueet kutistuvat Syyriassa ja Irakissa niin kutistuuko myös Isiksen toiminta Euroopassa vai siirtyvätkö pakenevat Isiksen eurooppalaiset taistelijat takaisin Eurooppaan ja onko Eurooppa varautunut tähän.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Venäjällä on älykäs poliittinen ja sotilaallinen johto, Usalla ja Natolla ei ole.

Äänestä

Oikaisu ... sanat Venäjän polittinen/sotilaallinen johto ja älykäs EIVÄT KUULU SAMAAN LAUSEESEEN. Täysin mahdonton yhtälö. Imo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Discussionofsyria kirjoitti:

ovat ensimmäistä kertaa saaneet Isiksen puolustuskannalle.Usa teki virheen kaataessaan Husseinin ja puuttumalla Arabivaltioiden sisäisiin asioihin.Usa on yrittänyt pyrkiä omasta mielestä tehdä hyviä asioita mutta tulos on ollut katastrofi.
Isiksen kannatus äsken France24 asiantuntijoiden mukaan lähti paljon aikaisemmin liikkeelle kuin Usan aloittamat operaatiot Persianalueilla ja ennen kuin Assadin aloittaessa taistelut kapinallisia vastaan.Kun USA vapautti vankiloista jihadisteja ja muita kapinallisia niin heistä tuli myöhemmin päälliköitä ja johtajia johtamaan terroristijoukkoja epävakaalle alueille kuten useat Assadin vapauttamat vangit.
Ei USA eikä Assad halunneet luoda Isistä vaan Isis on kasvanut koska diktatuurit jotka olivat koossa pitävä voima muslimimaissa hajosi ja kansa,enimmäkseen sunnit antoivat Isikselle tukensa huom ei kaikki mutta monet.Nyt Isiksen alueet kutistuvat ja he ovat puolustuskannalla ja siitä kiitos Syyrian hallituksen joukoille ja Venäjälle.Syyriassa ja Irakissa Isiksen alueet kutistuvat koko ajan.
Irakin Mosulin valtaus alkaa kun säät sallii ja France24 asiantuntija sanoi että Irakin hyökkäävällä armeijalla on vain 4000-5000 sotilasta ja se tarvitsee operaatioon Mosulin vapauttamiseksi ainakin noin 50000 sotilasta ja mikä tärkeää että shia taistelijoita ei käytettäisi näkyvästi koska se aiheuttaisi Mosulin sunni väestössä vastustusta.
Venäjän on katsottu pitävän Assadin puolta ja USA tietää tämän.Neuvottelut ovat junnanneet paikoillaan ja Syyrian hallituksen joukkojen vallatessa lisää alueita se samalla vahvistaa asemaansa Syyrian neuvotteluissa.Turkki on tyytymätön Kurdeihin ja siihen että Venäjä avoimesti tukee Kurdien sotatoimia pohjois-Syyriassa.Kysymys kuuluu että kun Isiksen alueet kutistuvat Syyriassa ja Irakissa niin kutistuuko myös Isiksen toiminta Euroopassa vai siirtyvätkö pakenevat Isiksen eurooppalaiset taistelijat takaisin Eurooppaan ja onko Eurooppa varautunut tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu