Olen elänyt ensihoitaja naisen kanssa 2,5 vuotta hän tekee 24h työtä. Yleensä parina mies. työ on todella outoa heillä on noin yhdestä kahteen keikkaa vuorossa ja muuten he ovat yhdessä pienessä kaksiossa. Naiseni on valehdellut monista miehiin liittyvistä asioista läpi suhteen ja olen menettänyt luottamuksen häntä kohtaan. Onko muilla kokemuksia ensihoitajista. Olen pöyristynyt mitä olen kuullut ensihoitaja miehistä varsinkin miten he flirtaavat esim. naiselleni vaikka ovat suhteessa. Löysin myös suhteen alussa kondomi paketin naiseni työrepusta missä kannetaan mukana lakanat ja kaikki vuorokauteen tarvittavat tavarat olimme olleet n. 4kk yhdessä onko syytä epäillä? naiseni sanoi niiden olevan muuta ku työtä varten ja että oli unohtanut ne reppuunsa vaikka olimme olleet jo 4 kk yhdessä uskottava selitys? En koe pystyväni elämään tässä suhteessa jos toinen tekee tuota työtä se vaatii niin paljon toiseen luottamusta. muuten jos kumppanini kulkee muualla en ole koskaan epäillyt häntä. Haluan kysyä onko muita jotka elävät suhteessa ensihoitajiin? ovatko he olleet uskollisia? vai tiedätkö edes asioista mitään? isossa kaupungissa ensihoitajien työ on raskasta ja arvostan sitä, pienessä pitäjässä työ on kaukana työstä.. ja aikaa on vaan viettää toisen kanssa asemalla...
Ensihoitajat :(
tiedonhaluinen11
21429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea tilanne
Ei ne kaua pysty vastustamaa houkutusta. kokemuksia on