Kuvitelepa muutama tuollainen kuumakalle omalle työpaikallesi. Puukkotappelua tulee jalkapallon säännöistä, pyykkivuoroista ja mitä pienemmistä asioista. Pienikin erimielisyys päättyy nyrkkitappeluun tai puukkohippaan. Poliisipartio on jatkuvasti työpaikallasi ratkomassa riitoja. Kuka noita ihan oikeasti haluaa työkaverikseen tai alaisekseen? Juhana Vartiainen piti näitä hyvänä ideana. Josko hän näyttäisi mallia!
Kuka uskaltaa palkata turvapaikanhakijan?
OivaTyökaveri
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Heh, niin no, ehkä he lähtevät kaikki takasin sinne mistä ovat tulleetkin. Vartiainen puhuu mutta ei toteuta. Roskajoukkoa minun mielestäni. Käytöstavat jo yksistään kertovat sen.
Suvakit saattaa haluta mutta niillä onkin omat intressinsä.
Tarkoitatko näitä suvakkeja?????????
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/spr_jakaa_pillua.jpg
Sinänsä mukavaa kun noi matut on niin hölmöjä,että kuseevat omille nilkoilleen tolla tyhmällä käytöksellään. Ei tollasia kukaan järkevä palkkaa tai ylipäätänsä ota missään asiassa tosissaan.
Ei ole ongelmaa, niiden kulttuuriin ei kuulu sana työnteko. Vähän niinkuin se muutama sata vuotta sitten tullut porukka, että vain puukko puseron taskussa notkutaan torin laidalla.
Ennen maahanmuuttaja kuin Odineiden naistenhakkaaja-pahoinpitelijä.
Jaa,että muslimi nainen ei saa nyrkkiä...hohhoijjaaa...
Matu katkaisee sulta kaulan mitä ei Odinin porukka tee. Siitä vaan!!
Olette hyväksynyt jopa venäläiset elintasopakolaisia , vaikka ne ovat valmiita auttamaan Putinia tehdä terrori-iskuja Suomessa. Miksi muut ovat varallisempi.
No koskahan venäläiset ovat tehneet terrori-iskuja Suomessa? Suomella ja Venäjällä on hyvät naapuruussuhteet, miksi luulet että ne haluttaisiin vaarantaa.
Kun ei se ole uskaltamisesta kiinni.
Suvakkilain 3. pykälän mukaan ruotsinkielisten, naisten, vammaisten ja seksuaalivähemmistöjen kiintiöiden lisäksi on huomioitava palkkauksessa monikulttisuus. Niille tulee siis oma kiintiö.
Ei sen väliä jos joka kolmaskymmenes lentokone lentää Lontoon sijasta Lesbokselle tai putoaa, kunhan suvakkilakia on noudatettu.
Vuoden 2036 Suomessa ei junat kulje aikataulussa. Ei ole linja-autolinjoja vaan ne on linja-autotakseja, mutta kukaan ei niitä uskalla käyttää, kun kuljettajat eksyvät niin usein.
PISA-tutkimuksissa on perustettu Suomen vuoksi 2. divisioona, jotta Suomen presidentti ja opetusministeri voivat yhä sanoa: voitimme PISA-tutkimuksen jälleen. Se kun on niin liikuttava perinne, etteivät PISAlaiset tohdi siitä luopua.
Kai se vain on myönnettävä että aallon huipulla oltiin 2008 ja siitä mennään alaspäin vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja. Ehkä koskaan ei saavuteta vuoden 2008 suomalaisuuden tasoa ja silloista elintasoa.
Voin kokemuksesta sanoa että maahanmuuttajan voi palkata kuka tahansa, varsinkin Irakilaisen. En tiedä mistä olette ammentaneet nuo kaikki kauhuskenaariot ja puukot ja tappelut. Olen ollut yhteistyössä niin Irakilaisten kuin monen muunkin erimaalaisen kanssa ja suurin ongelma on Suomalaisten suvaitsemattomuus ja hirveät ennakkoluulot ulkomaalaista kohtaan. Onko omakohtaista kokemusta tappeluista ja puukotuksista, jos on niin eiköhän siinä ole yleensä toisena osapuolena ollut Suomalainen juntti joka ei ole koskaan käynyt Ruotsia kauempana ja soittaa suutaan oikein ärsyttääkseen vastapuolta, ja vähän tietysti viinan voimalla terästettynä, en ihmettele jos ongelmia syntyy, onneksi ei ole koskaan osunut rettelöivää ulkomaalaista. Se nyt on pakko hyväksyä että Suomesta ei saada Pohjois-Koreaa sulkemalla rajat molempiin suuntiin, maailma on muuttunut ja meidän on tultava toimeen muidenkin kuin Suomalaisten kanssa, se on kylmä totuus. Turha marssia rajat kiinni banderollien kanssa kun se ei rajoja sulje, opetelkaa käyttäytymään kuten ihmiset ja katsokaa peilistä missä vika, jos me joutuisimme kokemaan samanlaista elämää kuin esimerkiksi Irakissa, jossa henki ei paljon paina, niin luulen että olisi vähän erilaiset ajatukset, kyllä täällä mahtuu olemaan niin maahanmuuttajat kuin kanta-Suomalaisetkin, ei meillä kenelläkään varmaan nousisi palkat tai eläkkeet sosiaalietuuksista puhumattakaan vaikka Suomesta lähtisivät kaikki maahanmuuttajat mutta moni paikka jäisi siivoamatta ja bussit kulkematta, on kertakaikkiaan ammatteja ja töitä joita Suomalaiset eivät tee, ei millään, eli siivous ym. matalapalkka-alat joita ei arvosteta tarpeeksi ennenkuin ne jätetään tekemättä, silloin huomataan miten tärkeää ja arvokasta sekin työ on. Jokaisella maalla ja kulttuurilla on omat tapansa ja perinteensä, ja niin mekin kuten muunmaalaiset haluavat vaalia niitä, mitä haittaa niistä on meille, ehkä opittavaakin monessa asiassa esimerkiksi vanhusten kunnioittamisessa ja kohteliaisuudessa, sen olen omakohtaisesti kokenut eikä vain kerran vaan jatkuvasti esim. Bussissa , toisin kuin mykän Suomalaisen kuskin kyydissä, ei tule huomentaa sen enempää kuin kiitostakaan, kyllä bussivuorot jäisivät vähiin jos kaikki ulkomaalaiset jäisivät tulematta töihin, eli koetetaan olla järkeviä, kukaan ei ole syntyessään rasisti, vaan hänet opetetaan sellaiseksi, vanhempien avustuksellaa, ei kukaan ole voinut valita ihonväriään tai syntymäpaikkaansa itse, siis miksi pitäisi syrjiä erilaisia ihmisiä, tutustukaa heihin älkääkä tehkö heidän oloaan enää vaikeammaksi, eivät he huvikseen lähde tuhansien kilometrien päähän kotiseudultaan ihan kokemuksen takia, kyllä suurimmalla osalla on oikea hätä suojella henkeään.
Paskapuhetta sillä muslimit ovat aggressiivisia häiriköiviä naisia alistavia ja koiria kivittäviä ja potkivia elukoita. Me kristityt olemme heistä vääräuskoisia koiria jotka saa tarvittaessa vaikka tappaa. Siinä sulle totuus islamin ihailija! Tuossa youtuben linkissä sulle islamin ylistäjä mitä tapahtuu tällä hetkellä Ruotsissa. Pistää hiljaiseksi sillä sama islamilainen paska ollaan päästämässä tännekin vielä rauhalliseen Suomeen.
https://www.youtube.com/results?search_query=muslims sweden
Olen tehnyt tehnyt työtä yhdessä iranilaisen muslimin kanssa. Ei ollut jäbällä mitään respektiä esimiehenä olevaa naista kohtaan. Naisia asiakkaina ja työtovereina kohteli avoimen halveksivasti. No, enää ei tee koulutuksensa mukaista työtä vaan myy mattoja veljensä kaupassa.
Tutustuin jo vuosikymmen sitten entiseen Saddam Husseinin nuoreen henkivartiokaartin luutnanttiin täällä Helsingissä. Hirveän mukava pappa meillä on jopa yhteisiä näkemyksiä maailman politiikasta tätänykyä vielä etenkin.
Se Saddam saatto olla suvakki,kun sen aikana kuulemma kristityilläkin oli ihan hyvät oltavat.Ulkolinja ohjelman mukaan!
Turvapaikan HAKIJAA ei voi palkata, koska hänellä ei ole työlupaa.
Hän ei myöskään lain mukaan kuulu terveydenhuollon piiriin, mutta siitä huolimatta sossutätien valtakirjalla heille tehdään helvetin kalliita leikkauksia yhteiskunnan piikkiin eli veronmaksajat maksaa.
Työpaikan pyykkivuorot?
Yhdessä pyykkivuorossa työskentelee kaksi matua ja kolme poliisipartiota.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Vastaanottokeskuksessa-riideltiin-pyykkivuoroista-poliisi-paikalle-kolmella-autolla/749839
Entäs ne pyllistykset kesken työajan ?? ja kokoajan sitä olisi kusi sukassa koska on puukko selässä tai pommi paukahtaa.
Silloin vedetään pyllistelijää hanuriin....
Vanhustenhoitajana ollut irakilainen nainen sai lähteä, kun pomot eivät kestäneet naisen luonnetta, oli niin omapäinen.
Huomaa kuka on ollut tekemiseissä ulkomaalaisten kanssa. Tuosta työstä vielä, Suomen hieno laki kieltää työnteon kolmen kuukauden ajaksi ja ellei ole oleskelulupaa, on silloin vaikeaa tehdä töitä. Enkä ole islaminuskon ihailija kuten en minkään muunkaan uskonnon, jokainen saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta mihinkään, se on uskonnonvaputta Suomessa oikein lain nojalla, eikä islamin usko kehoita ketään tappamaan kuten ei luterilaisuuskaan, mutta silti sitä tapahtuu kokoajan ympäri maailmaa, terroristit tekevät mitä haluavat, mutta eivät kaikki islaminuskoiset ole terroristeja, tuo on väärä käsitys, kuten muissakin uskonnoissa, kaikissa on ääriaineistoja jotka kylvävät vihaa ja kauhua leimatakseen koko kansanosan. Kannattaisi ottaa vähän selkoa asioista eikä uskoa kaikkiin sensaatiolehtiin, joissa tuodaan aina kaikki asiat kärjistetysti esiin totuudesta tietämättä, kyllä niitä terroristeja löytyy ihan eurooppalaisistakin, varmaan Suomestakin, samoin kuin muitakin ääri-ilmiöitä kansasta riippumatta, ei pidä yleistää kaikkea.
Olet varmasti aito rasisti jutuistasi päätellen, mutta mitä sillä voitat, onko sinulta jäänyt joku leikkaus tai toimenpide tekemättä sen takia että on hoidettu jotain maahanmuuttajaa, oletko joutunut maksamaan hänen hoitojaan, montako alkoholistia ja huumehörhöä hoidetaan yhteiskunnan varoin, heitä jotka eivät ole koskaan tehneet töitä eivätkä maksaneet euroakaan veroja, eivätkä koskaan tule töitä tekemäänkään, silti heihin uhrataan miljoonia kuntoutukseen vastinetta saamatta. Nuo maahanmuuttajat jotka saavat oleskeluluvan voivat sentään maksaa takaisin saamaansa apua kun saavat töitä ja maksavat veroja, joten eivät nallekarkit aivan tasan mene kaikkien kohdalla. Suurin syy on ennakkoluulo työnantajilla, jotka eivät uskalla antaa mahdollisuutta ulkomaalaiselle, olkoon hän miten hyvä tahansa, väärän värinen tai uskontoinen ei ole pätevä peruste työn epäämiselle, pitäisi katsoa mihin henkilö pystyy ja antaa hänelle mahdollisuus, on vähän kuin politiikassa, on pätevä mutta ei sopiva niin hommaa ei saa.
"Stepi", älä yleistä.
Suomessa on useiden vuosikymmenten ajan ollut työperäisiä maahanmuuttajia, ei heitä ole syrjitty, heille on tarjottu työpaikkoja, heille on annettu mahdollisuuksia yms ja he ovat pärjänneet aivan hyvin meidän kanssamme ja me olemme pärjänneet aivan hyvin heidän kanssaan.
Nuo maahanmuuttajat eivät ole raiskanneet, kourineet eivätkä muutenkaan ahdistellet tyttöjä, lapsia eivätkä naisia, eivät ole ryöstelleet eivätkä varastelleet, eivät ole järjestäneet mielenosoituksia heille ilmaiseksi tarjottua apua kohtaan, eivät ole kusseet eivätkä paskoneet uima-altaisiin, eivät ole marssineet ilman henkilöllisyyspapereita rajojemme yli, eivät ole olleet koko ajan valittamassa ja vaatimassa kaikkein parasta ilmaiseksi, eivät ole aiheuttaneet pelkoa muissa ihmisissä kulttimaisella uhkaavalla pukeutumisellaan ja eleillään/tavoillaan, eivät huutele kaduilla ihmisille rivouksia, eivät kävele rivissä ihmisten päälle, eivät etuile jonoissa. Ja niin edelleen ja edelleen ja edelleen niin.
Hyvin tiivistit! Ja oikein.
Meillä on työpaikalla afgaanipakolainen. Hän yrittää tappaa potilaita joka päivä virheellisellä ja vastuttomalla toiminnallaan. Työtovereita hän ei vielä toistaiseksi ole uhkaillut. Odottaa varmaan vahvistusjoukkoja ennen kuin aloitaa uhkailun.
niinpä.
Tuo mitä sanoit pätee työperäisiin maahanMUUTTAJIIN.
Aloittaja varmaan tarkoitti matuja, maastaTURVAAHAKEVIA tai maahantunkeutujia.
Kukaan maahanmuuttaja ei ole niin hölmö, että tulee sinun rasistipaikalle töihin. Se on ihmisoikeusloukkaus. Suomalaisten kuuluu taata matujen elanto, ja tästä on sovittu jo Geneven sopimuksessa.
Matuja voisi palkata nykyisen hallituksen turvamiehiksi ja autonkuljettajiksi! Olisipa turvallista livahtaa aina mustan auton takapenkille. Lisäksi ministerien lastenhoitajiksi, pienellä palkalla tehokasta hoitoa. Hyviä tuloksia tästä on saatu jo Venäjälläkin !
Kannatetaa! Stubbille turvamies, Orpolle lastenhoitaja. Sipilällä autonkuljettaja. Näyttäkääpäs suvakkipojat mallia.