Kristinuskon jumala on satuolento kuten muidenkin uskontojen jumalat. Se ei ole sen todempi kuin Zeus tai Odin tai Ukko ylijumala. Kristinuskon kolmiyhteinen jumala on kehitetty juutalaisuuden jumalasta. Juutalaisuuden jumala Jahve oli taas aluksi vain yksi kanaanilaisten monijumalisen uskonnon jumalista. Silloin pääjumala oli El. Juutalaisuudessa Jahvesta kehitettiin koko maailman luonut jumala.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Kristinusko peruspilareineen kaatuu luonnontieteellisen maailmankatsomuksen valossa. Jos evoluutio on totta, mitä se todistetusti on, niin silloin kristinuskon perusopeilta putoaa pohja. Silloin ei ollut olemassa eliökunnan alkutilaa ilman kuolemaa ja kärsimystä jne. eikä edes syntiinlankeemusta ole silloin ollut joka olisi edellä mainitut aiheuttanut, kun Aatamia ja Eevaa ei olisi ollut edes olemassa. Siten Jeesuksen sovitustyö ristilläkin olisi turha.
Jos kiinnostaa nähdä evoluutiosta tukevasta todistusaineistosta niin tämä on hyvä video katsottavaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=8OrveFSJS4M
Luomisoppi eli kreationismi on taas näennäistiedettä. Se ei ole oikeaa tiedettä kuten evoluutio. Kreationistien virheellisiä väitteitä käsitellään seuraavassa linkissä:
http://www.talkorigins.org/indexcc/list.html
Monet kristityt pitävät Raamattua jumalan sanana. He ajattelevat että sen profetioita on toteutunut ja että koska myös sen kirjat muodostavat liian yhtenäisen kertomuksen ollakseen pelkästään eri ihmisten kirjoittamia, niin Raamatun täytyy olla kirjoitettu jumalan ohjauksessa. On totta että esimerkiksi monet Vanhan Testamentin profetiat toteutuvat Uudessa Testamentissa. Ne toteutuvat Uudessa Testamentissa siksi että sen kirjoittajat ovat tunteneet Vanhan Testamentin ja ovat halunneet kirjoittaa profetiat toteutumaan. Raamatun 66 kirjaa eivät ole ainoita samoja aiheita koskevia kirjoituksia. Todellisuudessa laajasta määrästä eri juutalaisia ja kristillisiä tekstejä on valittu Raamattuun sellaiset jotka muodostavat teologisesti ja muutenkin mahdollisimman yhtenäisen kokonaisuuden ja kirjoja on vielä muokattu yhtenäisyyden tukemiseksi.
Tämä ateisti-FAQ on hyvää luettavaa ja käsittelee yleensä sitä miksi ei ole mitään tarvetta uskoa jumaliin enää 2000-luvulla:
http://decoy.iki.fi/atheist/no-ghost-c-04.fi.html
Lopuksi video joka selittää elämän synnyn ilman jumalia:
https://www.youtube.com/watch?v=1prZPo4OCL0
Kristinuskonkin jumala on mielikuvitusolento
48
<50
Vastaukset
- alfa123om2222
Mikä on profetiaa ja mikä transendenttaalista tietämystä? Muillakin uskonnoilla on tulevaisuudesta käsin menneisyyteen ujutettua transendentaalista tietoa esim. Hare Krishna liikkeellä. Vuodessa 4000 jaa tiedetään hyvin mitä tapahtuu vuonna 2500 jaa ja sen perusteella he voivat ohjata tapahtumien kulkua täällä meidän ajassamme.
Raamattu itse sanoo, että jonakin päivänä profeettojen ja Juudan kuninkaiden luut laitetaan auringonpaisteen kuivattaviksi, koska he palvoivat aurinkoa ja tähtiä. Intialaiset opettavat, että tieto tulevista tapahtumista on nimenomaan auringon jumalalla, jolle kaikki tieto annetaan edeltäkäsin.
Mutta ellei raamatussa olisi totuuden kappaleita niin se ei kertoisi tuota profeettojen ja Juudan kuninkaiden kohtaloa ja syytä siihen. Auringon palvontaa uhreineen.
Lyhyesti: Maailma on deterministinen eli ennalta säädetty. SE ei perustu uskontoihin pelkästään, vaan myös tieteeseen. Tiedemiehet tulevaisuudessa voivat ehkä luoda aikakoneen. Jeesus saattoi olla robotti, joka lähetettiin vuodesta 4600 jaa menneisyyteen ottamaan maapallo ja sen luonnovarat haltuunsa.- JumalatMielikuvitusta
Raamatun kirjoittajat tiesivät eri uskontojen tavoista mutta ei se Raamatun omasta uskonnollisesta viestistään totta tee.
- usko-mista-on
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Raamatun kirjoittajat tiesivät eri uskontojen tavoista mutta ei se Raamatun omasta uskonnollisesta viestistään totta tee.
Perusteita uskolle Jumalaan:
8 eri päättelylinjaa
Alla on suppea, nopeasti luettava esitys kustakin päättelylinjasta.
Lisää asiaa löytyy tekstissä olevista linkeistä.
- Pahan olemassaolo todistaa Jumalasta
- Maailmankaikkeudella on alku ja siksi myös syy.
- Luonnonvakioiden äärimmäisen tarkka hienosäätö
- Elävien organismien sisältämä informaatio
- Tietoisuuden ja persoonallisuuden olemassaolo
- Raamatussa on ominaisuuksia, jotka ylittävät ihmisen mahdollisuudet
- Jeesuksen on oltava Jumala, koska loogista vaihtoehtoa ei ole
- Henkilökohtaiset todistukset Jumalan toiminnasta kautta historian.
Paha koetaan todellisena. Joitakin asioita pidetään kautta maailman yksiselitteisesti pahoina.
Mitään asiaa ei kuitenkaan voi pitää hyvänä tai pahana, jos ei ole olemassa ihmisistä riippumatonta hyvän mittapuuta, johon asioita verrataan.
Tällaista objektiivista hyvän ja pahan normia ei voi olla ilman Jumalaa.
Ajatus, että ei olisi Jumalaa eikä siksi myöskään hyvää ja pahaa, on ristiriidassa meitä ympäröivän maailman kanssa, jossa hyvä ja paha koetaan todellisina.
Ihmisyyteen kuuluu yleismaailmallinen tietoisuus
hyvän ja pahan todellisuudesta.
Objektiivisia moraaliarvoja, käsitystä hyvästä ja pahasta, ei voi olla ilman Jumalaa.
Koska ne kuitenkin ovat olemassa,
Jumala on olemassa.
http://www.miksiuskon.net/ - JumalatMielikuvitusta
Tyypillistä kreationistien höpöä.
1. Pahan olemassaolo ei todista jumalasta vaan siitä että ihmiset voivat toimia yhteiskunnan ja maailman kannalta tuhoisasti mitä pahuus on.
2. Esimerkiksi fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking on sitä mieltä ettei maailma tarvitse valmistajakseen jumalaa vaan sen omat lainalaisuudet saivat aikaan maailmankaikkeuden laajenemisen. Sitä ennen se oli aina olemassa yhdessä pisteessä.
3. Maailmankaikkeuksia on mahdollisesti useita. Satumme vain elämään sellaisessa jossa luonnonlait ovat elämälle otolliset.
4. Monimutkaista infromaatiota syntyy ihan luonnollisesti ilman jumalia.
https://www.youtube.com/watch?v=1prZPo4OCL0
5. Evoluution tulosta
6. Raamattu ei ole totta luonnontieteellisen tiedon valossa.
7. Ei ole olemassa mitään jumalia ja Jeesus oli pelkkä ihminen joka on Uudessa Testamentissa tarkoituksella kirjoitettu täyttämään kaiken sen mitä Vanhassa Testamentissa luvattiin.
8. Noita todistuksia löydät muidenkin uskontojen kuin kristinuskon parista vaikka miten paljon. Ihminen voi helposti kuvitella että jumalat vaikuttavat hänen elämässään mutta eivät oikeasti vaikuta. - Juudas.oli.petturi
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Tyypillistä kreationistien höpöä.
1. Pahan olemassaolo ei todista jumalasta vaan siitä että ihmiset voivat toimia yhteiskunnan ja maailman kannalta tuhoisasti mitä pahuus on.
2. Esimerkiksi fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking on sitä mieltä ettei maailma tarvitse valmistajakseen jumalaa vaan sen omat lainalaisuudet saivat aikaan maailmankaikkeuden laajenemisen. Sitä ennen se oli aina olemassa yhdessä pisteessä.
3. Maailmankaikkeuksia on mahdollisesti useita. Satumme vain elämään sellaisessa jossa luonnonlait ovat elämälle otolliset.
4. Monimutkaista infromaatiota syntyy ihan luonnollisesti ilman jumalia.
https://www.youtube.com/watch?v=1prZPo4OCL0
5. Evoluution tulosta
6. Raamattu ei ole totta luonnontieteellisen tiedon valossa.
7. Ei ole olemassa mitään jumalia ja Jeesus oli pelkkä ihminen joka on Uudessa Testamentissa tarkoituksella kirjoitettu täyttämään kaiken sen mitä Vanhassa Testamentissa luvattiin.
8. Noita todistuksia löydät muidenkin uskontojen kuin kristinuskon parista vaikka miten paljon. Ihminen voi helposti kuvitella että jumalat vaikuttavat hänen elämässään mutta eivät oikeasti vaikuta.Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä.
Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki". Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette. En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen: 'Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan'.
Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.
Tämän sanottuaan Jeesus tuli järkytetyksi hengessään ja todisti ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: yksi teistä on minut kavaltava".
Niin opetuslapset katsoivat toisiinsa epätietoisina, kenestä hän puhui. Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: "Sano, kuka se on, josta hän puhuu". Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: "Herra, kuka se on?"
Jeesus vastasi: "Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle.
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian".
Mutta ei kukaan aterioivista ymmärtänyt, mitä varten hän sen hänelle sanoi. Sillä muutamat luulivat, koska rahakukkaro oli Juudaalla, Jeesuksen sanoneen hänelle: "Osta, mitä tarvitsemme juhlaksi", tai että hän antaisi jotakin köyhille.
Niin hän, otettuaan sen palan, meni kohta ulos; ja oli yö.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.13.html - Raamatusta.otin
Juudas.oli.petturi kirjoitti:
Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.13.htmlToden puhuja lausuu oikeuden, mutta väärä todistaja petoksen.
18. Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.
19. Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.12.html - opi.Raamatusta
Raamatusta.otin kirjoitti:
Toden puhuja lausuu oikeuden, mutta väärä todistaja petoksen.
18. Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.
19. Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.12.htmlMistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jaak.4.html - uskoa.pitää
opi.Raamatusta kirjoitti:
Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jaak.4.htmlNiinä päivinä, kun paljon kansaa taas oli koolla eikä heillä ollut mitään syötävää, kutsui hän opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille:
"Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää.
Ja jos minä lasken heidät menemään syömättä kotiinsa, niin he nääntyvät matkalla; sillä muutamat heistä ovat tulleet kaukaa."
Niin hänen opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?"
Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän". Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat. Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen.
Niin he söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, seitsemän vasullista. Ja heitä oli noin neljätuhatta. Ja hän laski heidät luotansa.
Ja kohta hän astui opetuslapsineen venheeseen ja meni Dalmanutan seuduille. Ja fariseukset lähtivät sinne ja rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä.
Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä." Ja hän jätti heidät ja astui taas venheeseen ja lähti pois toiselle rannalle. Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä.
Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta".
Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.
Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut? Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat hänelle: "Kaksitoista".
"Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat: "Seitsemän".
Niin hän sanoi heille: "Ettekö vieläkään ymmärrä?"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.8.html - avio.erosta
uskoa.pitää kirjoitti:
Niinä päivinä, kun paljon kansaa taas oli koolla eikä heillä ollut mitään syötävää, kutsui hän opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille:
"Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää.
Ja jos minä lasken heidät menemään syömättä kotiinsa, niin he nääntyvät matkalla; sillä muutamat heistä ovat tulleet kaukaa."
Niin hänen opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?"
Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän". Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat. Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen.
Niin he söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, seitsemän vasullista. Ja heitä oli noin neljätuhatta. Ja hän laski heidät luotansa.
Ja kohta hän astui opetuslapsineen venheeseen ja meni Dalmanutan seuduille. Ja fariseukset lähtivät sinne ja rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä.
Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä." Ja hän jätti heidät ja astui taas venheeseen ja lähti pois toiselle rannalle. Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä.
Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta".
Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.
Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut? Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat hänelle: "Kaksitoista".
"Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat: "Seitsemän".
Niin hän sanoi heille: "Ettekö vieläkään ymmärrä?"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.8.htmlJa hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa hänen luoksensa, ja tapansa mukaan hän taas opetti heitä.
2. Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.
3. Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"
4. He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon".
5. Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
6. Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
7. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
8. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
10. Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
11. Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.10.html - pitäisi-tajuta
avio.erosta kirjoitti:
Ja hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa hänen luoksensa, ja tapansa mukaan hän taas opetti heitä.
2. Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.
3. Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"
4. He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon".
5. Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
6. Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
7. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
8. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
10. Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
11. Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.10.htmlJa he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet,
eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta.
Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu
: 'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.11.html - usko.ainoastaan
pitäisi-tajuta kirjoitti:
Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet,
eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta.
Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu
: 'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.11.htmlJa he tulivat taas Jerusalemiin. Ja kun hän käveli pyhäkössä, tulivat ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat hänen luoksensa
ja sanoivat hänelle: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tahi kuka sinulle on antanut vallan näitä tehdä?"
Mutta Jeesus vastasi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; vastatkaa te minulle, niin minä sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
Oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä? Vastatkaa minulle."
Niin he neuvottelivat keskenään sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
Vai sanommeko: 'Ihmisistä'?" - sitä he kansan tähden pelkäsivät sanoa, sillä kaikkien mielestä Johannes totisesti oli profeetta.
Ja he vastasivat ja sanoivat Jeesukselle: "Emme tiedä". Silloin Jeesus sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen".
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.11.html
- yxpakana
No mitenkäs homoavioliittofanittaja-arkkiispamme Mäkisellä voisi olla oikea jumaluus?
Ei ainkaan jos Raamattua luetaan.
Ihmisten syyllisyys
18 Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. [Ef. 5:6; Kol. 3:6]
19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [Ap. t. 14:17, Ap. t. 17:27]
20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. [Job 12:7-10; Ps. 19:2-4; Jes. 40:21,26]
21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. [Ef. 4:17]
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, [1. Kor. 1:20]
23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. [5. Moos. 4:15-18; Hes. 8:10]
24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. [Ps. 81:13; 1. Kor. 6:18; Ef. 4:19; 1. Piet. 4:3]
25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, [3. Moos. 18:22,23]
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. [1. Moos. 19:5]
28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat [Gal. 5:19-21; 2. Tim. 3:2-5 : Tit. 3:3]
30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin. [3. Moos. 20:13,16; Room. 6:21 | P
Voisiko joku ystävällisesti linkittää tämän raamatunkohdan Mäkispiispallemme.- JumalatMielikuvitusta
Mäkinen on vain luopunut Raamatun "totuuksista" kuten moni muukin nykyinen kristitty.
- fda
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Mäkinen on vain luopunut Raamatun "totuuksista" kuten moni muukin nykyinen kristitty.
Rooman kirkon valikoimat "totuudet" eivät ole sen kummempia. Keinoja hallita joukkoja, epäonnistunut ajatus laajemmasta tuhatvuotisesta imperiumista. Koska Rooma käytännössä kaatui kun kristinuskon pakkokäännytyksiä alettiin toteuttaa ja perinteitä hävittämään.
- onvaan.uskottava
fda kirjoitti:

Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia,
kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?
”Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa” - yleinen ajattelutapa
”On tärkeä tiedostaa, että Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa. Kaikkivaltias Luoja pystyy kyllä osoittamaan oman olemassaolonsa riittävän vakuuttavasti ennen pitkää niin Richard Dawkinsille kuin muillekin uusateisteille.” (1)
Näin totesi päätoimittaja Leevi Launonen elokuussa 2013 hyvässä kirjoituksessaan, jossa hän käsitteli ajankohtaista kysymystä siitä, kuinka uusateismi on levinnyt median tuella, sekä siitä, miten kristityt toimijat voivat yhdessä vastata näihin maailmankatsomuksellisiin haasteisiin ja millainen kristillinen mediakampanja on suunnitteilla.
Launonen totesi yllä siteeratun ajatukseen jälkeen, että vaikka Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa, ”kristittyjen ei tarvitse olla hiljaa silloin, kun heidän maailmankatsomustaan vastaan hyökätään epä-älyllisin ja kestämättömin väittein”.
Tämä ajatus, että Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa, oli artikkelin sisällön kannalta itse asiassa tarpeeton ja hieman epäjohdonmukainenkin - puhuttiinhan artikkelissa juuri siitä, että kristityt suunnittelevat yhteisiä, järjestelmällisiä toimia kristillisen uskon ja maailmankuvan puolustamiseksi siitä huolimatta, että Jumala ei tarvitse puolustajaa.
Mutta toisaalta juuri tämä asetelma heijastaa kysymystä, jota monet pohtivat: Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia, kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?
Pitäisikö jättää Jumalan ja Hänen asioidensa puolustaminen Hänen itsensä hoidettaviksi?
Vai pitäisikö kristinuskon vastaisten voimien noustessa näin näyttävästi sittenkin joillakin tavoin puolustaa kristinuskon asiaa, siis tavallaan puolustaa Jumalaa?
Ajattelutapa ”Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa” on varsin yleinen. Eräs seurakunnan työntekijä kertoo blogissaan, kuinka hän keskustelussa toisen uskovan kanssa mainitsi opiskelevansa apologetiikkaa, jolloin tämä totesi:
“Ai sinä olet yksi niistä, joiden mielestä Jumalaa täytyy puolustaa. Mutta ei häntä tarvitse puolustaa, hän ei tarvitse ketään puolustamaan itseään.” (2)
Tämä samaisen mentaliteetin vuoksi kaikissa kristillisissä suunnissa ei ole edes koettu teologian opetusta ja opinkappaleide muotoilua tarpeelliseksi ja on ajateltu, että Jumala kyllä osaa tarvittaessa itse puolustaa itseään ja uskon totuutta. (3)
Mikään ei toki voi uhata Jumalan asemaa
Jumala ei tietenkään tarvitse puolustajaa siinä mielessä, että Häntä olisi autettava, ettei kukaan pääsisi ottamaan Hänen asemaansa maailmankaikkeuden hallitsijana. Ajatuskin on absurdi. Koko maailmankaikkeushan on riippuvainen Jumalasta, joka yksin on riippumaton. Mitään ei olisi olemassa, jos suvereeni Jumala ei olisi vapaasta tahdostaan päättänyt luoda maailmankaikkeutta. Leibnitzin kosmologinen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta, ”Argument from Contingency”, perustuu juuri tälle riippuvuussuhteelle:
”Kaikella mikä on olemassa, on olemassaoloonsa selitys joko oman olemuksensa tai ulkopuolisen syyn perusteella.” (4)
Maailmankaikkeuden olemassaolo ei ole itsessään välttämätön, ja siksi sille on oltava ulkopuolinen syy, joka ei voi olla muu kuin Jumala.
Tähän Jumalan iankaikkiseen, ihmiskuntaan nähden ylivertaiseen asemaan ei vaikuta millään tavalla, vaikka joku heristäisi täällä nyrkkiä Häntä vastaan ja kirjoittaisi Jumalaa solvaavia kirjoja.
Jes. 40:15: ”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.”
http://www.miksiuskon.net/henki_ja_jarki_tarvitseeko_jumala_puolustajaa.html - fda
"Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia, kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?"
Miten seurakunnan pitäisi suhtautua, kun Raamatussa olevat väärennökset ovat siellä vieläkin? Pitäisi niiden poistoa vaatia, vai vastustaa totuutta?
”Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa” - yleinen ajattelutapa
Jos se olisi olemassa, niin ei se puolustajaa tarvitsisi. Usein tuo uskonpuolustus etenee kuitenkin niin, että pakkokäännytetään kokonaisia kansoja, kuten sakseille, suomalaisille, norjalaisille ja virolaisille kävi katolilaisuuden kanssa.
"Launonen totesi yllä siteeratun ajatukseen jälkeen, että vaikka Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa, ”kristittyjen ei tarvitse olla hiljaa silloin, kun heidän maailmankatsomustaan vastaan hyökätään epä-älyllisin ja kestämättömin väittein”."
Tietysti. Keskusteluahan teidän kriitikkonne toivovatkin ja sitä, että asioiden perehdytään kunnolla. Luotan ainakin omiin kantoihini sen verran, että olen valmis vastaamaan niihin tuleviin haasteisiin.
"Mutta toisaalta juuri tämä asetelma heijastaa kysymystä, jota monet pohtivat: Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia, kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?"
Monestihan kristityt pilkkaavat tuoreinta suomennosversiota Raamatusta. Miten heidän suhteensa pitäisi toimia?
"Mikään ei toki voi uhata Jumalan asemaa"
Tästä on ateistikin samaa mieltä.
"Jumala ei tietenkään tarvitse puolustajaa siinä mielessä, että Häntä olisi autettava, ettei kukaan pääsisi ottamaan Hänen asemaansa maailmankaikkeuden hallitsijana. Ajatuskin on absurdi."
Niin luuli Eemeli. Jos jokin olento olisi maailmanvaltias, ei sen nimeä olisi ihmisten täytynyt miekkaa ja kirvestä käyttäen levittää ja pakolla lapsille opettaa. - suuresti.eksyneitä
fda kirjoitti:
"Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia, kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?"
Miten seurakunnan pitäisi suhtautua, kun Raamatussa olevat väärennökset ovat siellä vieläkin? Pitäisi niiden poistoa vaatia, vai vastustaa totuutta?
”Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa” - yleinen ajattelutapa
Jos se olisi olemassa, niin ei se puolustajaa tarvitsisi. Usein tuo uskonpuolustus etenee kuitenkin niin, että pakkokäännytetään kokonaisia kansoja, kuten sakseille, suomalaisille, norjalaisille ja virolaisille kävi katolilaisuuden kanssa.
"Launonen totesi yllä siteeratun ajatukseen jälkeen, että vaikka Jumala ei tarvitse itselleen puolustajaa, ”kristittyjen ei tarvitse olla hiljaa silloin, kun heidän maailmankatsomustaan vastaan hyökätään epä-älyllisin ja kestämättömin väittein”."
Tietysti. Keskusteluahan teidän kriitikkonne toivovatkin ja sitä, että asioiden perehdytään kunnolla. Luotan ainakin omiin kantoihini sen verran, että olen valmis vastaamaan niihin tuleviin haasteisiin.
"Mutta toisaalta juuri tämä asetelma heijastaa kysymystä, jota monet pohtivat: Miten seurakunnan pitäisi suhtautua ja toimia, kun Jumalaa ja Raamattua pilkataan?"
Monestihan kristityt pilkkaavat tuoreinta suomennosversiota Raamatusta. Miten heidän suhteensa pitäisi toimia?
"Mikään ei toki voi uhata Jumalan asemaa"
Tästä on ateistikin samaa mieltä.
"Jumala ei tietenkään tarvitse puolustajaa siinä mielessä, että Häntä olisi autettava, ettei kukaan pääsisi ottamaan Hänen asemaansa maailmankaikkeuden hallitsijana. Ajatuskin on absurdi."
Niin luuli Eemeli. Jos jokin olento olisi maailmanvaltias, ei sen nimeä olisi ihmisten täytynyt miekkaa ja kirvestä käyttäen levittää ja pakolla lapsille opettaa.Silloin he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut tämän vertauksen heistä. Ja he jättivät hänet ja menivät pois.
Ja he lähettivät hänen luoksensa muutamia fariseuksia ja herodilaisia kietomaan häntä sanoilla.
Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen etkä välitä kenestäkään, sillä sinä et katso henkilöön, vaan opetat Jumalan tietä totuudessa. Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän antaa vai ei?"
Mutta hän tiesi heidän ulkokultaisuutensa ja sanoi heille: "Miksi kiusaatte minua? Tuokaa denari minun nähdäkseni."
Niin he toivat. Ja hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" He vastasivat hänelle: "Keisarin".
Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Ja he ihmettelivät häntä suuresti.
Ja hänen luoksensa tuli saddukeuksia, jotka sanovat, ettei ylösnousemusta ole; ja he kysyivät häneltä sanoen:
"Opettaja, Mooses on säätänyt meille: 'Jos joltakin kuolee veli, joka jättää jälkeensä vaimon, mutta ei jätä lasta, niin ottakoon hän veljensä lesken ja herättäköön veljellensä siemenen'.
Oli seitsemän veljestä. Ensimmäinen otti vaimon, ja kun hän kuoli, ei häneltä jäänyt jälkeläistä. Silloin toinen otti hänet, ja hänkin kuoli jättämättä jälkeläistä. Niin myös kolmas. Samoin kävi kaikille seitsemälle: heiltä ei jäänyt jälkeläistä. Viimeiseksi kaikista vaimokin kuoli. Ylösnousemuksessa siis, kun he nousevat ylös, kenelle heistä hän joutuu vaimoksi, sillä hän oli ollut kaikkien noiden seitsemän vaimona?"
Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa? Sillä kun kuolleista noustaan, ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaissa.
Mutta mitä siihen tulee, että kuolleet nousevat ylös, ettekö ole lukeneet Mooseksen kirjasta, kertomuksessa orjantappurapensaasta, kuinka Jumala puhui hänelle sanoen: 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'?
Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Suuresti te eksytte."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.12.html - opetti.kuulevia.korvia
Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
39. ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
40. noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
41. Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
42. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
43. Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
44. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.12.html - vertauksia.ymmärrä
opetti.kuulevia.korvia kirjoitti:
Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
39. ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
40. noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
41. Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
42. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
43. Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
44. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.12.htmlJa hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.22.html - fda
Siteeraatko aina 33/38 Raamatun suomennosversiota, kun et halua tietää asioista? Vai haluatko, että ne hiljentävät kanssakeskustelijasi?
- niinpähyvinkin
olento??? niinpä hyvinkin - mielessä ja saa sinut ilmentämään itseään kysymyksissäsi
- JumalatMielikuvitusta
Joulupukkiakin voi ajatella ja siitä voi kirjoittaa mutta sekin on mielikuvitusolento.
- niinpähyvinkin
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Joulupukkiakin voi ajatella ja siitä voi kirjoittaa mutta sekin on mielikuvitusolento.
Sitä juuri tarkoitin. Joulupukki tekee hyvän tilin urheiluseuroille jouluna, kuitenkin se on vain mielikuva, et kai usko joulupukkiin, Samoin rahan arvo on mielikuva, katso mitä kun väitetään että pankeista loppuu raha. Eikö kaikissa tapauksissa asia on oltava ENSIN mielessä. Joulupukki on hyvä esimerkki kun jokainen väittää siten ja kuitenkin toimii täten.
Mikä käsite voi olla missään muualla kuin mielessä?
Yhdyntääkin on ensi ajateltava..... Loppu on mielikuvitusta....tai uusi ihminen - vaan.uskon
niinpähyvinkin kirjoitti:
Sitä juuri tarkoitin. Joulupukki tekee hyvän tilin urheiluseuroille jouluna, kuitenkin se on vain mielikuva, et kai usko joulupukkiin, Samoin rahan arvo on mielikuva, katso mitä kun väitetään että pankeista loppuu raha. Eikö kaikissa tapauksissa asia on oltava ENSIN mielessä. Joulupukki on hyvä esimerkki kun jokainen väittää siten ja kuitenkin toimii täten.
Mikä käsite voi olla missään muualla kuin mielessä?
Yhdyntääkin on ensi ajateltava..... Loppu on mielikuvitusta....tai uusi ihminenEi ole selitystä sille, miten valtaisa, yksityiskohtainenm, tarkoitusperäinen informaatio olisi ilmestynyt biologiseen materiaan ilman Jumalaa. Tällainen informaatio edellyttää älyllisen ja personnallisen toimijan.
> DNA sisältää kemiallisella koodikielellä merkityn viestin
> Mutaatiot - vääristymät informaatiossa
Yksisoluinen amebakin täyttäisi informaatiollaan 1000 tietosanakirjaa. Yhdenkin geenin informaation syntyminen sattumalta vaatisi arviolta triljoona kertaa tähänastisen maailmankaikkeuden iän.
Yksinkertaisimmassakin solussa on informaation lisäksi oltava heti alusta alkaen monimutkaisia mekanismeja, joita ilman se tuhoutuisi.
> Ei ole yksinkertaista elämää
Aineetonta, merkityksellistä ja tarkoituksellista informaatiota ja sitä välittävää koodijärjestelmää ei voi olla olemassa ilman
älyllistä, persoonallista viestin laatijaa.
Soluissa on kemiallinen koodi,
joka kantaa itsestään erillistä aineetonta, merkityksellistä ja tarkoituksellista informaatiota.
Solujen informaatio ja koodijärjestelmä voivat
olla peräisin vain Jumalasta.
http://www.miksiuskon.net/
- Aboriginaali
Turkin poliisi varoittaa: Kristittyjä vastaan saatetaan iskeä Pääsiäisviikonloppuna Iskun tekijänä ilmeisesti äärijärjestö Isis.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/turkin-poliisi-varoittaa-kristittyja-vastaan-saatetaan-iskea-huomenna/5810304
-------------------------------------------------------------------------- - Turhaa_aivan_turhaa
Kristinuskon jumala on satuolento kuten muidenkin uskontojen jumalat. Siksi rukouksesi menevät "kuuroille korville".
- Jumala.on
Rukoukset kuullaan kyllä.
Tietoisuus ja persoonallisuus todistavat Jumalasta
Tietoisuus ei ole aineelle tyypillinen ominaisuus. Aivoilla on fysikaalisia, mitattavia ominaisuuksia. Sen sijaan tuntemukset, asenteet ja tahto ovat ei-fysikaalisia mielen, sielun ominaisuuksia, joita ei voi havaita eikä mitata..
Minä en ole sama asia kuin tuntemukseni - minä olen se, jolla on tuntemuksia. Minä en ole sama asia kuin ruumiini - minä olen se, jolla on ruumis
Tiedostava, tahtova, tunteva ja ymmärtävä minä - sielu.
Tietoisuuden, persoonan ja ihmisyyden määrittely tavalla, joka vastaa kokemustamme omasta itsestämme, ei onnistu ilman aineettoman ulottuvuuden ja sielun tunnustamista.
Ihmisellä on persoonallisuus, tietoisuus itsestään, tietoisuus oikeasta ja väärästä sekä vapaa tahto.
Ajatus, että ihminen olisi minätön, sieluton ruumis, joka toimii vain hermoärsykkeiden ohjaamana eli ilman omaa, vapaata tahtoa, on vastoin kokemusta omasta itsestämme.
> Lue lisää: Perusteita sielun olemassaololle
Persoonallisuustta ei voi syntyä persoonattomasta aineesta
Persoonallisuutta ei voi syntyä persoonattomasta. Ihmisen persoonallisuuden on oltava peräisin persoonalliselta Jumalalta. Koska ihmisyys on olemassa, Jumalan on oltava olemassa.
Ihminen on persoonallinen ja tietoinen omasta minästään.
Persoonallisuutta ei voi syntyä persoonattomasta.
Ihmisen persoonan on luonut Luoja,
joka on itsekin Persoona ja jolla itselläkin on äly ja tahto.
- Jyrirriririi
Tietenkin Jumala on olemassa, samoin kuin tuhansia kakkiaisuskontoja jotka tavallaan pilaaavat Luoja mainetta esittämällä hänet väärin.
Ja tuo sama törkeä' väärinesittäminen näkyy sitten myös tässä ketjussa ateistievokki-aivopiereskelijöiden toimesta.
On ihan turhaa väittää että joku muinaisista lähi-idän jumaluuksista olisi jotenkin Raamatun Jumalan vertainen. Raamattua on painettu ja kopioitu kautta vuosisatojen ja vuosituhansien miljardeja kappaleita ja tuhansilla kielillä ja se on tänäänkin koko ihmiskunnalle helposti saatavilla internetissä lukemattomien toimijoiden toimesta.
Jos siis joku jumaluus on olemassa niin toki se on Raamatun Jumaluus joka haluaa tehdä tiensä tunnetuksi.
Koska muista jumalauuksista ei kukaan tiedä juuri mitään ja ne on unohdettu niin onhan se nyt selvää että koska ne jumaluudet eivät välitä tehdä itseään lainkaan tunnetuksi luomukselleen niin niitä ei ole olemassakaan.
Raamatun jumaluudesta taas voisi ihan terveesti olettaa että jos Hän kerran on aito Jumaluus niin juuri noin hänen tuliskin olla kaikkien tiedonhaluisten löydettävissä, vai mitä?
Siis luehan tuosta ja viisastu: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 1:1&rnd=1459095245497
Mitä? Etkö halua tutustua koko kirjaan koska olet kuullut evokki-avokki- ateisti-homo-kaveriltasi Repeltä että kyse on satukirjasta, heheh.
Eikö muka asia ole juuri näin???? EHhehheh. Olen hyvä psykologiassa vai mitä!- JumalatMielikuvitusta
Se kristinuskon jumala on ihan satua siinä missä ne muutkin jumalat. On esimerkikiksi hindulaisuus edelleen tunnettu laajasti oppeineen ja voimissaan. Ei pelkästään kristinusko. Ei se näistä uskonnoista silti totta tee. Raamatun olen lukenut kannesta kanteen eikä se ole tieteellisen maailmankatsomuksen ja siten myöskään oikean todellisuuden mukainen.
- sellaista.se.on

Raamatussa on ominaisuuksia, jotka ylittävät inhimilliset mahdollisuudet perusteita:
Rakenteellinen ominaisuus: Numerokoodi
Raamatun läpi kulkee monimutkainen, monitasoinen ja johdonmukainen matemaattinen koodi, jonka tuottaminen inhimillisin keinoin olisi ollut mahdotonta.
Ivan Panin, yksi aikansa tunnetuimmista matemaatikoista, löysi heprean ja kreikan kirjainten numeroarvoille rekentuvan koodiston, jolla koko Raamatun tekstit on "sinetöity" niin, ettei yhtäkään kirjainta voi muuttaa rikkomatta sitä. Tämä koodi sisältyy koko Raamattuun - jolla on ollut n. 40 kirjoittajaa 1400-1800 vuoden aikana.
Mistään muusta olemassaolevasta tekstistä ei ole löydetty vastaavaa ominaisuutta. Paninin esittämää koodia ei ole pystytty kiistämään.
(Kyseinen koodisto on puhtaasti matemaattinen ja on eri asia kuin gematria eli lukumystiiikka, jossa kirjain-numerokoodiston avulla etsitään tekstistä oletettuja piilomerkityksiä.)
> Lisää Raamatun läpäisevästä matemaattisesta koodista
Sisällöllinen ominaisuus: Toteutuneet ennustukset:
Raamattu sisältää tarkasti toteutuneita ennustuksia, joiden esittäminen inhimilliseltä pohjalta olisi ollut mahdotonta.
Historia vahvistaa ennustusten toteutumisen. Todennäköisyys sille, että kaikki nämä ennustukset olisivat toteutuneet sattumalta, on olematon.
> Todennäköisyys eräiden ennustusten sattumanvariselle toteutumiselle
Raamatun rakenteeseen sisältyvä matemaattinen koodi olisi ollut mahdoton toteuttaa inhimillisin keinoin.
Koodi todistaa siitä,
että Raamattu on Jumalan inspiroima
Raamatun toteutuneet ennustukset ylittävät inhimilisen tiedon rajat ja todistavat siitä,
että Raamattu on Jumalan inspiroima.
7. Jeesuksen persoona
Jeesus oli joko mielisairas, huijari tai se, joka hän sanoi olevansa, eli ihmiseksi tullut Jumala. Ainoa historiallisesti ja loogisesti kestävä johtopäätös hänen persoonastaan on se, että Jumala on olemassa, ja Jeesus oli ihmiseksi tullut Jumala.
Taustatietoa:
> Mistä tiedetään, että Uuden Testamentin alkuperäinen sisältö on säilynyt meille
> Mistä voi päätellä, että kirjoittajat puhuivat totta
> Miksi Uusi Testamentti ei voi olla kuvitteellinen
> Miksi Uusi Testamentti ei voi olla legendaa
> Miksi on selvää, ettei Uudessa testamentissa ole pakanallisten mytologioiden vaikutusta
> Jeesus historian henkilönä - Raamatun ulkopuoliset lähteet
Jeesus väitti olevansa ihmiseksi tullut Jumala.
Hän käytti itsestään Jumalan nimeä, väitti olevansa yhtä Jumalan kanssa, olevansa Vanhassa testamentissa ennustettu jumalallinen Messias, voivansa antaa anteeksi syntejä, olevansa ainoa pelastustie. - Siksi häntä syytettiinkin: "Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."
> Miten Jeesus väitti olevansa Jumala
Jos Jeesus ei ole Jumala, hän oli väitteidensä vuoksi joko huijari tai mielisairas.
Missään tapauksessa häntä ei voi pitää pelkkänä korkeana moraaliopettajana - hänen jumaluusväitteensä veisivät pohjan hänen opetukseltaan eivätkä sallisi tällaista vaihtoehtoa.
> Voisiko Jeesus olla valehtelija tai mielisairas?
Kukaan ei kuitenkaan ole pitänyt häntä huijarina tai sairaana. Hänestä ei saanut valehtelijan tai mielipuolen vaikutelmaa.
Jeesuksen elämä ja opetus oli niin korkeaa ja vaikuttavaa, että häntä on aina yleisesti pidetty suurena moraaliopettajana - jopa kristinuskon vastustajien keskuudessa. Hänen elämänsä oli käännekohta historiassa.
> Käsittivätkö Jeesuksen seuraajat väärin hänen sanomansa?
Toteutuneet Vanhan testamentin ennustukset vahvistavat väitteen jumaluudesta
Todennäköisyys sille, että edes osa n. 300:sta Vanhan testamentin Messias-ennustuksesta olisi voinut sattumalta toteutua Jeesuksen kohdalla, on niin olematon, ettei koko maailmankaikkeus riitä sen havainnollistamiseen. Suurin osa ennustuksista on sellaisia, ettei niihin voinut vaikuttaa itse.
> Todennäköisyys 8 Vanhan testamentin Messias-ennustuksen toteutumiselle yhden henkilön kohdalla
Tunnusteot tukevat Jeesuksen väitteitä jumaluudestaan
Jeesuksen tekemistä ihmeistä on myös Raamatun ulkopuolisia dokumentteja. Evankeliumeissa todistetaan 35 ihmeestä ja sanotaan, että hän teki myös paljon muuta.
> Jeesuksen ihmeteot
> Mitä ovat ihmeet?
Ylösnousemus vahvistaa jumaluuden.
Ylösnousemukselle ja siihin liittyville tapahtumille ei löydy mitään muuta järkevää selitystä, kuin että ne todella tapahtuivat. - JumalatMielikuvitusta
Ivan Paninin juttuihin ollaan kriittisiä Wikipedian mukaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ivan_Panin
Yleensä uskovaisten todisteet ovat samaa tasoa kuin uusnatsien Magneettimedian todisteet. Yleensä erilaista huuhaata tai näennäistiedettä jolla kaikkia päättömiä ajatuksia yritetään todistaa.
Tässä onkin sinulle hyvä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14202445/natsismi-ei-ole-tieteellista
Siinä muuten näet senkin että oikea evoluutiobiologia ei tue natsien rotuoppia vaikka uskovaiset niin luulevat.
Uusnatsien ja kaiken maailman muidenkin hörhöjen näennäistieteelliset höpinät ja salaliittoteoriat ovat samaa sarjaa uskovaisten juttujen kanssa. Evoluution kieltäminenkin on samaa tasoa kuin holokaustin kieltäminen tai ilmastonmuutoksen kieltäminen. Se on tieteessä yleisesti hyväksyttyjen faktojen vastaan vänkäämistä. - vastaus.herjaaja.sulle
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Ivan Paninin juttuihin ollaan kriittisiä Wikipedian mukaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ivan_Panin
Yleensä uskovaisten todisteet ovat samaa tasoa kuin uusnatsien Magneettimedian todisteet. Yleensä erilaista huuhaata tai näennäistiedettä jolla kaikkia päättömiä ajatuksia yritetään todistaa.
Tässä onkin sinulle hyvä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14202445/natsismi-ei-ole-tieteellista
Siinä muuten näet senkin että oikea evoluutiobiologia ei tue natsien rotuoppia vaikka uskovaiset niin luulevat.
Uusnatsien ja kaiken maailman muidenkin hörhöjen näennäistieteelliset höpinät ja salaliittoteoriat ovat samaa sarjaa uskovaisten juttujen kanssa. Evoluution kieltäminenkin on samaa tasoa kuin holokaustin kieltäminen tai ilmastonmuutoksen kieltäminen. Se on tieteessä yleisesti hyväksyttyjen faktojen vastaan vänkäämistä.Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.22.html
- fda
Kiitos kristinuskolle siitä, että ovat hävittäneet muut perinteiset jumalat vaikutusalueeltaan. Heidän jumalansa tosin on samaa kastia näiden perinteisten jumalten kanssa.
- onko.paikallaan
Kuten polkupyörän satulan, missä se on??
- hävisikö.jotain.sulta
onko.paikallaan kirjoitti:
Kuten polkupyörän satulan, missä se on??
Vaikka voihan joku kumartaa jumalanaan vaika rahakukkaroaan, onko sulla se?
- jyritässäämoikka
Mistä tietää että mikä uskonto on oikea?
Siitä että millainen on sen moraali. (Siis se mikä Mäkishomofanittajalta puuttuu)
Vain Raamattu sanoo että "rakasta vihollistasi". Tämä johtuu siitä että Raamatun vastustajat eivät tiedä mitä tekevät taapellessaan omia ikuisia etujaan vastaan ihan silkaa tyhmyyttään.
Vain Raamattu sanoo että kaikkien ihmisten elämä on tismalleen saman arvoinen. "Henki hengestä". Muut pitävät murhaajan henkeä uhrin elämää arvokkaampana.
Vain Raamattu antaa ihmisille täydellisen valinnanvapauden.
Vain Raamattu antaa ihmisille takaisin sen minkä Aadam menetti. (Käy järkeen paljon paremmin kuin nirvanat ja muslimien 70 neitsyttä / marttyyri.)
Vain Raamattu ymmärtää että kuinka paljon kärsimystä ja tuskaa vaimolleen ja lapsilleen aiheuttaa perheensä hutsuämmän takia hylännyt ateistievokki-isä ja siksi Mooses määräsi hänelle kuolemantuomion. Ja nykykorrelaatiossa se merkitsee sitä että huoripukit eivät saa ikuista elämää. (Toivoisin heille helvettigrillausta mutta valitettavasti se toteutuu vain anekauppaa vauhdittamaan tehdyissä munkkien keskiajan saduissa joita ylläpitävät meillä enää vain hellarit ja lessut.)
Vain Raamattu ymmärtää että kuinka paljon henkistä tuskaa avioliiton ulkopuoliset irtosuhteet aiheuttavat tekijöilleen jotka eivät edes tiedä sitä että mistä hyvästä jäävät paitsi niitä harrastaessaan, joten Mooses määräsi heille kuolemantuomion ihmiselämän väärinkäyttämisestä.
Tästä pienestä otoksesta näemme sen että Raamattu on täysin ylivertainen viisaudessaan, niin ylivertainen että evokkiateistien on sitä mahdotonta ymmärtää sosiopaattiutensa vuoksi joka on mitä tehokkain este tervemieliselle ajattelulle.- JumalatMielikuvitusta
Moni asia kristinuskon moraalissa on sellainen jolla ei ole oikean moraalin kanssa mitään tekemistä. Esimerkiksi naisen katsominen himoiten on täysin luonnollista. Homouden kieltämisellä ei taas silläkään ole mitään tekemistä oikean moraalin kanssa. Biseksuaalinen käyttäytyminen on luonnollista ja se on täysin normaalia monille lajeille. Sellainen käyttäytyminen syntyi koska siitä oli evolutionaarista hyötyä.
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/homoseksuaalisuuden_synty_oli_eduksi_lajille_
Yleisesti kristinusko on kuitenkin satua ottaa kantaa sen moraaliin tai ei.
Annihilationismi (kadotukseen joutuvat tuhoutuvat), jota kannatat ei ole sen teologian mukaista mitä suurin osa Uuden Testamentin kirjoista todellisuudessa kannattaa. Uuden Testamentin teologiassa kun puhutaan jumalattomien tuhosta maailman lopussa mitä verrataan vedenpaisumukseen, niin tarkoitetaan vaan jumalattomien surmaamista maailman lopussa maan peittävällä tulella ihan niin kuin maailma puhdistettiin synnistä vedenpaisumuksella. Mutta nämä Maan puhdistukset ovat eri asia kuin viimeinen tuomio ja joutuminen tuliseen järveen. Kuolema on monissa kohdissa Raamattua vain ero Jumalasta eikä tarkoita että sielu tuhoutuu. Parhaiten sen että Ilmestyskirjan teologia opettaa ikuista kärsimystä eikä annihilationismia, näkee siitä että luvussa 19 peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen ja luvussa 20 Saatana otetaan kiinni ja kahlitaan tuhanneksi vuodeksi ja kun se vapauttamisensa jälkeen häviää sotansa niin se heitetään tuliseen järveen jossa vielä tuhannen vuoden kuluttua peto ja väärä profeetta edelleen ovat. Ei se iankaikkinen rangaistus Uuden Testamentin teologiassa tarkoita tuhoutumista iankaikkiseksi ajaksi vaan iankaikkista kärsimystä.
Koska Raamattu on kokoelma eri kirjoja, eikä niitä kirjoja ole kuitenkaan ihan täydellisesti valittu ja muokattu omaamaan yhtenäistä teologiaa, niinpä siten Raamatusta löytyy eri näkemyksiä kadotuksesta. Esimerkiksi Hesekielin kirjan teologiassa kadotus on oikeasti tuhoutuminen ja sen luvussa 28 kerrotaan miten Saatana poltetaan tuhkaksi eikä sitä ole enää ikinä. Kyseinen kohta on kaksoiskuvaus jossa puhutaan sekä Tyyron kuninkaasta (ihmisestä) että Saatanasta (langenneesta enkelistä). Eli Raamatun teologia ei ole yhtenäistä esimerkiksi koskien kadotusta. - sanonpa.suoraan
JumalatMielikuvitusta kirjoitti:
Moni asia kristinuskon moraalissa on sellainen jolla ei ole oikean moraalin kanssa mitään tekemistä. Esimerkiksi naisen katsominen himoiten on täysin luonnollista. Homouden kieltämisellä ei taas silläkään ole mitään tekemistä oikean moraalin kanssa. Biseksuaalinen käyttäytyminen on luonnollista ja se on täysin normaalia monille lajeille. Sellainen käyttäytyminen syntyi koska siitä oli evolutionaarista hyötyä.
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/homoseksuaalisuuden_synty_oli_eduksi_lajille_
Yleisesti kristinusko on kuitenkin satua ottaa kantaa sen moraaliin tai ei.
Annihilationismi (kadotukseen joutuvat tuhoutuvat), jota kannatat ei ole sen teologian mukaista mitä suurin osa Uuden Testamentin kirjoista todellisuudessa kannattaa. Uuden Testamentin teologiassa kun puhutaan jumalattomien tuhosta maailman lopussa mitä verrataan vedenpaisumukseen, niin tarkoitetaan vaan jumalattomien surmaamista maailman lopussa maan peittävällä tulella ihan niin kuin maailma puhdistettiin synnistä vedenpaisumuksella. Mutta nämä Maan puhdistukset ovat eri asia kuin viimeinen tuomio ja joutuminen tuliseen järveen. Kuolema on monissa kohdissa Raamattua vain ero Jumalasta eikä tarkoita että sielu tuhoutuu. Parhaiten sen että Ilmestyskirjan teologia opettaa ikuista kärsimystä eikä annihilationismia, näkee siitä että luvussa 19 peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen ja luvussa 20 Saatana otetaan kiinni ja kahlitaan tuhanneksi vuodeksi ja kun se vapauttamisensa jälkeen häviää sotansa niin se heitetään tuliseen järveen jossa vielä tuhannen vuoden kuluttua peto ja väärä profeetta edelleen ovat. Ei se iankaikkinen rangaistus Uuden Testamentin teologiassa tarkoita tuhoutumista iankaikkiseksi ajaksi vaan iankaikkista kärsimystä.
Koska Raamattu on kokoelma eri kirjoja, eikä niitä kirjoja ole kuitenkaan ihan täydellisesti valittu ja muokattu omaamaan yhtenäistä teologiaa, niinpä siten Raamatusta löytyy eri näkemyksiä kadotuksesta. Esimerkiksi Hesekielin kirjan teologiassa kadotus on oikeasti tuhoutuminen ja sen luvussa 28 kerrotaan miten Saatana poltetaan tuhkaksi eikä sitä ole enää ikinä. Kyseinen kohta on kaksoiskuvaus jossa puhutaan sekä Tyyron kuninkaasta (ihmisestä) että Saatanasta (langenneesta enkelistä). Eli Raamatun teologia ei ole yhtenäistä esimerkiksi koskien kadotusta.Jutun ydin, ystäväinen kun on siinä, että jollei sinulla ole uskoa jota Jumala edellyttää, et ikinä opi tajuamaan Raamattuakaan. Mutta voithan saada uskon, pyydä sitä Jumalalta, vaikka rukousryhmä netissä auttaa sinua siinä. Sinun kannattaisi löytää tie Jumalan luokse, ennenkuin se kannaltasi on liian myöhäistä.
- JumalatMielikuvitusta
Päinvastoin Raamattua ja sen teologiaa (joka ei ole kaikkialla yhtenäinen) ymmärtää paremmin kun sitä lukee siten ettei oleta sen olevan ristiriidatonta jumalan sanaa. Siten voi nähdä että kaikki kirjat Raamatussa eivät ole teologisesti samalla tavalla ajattelevia ja voi nähdä miten ne eroavat käsityksiltään.
- niin.se.on

Sinä voit vastustaa Raamattua, ja voit palvoa vaikka pirua, mutta ei sillä teologiankaan koulukirjalla silti taivaaseen pääse. Niin se valitettavasti vaan on.
- jahvemeneeroskiin
niin.se.on kirjoitti:
Sinä voit vastustaa Raamattua, ja voit palvoa vaikka pirua, mutta ei sillä teologiankaan koulukirjalla silti taivaaseen pääse. Niin se valitettavasti vaan on.
Taivas, pirut ja jumalat ovat mielikuvituksen tuotetta. Käsittämätöntä miten aikuinen ihminen voi uskoa näin lapselliseen tarinaan? Tosin, murhataan ihmisiä edelleen noitina afrikassa ja liian iso osa ihmisistä uskoo horoskooppeihin.... noh tiedon lisääntymisellä näistä päästään :)
- Minäuskon
Siihen jumalaan, joka minulle näyttäytyy. Paskapuheet riittää.
Todisteita odotellessa.- minä.uskon
Ei toinen ihminen voi lahjoittaa sinulle uskoa, vaan vain Jumala, jolta sinun on nöyrryttävä uskoa pyytämään jos oikeasti haluat uskoa, koska Jumalahan sen uskon lahjoittaa.
- Niin.se.vaan.menee
minä.uskon kirjoitti:
Ei toinen ihminen voi lahjoittaa sinulle uskoa, vaan vain Jumala, jolta sinun on nöyrryttävä uskoa pyytämään jos oikeasti haluat uskoa, koska Jumalahan sen uskon lahjoittaa.
Toinen on ja vuosikymmeniä ollut uskossa, kun taas toinen jopa pilkkaa itselleen täysin tuntematonta Jumalaa.
- yliluonnollisuuttaon
Niin.se.vaan.menee kirjoitti:
Toinen on ja vuosikymmeniä ollut uskossa, kun taas toinen jopa pilkkaa itselleen täysin tuntematonta Jumalaa.
Jos olisit oikeasti kiinnostunut löytämään tien Jumalan luokse, ottaisit selvää, etkä pilkkaisi, olisi sulla hieman erilainen asenne tähän asiaan. Jumala on olemassa.
- mielikuvitusjeesus
yliluonnollisuuttaon kirjoitti:
Jos olisit oikeasti kiinnostunut löytämään tien Jumalan luokse, ottaisit selvää, etkä pilkkaisi, olisi sulla hieman erilainen asenne tähän asiaan. Jumala on olemassa.
5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.
Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen.
- elämänmuutosuskosta
Kun itse henkilökohtaisesti kokee uskoon tulon, ei sen jälkeen tarvitse selitellä Jumalan olemassaoloa. Jeesus on minut pelastanut ,se on varma!
Jos ette usko sanojani, uskokaa tekojani, sanoo Jeesus. Minusta paikkakunnan pahimmasta rosvosta ja narkomaanista tuli uskon kautta uusi luomus ja voin jopa auttaa muita kärsiviä. Yhteiskunnallekkin minusta oli ainoastaan menoja mutta nyt saan olla hyödyksi yhteiskunnalle.- thoronoikeajumala
Tätä samaa sanovat ne muiden uskontojen himouskovat :) Ilmeisesti ne kaikki noin 500 000 eri jumalaolentoa ovat olemassa koska jokaisen niistä on joku oikeasti löytänyt :)
"Jeesus on minut pelastanut ,se on varma!"
Tottakai. Eihän kukaan sellaiseen jumalaan usko joka ei häntä pelasta paratiisiin tai mihin ovatkaan menossa :) Voit olla ihan varma että Allah on pelastanut omansa paratiisiin, Odin on pelastanut muinaiset viikingit valhallaan jne jne :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406