Orpo Savon Sanomille: Kymmenillä Suomeen talvella tulleilla terroritausta
Kymmenillä Suomeen talven aikana saapuneilla on terroritausta, sanoo sisäministeri Petteri Orpo (kok) Savon Sanomille.
???
# Nyt tämä hyysärien isäpuoli ja pääsuvakkien suvakki on kuin täysin eksynyt orpo omalla agendallaan?
Onko otteri perpo nauttinut "suursuvakki" P. Nergin (lausu nimi "nerk", ettei tule suvaitsematon rasistinen mielleyhtymä!) lääkkeitä joko vahingossa tai tietäen?! Ja Supon suvakit on nyt sekoitettu samaan liemeen!? #
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Lauantai 26.3.2016 klo 05.00
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016032621326700_cm.shtml
Sisäministerin mukaan Suomeen on saapunut marraskuun jälkeen joitakin kymmeniä terroritaustaisia henkilöitä.
Marraskuussa Suojelupoliisi ilmoitti, että Suomessa oli tuolloin noin 300 henkilöä, joilla oli kytköksiä terrorismiin.
Supo arvioi edelleen, että Suomeen ei kohdistu välitöntä organisoidun ja suunnitellun terrori-iskun vaaraa.
Ministeri Orpo kuitenkin arvioi Savon Sanomille, että terroririski on Suomessa kohonnut. Hänen mukaansa ei voida sulkea pois sitä, että Suomessa "tapahtuu jokin yksittäinen teko".
Brysselin terrori-isku lisää sisäministerin mukaan painetta tuoda turvatarkastukset lentokenttien sisäänkäynneille myös Suomessa.
Lähde: Savon Sanomat
Kymmenillä Suomeen talven aikana saapuneilla on terroritausta, sanoo sisäministeri Petteri Orpo (kok) Savon Sanomille.
???
# Nyt tämä hyysärien isäpuoli ja pääsuvakkien suvakki on kuin täysin eksynyt orpo omalla agendallaan?
Onko otteri perpo nauttinut "suursuvakki" P. Nergin (lausu nimi "nerk", ettei tule suvaitsematon rasistinen mielleyhtymä!) lääkkeitä joko vahingossa tai tietäen?! Ja Supon suvakit on nyt sekoitettu samaan liemeen!? #
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Lauantai 26.3.2016 klo 05.00
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016032621326700_cm.shtml
Sisäministerin mukaan Suomeen on saapunut marraskuun jälkeen joitakin kymmeniä terroritaustaisia henkilöitä.
Marraskuussa Suojelupoliisi ilmoitti, että Suomessa oli tuolloin noin 300 henkilöä, joilla oli kytköksiä terrorismiin.
Supo arvioi edelleen, että Suomeen ei kohdistu välitöntä organisoidun ja suunnitellun terrori-iskun vaaraa.
Ministeri Orpo kuitenkin arvioi Savon Sanomille, että terroririski on Suomessa kohonnut. Hänen mukaansa ei voida sulkea pois sitä, että Suomessa "tapahtuu jokin yksittäinen teko".
Brysselin terrori-isku lisää sisäministerin mukaan painetta tuoda turvatarkastukset lentokenttien sisäänkäynneille myös Suomessa.
Lähde: Savon Sanomat
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joko Kokoomus ja juoksupoika Ïntermin- ministeriössä, Orpo Antti Petteri on sekoamassa "työ-ja vastuun taakkansa" alle, tai tässä on joku valtava ja pian oikaistava vääryys ja väärinkäsitys!?
Miten tällaisia lausuntoja ja epäilyjä voidaan näissä oloissa edes aivopieruina tuoda julkisuuteen?
Tämä Orpo orpana eli urpo kun on ollut kaikkea syrjivää ja rasismiksi luokiteltavaa ja tulkittavaa arvostelua ja jopa kansalaisten ajattelun kitkemisen kannalla - ja heistä (hallituksesta ym.) "oikeille raiteille" vaikka pakkokeinoin sanktioitavaa ja edesvastuuseen siten saatettavaa toimintaa!
Mikä nyt tämän pikkumies Orpon on saanut kääntämään kelkkaansa näin jyrkässä kulmassa jopa kansalaismielipiteen suuntaan ja ihan pyytämättä ja odottamatta?
Onko Kokoomuksen puheenjohtaja vaalit ja kokous antanut tässä jotain uutta pontta kansaa kosiskelevampaan suuntaan, ihan Persu-Timon tapaan tämän myös viimeinkin tullessa ja esiintyessään kannattajiensa mielialoja ja järjenkäytön oikeutta tulkiten?
Kokoomuksessa on nyt omat koirat puremassa jos hauku ei vaikuta niin johan on kummallista! ( Vrt. Vapaavuoren ankara kritiikki kollegoistaan edellisessä hallituksessa, ja sehän ei ole muuttunut miksikään nykyhallituksenkaan poliittisessa kuvassa mihinkään suuntaan, päin vastoin!)
Sipilän ja Orpon pitäisi jättää politiikka kokonaan tämän vaalikauden jälkeen. Sen jälkeen voisivat käydä tutustumassa arabien kulttuuriin ja heidän luonteeseensa.
Jotta sinullakin olisi oikeat tiedot, niin kannattaa lukea MV-lehdessä oleva artikkeli, jossa mainitaan että Orpo on Suomen historian eniten tiukennuksia mamu-politiikkaan tehnyt sisäministeri. Tuo viestiketjun aloituksessa oleva linkki iltalehden juttuun puolestaan on vain yksi jatkumo tässä Orpon johdonmukaisessa politiikassa. Homma ei muuksi muutu, vaikka te sieltä persujen puoluetoimistosta kuinka yrittäisitte heittää lokaa muiden niskaan, kun itse olette olleet saamattomia :D
http://mvlehti.net/2015/11/13/lukija-mv-lehdessa-on-ollut-hyvin-paljon-sisaministeri-orpoa-haukkuvia-juttuja/
OHHO?! Jopas oli kommenttia ja näkökulmaa!
Aivan uusi ja odottamaton näkökulma, että MV (Mitä Vittua) median ollessa siis tätä mieltä?
Nyt on maailmankirjat sekaisin jos näin olisi käytännössä?
Tämä MV:n (en siis lukenut kun teen mielipiteitäni vaan yleisen valtamedian yms. perusteella ja Sisäministeriön kantojen ja ulostulon kautta) -on siis jos näin on kuten edellinen kirjoittaa, täten Orpo olisi siis muuttanut kuten jo edempänä todettiin linjaansa ja kantojaan täysin vastakkaiseen suuntaan "esimiehensä" ja valvojansa Päivi Nergin pyrkimyksistä poiketen?
Ei voi olla noin yksiselitteistä!
Ja en kyllä ihan tähän usko jos myös hallitusohjelma ja pääministeri ja muut kollegat ovat Persuja lukuun ottamatta toisella linjalla?
Ruotsin ja Tanskan linjaukset ratkaista rajapolitiikkaansa ja siten ongelmallinen vaellus pohjolaan ei ole mitenkään Orpon ym. ansioksi luettavaa!
Mutta hyvä silläkin on nyt ratsastaa ja kerätä pisteet itselleen!
Ei Orpo ole muuttanut millään tavalla linjaansa, vaan hän on alusta saakka toiminut johdonmukaisesti pyrkien saamaan hallitsemattoman maahanmuuton kuriin.
Hallitus on kepun pää- ja persujen varapääministerin johdolla tehnyt päätöksen, että rajoja ei suljeta. Orpo on siis toiminut niillä valtuuksilla, mitä hänelle ylhäältä on annettu. Ja niihin valtuuksiin nähden orpon toiminta on ollut mallikelpoista. Tällä hetkellä Orpo keskittyy täysin siihen, että maasta saadaan mahdollisimman monta matua potkittua ulos maasta. Siihen tarpeeseen hän on persutanut kaksi valtavaa palautuskeskusta. Nyt vain odotellaan, milloin Soini saa aikaiseksi palautussopimukset, vai saako se flösö ylipäätään mitään aikaiseksi. Sietäisi ottaa oppia Orposta.
Ja Päivi Nerg ei tietenkään ole Orpon esimies, vaan Orpo on Nergin esimies.
kaudella on tullut maahan yli 35000 perusteentonta pakolaista joka on enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä, että niin tiukka mies tuo nyhverö pikkumies on.
Kiitos juoksupoika pikkumies urpo-Orpo katsauksestanne ja omasta kehusta "haiskahtaa" pahalle!
Kyllä Orpo on juoksupoika ja myötäilee ja nuoleksii päällikkönsä sen lehmänvitun näköistä pärstää ehkä jopa takamusta, siitä ei pääse mihinkään! Kuulemma pikkumies ei uskalla mennä aina ministeriöön kun se tyranni käskyttää ja juoksuttaa tätä broileri-orpoa ihan kuin aivotonta broileria ikään!
Johtaja ehkä nimellisesti mutta ei ota sitä johtajuutta jonka poliittinen asema sille sallisi tai jopa enemmän!
Orpo piru muka "vastaan" mamutusta
Tienaa itse loisperheineen mamutuksesta miljoonia. pascacoccareethan&co ne on tän mamutuksen takana.
Paskapersut ovat mukana SPR:n vastaanottobisneksissä, jonka avulla ne rahoittavat puoluettaan. Ei ihmekään siis, ettei Soini ole vieläkään saanut aikaan palautussopimuksia.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/337072-ps-pomo-lahti-vetamaan-sprn-vastaanottokeskusta
Tuo tyyppi saa varmaan kenkää politiikasta.... liittyköön pascacoccareihin tai sdp:hen "suvaitsemaan"
Ketähän se nyt sitten muka on "suvainnut"?
http://mvlehti.net/2015/11/13/lukija-mv-lehdessa-on-ollut-hyvin-paljon-sisaministeri-orpoa-haukkuvia-juttuja/
Eikö näitä voi palauttaa joilla terroristitaustaa? Onko suomi ainoa maa joka hyysää näitä rikollisia
Suomen politikkojen "AVOIMIEN OVIEN " politiikka on lisännyt Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.
Samaa on tehnyt Euroopan mittakaavassa EU politiikka.
Eli summasummarum politiikka nykyisellään lisää terrorismia Euroopassakin.
Päinvastoin kuin millä EUhun liittymistä perusteltiin.
Meille valehdellaan hallitsevan valkokaulusrahvaan ja tinanappirahvaan toimesta jatkuvasti ja katkoitta.
Se on sitä ku partalapset kasvoivat """17""" v puollessa vuodessa 20-30 v ei siinä orpo pirukkaan pysy niitten perässä . Pommitkin väsätään eu talon lähellä ja kukaan valvo tarpeeks niitten menemisiä . Kannattas pitää ratsioita joka viikko niitten kämppiin . Jos rasisteiksi haukkuvat niin se on vaan turvatarkastus ettette räjäytä itteenne vahingossa, lapsoset kaukaisen hiekkamaan .
Kysymys kuuluukin, miksi päästetään Suomeen porukkaa jotka tiedetään omaavan terroristisen tausta jo etukääteen. ????
Tuohonhan ei edes Orpo vastaa,ei joko pysty vastaamaan,tai sitte ei halua vastata. Onko Suomen eliitti tosiaan niin ( yltiöhumanitääristä ) että vaarantaa kansansa ottamalla maahan kurkunleikkajia suojellukseensa ?
Puolassa on erilainen meininki ja se on huomattavasti helpompi ymmärtää!
Nooh, Orpo-Urpo ei sentään ole viellä tehnyt Urpilaisia...
Kuka kehtaa enää äänestää Juttaa moisen mediatempun jälkeen, kuka..?
Njervin oikea sukunimi on нерв.
Naamaa ei saa edes silityslaudalla suoraksi.
Orpo-piru kannnattaa matuilua ihan niin kuin aina ennenkin. Sisäministerille on vaan vähän noloa, jos Loviisan ydinvoimala räjähtää eikä sisäministeri ole edes huomannut, että Suomi on täynnä terroristeja.
Orpo kertoi juuri maikkarin uutisissa että jos turvapaikanhakijalla on terroristiyhteyksiä niin ei välttämättä tarkoita että on terroristi