Työtön voisi heti mennä työhön, mutta ei vaan jaksa. Tuet ja makoilu kiinnostaa enemmän.
Ei ole mitään estettä perustaa yritystä ja hankkia sille asiakkaita, jotta voi palkata itse itsensä työhön. Työttömällä ei nähtävästi ole palkanmaksuhaluja edes sen vertaa, että maksaisi palkkaa itselleen. Tuet vie aina voiton.
Työttömän ainoa onni on, kun kelan tukikirje kopsahtaa postilaatikosta, eteisen lattialle sammuneen pummin päähän. Silloin on aika herätä ja ilo taas irtoaa.
Työtön estää oman työllistymisensä
6
<50
Vastaukset
- pillerinpyörittäjienkylä
niuvaniemen sankarin työpäivä!.
otetaan tukeva ote pilleri purkista ja avataan kansi naps!. otetaan pilleri purkista lääkärin ohjeen mukaan-raikasta lähdevettä päälle. - RagnarPölhönen
Työtön voisi mennä heti työhön, mutta ei jaksa, mikä on ymmärrettää sillä olemattomasta työpaikassa työssäkäynti on pitkän päälle sekä henkisesti että fyysisesti suorastaan rasittavaa.
Sensijaan Oy Yritys Ab voisi milloin hyvänsä palkata yhden uuden työntekijän ja niin lopettaa jonkun työttömyyden, mutta ei vittuilessaan tee niin. Eikä tehnyt niin eilenkään, eikä aio tehdä niin huomennakaan. Niinpä menetellessään kuten menettelee Oy Yritys Ab on tosiasiassa yksin vastuussa koko Suomen 622 000 hengen työttömyydestä.
Olenkin ottanut yhteyttä paikallisen Ely-keskuksen asiantuntijoihin ja ehdottanut että Oy Yritys Ab:n toiminta viranomaismääräyksellä lopetettaisiin yleisen edun vastaisena ja kyseisen yrityksen johto ja omistajat tarkoitettaisiin maasta, sillä Oy Yritys Ab:n yksin aiheuttama ja ylläpitämä valtava massatyöttömyys on ajamassa maan perikatoon. - eimikäänpoliitikko
Ehkä eräs este yrityksen perustamiselle on se saako työttömyyskorvausta, jos sattuu niin käymään että joutuu joskus lopettamaan yritystoiminnan. Silloin tutkitaan onko oikeuttu työttömyyskorvaukseen. Näin on joku päättänyt...
Trolleille ei kannattaisi vastata, mutta jokin firman perustaminen on aivan liian suuri riski. Jos sitä ei saa pyörimään parissa kuukaudessa, menettää asunnon ja luottotiedot vuokrarästien takia. Etsi siinä sitten asuntoa luottotiedottomana työttömänä.
- köläikjkjklnjklj
Ehkä siihen yrityksen perustamiseen tarvitaan rahaa.Ilmaista ei ole ky tai minkään muunkaan perustaminen .Työttömälle ei velkaa heru aivan tuosta vaan.
Lisäksi jotakin osaamista täytyy olla ,sekä markkinat sille mitä on aikeissa myydä,olis se sitten työtä tai tuotetta.
Tuotteet on kilpailtuja ja jokseenkin suurempia vastaan on vaikea kilpailla,sillä ne kaatavat kilpailijat ,vaikka alentamalla alueellisesti hintoja,kunnes kilpailu on nujerrettu. Suuria vastaan kilpailu ei onnistu.Lumenlapioita on tarpeeksi,kun on puolimiljoonaa työtöntä jotka kilpailevat myös työnhaku markkinoilla ja tuosta syystä on työpaikkaa kohden kymmenistä /satoihin hakuja.
Sanoisin,että työttömyys ei ole itseaiheuttettua tänäpäivänä,sillä massa irtisanomiset ovat jatkuneet jo vuodesta 2008,eikä työttömyystilannetta ole kyetty ratkomaan.Nuorisotyöllistämisohjelmakin epäonnistui valtiollisen hallinnon toimesta .Ei ,kyllä työttömät ovat enneminkin uhreja kuin syypäitä tilanteeseensa. - Ankeuttaja
Kalervon ulostemölinät menevät aina vaan typerämmiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406