Koska viljelijät alkavat tukea työläisiä?

Meillä on korkea aika muuttaa vanhaa käytäntöä, että työläiset tukevat miljardeilla euroilla viljelijöitä. Milloin viljelijät alkavat tukea työläisiä maksamalla heille takaisin kokonaisuudessaan sen summan, minkä työläiset ovat maksaneet viljelijöille 1950-luvulta lähtien?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ruotsiin muuttava Wahlroos saa pitää satojentuhansien maataloustuet!!!


Ruotsiin muuttaminen ei vaikuta Björn Wahlroosin saamiin maataloustukiin.

Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi keskiviikkona Björn Wahlroosin muuttaneen viime vuoden joulukuussa kirjoille Ruotsiin.

Wahlroosin ratkaisun kerrotaan pohjaavan verotuksellisiin syihin.Wahlroosien voivan säästää muuttaessaan perintö- ja lahjaverojen muodossa yli sata miljoonaa, mikäli hänen lapsensakin jättävät Suomen. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa perintö- ja lahjaveroja liikemiehen yli puolen miljardin arvoisesta omaisuudesta ei kannettaisi.

Vuodesta toiseen Suomen tulolistojen kärjestä löytyvä Wahlroos on löytänyt säännöllisesti tiensä uutisotsikoihin verotietojen lisäksi myös maataloustukien julkaisemisen yhteydessä.

Halikossa sijaitsevan Åminnen kartanon ja sitä ympäröivien tilusten isännän nostamat tukisummat ovat viime aikoina pyörineet vuositasolla 250 000 euron molemmin puolin. Viimeisten viiden vuoden aikana Wahlroos onkin saanut maataloustukia reippaasti yli miljoonan euron edestä.

Tähän on tuskin luvassa lähitulevaisuudessa muutosta, sillä "Nalle" voi asiasta vastaavan Maaseutuviraston mukaan nostaa tukia myös muuttaessaan Ruotsiin.

- Tukea maksetaan hakijan hallinnassa olevalle Suomessa sijaitsevalle maatilalle. Tilalla asumispakkoa ei ole, kertoo Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osaston tiedottaja Lauri Hyttinen sähköpostitse Iltalehdelle.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014041018202189_uu.shtml

eli näin kok-superkuppari kuppaa tuet(=sossutukea!) suomalaisilta veronmaksajilta!

Itse ei tietenkään halua maksella veroja!

Äänestä
  • Viljelijät tukevat nyt jo. Työläisille on jätetty paljon autiotiloja, siitä vaan tilanhoitoon. Maataloustuella pääsee taatusti alkuun. Ylimääräiset ranta-alueet voit myydä mökkitonteiksi Helsingin herroille.
    Veroista työläisen ei kannata välittää, maksaa minkä jaksaa!

    Äänestä

  • kommarisihteeri kirjoitti:

    Viljelijät tukevat nyt jo. Työläisille on jätetty paljon autiotiloja, siitä vaan tilanhoitoon. Maataloustuella pääsee taatusti alkuun. Ylimääräiset ranta-alueet voit myydä mökkitonteiksi Helsingin herroille.
    Veroista työläisen ei kannata välittää, maksaa minkä jaksaa!

    Älä lääsyä TROLLI!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • kommarisihteeri kirjoitti:

    Viljelijät tukevat nyt jo. Työläisille on jätetty paljon autiotiloja, siitä vaan tilanhoitoon. Maataloustuella pääsee taatusti alkuun. Ylimääräiset ranta-alueet voit myydä mökkitonteiksi Helsingin herroille.
    Veroista työläisen ei kannata välittää, maksaa minkä jaksaa!

    Viljelysmaan hinta on maataloustuilla nostettu niin korkeaksi, että duunari ei pysty maatilaa ostamaan, vaikka maatalouden ammattitaitoa olisikin. Viljelysmaat peritään ja sukupolvenvaihdokseen liittyvät tuet taas rokottavat veronmaksajaa. 3/4 maatalouden tulosta on veronmaksajien sponsoroimaa, että se siitä maatalouden yrittäjyydestä.

    Äänestä

Aloittaja on hyä ja laittaa laskun tulemaan,maksetaan pois ,eikä tunnu missään.

Äänestä
  • Joo, mää kans. Paljonko olis tarve ja mihin voi lähettää?

    Äänestä

  • hyvä kommentti

    Äänestä

Tuon sinulle vaikka heti tiistaina säiliöllisen "ruskeaa kultaa".

Äänestä
  • Toi onkin mainio idea. Mitä haluat vaihdannaisena, jäteöljyä? Mulle voit toimittaa tavaran osoitteeseen: Mariankatu 2, 00170 Helsinki

    Äänestä

....eivät koskaan. Maksamme järjetöntä "sampoa" tälle pienryhmälle. 6 miljardia ovat kustannukset vuodessa.
Emme tarvitse kylmänsodanaikaista tukijärjestelmää...tuki on muuten lakikirjaan sidottu pysyväismaksu, joka ikinä ei alene..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Meillä on korkea aika muuttaa vanhaa käytäntöä, että työläiset tukevat miljardeilla euroilla viljelijöitä. Milloin viljelijät alkavat tukea työläisiä maksamalla heille takaisin kokonaisuudessaan sen summan, minkä työläiset ovat maksaneet viljelijöille 1950-luvulta lähtien?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu