Kun olen päättänyt lopettaa elämän.

En ole kyllä päättänyt lopettaa elämääni, mutta se on taivahan tosi, että tämä ajallinen päättyy joskus ja meikäläisellä ei on enää hyvinkin onnistuessa enää kolmannes jäljellä. Kun täyttää 60 vuotta ja on saattanut sukulaisia ja ystäviä haudanlepoon, niin usein huomaa miettivänsä noita edellä mainitsemiasi asioita.

Se olisikin viisasta järjestellä asioita kuntoon, kun on vielä voimia ja järjen valo päässä ja eipä sitä tiedä - lähtö saattaa tulla yllättäenkin. Kun ei ole perillisiä, niin olen miettinyt testamenttiasiaa, jonka teen tehokkaille lähetys- ja kehitysapujärjestölle. Myös vanha huonokuntoinen asunto on päänvaivana, miten menetellä jotta ei olisi harmina, kun minua ei enää ole. Ihmisten kanssa yritän pitää välit kunnossa ja elää sovussa. Kukaan ei tiedä, milloin erotaan viimeisen kerran.

Nuorena ei yleensä ajattele tällaisia. Elämä on edessä ja kuolema tuntuu kaukaiselta. Sitä lienee sitten vanha - muistelee menneitä ja tekee valmisteluja mahdollista "majanmuuttoa" varten.

On hyvä muistaa elämän rajallisuus ja sen realiteetit, mutta pitää voida myös elää ja välttää liiallista takertumista lähtövalmisteluihin. Saattaa käydä niinkin, että ne matkalaukut antavat odottaa jopa pölyttymiseen saakka lähtijäänsä.

Perunkirjoitus on jälkeesi jääneiden murheita, ei sitä vainaja voi itse tehdä, mutta testamentti olisi hyvä ajoissa laatia, jos sinulla ei ole perillisiä, joille haluat omaisuutesi menevän.