Nytkun olemme nähneet viime hallituskauden totaalisen törppöilyn (huonoin hallitus Suomessa kautta aikain) ja nyt näemme mitä tämä hallitus tekee ja varsinkin Soini kätyreineen, niin mitä puoluetta äänestät ensi vaaleissa, eli miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Lyhyt perustelu, kiitos.
Lyhyt perustelu, kiitos.
Vastaukset 78
Vanhimmat
En enää aio äänestää koska usko mennyt poliitikkoihin koska ne ovat Suomen rikkaan taloudellisen ja poliittisen hyvävelikerhon talutusnuorossa koska puolueilla on tiukka ryhmäkuri joka estää äänestäjien mielipiteen tulevan kuulluksi yksittäisen kansanedustajan kautta.
Joo, samat ajatukset.
persuja äänestin kahdessa edellisessä vaaleissa mutta ääni meni näköjään kokoomuspolitiikalle.
Ja sonni vaan lihoo ...
Kiitos, samoin. PS nimeen erehdyin 2 kertaa minäkin ja eikö Sonni perkeleestä pettänyt koko satasella ja ylikin.
Onneksi olen eläkeläinen jo ja elän omillani, että tähän elämään ei tule enää sellaista puoluetta jolle ääneni antaisin ilmaislahjana.
2019 kevään vaaleissa olen kyllä nauramassa eturivissä Persujen romahdusta ja saatan käydä heidän vaali teltallaan piereksimässä oma kahvitermari mukanani.
Kuulut ryhmään"minä en virhettä tehnyt äänestäessäni persuja"
Persuja äänestän määrätietoisesti niin kauan, että su tulee kaatamaan patologisesti sairaat narsistit.
Just samaan päätelmään tullut. Kun on äänestänyt koko aikuisikänsä kymmeniä vuosia, niin pakko katsoa totuutta. Mikään ei ole muuttunut parempaan suuntaan, oli vallassa mikä puolue tahansa.
Syyttelevät toisiaan vuoron perään, sen osaavat kyllä. Äänestys loppu nyt. Jos miljoona ihmistä jättää äänestämättä, se on paras viesti politikoille mitä tehtävä, jotta saa kansan luottamuksen.
Perussuomalaisia äänestän varmasti. Minä en ala protestoimaan puoluetta vastaan, jos puolue ei saa kaikkia ajamiaan asioita läpi, kun on tuollaiset hallituskumppanit.
"jos puolue ei saa kaikkia ajamiaan asioita läpi..."
Olis nyt yrittänyt edes yhtä vaalilupausta läpi, mutta kun ei edes yhtä.
Persuillahan olisi ollut mahdollisuus mennä oppositioon, ja sieltä käsin ÄÄNEKKÄÄSTI vaatia vaikkapa rajojen sulkemista, mutta sen sijaan he päättivät mennä hallitukseen seisomaan sellaisten päätösten taakse, kuten että pidetään rajat auki. Ei siinä muita hallituskumppaneita silloin voi syytellä, jos samassa hallituksessa ollaan.
"Minä en ala protestoimaan puoluetta vastaan, jos puolue ei saa kaikkia ajamiaan asioita läpi, kun on tuollaiset hallituskumppanit."
Älä muuta virka, syy on kelvottomien hallituskumppanien. Jos oltaisiin hallituksessa demareiden, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n kanssa saisimme omia tavoitteitamme paljon paremmin läpi, eikö vain?
Tuolle toiminnalle on perinteet. Samalla tavalla vasurit nuolivat kokoomuksen persettä viime hallituskaudella.
RKPeetä.
IPU!!!
Samoin
Vasemmistoliiton Li Andersson vakuutti minut kun hiillosti hiukan pääministeri Sipilää pari viikkoa sitten. Anderssonilla on enemmän munaa kuin eduskunnan miehillä. Siksi äänestän Vasemmistoliittoa. Hyvä Li.
Haluat siis, ettei yhtäkään matua karkoiteta maasta?
Niin että meille tulee sitten parisataatuhatta pakolaista lisää joka vuosi? Sitäkö haluat?
Mikset halua äänestää niitä jotka ajavat suomalaisten asiaa..ai niin, niitä ei ole.
Tottakai matut karkotetaan.
Kokoomus ja Keskusta haluaa matuja maahan., halpatyövoimaksi Saksan, Espanjan, Ranskan, Britannian ja USAn malliin.
Ei vasurit kaipaa tänne halpaa työvoimaa, sitä tarvitsee vaan omistava luokka.
Vasurit haluavat tänne loisivaa väkeä, siis sellaista joka ei osaa eikä halua tehdä töitä elikkä väkeä joilla on samat arvot kuin vasureillakin. Ne myös äänestävät vasureita ja kun niitä on riittävästi, on vasureilla aina suuri äänisaalis ja paikkoja eduskunnassa niin että Li'n silmät vihdoinkin pulpahtavat päästä hänen katsoessa äänivyöryä.
Loiset äänestävät loisia.
Älkääs nyt sentään! PS on saanut aikaiseksi sen, että hevosenlantaa saadaan tulevaisuudessa polttaa. Mitään muuta tavoitteista ja lupauksia ei ole ehditty kiireiden keskellä edes esittää. Kun on pitänyt perustella ehdotonta tukea hallituksen muille päätöksille.
Hevosenlanta tulee käyttää voiman antamiseen kasvimaalla (perunat,kukat yms) Hevosenlannan käyttö polttamiseen on hyvän aineen totaalista haaskausta.
Jos persut tuovat viinat maitokauppoihin ja viinan hintaa alennetaan äänestän ikuisesti persuja!
Siinäpä pulma. En ainakaan näitä kykynsä näyttäneitä valtapuolueita.
IPU, mikäli on rekisterissä, nyt eiole mutta kannattajakortteja kerättää,
muuten mitä tahansa puoluetta joka haluaa irti EUsta ja eurosta,
ehkä Väykkä.
En mistään hinnasta äänestäisi kieron vänkyrän väykkää. Häneen meni luottamus vuosikausia sitten, eikä uutta mahista tule. Varokaa tyyppiä!
Äänestän vihreitä ja toivon, että joku tulee poraamaan kakkoseeni pian.
IPU varmaan. En ainakaan vasureita, ne ovat näyttäneet pelkästään perseennuolemiskykynsä, viime hallituksessa siis. Ne puhuvat yhtä ja sitten nuolevat kokoomuksen persettä. Arhinmäki onneksi lähti mutta tämä Li on varsinainen kalvi, täysin periaatteeton opportunisti.
Demarit taas puhuvat olevansa köyhien asialla ja kehtaavat puhua siitä miten köyhät köyhtyvät, mutta mikäs siinä onkaan yksi suuri syy jos ei Lipposen taitettu indeksi. Saatanan kaksinaamaiset janukset. Niin, ja sitten oli ne Junnat Kreikka-takuut, voi helvetti!!!
Juuri noin, minäkin nuoruudessani/tyhmyydessäni olen kerran äänestänyt demaria, ei tule koskaan toistumaan, ja "tutkijoita" en edes ajattele, ne vasta kalliiksi tulevat ihmisille.
Vastaus löytyy äänikirjeestä. https://www.youtube.com/watch?v=WeLUuExTpsA
Ein se törppöily mene kokonaan hallituksen piikkiin. Hallitus on toiminut aivan helvetin maltillisesti kun on antanut muillekin mahdollisuuden näyttää, että mitä haluavat ja osaavat tehdä. Etujärjestöt ovat pahimpia asioiden sotkijoita tässä tilanteessa. Ne saavat asian kuin asian umpisolmuun. AKT kaikkein eniten.
Jos Väyrynen on ehdokkaana äänestän häntä puolueesta riippumatta. Muuten en voi sanoa äänestäväni ketään henkilöä suoraan.
Muuten mitä tahansa ääni, joka on POIS KOKKAREILTA on VOITTO. Eli käytännössä mitä tai ketä tahansa joka ei edusta vanhoja puolueita ja ehdokkailta - on potentiaalinen äänestettävä.
Kaikki vanhat puolueet edustavat sitä itiökantaa mikä pitää saada pois arkadianmäeltä.
Kaikki puolueet ovat nykyään kuin kokkareita. Se nähtiin viime hallituksessa. Niin huonosti ei asiat voi mennä ilman että kaikilla oli sama päämäärä - kokoomuslainen kansan köyhdyttämis- ja riistopolitiikka.
Tarttisi puolueen osata muutakin kuin huutaa rasistia, oli asia mikä tahansa
Suomidemokraatteja tms oikeasti maahanmuuttokriittistä uutta puoluetta. Persuja äänestin viimeksi, mutta ko petturit eivät enää ikinä saa ääntäni.
äänestäkää eduskunnan ulkopuolisia puolueita aivan rotestina nyky menoon.
Juuri niin aioin tehdä ja ihan vaan protestimielessä.
Suomidemokraatteja
Vihreät tai Vasemmistoliitto.
Syúomidemokraatteja´, ipua tai Vänkkää, Minusta nämä kaikki voisivat yhdidstyå yhdksi vähänd¨suuremmaksi puolueeksi.SAMAT ASIAT TÄRKEÄT. MUKAANTULISI SAADA MYÖS Ehdottomasti viellä Muutospuolue. isomalla porukalla olisi jo jotain mahdollisuutta menestykseenkin.Jos suomidemokraatteja äänestäisi pitäisi persujen parhaat tyypit saada loikkaamaan Suomdemokraarrteihin. Muutos ja suomidmokraatit yhdistyvätTuo poppoo e iisaisi unohtaa suoraa demokratiaa!
, Mahtuisko väykkä siihen mukaan-vai onko liian määräilevä tyyli?
¨
En äänestä yhtäkään nykyisistä paskapuolueista enää ikinä, SDP, RKP, PERSUS, KESK, KOCK.
Samaa saatanan politiikkaa teemalla: "viemme sinun ostovoimasi, elämän voimasi ja tuhkatkin pesästä"
Kyllä tämä nykyinen meno jota on jatkunut vuodesta 95, kertoo sen karun faktan, että arvon kansanedustajamme eivät aja kansan etua.
Pääasiallisena toimenkuvana on vaan oman valta-aseman pönkittäminen ja rahojen sullominen omiin taskuihin ja joihinkin vitun utopistisiin "kärkihankkeisiin"
Haistakaa VITTU!!!!
Sitä puoluetta joka lupaa ensin teloittaa suvakit ja sen jälkeen maahantunkeutuvan paskasakin.
En aio syyllistyä peimeyden puolta edustavien puolueiden ehokkaiden salaisesti / pimeästi ehdoitta, epä oikeuden mukaisissa / laittomissa, kaikilla hyväksi Totuuden / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden vastaisissa valinta tilaisuuksissa äänestämällä valitsemiseen.
Kun on sellainen kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukainenkin, Totuuteen perustuva ja mukainen, kaikkiin nähden puolueettomasti elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen vaihtoehto mahdollisuuskin.
Se, vain kaikille, ja kaikelle Luoan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla, tarkoituksella ja tavoitteella, kaikessa täydellisyys (kaiken Oiken ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen. Se kullekin tälle tielle lähtevälle ja niillä kaikille hyväksi ehdoilla yhtyvälle, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistava ja takaava.
Se ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, kaikille Laillisen / Luvallisen Oikeuden mukainen, = se Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukainen ja perusuva, Oikeasti, Krist. vaihtoehto mahdollisuus.
Jeesuksen nimessä... tästä VALTAVASTA, kaiken hyvän ja oikean mahdollistavasta vaihtoehto mahdollisuudesta valistaen ja muistuttaen. Sitä rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu, vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa.
Niitä muita kutsuttuja ja tähän yhteyteen / yhteistyöhän niillä kaikille hyväksi ehdoilla yhtymään haluvia etsivä / perään kuulutteleva.
Todennäköisesti kokoomusta, koska vain vallan pitäminen kokoomuksen käsissä mahdollisimman tukevasti mahdollistaa Nato-jäsenyyden jollain aikavälillä, jos välttämättä sekään.
Olen myös miettinyt jotakin protestiäänestämistä jollekin huumoripuolueelle, mutta tuollainen protestointitapa on loppujen lopuksi yhtä tyhjän kanssa.
demareita ilman muuta, ei epäilystäkään. Ainoa puolue mikä edes vähän ajaa duunarin asiaa ja on mahdollista tehdä sitä suurena puolueena.
Demarit eivät ole ajaneet duunarin asioita vuosikymmeniin. Nyt se kyllä esittää sellaista sellaista koska se tietää että tyhmät uskovat sitä näytelmää.
Mitä hyvää duunarit saivat aikaan viime hallituskaudella, kun demarit olivat toiseksi suurin puolue hallituksessa? Eläkeiän nostonko vai alati kutistuvan eläkkeen, kumpi niistä on duunarin etu? Lipponen pääministerinä ajoi taitetun indeksin, ja silloin demarit tietysti olivat suurin puolue. Ja se tulee vaikuttamaan kurjistavasti jokaisen duunarin elämään elämän ehtoopuolella.
Eläkeiän nosto tapahtui kolmikantaisesti ja ilman vasemmistoa/demareita ei mitään eläkkeitä edes olisi, paitsi vapaaehtoisia. Lipponen ei enää ole puolueen johdossa, joten hänen tekemiin virheisiin ei kannata takertua (taitettu indeksi). Lipponen sai kuitenkin kiskottua maan suosta holkerin ja ahon hallitusten jälkeen, Lipposen lopettaessa maan talous oli 8 miljardia ylijäämäinen.
Viime hallituksessa demarit poistivat työmarkkinatuen tarveharkinnan, että sentään jotain saivat aikaiseksi. Kerropa sinä mitä duunarin etua ajaa nykyhallitus kera persujen?
En mitääm - realisoin omaisuuteni ja muutan maasta pois.
Kysymys on hyvä!
Kaksikertaan menin äänestämään persuja suorastaan astuin miinaan!
Tällaisia valepukkeja ja takinkääntäjiä en lähes 70 vuotiaana vaaleissa ole tavannut,toki pienempiä valehteluja on esiintynyt, mutta ei tällaista persupaskaa ikinä ennen!
Siis se on varmaa ääntäni en persuille enää ikinä tule antamaan!
Toistaiseksi muuten olen "vapaata vaaliriistaa" -katsotaan kutsuuko nukkuvien puolue puoleensa, eipähän ainakaan vituta "oman kalliin ääneni antaminen valepukeille".
Nukkuviin ei kannata liittyä, se vaan pahentaa menoa. Kai tiedät että kokkareet, kepu ja krisitilliset, kuin myös ruotsalaiset, ovat vakaita äänestäjiä, ne käyvät kyllä uurnilla. Nukkuminen, siis alhainen äänestysprosentti vain nostaa näitten puolueitten suhteellista menestystä. Nukkuminen on sama asia kuin äänestäisit jotain porvaripuoluetta. Toki jos niin haluat tapahtuvan, sekin on demokratian mukaista tietenkin.
Itse en halua tämän nykyisen lestadiolaisen menon jatkuvan ensi vaalien jälkeen.
Niin; mutta kun ei ole kuin näitä eri nimisiä nukkuvien puolueita ja heidän asettamia nukkuvia (pimeydessä eläviä) ehdokkaita.
Herätykseksi Totuutta.
Vastauksista päätellen gallupit näyttäisi olevan sittenkin oikein tehtyjä. Minä epäilin gallupeiden huijaavan, mutta jos näin vastataan kyselyihin, niin ei ihme että suurin osa vastauksista laitetaan nukkuviin. Haukutaan enimmäkseen muita puolueita, ja varsinkin sitä jota on itse juuri äänestänyt.
Ongelma on se että nykyiset puolueet on erikoistuneet kreikan ja maahanmuuttajien asioiden hoitamiseen ei esimerkiksi oman maan talouden hoitamiseen. Toivotaan että seuraaviin vaaleihin mennessä muodostuu uusia puolueita jotka eivät vielä toistaiseksi ainakaan ole kääntäneet takkiaan ja joita voisi äänestää.
Mitä niillä uusilla pienpuolueilla saadaan aikaan? Pitäisi äänestää vanhoja, ja vaikuttaa puolueen sisällä millaista politiikkaa se harjoittaa. Jos aina aloitetaan alusta, niin koskaan ei tule valmista.
Miten pystyy vaikuttamaan puolueiden eliittiin. Väyrynenkin lähti kun ei pystynyt siihen.
Uusillä pienpuolueilla ei saa mitään aikaiseksi mutta on ainkain joku jota äänestää, jos välttämättä haluaa äänestää.
Nykyiset puolueet ovat kaikki kokoomusta, joten jos haluat ajaa rikkaiden etuja niin äänestät jotakuta niistä.
Ja sama se vaikket äänestäisikään, sillä kun ei ole mitään merkitystä mikä on äänestystulos. Samat rikkaiden asioita ajavat puolueet istuvat taas kerran eduskunnassa.
Noinhan se on. Voisi sitä tosin jotain pienpuoluetta äänestää vain äänestämisen periaatteesta. Mutta eihän tämä nyt enää mitään demokratiaa ole... Samat vanhat puolueet ajaa samaa asiaa vuorotellen.
Perussuomalaisia. Ainoa puolue jossa järki vielä tallella.
Pe
Rerpanssin siat ovat pettäneet kaiken mahdollisen. Äänestän ainoaa hyvää vaihtoehtoa sdp
IPU, eroon EUsta ja eurosta, oma päätösvalta takaisin.
Haluat siis että valehtelijat hallitsevat Suomea (muista Juttan Kreikka-takuut ja Lipposen EU-valheet) jotka lisäksi haluavat lahjoittaa veroeuromme ulkomaille ja kurjistaa Suomen työtätekevää kansaa.
Demarit eivät ole tehneet ainuttakaan hyvää asiaa Suomessa kolmeen vuosikymmeneen. Viime hallituskaudella, jossa demarit olivat toiseksi suurin puolue ja hallituksessa, ei hallitus toteuttanut ainuttakaan hallitusohjelman kohtaa. Halitus on rankattu kaikkien aikojen hunoimmaksi hallitukseksi.
Sinun on pakko olla erittäin suurituloinen, se on ainoa syy miksi kannattaa äänestää rikkaiden asiaa ajavaa ja köyhälistoa lisäävää puoluetta.
En äänestä enää kuin IPU tai jos Väyrysen puolue tulee. En yhtään vanhaa, enkä varsinkaan PS.
Nyt takkuaa teksti taas niin pahoin että taitaa vakoiluohjelma tallentaa kaiken.
Peruss petti äänestäjänsä täysin. Oikea maan tavan näytös!.
En äänestä yhtäkään nykyisistä paskapuolueista enää ikinä, SDP, RKP, PERSUS, KESK, KOCK.
Samaa saatanan politiikkaa teemalla: "viemme sinun ostovoimasi, elämän voimasi ja tuhkatkin pesästä"
Kyllä tämä nykyinen meno jota on jatkunut vuodesta 95, kertoo sen karun faktan, että arvon kansanedustajamme eivät aja kansan etua.
Pääasiallisena toimenkuvana on vaan oman valta-aseman pönkittäminen ja rahojen sullominen omiin taskuihin ja joihinkin vitun utopistisiin "kärkihankkeisiin"
Haistakaa VITTU!!!!
Tässähän kaikki tulikin hyvin tiivistettynä.
Ps suurimmaksi ja suomi kuntoon.
Kun luottamus kerran menee niin sitä on hyvin vaikea palauttaa. PS.n se on mennyt ja tietenkin kaikkiin vanhoihin puolueisiin.
Luultavasti perussuomalaiset alkaa taas vähän ennen vaaleja "vastustamaan maanahmuuttoa ja eu tukiaisia"..) Eri asia uskooko enää kuin muutama hölmö. Samaa paskaa kaikki puolueet.
Vihreitä. Toinen olisi vasemmisto, mutta kun voi vaan yhtä äänestää.
Köyhät persut, miettikääs nyt mistä teidänkin RAHA on peräisin!!!! Äänestäkää tukiaisia, köyhien asialla ainakin vasurit. Ne pakolaiset on seuraus kulutushysterialle. Ottakaa selvää asioista! Ajakaa ateismia ja eettisyyttä kaikille, niin saatte muslimitkin ja kaikki muutkin sivistyneiksi. Kokkareet on pahin mahdollinen puolue!!!! Keskusta tukee maataloutta, eli kaiken ongelman ydintä. PErsut on sovinisteja, rasisteja. Kristilliset ja ruåttalaiset on naiiveja, mitättömiä. Pahan akselilla.
Oletan että jään kotiin,mutta jos on oikein hyvä hiihtokeli voin pistäytyä äänestämässä!
Ehdoton suosikkini on joko "Tyhjälupaus.r.p." tai sitten "Pohjolan potkukelkkalijat.r.p". Molemmat ovat vielä perustamatta mutta tuo Tyhjälupaus puolueen aatepohjan omaksuneita on runsaasti miltei jokaisessa nyky ja kyky puolueessa. Jos kuitenkin Eero Lehden analyysi pitää paikkansa on sama ketä äänestät. Äänestetäänhän joissakin puolueissa puheenjohtajastakin kuten aikoinaan N-Liitossa, yksi ehdokas ja äänestysprosentti 99.99%. Vain sääesteet estävät prosentin nousun 120%.
Äänestän Perussuomalaisia.
Äänestetään vaan mahdollisimman paljon persuja niin saadaan suomi nousuun.
Pakko siirtyä äänestämään jonkun pienpuolueen muslimi-invaasio-vastaista ehdokasta nyt kun persutkin osoittautuivat huijaukseksi.
Suomen itsenäistyminen 1917 tarkoitti irrottautumista Venäjän vallanalta joten se ei tarkoita paluuta Venäjän tai minkään muun vallanalaisuuteen.
Me olimme itsenäisiä kunnes vapaaehtoisesti liityimme EU,n vallan alle,
ennen liitostakin kauppaa käytiin ja nii käytäisiin nytkin joko ETA-sopimuksen
kanssa tai kahdenvälisillä sopimuksilla, ilman brysselin komentoa ja kalliita EU jsm, ja eurotukiaisia.
_______________
Suomen itsenäistyminen tarkoittaa sen irrottautumista Venäjästä ja julistautumista itsenäiseksi valtioksi joulukuussa 1917. Itsenäistymisprosessi ajoittui samaan aikaan ensimmäisen maailmansodan ja Venjän keisarivallan kaatumisen kanssa. Itsenäistymismahdollisuuden käsittely Suomessa alkoi keväällä 1917, itse julistus annettiin joulukuussa samana vuonna ja useimmat ulkomaat tunnustivat itsenäisyyden vuosina 1918–1919.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsenäistyminen
____
Eu,n määräyksestä myös kauppasuhteet Venäjään on poikki eikä se ole Suomen etu.
http://muutosvoima.com/2015/11/08/euroopan-unionin-turmiollisuus-ja-euron-viheliaisyys/
Suomella on voimassa oleva ETA-sopimus, joka takaa yhtäläiset oikeudet kuin EU. Emme siis tarvitse EU:n jäsenyyttä.
EU-jäsenyyden kirjaaminen Suomen perustuslakiin
______________________________________
Lukekaa tuo kirjoitus siellä on niin paljon asiaa ettei sitä voi kopioida tänne.
Siksi IPU, ja perustelut.
Jos kansallissosialistinen puolue saataisiin vihdoin Suomeenkin, niin äänestäisin sitä.
Perussuomalaisuus toimii, mutta sieltä on häädettävä nykyjohto vittuun.
Minä kokeilen persuja seuraavaksi.
Miksi äänestää niitä pulueiden ehdokkaita rahan VALTAA käyttävien markkina valtiaiden ehdoilla toimivia. Kun on se kaikille hyväksi, kaikkiin nähden puolueettomasti, vain kaikille hyväksi tavalla, kaikkia kohtaan Laillisen / Luvallisen Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisesti elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen mahdollistava vaihtoehto mahdollisuuskin.
Se ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, ja kaikille Oikeuden mukainen, se Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Jumalan Sanan ( Raamatun UT) mukainen ja perustuva.
Se kullekin tälle tielle lähtevälle ja niillä kaikille hyväksi Lain / Laillisuuden tättymyksen, = Krist. Rakkaus mukaisilla ehdoilla yhtyvälle, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuuden mahdolistva ja takaava, kaikessa täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen...
Kaikesta pahasta ja väärästä ja niiden raskaista, SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) pahaksi / kärmyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. vitsauksiksi, seuraamuksista vapaa, Jumalan siunauksen ja varjeluksi sisältävä ja mukainen vaihtoehto.
Mikä se ketäkin estää lähtemästä tälle kaikille hyväksi, Oikeasti Laillisuuden /Luvallisuuden, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden tielle ja linjalle. Johon kuitenkin on KAIKKI mahdollisuudet. On kaikille hyväksi opit ja ohjeet, ns. nuotit / "rakennus piirustukset valmiina. Kunkin vapaasti luettavissa ja tutkittavissa / täytäntöön laitettavissa.
Tiedoksi / herätykseksi
Ps. Ainoa puolue joka ajaa suomalaisen asiaa.
Niinhän ne luulee / uskoo, jotka ei tunne Totuutta, sitä mihin kaikille hyväksi Laillinen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukainen perustuu. Kun ovat mielistyneet pimeydessä elämiseen, sitä kaiken valheellisuuden, vääryyden ja pahuuden isää, saata naa tuomiokseen palvelevasti, sen "pirun" hyväksi ja puolesta elämiseen, toimimiseen ja vaikuttamiseen.
Ei näytä ketään Totuuden mukainen ja perustuva, se kaikkia kohtaan ja kaikille Laillisen / Luvallisen Oikeuden mukainen vaihtoehto mahdollisuus kiinnostaa?!
Herätykseksi muistuttaen