Onko jossain päin maailmaa käytössä tällä hetkellä kolmannen sukupolven ydinreaktori? Japanin Kashiwazakihan on ollut suljettuna jo pitkään.
Siemens ja Areva kuuluvat maailman parhaisiin ydinteknologian taitajiin, ja jos edes ne eivät saa kolmannen sukupolven Olkiluoto 3 reaktoria toimintakuntoon, niin kuinka tämä voi onnistua sitten venäläisiltä, joilta turbiinihallin kattokin pääsee romahtamaan samalla työmaalla pariin kertaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Aitoa" 3g ydinvoimalaa ei taida olla vielä yhtään toiminnassa. Propagandistit puhuvat parannetusta 2g:stä ja nyt jo antavat niille tajuttoman tähtitieteellisiä epätodennäköisyyksiä suuronnettomuuksien suhteen. Todellisuudessa niissä ei kovinkaan paljon ole mikää tekniikka parantunut, mm ytimen sulaminen ei ole kuuluunut vielä niissäkään alkuperäisiin suunnitteluperusteisiin.
3g;ssä on uskoteltu olevan ominaisuuksia, joiden perusteella se olisi vähintään kertaluokkaa turvallisempi, kuin 2g. Todellisuudessa uudistukset koskevat tehoa, palamaa ja polttoainetaloutta. Eli niissä on isompi reaktori, suurempi hyötäminen ja pidempi palama sekä mahdollisuus plutoniumin käyttöön polttoaineena. Lopputulos: ne ovat vielä vaarallisempia kuin 2g myllyt.
Neljäs sukupolvi onkin sitten vielä vaarallisempi, joten huonoon suuntaan ollaan menossa.
Kiinassa on sekä EPR että AP1000 tulossa käyttöön ensi vuonna.