Yrititte kovasti eilen illalla vierittää syytä kirkon polttamisesta maahanmuuttajien suuntaan. Se tuntui jo eilen illalla melko naurettavalta syytökseltä, varsinkin kun teikäläiset on jo pitkään vaatineet kostoa kirkolle. Homokammoisimmat teistä ovat uhanneet jopa ihmishenkiä nimillä mainiten, ja tietenkin kirkkoja räjäytyksillä.
Kirkonpolttajia on aina, kautta historian pidetty roistoista alhaisimpina, kaikkien roistojen pohjasakkana. Nykymaailmassa ainoastaan ISIS on harjoittanut kirkkojen polttamista mm. Palmyrassa. Ja nyt sitten te, täällä Suomessa vuonna 2016..!
Joku raukka tuhosi totaalisesti oman loppu elämänsä, ja samalla myös useiden muiden ihmisten elämän, ja vain siksi ettäuskoi teikäläisten suunsoittoa ja provosointia. Te leikitte tulella jo pitkään, ja nyt sitten syttyi kunnon tuli.
Kysymys rasisteille palaneesta kirkosta
63
<50
Vastaukset
- ihanaa.saatana
Kyllä siinä rasisteilta karkasi mopo pahemman kerran kynsistä. Alan vähitellen uskoa, että vatipäät on "köyhäpäitä".
- Tosin-
Samalla tavalla mopo karkasi suvakeilta, jotka julistivat kirkonpolttajan heti odineja kannattavaksi natsiksi, vaikka tuhopolttajalla ei tiettävästi ollut mitään tällaista poliittista motiivia.
Sekä rasistit että suvakit yrittävät hyödyntää jokaisen madollisen kriisin tai rikoksen ajaakseen omaa agendaansa ja värvätäkseen politiikalleen lisää kannattajia.
- vittu.kun.vituttaa
Jotenkin hyvin kuvaavaa, että nämä vajakit puhuu toisaalla kristinuskon puolesta muita uskontoja vastaan, mutta kun niiden oma kristinusko on eri mieltä näiden vatipäiden kanssa, niin ne alkaa uhittelemaan. Ja nyt uhittelu johti siihen että joku natseista sekosi ja sytytti kirkon palamaan.
Poliisin pitää ottaa kovemmat otteet näitä idiootteja kohtaan, kunnon vesiletkut ja tankkiin vaikka siankusta... eiköhän polttopulloiskut hetkeksi unohdu. - rasistitpaskapäitä
Rajat kiinni-rasistijengin öyhötys karkasi jo täysin käsistä. Nämä kirkolle kostoa vannoneet idiootit saivat kostonsa aikaiseksi kun joku vittuuntunut Suomen ystävä poltti Ylivieskan kirkon. Suomalaiset "isänmaalliset" polttamassa oman maansa kirkkoja! Kyllä on vittu isänmaallista touhua! Raukkamainen hyökkäys suvaitsevaista ja ulkomaalaismyönteistä kirkkoa kohtaan.
- ihanaa.saatana
Just näin veli hyvä!
Näille meidän vatipäille nauretaan jo jenkeissäkin. Kun ei ne vittu tiedä mitä ne haluaa...?
- MuutetaanPolitiikkaa
Huono maahanmuuttopolitiikako aiheutti tämänkin?
Kyllä! Teidän mielestänne.- vittu.kun.vituttaa
Mitä jos muutettais meille Suomeen toinen vatipäälauma. Sellainen jossa edes muutama "suomen ystävä" osaisi ajatella.
Karkotetaan nää nykyiset vatipäät Saksan viemäreihin putsausrievuiksi, raukat.
- ihanaa.saatana
Missäs on kaikki rasistit nyt..?
Eipä näy kommentoimassa, taitaa olla kuset housuissa kovilla jätkillä.. BUUUAAAHHHAHHAAAAAHHHAHHHAAAAA- EnAinakaanRasisti
Ei tuollaisille viitsi edes vastata kukaan. Mistä se rasisti tähän tempaistiin? Höyrypäitä on ollut aina ja tulee aina olemaan, niin meillä kuin muuallakin. Outoa ajattelua täällä palstoilla.
- skitso
Sinä kysyt rasisteilta ja sitten vastailet itsellesi.
- erretere
Ihan normaalia tuolee suvakkisekopäälle, saattaa helposti keskustella itsensä kanssa sadankin viestin verran... Eikä edes osaa peitellä sitä koska on niin tyhmä.
- Totuuskomissio
Mitkä helevetin rasistit? Oletko jo sekoamassa? Suomessa ei ole rasisismia, eikä rasisteja ja tuo kirkkopalo on voinut hyvinkin johtua suvakkien ihanneyhteiskunnan luomisen aiheuttamasta tilanteesta?
Jos kenen, niin monikulttuurisuutta yli kaiken arvostavan hörhön pitäisi nyt nakottaa peilin edessä ja pohtia mahtaako siellä näkyä naama joka repii suomalaista yhteiskuntaa hajalle ja aiheuttaa valtavat kulut "luomistyönsä" myötä?
Ja ettei tarvitse kysellä: Kirkkoja tms. ei ole hyvä poltella, pilaantuu vaan elinympäristö kohtuuttomasti ! - suomirasistinen
Kyllä Suomessa on rasismia, tämä maa on maailman rasistisimpia maita. Rasismi näkyy mm. vihapuheina kaikkia ulkomaalaisia ja erityisesti pakolaisia vastaan, hyökkäyksinä SPR:n vapaaehtoisia vastaan sekä hyökkäyksinä vastaanottokeskuksia vastaan. Tämä Suomi24.fi on täynnä rasistivajakkien öyhötystä. Suomi on rasistinen ääri-isänmaallinen natsimaa.
- thisishjuumor
On vääristelyä väittää, että kaikkia ulkomaalaisia kohtaan esiintyisi vihapuhetta. Ainakaan itselläni ei ole mitään länsimaalaisia ja aasialaisia maahanmuuttajia vastaan, mutta nämä irakilaiset ja afganistanilaiset lapsenraiskaajat ja elintasopakolaiset voisivat häipyä takaisin mistä tulivatkin, ja viedä mukanaan pahimmat suomalaiset suvakkiämmät.
- Totuuskomissio
suomirasistinen kirjoitti:
Kyllä Suomessa on rasismia, tämä maa on maailman rasistisimpia maita. Rasismi näkyy mm. vihapuheina kaikkia ulkomaalaisia ja erityisesti pakolaisia vastaan, hyökkäyksinä SPR:n vapaaehtoisia vastaan sekä hyökkäyksinä vastaanottokeskuksia vastaan. Tämä Suomi24.fi on täynnä rasistivajakkien öyhötystä. Suomi on rasistinen ääri-isänmaallinen natsimaa.
Otahan nyt jotain rauhoittavaa hyvä ihminen. Rasistikortit on jo käytetty niin loppuun, jotta niissä ei ole mitään tehoa.
Suurin osa täällä mielipiteitään kertovista on järjen asialla, meillä ei ole varaa "maailman sosiaalitoimeksi", eikä yhteiskuntamme kestä näitä maahamme väkisin tunkeutuvia, omalaatuisia kulttuuripläjäyksiä hajoamatta.
Mikä ei ole oikeus, se ei myöskään ole kohtuus! Miksi kasvavasta valtionvelasta ja yhteiskunnallisista kiristyksistä kärsivien suomalaisten pitäisi ryhtyä vielä ylläpitämään muualta saapuneita hyväksikäyttäjiä, poislukien todella hädänalaiset yksilöt?
Sille tielle ei ole loppua, jos "suvakkirasistit" saavat olla päällepäsmäreinä. Joku roti on pakko löytyä, muuten käy köpelösti ja varsin äkkiä, jos nykyinen nukkehallinnon linja pitää?! - rasistipaskat
Fakta nyt kuitenkin on se, että rasistivajakit ovat öyhöttäneet netin täyteen rasistista paskaa ja SPR:ää vastaan on hyökätty mm. polttopulloilla ja veripalveluboikotilla. SPR:n vapaaehtoisten auttajien henki on ollut vaarassa suomalaisten pakolaisvihamielisten öyhöttäjien takia.
- Tosiasiassa
rasistipaskat kirjoitti:
Fakta nyt kuitenkin on se, että rasistivajakit ovat öyhöttäneet netin täyteen rasistista paskaa ja SPR:ää vastaan on hyökätty mm. polttopulloilla ja veripalveluboikotilla. SPR:n vapaaehtoisten auttajien henki on ollut vaarassa suomalaisten pakolaisvihamielisten öyhöttäjien takia.
SPR on vaarantanut tavallisten suomalaisten hengen ja terveyden asuttamalla vastaanottokeskuksiinsa vaarallisia rikollisia ja jopa terroristeja.
- Nii-in
Totuuskomissio kirjoitti:
Otahan nyt jotain rauhoittavaa hyvä ihminen. Rasistikortit on jo käytetty niin loppuun, jotta niissä ei ole mitään tehoa.
Suurin osa täällä mielipiteitään kertovista on järjen asialla, meillä ei ole varaa "maailman sosiaalitoimeksi", eikä yhteiskuntamme kestä näitä maahamme väkisin tunkeutuvia, omalaatuisia kulttuuripläjäyksiä hajoamatta.
Mikä ei ole oikeus, se ei myöskään ole kohtuus! Miksi kasvavasta valtionvelasta ja yhteiskunnallisista kiristyksistä kärsivien suomalaisten pitäisi ryhtyä vielä ylläpitämään muualta saapuneita hyväksikäyttäjiä, poislukien todella hädänalaiset yksilöt?
Sille tielle ei ole loppua, jos "suvakkirasistit" saavat olla päällepäsmäreinä. Joku roti on pakko löytyä, muuten käy köpelösti ja varsin äkkiä, jos nykyinen nukkehallinnon linja pitää?!Nämä radikaalivasemmistolaiset monikultturifanaatikot eivät tajua, että kun kaikkea, mistä he eivät pidä, kutsutaan rasismiksi, ja kaikkia, jotka ovat mistä tahansa asiasta heidän kanssaan eri mieltä, kutsutaan rasisteiksi, niin nuo sanat kärsivät väistämättä inflaation. Enää juuri ketään ei haittaa tulla leimatuksi rasistiksi, kun kaikki tietävät, ettei sillä useinkaan tarkoiteta oikeaa rasistia, vaan sellaista, joka on jostain asiasta eri mieltä äärivasemmiston kanssa.
- sproikeassa
Tosiasiassa kirjoitti:
SPR on vaarantanut tavallisten suomalaisten hengen ja terveyden asuttamalla vastaanottokeskuksiinsa vaarallisia rikollisia ja jopa terroristeja.
SPR on toteuttanut migrin toimeksiannon eli viranomaismääräyksen pakolaisten vastaanotossa ja samalla laittanut toteen Geneven pakolaissopimuksen. Kansalta ei tähän lupaa tarvita eikä kysytä.
- Näköjään
sproikeassa kirjoitti:
SPR on toteuttanut migrin toimeksiannon eli viranomaismääräyksen pakolaisten vastaanotossa ja samalla laittanut toteen Geneven pakolaissopimuksen. Kansalta ei tähän lupaa tarvita eikä kysytä.
SPR:n kannattajien keskuudessa esiintyy huolestuttavan paljon demokratianvastaisuutta ja totalitarismia sekä vihaa suomalaisia kohtaan. Onko Punaisesta rististä kehittymässä jonkinlainen terroristijärjestö?
- siinäpä.pohdittavaa
Kysymys suvakeille: Mistähän mahtaa johtua että kun jotain tuollaista tapahtuu, niin suurimmalle osalle tulee ensimmäisenä mieleen matu? Onko matut käyttäytyneet siis asiallisesti kun tulee heti ihmisille sellainen mielikuva...? Ja ei, kysymys ei ole rasismista.
- voihan.perkele
Vastaus rasistille: Suomessa ei koskaan ulkomaalainen polttanut kirkkoa, ei koskaan.
Paitsi saksalaiset natsit toisessa maailmansodassa...
Miksi siis "ensimmäisenä pitäisi tulla mieleen matu"? Se tulee vain teikäläisillä. - suvakki.on.vajakki
voihan.perkele kirjoitti:
Vastaus rasistille: Suomessa ei koskaan ulkomaalainen polttanut kirkkoa, ei koskaan.
Paitsi saksalaiset natsit toisessa maailmansodassa...
Miksi siis "ensimmäisenä pitäisi tulla mieleen matu"? Se tulee vain teikäläisillä.Tuhopoltto ja murhapoltto on matuille tuttua kauraa suomessakin.
- ehkä.odin.ehkä.ei
suvakki.on.vajakki kirjoitti:
Tuhopoltto ja murhapoltto on matuille tuttua kauraa suomessakin.
Niinpä, ovat monessa VOKissa olleet niiden kohteena.
- matu.MURHAA
ehkä.odin.ehkä.ei kirjoitti:
Niinpä, ovat monessa VOKissa olleet niiden kohteena.
Puhuin murhapoltoista, lukihäiriöinen suvakki-idiootti.
- ehkä.odin.ehkä.ei
matu.MURHAA kirjoitti:
Puhuin murhapoltoista, lukihäiriöinen suvakki-idiootti.
Taitaa sulla olla lakiopinnot kesken.
Murhapoltoksi kutsutaan aina tuhopolttoa joka kohdistuu asuttuun rakennukseen.
Vitun ajatusvammainen rasisti. - suvakki.on.vajakki
ehkä.odin.ehkä.ei kirjoitti:
Niinpä, ovat monessa VOKissa olleet niiden kohteena.
Tähän mennessä Suomessa vain maahanmuuttajat ovat murhanneet suomalaisia tuhopoltoissa.
- KariMäkinenonsyyllinen
Kukaan ei ole syyttänyt kirkon poltosta muslimeja. Me syytämme kirkon poltosta mätämuna-Mäkistä. Mäkinen tappoi kirkon henkisesti ja hänen oppilaansa konkreettisesti. Kirkko on mätä ja vain tuli voi sen puhdistaa.
- ehkä.odin.ehkä.ei
No voi vittu kun Ylivieskassa on nyt sitten puhdas kirkko. Oikein puti-puhdas.
Lupaathan ottaa edes tänään lääkkeesi.
- SvenPahaMies
Ei. Aina kun sattuu joukkoraiskauksia tai pommin räjähdyksiä minulle tulee mieleen että olikohan taas suomenruotsalaiset asialla.
Mistähän tämmöinen vilkas mielikuvitus tulee.
Miksi suomenruotsalaisia aina syytetään?- ei.saatana.ei
No nyt sotket talousrikokset tähän... ne on suomenruotsalaisten heiniä. Täällä puhutaan kirkon polttamisesta, ja niitä Suomessa on aina tehneet vain kantasuomalaiset.
- Kolohooosi
ei.saatana.ei kirjoitti:
No nyt sotket talousrikokset tähän... ne on suomenruotsalaisten heiniä. Täällä puhutaan kirkon polttamisesta, ja niitä Suomessa on aina tehneet vain kantasuomalaiset.
No kuka niitä pommeja sitten räjäyttelee?
- ei.saatana.ei
Kolohooosi kirjoitti:
No kuka niitä pommeja sitten räjäyttelee?
Polttopulloja heittelee meidän kotikutoiset pikku-natsit.
- Aijaaha
ei.saatana.ei kirjoitti:
Polttopulloja heittelee meidän kotikutoiset pikku-natsit.
Oliko se lenkkeilijätytön surmaajakin natsi?
- rasistithiiteen
Joku Mäkisen puheista suuttunut "isänmaan ystävä" poltti kirkon vastalauseena suvaitsevaisuudelle. Turhautuneet natsipersreijät polttamassa kirkkoja. Isänmaallisuus pitäisi kieltää lailla täysin.
- Viha_natsit_asialla
Viharikos se oli tuo kirkon poltto. Natsit olivat pahoittaneet mustat mielensä, kun kirkko oli niitten mielestä liian pakolaismyönteinen.
- Setäsomali
Sanoko sina etta mina ola musta natsi?
- Pröötsanoperse
Vähänks vänkä juttu hemmot hei!
- hyökkäyskirkkoavastaan
Ylivieskan kirkon poltto on varmistumassa rasistisesti ajattelevien ihmisten aikaansaannokseksi. Kyseessä on rasistinen hyökkäys suvaitsevaista ja pakolaismyönteistä kirkkoa vastaan:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ylivieskalaiset-palaneen-kirkon-raunioilla-ei-tammoista-saisi-tapahtua/5811298
Osa kaupunkilaisista yhdistää tapahtumat viime aikoina roihahtaneeseen rasismiin, jossa seurakunta on asettunut pakolaisten puolelle. Uusi vastaanottokeskus nostatti pienoisen myrskyn pohjalaiskaupungissa ja seurakunta asettui tukemaan uusia tulijoita. Silloinkin, kun turvapaikanhakijoita vastaan tekaistiin raiskaussyyte.
- Ylivieska on ollut aika paljon esillä näitten negatiivisten asioitten suhteen, kuten rasismin. Ja nyt tämä tuhopoltto tuli näin lähelle että… En osaa sanoa, tuntuu aika ihmeelliseltä.
Moni suree myös sitä, että aivan kirkon kupeessa sijaitsevat haudat ovat kärsineet vaurioita.
-Eihän sellaista voi mikään korvata, sanoo Emma Zitting.
Hyökkäys kirkkoa vastaan?
Myös seurakunnassa on mietitty, miksi tuhopoltto tehtiin juuri nyt, pääsiäisenä. Osa kokee tuhopolton hyökkäykseksi seurakuntaa vastaan.
- Tietysti se on aina hyökkäys kirkkoa vastaan jossakin mielessä. Mutta onko se hyökkäys kotiseurakuntaa vastaan, onko se kirkkoa vastaan laajemmin… Sitä on vaikea tietää, kun motiivit eivät ole tiedossa, pohtii kirkkoherra Määttä.- ehhehhe
Suvakkeja vituttaa suunnattomasti, kun kirkonpolttajan motiiviksi ei vieläkään ole ilmoitettu rasismia tai äärioikeistolaisuutta. Jostain on kuitenkin pakko keksiä jokin veruke, jolla keskustelun voisi ohjata edes hetkeksi pois "rikastuttajien" keppostelusta ympäri Eurooppaa, joten spämmätään palsta sitten vaikka täyteen valheellisia viestejä ja sekavaa punikkijargonia, tuumii nimim. hyökkäyskirkkoavastaan.
- rasistitsyyllisiä
On se motiivi silti rasismi koska ajankohta vastaa niin täydellisesti kansan vihamielistä reaktiota Arkkipiispa Mäkisen puheisiin ja kirkko on itsekin tulkinnut, että kyse on rasistisesta viharikoksesta kirkkoa vastaan. Te rasistit olette syyllisiä jokatapauksessa.
- suvakki.on.vajakki
rasistitsyyllisiä kirjoitti:
On se motiivi silti rasismi koska ajankohta vastaa niin täydellisesti kansan vihamielistä reaktiota Arkkipiispa Mäkisen puheisiin ja kirkko on itsekin tulkinnut, että kyse on rasistisesta viharikoksesta kirkkoa vastaan. Te rasistit olette syyllisiä jokatapauksessa.
Oli se motiivi sitten mikä tahansa, niin suvakkien on pakko uskoa, että se on oikeasti rasismia, sillä he eivät ikinä mistään syystä halua antaa totuuden pilata hyvää tarinaa.
- seonviharikos
Kyllä se motiivi vaan on rasistinen kun lasket yhteen ajankohdan Mäkisen puheiden kanssa ja netissä syntyneen isänmaallisen ja kirkolle täysin vihamielisen vastareaktion. Kyse on viharikoksesta kirkkoa vastaan.
- Hehheheee
seonviharikos kirjoitti:
Kyllä se motiivi vaan on rasistinen kun lasket yhteen ajankohdan Mäkisen puheiden kanssa ja netissä syntyneen isänmaallisen ja kirkolle täysin vihamielisen vastareaktion. Kyse on viharikoksesta kirkkoa vastaan.
Ylivieskan kirkkopalo muistuttaa paljon Tampereen pizzeriapolttoa. Suvakit toivoivat ja rukoilivat, että tuhopolttaja olisi suomalainen rasisti, ja olivat jo marssille lähdössä, mutta sitten selvisikin, että palon sytytti pizzerian omistaja vakuutusrahojen toivossa.
- itseaasiassa
Muslimit ovat polttaneet viime vuosien aikana tuhansia kristittyjen kirkkoja ympäri maailmaa.
- realismi
mitä näyttöä on teon motiivista tällä hetkellä?
- ajankohtasopii
Ajankohdan yhteys Arkkipiispa Mäkisen puheisiin ja kirkon omakin tulkinta, että kyse on rasistisesta hyökkäyksestä koko kirkkoa vastaan. Joku tarpeekseen saanut rasisti poltti kirkon.
- ehcvbv
ajankohtasopii kirjoitti:
Ajankohdan yhteys Arkkipiispa Mäkisen puheisiin ja kirkon omakin tulkinta, että kyse on rasistisesta hyökkäyksestä koko kirkkoa vastaan. Joku tarpeekseen saanut rasisti poltti kirkon.
Toivottavasti Mädättäjä-Mäkinen tajuaa nyt vihdoinkin vinkin ja eroaa virastaan.
- kirkkoeitaivu
Kirkko ei muuta suvaitsevaista linjaansa, Mäkinen pysyy virassaan ja puolustaa jatkossakin humaaneja arvoja kantasuomalaisten rasismia vastaan.
- kirkkoonidiootti
kirkkoeitaivu kirjoitti:
Kirkko ei muuta suvaitsevaista linjaansa, Mäkinen pysyy virassaan ja puolustaa jatkossakin humaaneja arvoja kantasuomalaisten rasismia vastaan.
No sitten rasistiset iskut tulevat jatkumaan. Onhan se selvä, ettei valtaosa suomalaisista hyväksy kirkon nykyistä politiikkaa.
- kansaltaeikysytä
Kirkon ei tarvitse kysyä suomalaisten mielipidettä. Tärkeämpää on toteuttaa armeliaisuus ja inhimillisyys sekä Suomen kansainväliset sitoumukset kuten Geneven pakolaissopimus.
- realismi
kansaltaeikysytä kirjoitti:
Kirkon ei tarvitse kysyä suomalaisten mielipidettä. Tärkeämpää on toteuttaa armeliaisuus ja inhimillisyys sekä Suomen kansainväliset sitoumukset kuten Geneven pakolaissopimus.
pakko se on alkaa kuuntelemaan jos hihhulit polttaa kaikki kirkot alta?
- kansaaeikuunnella
Ei ole, kirkko rakentaa vaan uudet rakennukset tilalle, mutta rasistien mielipiteitä se ei silti kuuntele.
- realismi
jos yli 90% kansasta on erimieltä mäkisen kanssa niin ihmeen vähän on kirkkoja palanut tähän asti?
- isänmaaperseestä
Kansa on yksiselitteisen väärässä ja Mäkinen yksin oikeassa. Humaaneja arvoja pitääkin puolustaa isänmaallisia vastaan. Isänmaalliset ovat aina väärässä kaikessa.
- realismi
isänmaaperseestä kirjoitti:
Kansa on yksiselitteisen väärässä ja Mäkinen yksin oikeassa. Humaaneja arvoja pitääkin puolustaa isänmaallisia vastaan. Isänmaalliset ovat aina väärässä kaikessa.
mäkinen ei ole lain yläpuolella rikollisten ja terroristien suojelusta saa tuomion suomessa?
- lakieipäde
Kyllä hän on eettisesti lain yläpuolella ja se on kirkon tehtäväkin suojella viranomaisten hylkäämiä pakolaisia. Mäkisellä ja kirkolla on oikeus rikkoa lakia humanitäärisistä syistä.
- realismi
lakieipäde kirjoitti:
Kyllä hän on eettisesti lain yläpuolella ja se on kirkon tehtäväkin suojella viranomaisten hylkäämiä pakolaisia. Mäkisellä ja kirkolla on oikeus rikkoa lakia humanitäärisistä syistä.
älä puhu paskaa tuomio tulee laittomuuksista ei kirkko ole lain yläpuolella suomessa jokainen on vastuussa omasta huudostaan niin mäkinen myös jos yllyttää laittomuuksiin niin tuomio tulee?
- eituomiota
Ei tule, kirkko ei salli johtajiensa tuomitsemista ja hyvä veli verkosto pitää huolen siitä, että kirkko voi rauhassa rikkoa lakia.
- realismi
eituomiota kirjoitti:
Ei tule, kirkko ei salli johtajiensa tuomitsemista ja hyvä veli verkosto pitää huolen siitä, että kirkko voi rauhassa rikkoa lakia.
siinä vaiheessa kun kansan enemmistön mielipidettä ei kuunnella otetaan todennäköisesti korpilaki käyttöön suomessa?
- korpilakiaeitule
Siinähän kuvittelet, että niin käy. Kyllä suvaitsevainen hallitus ja sen komentamat puolustusvoimat ja poliisi kansan kuriin laittavat ja tarvittaessa apua tilataan ulkomailta. Kansaa ei tarvitse kuunnella kun kansa on väärässä.
- realismi
korpilakiaeitule kirjoitti:
Siinähän kuvittelet, että niin käy. Kyllä suvaitsevainen hallitus ja sen komentamat puolustusvoimat ja poliisi kansan kuriin laittavat ja tarvittaessa apua tilataan ulkomailta. Kansaa ei tarvitse kuunnella kun kansa on väärässä.
jos mielipiteet menis fifti fifti tuo olisi vielä mahdollista mutta kun yli 90% kansasta vastustaa nykyistä touhua niin ei onnistu kuriinlaittaminen ei sitten millään näkeeköhän suomi oman "värivallankumouksensa" lähiaikoina?
- rasistitpois
Vain harhoissasi. 90%:a kansalaisista ja ylikin VASTUSTAA rasismia ja on suvaitsevaisen politiikan puolella. Rasistivajakkien vähemmistö laitetaan kuriin ja tuhotaan, se on varmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410