Miksei ahdistuskohtauksen saanutta tyttöa autettu?

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/kolumni-tyttoa-ei-autettu-bussissa-tampereella-mita-meille-on-tapahtunut/

Selvästi tytöllä on ollut paha olla eikä noiden ulkomaalaismiesten kerrota tehneen mitää auttaakseen.Miksei ne auttaneet uutta ystäväänsä? Miksei myöskään tyttö maksanut ulkkisten matkaa suosiolla? Onko niin että "normaalisti" osa matkustaa ilmaiseksi ihonvärin perusteella? Suomalaisille ei kai tulisi edes mieleen nousta bussiin jos ei ole matkarahaa mukana.
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ahdistelijalta pakoon auttanut alkoi myös ahdistella - "Nyt kuljen turvasuihke mukanani"

Keskiviikko 9.3.2016 klo 06.00

Kahden peräkkäisen ahdistelun kohteeksi joutunut helsinkiläisnainen on yhä järkyttynyt tapahtuneesta. Helsinkiläisnainen oli runsas viikko sitten palaamassa kotiinsa Vuosaareen 96N-yöbussilla. Oli varhainen sunnuntaiaamu.



Kello lähenteli puolta viittä, kun nainen astui ulos bussista Porslahdentien viimeisellä pysäkillä.

Hän lähti kävelemään kohti kotiaan.

- Olin kävellyt joitakin metrejä, kun miesääni takaani kysyi huonolla englannilla, mikä on nimesi. Samassa hän oli jo kiinni takapuolessani, nainen muistelee sunnuntaiaamun tapahtumia.

"Löin ja potkin"

Bussi oli jo jatkanut matkaansa, eikä muita ihmisiä ollut lähistöllä. Nainen toimi vaistonvaraisesti ja alkoi rimpuilla vastaan.
Ahdistelija ja
Ahdistelija ja "pelastaja" iskivät pian sen jälkeen, kun nainen oli noussut bussista Porslahdentien viimeisellä pysäkillä. (JOONAS SALMELA)

- Löin nyrkillä ja potkin. Tuli sellainen reaktio, että nyt taistele.

Tilanne ehti jatkua hetken aikaa, kun bussin tulosuunnasta lähestyivät auton valot. Auto hiljensi ja pysähtyi.

- Kuski huusi suomeksi, että hyppää kyytiin, nainen kertoo.

Rimpuileva nainen pääsi yllättäen irti ahdistelijan otteesta. Hän hyppäsi autoon, joka lähti saman tien liikkeelle tehden u-käännöksen bussin tulosuuntaan.

- En edes muista, millainen auto oli. Ajatus oli vaan, että kunhan pääsen pois ja turvaan.

Yritti rauhoitella

Uhrin autoonsa ottanut tummaihoinen kuljettaja kysyi, oliko naisella poikaystävän kanssa kova riita. Nainen totesi, että kyseessä ei ollut poikaystävä.

Kun kuski sai myöntävän vastauksen arveluunsa ahdistelijan etnisestä taustasta, hän harmitteli tyyliin "näitä on ollut". Samalla hän yritti rauhoitella naista.

Pian kuitenkin saavuttiin naisen antamaan osoitteeseen. Kuljettaja pysäytti auton naisen kodin tuntumaan.

- Jostain syystä oli sellainen olo, että en antanut kotiosoitetta. En halunnut hänen tietävän, missä asun ja mihin rappuun menen.

Nainen ei kuitenkaan ehtinyt avata ovea, kun "pelastaja" muuttuikin ahdistelijaksi.

"Kiinni kasvoista"

- Hän otti minua kasvoista kiinni ja alkoi suudella. Huusin, että lopeta!

Mies ilmeisesti hätkähti naisen voimakasta reaktiota, eikä estänyt tätä poistumasta autosta.

Syvästi järkyttynyt nainen pääsi lopulta kotiinsa. Seuraavan päivän aamuna hän kävi tekemässä tapahtuneesta rikosilmoituksen.

- En tiedä, oliko se (ensimmäinen) ahdistelija jo bussissa vai odottiko hän pysäkin tuntumassa. Poliisi sanoi yrittävänsä selvittää, oliko bussissa ollut kamera.

Nainen sanoo olleensa niin sokissa, että mitään tarkkoja tuntomerkkejä hän ei pystynyt antamaan kimppuunsa käyneistä miehistä.

(JOONAS SALMELA)

- Iältään he olivat ehkä alle kolmekymppisiä.

Suihke mukana

Nainen sanoo yhä olevansa "tosi säikky" kokemustensa vuoksi.

- Edellinen ahdistelu sattui tammikuussa Helsingin Rautatieasemalla. Olin tulossa junalta kuuden aikaan iltapäivällä, kun kolme miestä käveli vastaan. Yksi alkoi suudella suoraan kasvoille, vaikka ihmisiä oli ympärillä.

- Nyt kuljen koko ajan turvasuihke mukanani.

Äänestä
  • Vitsi vitsi vitsi kopioin hölynpölyn holmöyttäni kun minulla on sellainen syntymävika, älkää ottako ihan tosissaan näitä kopioita!

    Äänestä

Miksei tyttöä autettu? No toimittaja sitten varmaan tekee ilmoituksen bussikuskista yhtiöön jos tyttö kerta oli kuolemanvaarassa paniikkikohtauksensa takia. Vai mikä tämän kolumnin tarkoitus oli?

Äänestä

Tosin lopussa kerrottiin, että bussissa oli myös ainakin yksi pariskunta suht selvin päin ja he auttoivat sitten tyttöä.
Tyttö siis sai apua siihen kykeneviltä ihmisiltä.

Tuskin nuo känniset huutelijat tosiaan siihen olisivat edes kyenneet mitenkään. Kuskin olisi pitänyt soittaa poliisille.

Jo siinä vaiheessa kun rahattomat ja päihtyneet ulkomaalaiset eivät noudattaneet poistumiskäskyä!

Äänestä
  • Niin, jos toinen ei saa happea, pitäisi kuskin soittaa ambulanssi tai apua. Periaatteessa siis kuski vastaa asiakkaista. Ei jotkut känniset yöbussin matkustajat joita kolumnisti tässä syyllisti.

    Äänestä

  • Todella törkeää huutelua tytölle. Oikein kantasuomalaisten kännikalojen tekstiä! Eihän se teinityttö siihen ollut syyllinen, että ulkomaalaiset pyrkivät bussiin ilmaiseksi!

    Äänestä

Huoran pitää tietää paikkansa. Mitäs pukeutuu kuin huora ja käyttäytyy kuin huora julkisella paikalla illman miespuolista sukulaista vahtimassa.

Äänestä

Ei tunnuta muistavan, että koko tilanteen alkuun laittoi muutamat känniset nuoret lakupekat. Pekat olisivat haluneet ilmaisen bussikyydin ja viivästyttivät kuskia pysäkillä.

Äänestä

Kerron nyt salaisuuteni.
Mulla on aina taskussa rasia kenkäplankkia siltä varalta että rahat loppuvat kaupungilla. Pääsen aina bussilla kotiin kun sutasen sitä naamaan ja vedän hupparin syvälle päähän.

Toimii takuuvarmasti

Äänestä

Kuski oli mamukuski, ihmettelinkin miksi toimittaja ohitti kuskin osuuden tapahtumiin. Patatukka taas pani omiaan, kuinka yllättävää.

Äänestä

Luulen että tyttö sai kohtauksensa siksi että hänet oli joskus raiskattu ja hän tunnisti raiskaajansa, ne lakupekat jotka yrittivät bussiin ilmaiseksi. Ja jotka selvisivät raiskauksestakin ilman että joutuivat maksamaan mittän. No ei kai sen jälkeen ilmaisen bussikyydin vaatiminen tunnu enää missään.

Äänestä

Eräästä tietystä "roskalehdestä" löytyy paniikkihäiriöstä kärsivän nuoren naisen alkuperäinen facebookissa jaettu teksti.

Teksti on hyvä ja asiallinen. Toisin kuin Aamulehden valikoiva esitys siitä. Selkeästi huonosti ja asenteellisesti oikaistu kyhäelmä.

Suosittelen lukemaan alkuperäisen kertomuksen tapahtumasta mv-lehdestä. Jotkut känniset idiootit oli todellakin huudelleet asiattomuuksia takapenkiltä. Ja jotkut ilmeisesti mamu-nuoret miehet yrittäneet puhua mamu-kuskia ottamaan heidät bussiin ilman rahaa.

Nuori nainen sai onneksi apua kun bussiin tuli ihmisiä jotka osasivat auttaa. Joku muukin saattoi olla hieman peloissaan bussissa tästä huutelusta ja myös tytön paniikkikohtauksesta. Eikä osannut ja uskaltanut auttaa.

Risut Aamulehden kolumnisti Riikka Lehtovaaralle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kysssäriä kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/kolumni-tyttoa-ei-autettu-bussissa-tampereella-mita-meille-on-tapahtunut/

Selvästi tytöllä on ollut paha olla eikä noiden ulkomaalaismiesten kerrota tehneen mitää auttaakseen.Miksei ne auttaneet uutta ystäväänsä? Miksei myöskään tyttö maksanut ulkkisten matkaa suosiolla? Onko niin että "normaalisti" osa matkustaa ilmaiseksi ihonvärin perusteella? Suomalaisille ei kai tulisi edes mieleen nousta bussiin jos ei ole matkarahaa mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu