uskovainen aiheuttaa liikkenneonnettomuudet

Pää ei riitä arvaamattomiin tilanteisiin.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Turvautuminen hädässä mielikuvitusolentoihin voi käydä kalliiksi. Monelle se on maksanut heidän henkensä ja sivullistenkin hengen.

Äänestä
  • Eräs naiskuski ajoi metsään, kun hänen ohjaamansa auto lähti sateen kastelemalla tiellä vesiliirron seurauksena heittelehtimään. Neitokainen oli irroittanut kädet ratista ja ristinyt kätensä rukoukseen, painanut pään alas ja pyytänyt jumalaa avukseen. Jumala ei kuitenkaan tullut avuksi, vaan auto suistui ohjaamattomana vasten tienreinalla olevaa puuta kuljettajan puoleinen kylki edellä sillä seurauksella, että yksin sisällä olleen naiskuljettajan selkä murtui kolmesta kohtaa ja niska vaurioitui. Neitokainen ei ajele enää autolla, vaan istuu rullatuolissa neliraajahalvaantuneena.

    Äänestä

Jaaha? onko tästä hyväkin statistiikka tai vain omia höyryjäsikö ... taas ..
---
Täällä Ruotsissa on nuoret miehet niitä jotka kolaroivat ja kuolevat useammin liikenteessä kuin muut .. ja valitettavasti voin omasta nuoruudestani tunnustaa että olin itse yksi hurjastelija joskus 16 - 20 vuotiaana. Ensin moottoripyörällä ja sitten autoilla - ja voin vain kiittää hyvää onneani että en pahemmin kolaroinut ja vahingoittanut ketään - ja niinkuin tilastot osoittavat, tämä on aika lailla saman näköistä tänään. Ei tästä ole kuin pari vuotta kun näin kuinka muutama nuori kaveri liukasteli autonsa kanssa kun maahan oli tullut ensimmäiset lumet ja kivaa oli .. kunnes auto häipyi käsistä ... onneksi ei mitään vakavampaa sattunut .. mutta kavereilla oli naamat aika kalpeina kun he kömpivät autosta ulos .. ja selitykset olivat jos jonkinlaisia :)) Samaan aikaan meni auto toisensa jälkeen samassa paikassa ilman minkäänlaisia vaikeuksia .. miehet, naiset, ateistit ja uskovat .. :)))

alex

Äänestä
  • B-kortin kantajat tilastoissa loistaa.

    Äänestä

Jep. uskova kouluttaa sinut ajamaan. Uskova viranomainen hoitaa ajokorttiasiasi. Uskova poliisi valvoo sinun kulkemisiasi kun laittomasti ajat, saat sakot tai uskova tuomari langettaa sinulle tuomiota.
Saattaa olla, kun rikot riittävästi lakia, uskova tuomari passittaa rangaistusta kärsimään ja uskova vartija pitää sinusta vankilassa huolta.
Siellä käy uskova vankilapappi sinua katsomassa, ja uskova vankilajohtaja haluaa tukea elämääsi ja ohjata parempaan suuntaan.
Ehkä tarvitset tukea taloudellisesti, kun olet vankilassa, sosiaalihuollon uskova- tutkii ja ehkä auttaa sinua. Heillä on sitä päätä.
Uskova pankijohtajakin voi sydämestään jossainmäärin armahtaa luottosi eräpäivissä.
Sairastuttuasi, uskova hoitaja ja lääkäri sinua hoitaa ja kun satut kuolemaan, niin uskova hautausurakoitsija pukee sinun kylmentyneen ruumiisi vietäväksi joko tuhkaukseen, tai maahanpantavaksi.
Sitten Sanan mukaan joudut uskostasi tilille.
Herra tulee punnitsemaan sinun uskosi päätelmät ja tekee tahtosi mukaan sinulle valintasi mukaan.
Todelliseen uskoon jos olet tullut, kunnioittaen elämää ja Herraa, saat uskosi mukaan iankaikkisen elämän, mutta, jos ei, niin uskosi mukaan joudut tuomiolla valintasi päämäärään II- kuolemaan helvetin tulessa, sillä tuli tulee puhdistamaan huonot pois ajankierrosta. Ne huonot päät.
Sitä ennen joudut toteamaan näitten täällä olevien uskon olleen totta ja siten toteat raamatun elämän rakkaudenpäämärän olleen totta, jota et kuunnioittanut, mutta nyt joudut polvistumaan Herrasi edessä ja toteamaan, että Hän on Herra.
Hänen valtansa elämästä on päättämässä sinusta ja saat tämänpäivän tahtosi mukaisen lopputuloksen ..... joko olkiukkona -tulessa., tai..

Niin, mitähän sinä valitsetkaan.... Se on pään asia se.

Äänestä
  • Uskovainen tukee rikollisia, jotka saavat anteeksi ja saavat
    jatkaa rikoksiaan.

    Äänestä

Aloitus on taas niin typerä promo, että ateistejakin hävettää.

Äänestä
  • Rekka ja linja-auto miehet kertovat muuta.

    Äänestä

  • Hyvä jos hävettää - valitettavasti ovat nämä aloitukset ihan jokapäiväisiä niitä kirjoittelee nimettömät naurajat ja bushkamiehet - ja odottavat että lauma osoittaa suosiotaan .. mutta hyvä jos joitain jo hävettää - se on terveyden merkki.

    alex

    Äänestä

Joulupukkiinkin uskovat aiheuttavat liikenne onnettomuuksia.

Äänestä
  • Niin ja vielä ajavat porojen päälle.

    Äänestä

  • gännibäissään kirjoitti:

    Niin ja vielä ajavat porojen päälle.

    Korvatunturi on muuten Venäjän puolella, joten joulupukin pakeille on vaikeampaa päästä. Kannattaa siis kiltisti odottaa vain pukkia kotona. Joidenkin luokse se pukki tulee harvase ilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korttipois kirjoitti:

Pää ei riitä arvaamattomiin tilanteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu