Sähköntuotannon osuus energiantuotannossa

Ydinvoimalla tuotetaan sähköä.

Ydinvoiman osuus tuotetusta sähköstä on maailmanlaajuisesti noin 16-18%, 34-36% Euroopan unionissa ja 30% Suomessa.

Energian kokonaiskulutuksessa ydinvoiman osuus on luonnollisesti pienempi, Suomessa osuus on n. 16%. Maailmanlaajuisesti luku on huomattavasti pienempi, muutaman prosentin luokkaa. Tuotantomuotojen tarkkaa osuutta on mahdoton arvioida tarkasti - kaikkea kulutusta ei tilastoida.
32726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Noi myrkkypömpelit - ydinvoimalat - on korvaamattomia vain ydinjätetuotannossa. Mikään kaupallinen menetelmä energian tuottamiseksi ei tuota niin tappavia jätöksiä kuin ydinvoima. Siitä tulikin mieleen: aseteollisuuttahan se aina on kiinnostanut. Siinä suhteessa ydinvoima energiantuottajana on myös korvaamaton. Siksi kehitysmaihin pitäisi viedä turvallisempia voimaloita. Mutta ei niitä fossiilisia, kiitos.

Me rikkaat maat, joilla on jo ydinvoimaloita, hukutamme itseämme jo omienkin fossiilisten savuihin. Eikö olisi aika alkaa suosimaan uusiutuvia, jotta niiden hinta saataisiin niin alas, että voimme vaikka lahjoittaa niitä kehitysmaihin - vaikka sitten itsekkäästi oman terveytemme vuoksi!

Äänestä
  • Aseteollisuutta kiinnostaa lähinnä ilmasta tislatun typen hinta>>> räjähteet. Aseteollisuutta kiinnostaa myös teräksen hinta niinkuin myös puuvillan, villan, öljyn, lyijyn, alumiinin, kuparin ,sinkin, nikkelin, titaanin, platinan yms. hinta. Näiden jälkeen tulee Uraanin hinta sillä uraani on kuin kossua eli se on aina hintansa väärtiä.

    Äänestä

  • Millä korvaamme nykyisen ydinvoimalla tuotetun sähkökapasiteetin ja sähkön kulutuksen kasvun?

    Mistä 30% osuuden korvaava kapasiteetti Euroopan unioniin?

    Ongelma on vaikea, mutta toivottavasti ratkaistavissa.

    Fossiilisten polttoaineiden muodostama terveydellinen ja poliittinen uhka on paljon ydinvoiman ongelmia suurempi. Mistä energiaa?

    Äänestä

  • perusteet kirjoitti:

    Millä korvaamme nykyisen ydinvoimalla tuotetun sähkökapasiteetin ja sähkön kulutuksen kasvun?

    "Mistä 30% osuuden korvaava kapasiteetti Euroopan unioniin?"

    Rakennetaan lisää hiilivoimaa ja pistetään kaikki viherhörhöt pakkotöihin hiilikaivoksiin? Ydinvoiman osuus tulisi Euroopassa pikemminkin nostaa yli 50% sähköntuotannosta...

    Äänestä

  • tarkoititko kenties tuulivoimaa? Nykyisellä tekniikalla sillä turha edes kuvitella kattavansa massojen energiantarvetta, marginaalinen. Sitäpaitsi, sen suosiminen täällä Suomessa johtaisi huvittaviin tilanteisiin - vai tuuleeko mielestäsi kovaa pakkasilla?

    Vai tarkoititko aurinkoenergiaa? Siitä vaan kehittämään tekniikkaa, kehitysmaissa sitä aurinkoa piisaa, mutta Suomessa... HAHA...

    Vai tarkoitisko puuta tai muita vastaavaa "uusiutuvaa"? Sillä on potentiaalia, mutta käytännössä ei oikein toimi. Logistiikan (toimivan )järjestäminen esim. 200 MWe toimivalle voimalalle on jo pirun vaikeaa ja laskeppa huviksesi paljonko jotain risua kuluu vuodessa.

    Mitä jäi jäljelle? Vuorovesivoima, polttokennot? Kerro mitä tarkoitit, kun viisas luulet olevasi!

    Äänestä

  • niillä uusiutuvilla kirjoitti:

    tarkoititko kenties tuulivoimaa? Nykyisellä tekniikalla sillä turha edes kuvitella kattavansa massojen energiantarvetta, marginaalinen. Sitäpaitsi, sen suosiminen täällä Suomessa johtaisi huvittaviin tilanteisiin - vai tuuleeko mielestäsi kovaa pakkasilla?

    Vai tarkoititko aurinkoenergiaa? Siitä vaan kehittämään tekniikkaa, kehitysmaissa sitä aurinkoa piisaa, mutta Suomessa... HAHA...

    Vai tarkoitisko puuta tai muita vastaavaa "uusiutuvaa"? Sillä on potentiaalia, mutta käytännössä ei oikein toimi. Logistiikan (toimivan )järjestäminen esim. 200 MWe toimivalle voimalalle on jo pirun vaikeaa ja laskeppa huviksesi paljonko jotain risua kuluu vuodessa.

    Mitä jäi jäljelle? Vuorovesivoima, polttokennot? Kerro mitä tarkoitit, kun viisas luulet olevasi!

    Uusiutuvilla tarkoitetaan mm. aurinko-, tuuli-, ja vesivoimaloita. Niitä löytyy erilaisia, kuten vesivoimaloista aalto- ja vuorovesivoimaloita, aurinkovoimaloista lämpöä ja sähköä tuottavia sekä aurinkotornivoimala (kasvihuone, jossa kilkometrin korkuinen torni, jonka ilmavirtaus hyödynnetään generaattoreilla). Sitten on tietenkin bioenergia, geoterminen lämpö ja maalämpö.

    Et nyt oikein osaa erottaa asiaa, josta puhummme: kehitysmaiden energiamuodoista. Tietenkin on vain eduksi, jos käytämme itsekin niitä mahdollisimman paljon. Silloin ne on halvempia myös kehitysmaihin vietäviksi. Suomen kehitysavun energiaosuudesta vain noin 6% (saattoi olla 8%) on uusiutuviin liittyvää. Loput on fossiilisia - koska meillä ei ole rahaa viedä uusiutuvia!

    Miettisit ennen naurua:

    "Vai tarkoititko aurinkoenergiaa? Siitä vaan kehittämään tekniikkaa, kehitysmaissa sitä aurinkoa piisaa, mutta Suomessa... HAHA... "

    ettei kukaan erehdy luulemaan tyhmäksi.

    Äänestä

  • perusteet kirjoitti:

    Millä korvaamme nykyisen ydinvoimalla tuotetun sähkökapasiteetin ja sähkön kulutuksen kasvun?

    Mistä 30% osuuden korvaava kapasiteetti Euroopan unioniin?

    Ongelma on vaikea, mutta toivottavasti ratkaistavissa.

    Fossiilisten polttoaineiden muodostama terveydellinen ja poliittinen uhka on paljon ydinvoiman ongelmia suurempi. Mistä energiaa?

    Annetaan ydinvoimaloiden, ainakin suurimman osan niistä, elää elämänsä. Rakennetaan samaan aikaan uusiutuvia. Säästetään sähköä - ydinvoiman ansiosta olemme oppineet tuhlaamaan sitä.

    Tärkeää on huomata, että ydinvoima vain edistää kasvihuonekaasupäästöjen kasvua.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "Säästetään sähköä - ydinvoiman ansiosta olemme oppineet tuhlaamaan sitä."

    Niin tässähän minäkin vaan tuhlaan sähköä, eli vaihdan tupani lamput loisteputkiin, ja asennan hirsirungon ympärille ainakin 2 tuumaa lisäeristettä...

    Voi kauheaa mitä energian tuhlausta, kyllä ydinvoima vie kaiken innon säästämiseen...

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Annetaan ydinvoimaloiden, ainakin suurimman osan niistä, elää elämänsä. Rakennetaan samaan aikaan uusiutuvia. Säästetään sähköä - ydinvoiman ansiosta olemme oppineet tuhlaamaan sitä.

    Tärkeää on huomata, että ydinvoima vain edistää kasvihuonekaasupäästöjen kasvua.

    "Tärkeää on huomata, että ydinvoima vain edistää kasvihuonekaasupäästöjen kasvua."

    Ydinvoima ei kasvata kasvihuonepäästöjä. Välillisesti enintään, mutta se ei ole ydinvoimatekniikan vika eikä se tekniikka edelleenkään tuota niitä kaasuja. Lue se alkuperäiskielinen dokkari, jonka itse linkitit, uudestaan.

    Tuo on tyypillistä propagandaa, unohdetaan/väärinymmärretään asia niin että palvelee omaa asiaa...

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Uusiutuvilla tarkoitetaan mm. aurinko-, tuuli-, ja vesivoimaloita. Niitä löytyy erilaisia, kuten vesivoimaloista aalto- ja vuorovesivoimaloita, aurinkovoimaloista lämpöä ja sähköä tuottavia sekä aurinkotornivoimala (kasvihuone, jossa kilkometrin korkuinen torni, jonka ilmavirtaus hyödynnetään generaattoreilla). Sitten on tietenkin bioenergia, geoterminen lämpö ja maalämpö.

    Et nyt oikein osaa erottaa asiaa, josta puhummme: kehitysmaiden energiamuodoista. Tietenkin on vain eduksi, jos käytämme itsekin niitä mahdollisimman paljon. Silloin ne on halvempia myös kehitysmaihin vietäviksi. Suomen kehitysavun energiaosuudesta vain noin 6% (saattoi olla 8%) on uusiutuviin liittyvää. Loput on fossiilisia - koska meillä ei ole rahaa viedä uusiutuvia!

    Miettisit ennen naurua:

    "Vai tarkoititko aurinkoenergiaa? Siitä vaan kehittämään tekniikkaa, kehitysmaissa sitä aurinkoa piisaa, mutta Suomessa... HAHA... "

    ettei kukaan erehdy luulemaan tyhmäksi.

    Olet näköjään jonkun teoreettisen opuksen aiheesta lukenut, joten mennään käytännön harjoitukseen:

    Pohjoismainen kaupunki, 300 000 asukasta. Kata ihmisten energiantarve

    a) uusiutuvilla energialähteillä. Laske hinta/kWh.

    b) ydinenergialla. Laske hinta/kWh.

    c) ihan milla tavalla vaan. Laske hinta/kWh.

    Tarvittavat lähtöarvot varmaan löydät.

    Äänestä

  • ihan oikeesti kirjoitti:

    et tiedä edes mikä on kehitysmaa.

    silti hyvää tuulta jatkossakin.

    Äänestä

  • pidä paikkaansa kirjoitti:

    "Tärkeää on huomata, että ydinvoima vain edistää kasvihuonekaasupäästöjen kasvua."

    Ydinvoima ei kasvata kasvihuonepäästöjä. Välillisesti enintään, mutta se ei ole ydinvoimatekniikan vika eikä se tekniikka edelleenkään tuota niitä kaasuja. Lue se alkuperäiskielinen dokkari, jonka itse linkitit, uudestaan.

    Tuo on tyypillistä propagandaa, unohdetaan/väärinymmärretään asia niin että palvelee omaa asiaa...

    "Ydinvoima ei kasvata kasvihuonepäästöjä. Välillisesti enintään, mutta se ei ole ydinvoimatekniikan vika eikä se tekniikka edelleenkään tuota niitä kaasuja."

    kerrotko meille heti kun se lakkaa kasvattamasta hiilidioksidipäästöjä myös välillisesti?

    meinaan vaan, että eikö se ole ihan sama mistä ja miksi ne myrkyt tulee? pois niistä on päästävä.

    ihan sama mistä ne myrkyt tulee, niin pois ne on saatava. Mutta ei ne uusiutuvia luonnonvaroja käyttävät voimalaitoksetkaan tyhjästä rakennu, ja niitä tarvitaan satoja korvaamaan yksi ydinvoimala eli niiden ympäristönkuormitus on vähintään samaa tasoa. Eli älä anna turhaa painolastia yvoimalle, jollet anna sitä myös muille.

    Äänestä

  • ihan oikeesti kirjoitti:

    Olet näköjään jonkun teoreettisen opuksen aiheesta lukenut, joten mennään käytännön harjoitukseen:

    Pohjoismainen kaupunki, 300 000 asukasta. Kata ihmisten energiantarve

    a) uusiutuvilla energialähteillä. Laske hinta/kWh.

    b) ydinenergialla. Laske hinta/kWh.

    c) ihan milla tavalla vaan. Laske hinta/kWh.

    Tarvittavat lähtöarvot varmaan löydät.

    vaikka seuraavaksi:

    Afrikkalainen kaupunki, 2 000 000 asukasta. Kata ihmisten energiantarve

  • siitä, että kirjoitti:

    ihan sama mistä ne myrkyt tulee, niin pois ne on saatava. Mutta ei ne uusiutuvia luonnonvaroja käyttävät voimalaitoksetkaan tyhjästä rakennu, ja niitä tarvitaan satoja korvaamaan yksi ydinvoimala eli niiden ympäristönkuormitus on vähintään samaa tasoa. Eli älä anna turhaa painolastia yvoimalle, jollet anna sitä myös muille.

    Jos joku tutkimus osoittaa, että uusiutuvien lisääminen 70% vuoteen 2030 mennessä johtaa katastroofiin, olen lippu kädessä vastustamassa uusiutuvia.

    Äänestä

  • muuttaa skenaariosi kirjoitti:

    vaikka seuraavaksi:

    Afrikkalainen kaupunki, 2 000 000 asukasta. Kata ihmisten energiantarve

    a) uusiutuvilla energialähteillä. Laske hinta/kWh.

    b) ydinenergialla. Laske hinta/kWh.

    c) ihan milla tavalla vaan. Laske hinta/kWh.

    Tarvittavat lähtöarvot varmaan löydät.

    siitä onkin kysymys.

    ydinvoima on kehitetty niin halvaksi, että meillä ei ole varaa viedä uusiutuvia kehitysmaihin.

    ennemmin vaikka tukehdumme

    joo?

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Jos joku tutkimus osoittaa, että uusiutuvien lisääminen 70% vuoteen 2030 mennessä johtaa katastroofiin, olen lippu kädessä vastustamassa uusiutuvia.

    missä noin lukee, niin sitten mietitään vaikka yhdessä.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Uusiutuvilla tarkoitetaan mm. aurinko-, tuuli-, ja vesivoimaloita. Niitä löytyy erilaisia, kuten vesivoimaloista aalto- ja vuorovesivoimaloita, aurinkovoimaloista lämpöä ja sähköä tuottavia sekä aurinkotornivoimala (kasvihuone, jossa kilkometrin korkuinen torni, jonka ilmavirtaus hyödynnetään generaattoreilla). Sitten on tietenkin bioenergia, geoterminen lämpö ja maalämpö.

    Et nyt oikein osaa erottaa asiaa, josta puhummme: kehitysmaiden energiamuodoista. Tietenkin on vain eduksi, jos käytämme itsekin niitä mahdollisimman paljon. Silloin ne on halvempia myös kehitysmaihin vietäviksi. Suomen kehitysavun energiaosuudesta vain noin 6% (saattoi olla 8%) on uusiutuviin liittyvää. Loput on fossiilisia - koska meillä ei ole rahaa viedä uusiutuvia!

    Miettisit ennen naurua:

    "Vai tarkoititko aurinkoenergiaa? Siitä vaan kehittämään tekniikkaa, kehitysmaissa sitä aurinkoa piisaa, mutta Suomessa... HAHA... "

    ettei kukaan erehdy luulemaan tyhmäksi.

    edelleenkin sitä lämpöä kotiini, KUTEN 2,4milj. muuta KAUKOLÄMMÖN piiriin kuuluvaa ihmistä?
    Vai ruvetaanko vaihtamaan eri lämmitystapaan?
    Ikävää, kun Suomessa voi talvisin olla jopa -35 C astetta pakkasta.
    Käyttösähköä tarkastelemme sitten erikseen!

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    eli jotain että jos jonku tutkimuksen mukaan uusiutuvien kasvattaminen 70%:lla johtaisi katastroofiin, olisin heti vastustamassa uusiutuvia. mitä hiton linkkiä tuohon tarvitaan?

    mutta jos tarkotit sitä, mistä moisen ajatuksen olen kehittänyt, niin syy siihen löytyy

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000006136233

    jo kaivaisit sen alkuperäisen dokumentin esiin.

    Se, että käytät aikaisempaa kirjoitustasi todisteena asiasta ei kyllä tee hyvää jo nyt olemattomalle uskottavuudellesi.

    Toisaalta toimintasi on kyllä mitä parhainta lobbausta tehokkaiden energiantuotanto menetelmien puolesta. Näin, koska sinusta on tullut tällä palstalla jonkinlainen karikatyyri tuulimyllyjä ja muista uusituvia kannattavista. Nakerrat tehokkaasti kestävää kehitystä kannattavien uskottavuutta ja teet siten hyvin suuren karhunpalveluksen ajamallesi asialle.

    Äänestä

  • zero kirjoitti:

    IAEA: tauko ydinlaitosten rakentamisessa
    http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=46341

    YK: uraani IAEAn jaettavaksi
    http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id3573.html

    Suomennettu kuvaus IAEAn raportista, jossa IAEA toteaa, että 70% lisäys ydinvoimaan johtaisi ilmastokatastrofiin
    http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?thread ID=11416&tstart=30

    Edellinen alkuperäisenä
    http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

    IAEA: ydinturvallisuuteen paljon lisää rahaa!
    http://www.dodo.org/tulosta/uutiset/ydinlaitokset_alttiita.html

    Entäs se IAEA:n raportin linkki?

    Äänestä

  • zero kirjoitti:

    Entäs se IAEA:n raportin linkki?

    Kuten jo kerran kerroin, alkuperäisen jutun saaminen olisi maksanut. jos haluut maksaa, siitä vaan.

    Kerrotaan vielä pääasia: IAEAn mukaan 70% lisäys ydinvoimaan vuoteen 2030 mennessä johtaisi ilmastokatastroofiin. Niin ei tapahdu, jos ydinvoiman osuutta vähennetään 16%->12%:iin samassa ajassa.

    Entäs se alkuperäinen IAEA:n raportti?

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Kuten jo kerran kerroin, alkuperäisen jutun saaminen olisi maksanut. jos haluut maksaa, siitä vaan.

    Kerrotaan vielä pääasia: IAEAn mukaan 70% lisäys ydinvoimaan vuoteen 2030 mennessä johtaisi ilmastokatastroofiin. Niin ei tapahdu, jos ydinvoiman osuutta vähennetään 16%->12%:iin samassa ajassa.

    Voisit edes sen verran vaivautua.

    Äänestä

  • Koleta kirjoitti:

    Voisit edes sen verran vaivautua.

    sä et näköjään edes haluu lukee linkkejä. No tässä ensin se juttu:

    "
    Published on Saturday, June 26, 2004 by the lndependent/UK
    Nuclear Power 'Can't Stop Climate Change'
    by Geoffrey Lean

    Nuclear power cannot solve global warming, the international body set up to promote atomic energy admits today.

    The International Atomic Energy Agency (IAEA), which exists to spread the peaceful use of the atom, reveals in a new report that it could not grow fast enough over the next decades to slow climate change - even under the most favorable circumstances.

    The report - published to celebrate yesterday's 50th anniversary of nuclear power - contradicts a recent surge of support for the atom as the answer to global warming.

    That surge was provoked by an article in The Independent last month by Professor James Lovelock - the creator of the Gaia theory - who said that only a massive expansion of nuclear power as the world's main energy source could prevent climate change overwhelming the globe.

    Professor Lovelock, a long-time nuclear supporter, wrote: "Civilization is in imminent danger and has to use nuclear - the one safe, available, energy source - now or suffer the pain soon to be inflicted by our outraged planet."

    His comments were backed by Sir Bernard Ingham, Lady Thatcher's former PR chief, and other commentators, but have now been rebutted by the most authoritative organization on the matter.

    Unlike fossil fuels, nuclear power emits no carbon dioxide, the main cause of climate change. However, it has long been in decline in the face of rising public opposition and increasing reluctance of governments and utilities to finance its enormous construction costs.

    No new atomic power station has been ordered in the US for a quarter of a century, and only one is being built in Western Europe - in Finland. Meanwhile, Germany, Belgium, the Netherlands and Sweden have all pledged to phase out existing plants.

    The IAEA report considers two scenarios. In the first, nuclear energy continues to decline, with no new stations built beyond those already planned. Its share of world electricity - and thus its relative contribution to fighting global warming - drops from its current 16 per cent to 12 per cent by 2030.

    Surprisingly, it made an even smaller relative contribution to combating climate change under the IAEA's most favorable scenario, seeing nuclear power grow by 70 per cent over the next 25 years. This is because the world would have to be so prosperous to afford the expansions that traditional ways of generating electricity from fossil fuels would have grown even faster. Climate change would doom the planet before nuclear power could save it.

    Alan McDonald, an IAEA nuclear energy analyst, told The Independent on Sunday last night: "Saying that nuclear power can solve global warming by itself is way over the top." But he added that closing existing nuclear power stations would make tackling climate change harder.

    © 2004 Independent Digital (UK) Ltd
    "
    http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

    Linkki uutiseen on jutun eka rivillä:

    "Published on Saturday, June 26, 2004 by the lndependent/UK", eli

    http://news.independent.co.uk/low_res/story.jsp?story=535576&host=3&dir=507

    Jolloin tulet sivulle:

    "
    Independent Home | News | Sport | Comment | Education | Motoring | Money | Jobs | Travel | Enjoyment

    Home > News > World > Environment

    Nuclear power 'can't stop climate change'
    By Geoffrey Lean, Environment Editor
    27 June 2004

    Click here to buy the whole story.

    Also in Environment
    Tsunami disaster
    Tsunami disaster
    World?s most vulnerable countries gather for talks
    Tsunami disaster
    Tsunami disaster
    "
    Jossa sitten pitäisi olla joku BT 'click & buy'-maksusysteemi nähdäkseen koko jutun.

    Kuka tahansa voi tehtailla linkejä. On kuitenkin vain yksi alkuperäinen.

    Olisi mielenkiintoista lukea mitä IAEA on OIKEASTI sanonut. Jos ylipäätänsä on sanonut ollenkaan mitään...

    "Olisi mielenkiintoista lukea mitä IAEA on OIKEASTI sanonut. Jos ylipäätänsä on sanonut ollenkaan mitään... "

    IAEAn sanomisia on tässä joitakin:

    IAEA: tauko ydinlaitosten rakentamisessa
    http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=46341

    YK: uraani IAEAn jaettavaksi
    http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id3573.html

    Suomennettu kuvaus IAEAn raportista, jossa IAEA toteaa, että 70% lisäys ydinvoimaan johtaisi ilmastokatastrofiin
    http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=11416&tstart=30

    Edellinen alkuperäisenä
    http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

    IAEA: ydinturvallisuuteen paljon lisää rahaa!
    http://www.dodo.org/tulosta/uutiset/ydinlaitokset_alttiita.html

    On paljon muutakin, mutta tossa aluksi.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    sä et näköjään edes haluu lukee linkkejä. No tässä ensin se juttu:

    "
    Published on Saturday, June 26, 2004 by the lndependent/UK
    Nuclear Power 'Can't Stop Climate Change'
    by Geoffrey Lean

    Nuclear power cannot solve global warming, the international body set up to promote atomic energy admits today.

    The International Atomic Energy Agency (IAEA), which exists to spread the peaceful use of the atom, reveals in a new report that it could not grow fast enough over the next decades to slow climate change - even under the most favorable circumstances.

    The report - published to celebrate yesterday's 50th anniversary of nuclear power - contradicts a recent surge of support for the atom as the answer to global warming.

    That surge was provoked by an article in The Independent last month by Professor James Lovelock - the creator of the Gaia theory - who said that only a massive expansion of nuclear power as the world's main energy source could prevent climate change overwhelming the globe.

    Professor Lovelock, a long-time nuclear supporter, wrote: "Civilization is in imminent danger and has to use nuclear - the one safe, available, energy source - now or suffer the pain soon to be inflicted by our outraged planet."

    His comments were backed by Sir Bernard Ingham, Lady Thatcher's former PR chief, and other commentators, but have now been rebutted by the most authoritative organization on the matter.

    Unlike fossil fuels, nuclear power emits no carbon dioxide, the main cause of climate change. However, it has long been in decline in the face of rising public opposition and increasing reluctance of governments and utilities to finance its enormous construction costs.

    No new atomic power station has been ordered in the US for a quarter of a century, and only one is being built in Western Europe - in Finland. Meanwhile, Germany, Belgium, the Netherlands and Sweden have all pledged to phase out existing plants.

    The IAEA report considers two scenarios. In the first, nuclear energy continues to decline, with no new stations built beyond those already planned. Its share of world electricity - and thus its relative contribution to fighting global warming - drops from its current 16 per cent to 12 per cent by 2030.

    Surprisingly, it made an even smaller relative contribution to combating climate change under the IAEA's most favorable scenario, seeing nuclear power grow by 70 per cent over the next 25 years. This is because the world would have to be so prosperous to afford the expansions that traditional ways of generating electricity from fossil fuels would have grown even faster. Climate change would doom the planet before nuclear power could save it.

    Alan McDonald, an IAEA nuclear energy analyst, told The Independent on Sunday last night: "Saying that nuclear power can solve global warming by itself is way over the top." But he added that closing existing nuclear power stations would make tackling climate change harder.

    © 2004 Independent Digital (UK) Ltd
    "
    http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

    Linkki uutiseen on jutun eka rivillä:

    "Published on Saturday, June 26, 2004 by the lndependent/UK", eli

    http://news.independent.co.uk/low_res/story.jsp?story=535576&host=3&dir=507

    Jolloin tulet sivulle:

    "
    Independent Home | News | Sport | Comment | Education | Motoring | Money | Jobs | Travel | Enjoyment

    Home > News > World > Environment

    Nuclear power 'can't stop climate change'
    By Geoffrey Lean, Environment Editor
    27 June 2004
    Nuclear power cannot solve global warming, the international body set up to promote atomic energy admits today.

    Click here to buy the whole story.

    Also in Environment
    Tsunami disaster
    Tsunami disaster
    World?s most vulnerable countries gather for talks
    Tsunami disaster
    Tsunami disaster
    "
    Jossa sitten pitäisi olla joku BT 'click & buy'-maksusysteemi nähdäkseen koko jutun.

    Entäs se linkki IAEA:n raporttiin?

    Äänestä

  • zero kirjoitti:

    Entäs se linkki IAEA:n raporttiin?

    Joten josko voisit - jos uskallat - hakea itse. Mulle riittää ihan hyvin nuo lähteet. Tiedot kyllä kiinnostaisi minuakin, erittäin paljon.
    Voisin yrittää auttaa, vaikka tiedän, ettet ole tyhmä. Jutussa annetaan tietona raportista:

    "
    The International Atomic Energy Agency (IAEA), which exists to spread the peaceful use of the atom, reveals in a new report that it could not grow fast enough over the next decades to slow climate change - even under the most favorable circumstances.

    The report - published to celebrate yesterday's 50th anniversary of nuclear power - contradicts a recent surge of support for the atom as the answer to global warming.
    "
    http://www.commondreams.org/headlines04/0626-05.htm

    linkin mukaan päiväys vois olla 26.6.2005

    ja koko uutinen on julkaistu Independent-lehdessä
    "Published on Saturday, June 26, 2004 by the lndependent/UK", vuosi sitten, samana päivänä vai kirjoitusvirhe?

    No, eiköhän osaava löydä kaivatun IAEAn raportin noilla tiedoilla, sikäli kuin se on julkinen.

    Entäs se linkki?

    Olen yrittänyt löytää IAEA:n tukimusta mutta mistään ei löydy muuta kun postittamasi linkit ja viitteitä niihin. Asia olisi varmasti OK mutta IAEA yleensä pistää kaikki raportinsa kotisivuilleen. Miksi ihmeessä tämä yksi salattaisiin?

    Tulee helposti mieleen että kaikki on vain valhetta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

perusteet kirjoitti:

Ydinvoimalla tuotetaan sähköä.

Ydinvoiman osuus tuotetusta sähköstä on maailmanlaajuisesti noin 16-18%, 34-36% Euroopan unionissa ja 30% Suomessa.

Energian kokonaiskulutuksessa ydinvoiman osuus on luonnollisesti pienempi, Suomessa osuus on n. 16%. Maailmanlaajuisesti luku on huomattavasti pienempi, muutaman prosentin luokkaa. Tuotantomuotojen tarkkaa osuutta on mahdoton arvioida tarkasti - kaikkea kulutusta ei tilastoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu