seuraajiksi, Hänen (yksi) pää paikkakunnallaan apostolisia seurakuntiaan rakentaviin, virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin, sekä avustajiksi kutsutut piileksii?! Kun ei näy eikä kuulu.
Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista uskovaansa, = uskollistaan ja kuuliaistaan myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta VALTAVASTA, kaikille hyväksi pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.
Siitä, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta. Siitä, jota Kritsus Jeesus kehoitti uksoviaan ihan ENSIN etsimään. Josta sanoi että, sen OHESSA (teille tälle tielle lähteville) KAIKKI muukin tulee / annetaan, mitä (kaikille hyväksi) Oikein (Raamatun UT mukaisesti) = Laillisesti / Luvallisesti elämässä tarvitaan.
Jeesuksen nimessä... niitä muita, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisetsi leävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa
Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista uskovaansa, = uskollistaan ja kuuliaistaan myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta VALTAVASTA, kaikille hyväksi pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.
Siitä, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta. Siitä, jota Kritsus Jeesus kehoitti uksoviaan ihan ENSIN etsimään. Josta sanoi että, sen OHESSA (teille tälle tielle lähteville) KAIKKI muukin tulee / annetaan, mitä (kaikille hyväksi) Oikein (Raamatun UT mukaisesti) = Laillisesti / Luvallisesti elämässä tarvitaan.
Jeesuksen nimessä... niitä muita, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisetsi leävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikä niitä muita "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi kutsuttuja, niitä Hänen apostolisia seurkuntiaan/ sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä, jokaista jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keksinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, rakentaviksi kutsuttuja estää tulemasta esiin ja alkamasta täyttämään sitä kutsumuksensa suuren ARMON ja ARVON mukaista, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi tehtäväänsä??
Jeesuksen nimessä... teitä näin julkisesti etsivä ja perään kuulutteleva.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Että koittakaahan jo alkaa heräämään, nostamaan PÄÄNNE (Kirtsus Jeesus) oikeaan arvoonsa ja asemaansa elämässänne, ja lähtemään liikeelle täyttämään sitä kaikille hyväksi kutsumuksenne SUUREN armon ja arvon mukaista tehtäävää, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi, ja siihen vasta Oikeasti Krist. yhteyteen / yhteistyöhön, kaikkia muitakin voittaviksi.
Jeesuksen nimessä... kehoitukseksi.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti jo elävä ja toimiva, tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
"Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen?
Jeesuksen nimessä... etsivä.
Niin että HERÄTKÄÄHÄN jo nukkuvat eri krist. kuntalaiset eri nimisiin, eri yhdisistyksiin lukutuvat, ennen kuin on liian myöhäistä, ettei käy kuin niille Nooan aikaisille. Jotka heräsivät ja kiinnostuivat siitä pelastukseksi vaihtoehdosta, Nooan arkista LIIAN myöhään. Siksi eivät pääseet enää mukaan, vaan saivat samoin, sen maailman lopukseen tuomionsa kuin ne muutkin syntiset / SYYLLISET, siinä vedenpaisumuksessa. Josta vain ne Jumalalle uskolliset ja kuuliaiset, yhteensä vain 8 ihmistä, silloisesta koko ihmiskunnasta pelastui.
Jeesuksen nimessä... HERÄTYKSEKSI muistuttaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. Siihen palastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön ja yhteistyöhän kutsuttu / näyllä armoitettu palvelijansa ja seurajansa.
Missähän ne kaikki muut, Raamatun UT mukaiesti ja perustalta, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla, jokaista Krituksen Jeesuksen jäsentä, Hänelle, = Jumalan Sanalle (Raamatun UT) uskollisesti ja kuuliaisesti, kaikille hyväksi käskynsä kaikilta osin pitävästi ja täyttävästi tavalla / uskollisesti ja kuuliasesti elämään ja toimimaan / vaikuttamaan kutsutut, ne ennen muita ARMOSTA pelastukseen, siunauksensa ja varjeluksensa alaisuuteen ja mukaisuuteen kutsutut, siihen kasvamisen mahdollisuuden saaneet on, kun ei näy eikä kuulu!
Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä kaikille hyväksi Jumalan VALTAKUNTA yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsnetään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.
Että missä ovat ne kaikki muut, sitä rakentaviksi, tästä pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskuntien Jumalan Sanan VASTAISESTI tuouhuista ja politiikasta ULOS, irti sanoutuviksi kutsutut?!
Joka mahdollistuakseen edelyyttää Raamatun UT mukaisuudessa ja mukaisesti YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pivästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä eläviksi ja toimiviksi / vaikuutaviksi, paikkakunnittain ja alueittain kansakuntien laajuisesti YHDEKSI, Hänen apostoliset seurakunnat jäsenistökseen / verkostoksi järjestäytymisen.
Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen, tästä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, vasta Oikeasti Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä. Jota mikään muu ja muulla tavalla elmä ei ole.
Että koittakaan nyt ymmärtää lähteä tälle Jumalan VALTAKUNTAA ja Hänen vanhurskautta etsivälle, kaikessa täydellisyys päämäärä, tavoite tielle. Johon tie on niin selkeästi Raamatun UT opetuksissa ja ohjeissa, perille (kaiken Oikean ja hyväksi ollevan täyttymykseen) asti riittävästi viitoitettu / ohjeistettu. Jolta "hullukaan" ei eksy, jos vain tällä, kaikille hyväksi, Oikeasti Krist. tiellä, lopuun asti pysyy
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, tähän vasta Oikeasti Kirst. Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla elävviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / NÄYLLÄ armoiettu palvelijansa ja seuraajnsa.
Teitä muita tähän, vasta Oikeasti Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttuja / armoitettuja perään kuuluttelva / etsivä.
Jos kuka haluaa antaa tukensa tälle, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riitävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan VALTAKUNTA yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Häenssä mahdollistavaa Kirist, vaihtoehtoa, tälle pahan vallassa olevan, saata naa tuomikseen palvelvan maailman / ihmiksunnan, Jumalan Sanan VASTAISESTI touhuille ja politiikalle Krist. vaihtoehtoa rakentamisen puolesta elämisen, puhumisen ja toimimisen puolesta työhön.
Niin voi ilmoittautua, tehdä sen tiettäväksenni, joko tähän, tai muihin aloitusviesteihini palautteellaan.
Itseni olen jo laittainut kaikkineni, kaikella mahollisellani, liekö jo yli 20 vuoden ajan, tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Krist. vaihtoehdon rakentamisen puolesta työhön ja tehtävään.
Jeesuksen nimessä... valisten. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.
Näyttää eri nimisiin eri krist. kuntiin ja yhdistyksiin / lukeutuvat, elävän vain kukin ja kussakin eri lahkohenkisessä eri seurassaan / yhdistyksessään elävän yhäkin Kristusta Jeesusta / Totuutta tuntemattomina, suudessa pimeydessä. Niin kuin muutkin, ne Kristukseen Jeesukseen uskomattomatkin, tämän pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevasti elävät ja toimivatkin. Siksi saavat samoja, SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahus) Jumalan Sanan vastaisuuksista tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi seuraamuksia kohtaloikseen...
Joissa paljon päivittäin, ihan yllättäenkin henkensäkin menettää, joutuen sitten SYYSTÄÄN ajattomuudessa, sinne kärsimysten puolelle. Niin kuin ne Nooan aikaiset, ne jotka hersivä / kiinnostuivat siitä pelastukseksi vahtoehdosta LIIAN myöhään. Jumala oli siinä vaiheessa jo sulkenut ne pelastukseksi vaihtoehdon, Nooan arkin ovet.
Jeesuksen nimessä... muituttaen! vähäinen, Totuudessa pyysvä j amukaisesti elävä ja toimiva, tätä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita tähän, vasta Oikeasti Krist. Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva.
Näytää siltä ettei kukaan ole millään tavalla kiinnostunut kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Raamatun UT, opetusten ja ohjeiden mukaisesta ja perustuvasta Kristillisyydstä!
Missähän ne Kristusta Jeesusta, käskynsä pitävästi ja täyttävästi seuraamaan kutsutut, Häntä rakastavat. Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan VALTAKUNTA yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi kutsutut piileksii?? Kun ei kuulu eikä näy. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille.
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / perään kuulutteleva. Hänen kirkkaudeksi ja kunnikasi apoostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhän kutsuttu / NÄYLLÄ armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.
Ei vain ala ilmaantumaan / löytymään niitä muita. Näin julkisesti perääkuulutteluista / etsimisistä huolimattakaan.
Kukin niistä sielunvihollisen hyökkäyksiltä punkkereihinsa, niihin eri nimisiin, eri, ns. "krist" erisuroihinsa peloissaan piiloutuneinanako?
Vaikka ovat voittajiksi, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, = Lain / Laillisuuden täyttymyksen mukaisesti taisteleviksi kutsuttuja!!
Jeesuksen nimessä... edeleenkin etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuaajansa.