Neljä vuotta sitten kävi ilmi, että mieheni petti. Erosimme ja viisi henkinen perheemme hajosi. Uusi nainen muutti pienen lapsensa kanssa ex-mieheni luo. Kolme lastamme muuttivat omilleen. Asun omassa asunnossani ja seurustelen mukavan miehen kanssa. Ex-mieheeni en halua pitää yhteyttä. Tuntuu kuitenkin, etten ole täysin päässyt yli erosta. Menetin juuri isäni ja tuntuu kuin kävisin uudestaan myös avioeron suruprosessia läpi. Voiko erosta koskaan täysin toipua?
Seiviääkö avioerosta koskaan?
Annukka_51
651257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Mitä tarkoitat toipumisella? Kun silläkin voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Oletko käynyt terapiassa ja eroryhmässä? Jos et, niin se nopeuttaa prosessia.
Sanoisin, että pettämiseen päättyneen suhteen suruprosessi on pitempi kuin muuten. Aina tapahtunut on osa historiaa, mutta sitten kun on riittävän paljon asiaa käsitellyt, niin varsinaisesti tunteita ei enää tule. Vain ne ajatukset, jotka on siitä prosessista itselleen kiteyttänyt.
Osanottoni isäsi kuoleman johdosta. Mielestäni on luonnollista, että ero nousee nyt mieleen, koska erostasi on niin vähän aikaa. Kaksikin vuotta lisää, niin tilanne olisi varmaankin toinen.
Kiitos kommentistasi ja osanotostasi. Tarkoitin toipumisella sitä, ettei eron tuoma suru tulisi mieleeni. Ajatuksiin on jopa tullut, että ero oli turha. Enkä ymmärrä vieläkään miten joku voi hyvällä omatunnolla rikkoa toisen perheen. Olen käynyt eroseminaarin ja prosessoinut asiaa melkoisesti.
Niinpä! Varmasti monet kaksoiselämän kokeneet voivat jakaa tuntemuksesi. Toipuminen on yksilöllistä, mutta itselläni on nyt tapahtuneesta kahdeksan vuotta ja olen tilanteessa, ettei tule mitään tunteita, vaan olen välinpitämätön asian suhteen. Mutta jo muutama vuosi sitten oli lähes sama tilanne.
Pakko taas omasta kokemuksesta sanoa, ettei se toinen rikkonut teidän liittoa vaan sen teitte te kaksi yhdessä. Sen kun hyväksyt ja ymmärrät, pääset erosta yli. Jos molemmat on onnellisia liitossa, ei kumpikaan hae uutta rinnalleen. On ihan turhaa ajatella että joku rikkoi onnellisen perheen.
Nauti nyt uudesta rakkaudesta ja unohda se, joka tuotti sulle pahaa mieltä. Ajattele ettei hän arvostanut eikä kunnioittanut sua yhtään kun kävi vieraissa. Sä ansaitset parempaa ja olet sen jo saanut.
Saanko kysyä onko kokemuksesi tullut petetyn vai pettäjän osapuolena olemisesta? Entä miten kolmas osapuoli liittyy kokemukseesi? Miten pitkään itseltäsi vei, että tuon tosiasian hyväksyminen tunnetasolla todella todentui? Vai onko uusi parisuhde parantanut haavat?
Kokemusta petettynä olemisesta. Ja sen kun tajusin, ettei se vieras meidän liittoa rikkonut vaan me kaksi sen teimme, syyllinen olin itsekkin, niin johan lähti elämä sujumaan.
Hassu ajatus, suhdetta ei voi yksin hoitaa. Vaikka ap olisi yrättänyt kaikkensa niin että suhde pelaisi.. Toisella ei mitään kunnioitusta/yritystä, niin ei siitä aloittajaa voi syyttää.. Samoin on niitä jotka pettävät vaikka suhde olisi millainen, ihan vaan koska tarvivat ulkopuolista pönkitystä itselleen. Tai muuten vaan koska voi tehdä niin.. Eli aina ei syy löydy välttämättä molemmista, voi se pettäjäkin hemmotella ja antaa puolisolle paljon vaikka vieraissa käykin. Nämä on vaikeita asioita, joissa en kyllä petettyä suoraan lähtisi syyttämään... päätösen kusivärkkien yhteen läpsyttelystä tekee kuitenkin pettäjä yksin, mikään syy ei siihen oikeuta.. Eikä petetty näin ollen itse siinä ole se jonka pitäisi peiliin katsoa ja kokea että olisi hänen vika.
Ei pettäminen ole petetyn vika. Mutta suhteen päättyminen on suhteessa olevien asia. Jos suhde olisi toiminut, niin pettämistä ei olisi ollut. Nyt suhteessa oli jotain vikaa, kun näin kävi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että petetty olisi tehnyt jotain väärin. Hän on saattanut aidosti rakastaa ja yrittää, mutta suhde on kuitenkin kahden kauppa ja sen päättyminen kannattaa mieltää yhteiseksi epäonnistumiseksi.
Pettäneen olisi kuitenkin pitänyt toimia toisin jo pelkästä kunnioituksesta kumppania kohtaan. Mutta me olemme ihmisiä ja täydellisyyttä on vaikea vaatia kun sitä ei meistä kukaan pysty antamaan kuitenkaan.
Voimia sinulle. Minusta tuntuu myös, ettei surun yli ole helppo päästä. Ehkä olen vain ihminen, joka on sellainen. Minulla on usein ikävä perhettä, puolisoani, kotia, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä tuttuutta, kun tunsi toisen elämänhistorian nouruusvuosista keski-ikään. Sitä, että lapsellamme olis ehjä perhe, hyvät vanhemmat.. kaikkea suren.
Minulle lähiomaisten kuolema on tuonut mieleen oman elämän rajallisuuden. Minä en ole innostunut uudesta ihmissuhteesta, vaikka sellainenkin on. Kaipaan puolisoani, enkä sille voi mitään.
Minäkään en halua pitää yhteyttä. Voin todella huonosti ja jopa päiviä, jos edes joudun keskustelemaan puhelimessa. Jotenkin vihamme toisia kohtaan ei ole laimentunut. En ymmärrä sitä hänen puoleltaan. En olisi pitänyt niin tyhmänä, ettei ymmärrä miten paljon on loukannut, tai miksi meillä oli niin vaikea ero. Mietin pitkään hänen erästä ilmettään, jota en koskaan ollut nähnyt. Viimeviikolla tajusin, miten paljon siinä oli surua. Olin pahoillani hänen puolestaan ja tunsin pakottavaa tarvetta suojella häntä. Sitten rauhoitin itseni ajatuksella, ettei hän meidän eroa kuitenkaan surrut, kun itse sen halusi.
Itsestäni tuntuu tismalleen samalta! Voimia myös sinulle! Miten pitkä aika erostanne on kulunut?
Siitä on viisi vuotta.
Samoja tunteita täällä jaan ja on kovin vaikeaa ymmärtää että ex-mieheni petti ja jätti ja rikkoi meidän hyvän elämän ja perheen. Se elämässään useita kertoja eronnut toinen nainen luulisi tietävän mitä tuhoa kylvää ja surua tuottaa kun varattuun mieheen sekoaa mutta itsekkäänä näköjään oma onni on se kaikkein tärkein.
Sama ilmiö, voin ihan fyysisesti pahoin, jos joudun olemaan eksään yhteydessä asioiden hoitamisten vuoksi. Minusta ero oli turha, ja vaikka se olisi ollut tarpeellinen hänen kannaltaan, olsi siinä voinut edetä toisin. Luulen, etten tässä elämässä toivu niin, että pystyisin häntä ilman suunnatonta kipua näkemään, enkä jaksa uskoa, että koskaan pystyn kenenkään kanssa suhdetta solmimaan.
Hmm, haistan sinussa katkeruutta Syvällä. Etkö voisi yhtyä presidentti Paasikiven sanoihin "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku"?
Sinun kohdallasi tosiasioita esimerkiksi:
Olette eronneet
Näet joskus vielä eksääsi (?)
Olette siis eronneet. Kaikki muu, tuo mitä kirjoitit perustuu sinun omiin ajatuksiisi, jotka eivät millään muotoa tee sinulle ja elämällesi hyvää. Miksi ajattelet negatiivisesti? Etkö muuttaisi ajattelutapaasi, asennettasi? Uskomuksiasi?
Luin juuri Sirkka Santapukin kirjan, jossa kerrottiin monien mieltä nakertavista uskomuksista - "Lannistavat uskomukset" = Avuttomuususkomus (voin ihan fyysisesti pahoin, jos joudun olemaan eksään yhteydessä asioiden hoitamisten vuoksi.), toivottomuususkomus (etten tässä elämässä toivu niin, että pystyisin häntä ilman suunnatonta kipua näkemään) ja arvottomuususkomus (enkä jaksa uskoa, että koskaan pystyn kenenkään kanssa suhdetta solmimaan.)
Ymmärrätkö Syvällä, ettei sinua ero enää rassaa, vaan oma ajattelutapasi, uskomukset, asenne. Näitä kaikkia voit muuttaa, valitsemalla itsellesi parempia, omaa hyvinvointiasi tukevia ajatuksia.
Kuule mitkään ajattelutavat eivät faktoihin vaikuta.
Faktahan erossa on vain ero. Miten sitä käsittelee omassa päässään on täysin itsestä kiinni. Eroa et voi muuttaa - se on tapahtunut. Ainoa mitä voit muuttaa on oma asennoituminen eroosi, exään, ihan kaikkeen mikä eroon liittyy. Oma asenteesi, ajattelutapasi ym. eivät ole faktoja.
Olen kanssasi samaa mieltä. Itse petetyksi tulleena arvostan erittäin paljon niitä naisia ja miehiä, jotka ovat kasvaneet eron myötä ja pystyneet rakentamaan itselleen aidosti onnellisen elämän. Ottaneet elämästänsä täyden vastuun ja pystyneet jopa uuteen rakkaussuhteeseen. Kirjoista saa toki paljon vinkkejä ja lohtua, mutta parhaita asiantuntijoita ovat erosta aidosti selvinneet.
Minulle itselleni on erityisen tärkeitä jätettyjen naisten selviämistarinat. Ne eroavat oleellisesti itse eroa hakeneiden tarinoista. Itse eroa hakeneet toimivat aktiivisesti päästäkseen eroon ja ovat sitä kautta onnellisia jo tutkimustenkin valossa (suunnitteleva ihminen on onnellisummillaan).
Eri ihmiset reagoivat hämmästyttävän samoin tavoin. Se miten psyyke toimii tietyssä tilanteessa, on ihan yhtä faktaa, kuin eropaperi. Luepa vaikka Kimpimäen väitöskirja. Entä särkyneen sydämen syndrooma, aina puhuttu sydämen särkymisestä, se ei ole kuvainnollista vaan mitattava ilmiö. En henk. kohtaisesti tunne montaa eronnutta, ei ole maalla ehkä ollut niin yleistä. En ole tavannut ketään, joka olisi toipunut ennalleen petetyksi ja hylätyksi tulemisesta, enkä ole netissä tai kirjallisuudessa sellaiseen törmännyt myöskään.Itselleni on tullut vähän kyyninen käsitys, että kypsymisestä ja selviämisestä puhuvat vain joko jättäjät tai sellaiset ei aloitteelliset, joiden puoliso on tehnyt aloitteen, mutta jotka itsekin ovat olleet eroon valmiita.
Ehei, ihmisen psyyke, mieli ei todellakaan ole faktaa, toimi se kullakin miten päin tahansa. Jokaisen ihmisen psyyke on erilainen kokonaisuus eikä ihminen itsekään läheskään aina tule ajatelleeksi miksi toimii kuten toimii (eikä miten omaa mieltä voi muokata). Monet yrittävät kontrolloida (epämiellyttäviä)tunteitaan, vaikka se on mahdotonta. Viisainta olisi hyväksyä epämieluisat tunteet sellaisenaan, mutta varoa pitämästä niitä faktoina.
Antiikin filosofi sanoi aikoinaan "Älä vaadi, että asiat tapahtuvat kuten sinä toivot, vaan toivo niiden tapahtuvan sitten kuin ne tapahtuvat - silloin elämässäsi vallitsee rauha." Tämä pitää paikkaansa myös avioerossa.
Itse olen kohdannut monia jätettyjä sekä jättäjiä. Olen oikeastaan hieman ylpeä, tai vähintään onnellinen siitä, että minulle on uskouduttu, puoleeni on käännytty, puolin ja toisin. Oli sitten jätetty tai jättäjä, erossa helpottaa, jos mieli on muutoin suhteellisen kunnossa eikä esim. ole saanut potkuja töistä eron kanssa samaan aikaan. Jätetyllä erossa saattaa etenkin pitkän liiton jälkeen puhjeta pintaan kaikki mahdolliset vanhat traumat, kriisit ja tunne-elämän haasteet, joita ei oikeasti ole kohdattu aikanaan. On selvää, ettei silloin eron käsittely suju jouhevasti. Tärkeää olisi kuitenkin huomata, ettei suurin syy tähän ole ero, vaan menneisyyden avaamattomat umpisolmut.
Kimpimäen väitöskirjassa otos oli 18 henkilöä, joista 16 naisia, joten kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi tehdä. Eronnut ja erotettu ovat erilaisessa asemassa, joten on mielenkiintoista tutkia, miten kriisiprosessi menee jätettyjen ja petettyjen ryhmässä. Toipumiseen menee kauemmin, mutta se on liian vahvasti sanottu noin pienen otoksen pohjalta, ettei koskaan toivu eikä Kimpimäki ymmärtääkseni sellaista ole väittänytkään.
Kaikki vakavat kriisit aiheuttavat varautuneisuutta ja identiteetin uudelleen järjestämisen tarvetta (vammautuminen, läheisen kuolema jne.) ja kriisin aikana käydään läpi samantapaisia vaiheita. Vakava kriisi romahduttaa uskon siihen, että elämä on omissa käsissä ja turvallista. Ero ja kaksoiselämä ovat äkillisiä jätetylle toisin kuin jättäjälle, joka tietysti itse tietää puuhansa ja ajatuksensa. Siksi omasta aloitteestaan eronneella säilyy vielä se illuusio, että elämä ja onnellisuus on omissa käsissä. Elämään kuuluu tuska ja vaiva, jonka usein aiheuttavat nimenomaan toiset ihmiset. Siksi omalle elämälle annettua merkitystä ei kannata rakentaa muiden ihmisten varaan. Tämä on kohdallani se hyvä asia, joka epäluottamuksesta/varautuneisuudesta seurasi, mutta vasta pitkän ajan jälkeen.
Pettämiseen ja kaksoiselämään päättynyt liitto ei voi olla onnellinen liitto siksi, että toisen osapuolen ongelmat ovat estäneet rehellisyyden ja hyvän tunnesuhteen. Toinen ei ole sitoutunut liittoon, jos aloittaa sivusuhteen. Siitäkin on tutkimustietoa, ketkä pettävät: esimerkiksi impulsiiviset ihmiset ovat siihen taipuvaisempia kuin toiset. Eroavia on monenlaisia, mutta tapa, jolla eroaa, kertoo siitä henkilöstä eikä välttämättä avioliitosta.
Ajan myötä (eli kriisin vaiheiden jälkeen) näkyy enemmän se, miten paljon keinoja ihmisellä on käsitellä vaikeita kriisejä. Merkityksen antaa kriisin kokenut itse. Kaikki eivät toivu kriiseistä pitkänkään ajan jälkeen, mutta sitähän tuo Kimpimäen tutkimus ei käsittääkseni tutkinut.
"Pettämiseen ja kaksoiselämään päättynyt liitto ei voi olla onnellinen liitto siksi, että toisen osapuolen ongelmat ovat estäneet rehellisyyden ja hyvän tunnesuhteen."
Ei tietenkään päättynyt liitto ole ollut onnellinen, vähään aikaan, muutenhan ei eroon päädyttäisi. Ihan turha kuitenkaan kuvitella, että pelkästään toinen osapuoli voi estää liiton onnen. Parisuhteen onni koostuu parin välisestä vuorovaikutuksesta, johon kuuluu myös ongelmien ratkaisun taito. Monessa liitossa ei päädytä eroon, puolison uskottomuudesta huolimatta. Ensin ollaan surullisia, pettyneitä yms. sitten löydetään yhteinen onni uudestaan.
Hyvä Syvällä. Minut puolisoni jätti ja loukkasi monin tavoin eroprosessin aikana. Mutta pakko sanoa, että romahduksen jälkeen päätin nousta ylös ja tänä päivänä koen itseni onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi kuin koskaan. JOten kyllä jätetyt selviää, jos niin päättää eikä anna katkeruuden ja itsesäälin vallata elämää. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että pilaa osaltaan oman elämänsä. Nauti Nainen keväästä, valmistaudu kesään ja etsi tasapainosi.
Suosittelen kaikille teille joilla eroprosessi on surematta Fisherin eroseminaaria. Auttaa kummasti.
Kyllä voi. Se vaatii vain "näkymättömän napanuoran" katkaisemisen ja itselleen selväksi tekemällä että sen ihmisen kanssa yhteinen elämä päättyi, loppui, piste. Mennyttä on turha haikailla tai miettiä, se on historiaa.
Avioero voi olla hyvin kivulias kokemus ja järjellä ajatellen vanhan perään ei pidä haikailla. Toisaalta tunteet on hyvä käydä rohkeasti läpi, että ne eivät jäisi kalvamaan. Itse luulin päässeeni erostani yli, mutta lähiomaiseni menetys nostatti myös vanhat muistot pintaan. Fisherin erosemppu tuli kyllä aikanaan käytyä läpi. Kaiken kokemani jälkeen olen kyllä sitä mieltä, että avioeroon ei pitäisi liian helposti päätyä. Nyt on kerätty paljon tietoa jättäjän ja jätetyn näkökulmasta eroprosessissa. Myös kolmansien pyörien kokemuksista olisi hyvä tehdä puolueetonta tutkimusta, että jokainen siihen ryhtyvä todella ymmärtäisi mitä on tekemässä. Elämä toki jatkuu hymy huulilla eteenpäin, mutta rehellisesti sanottuna sisimpääni sattuu taas uudestaan.
Rehellisesti sanottuna.. Niinpä. Hylätyksi tulemisen kokemus kaikkine todellisina jo epätoivottuine muutoksineen on murskaava kokemus. Avioero on suuri menetys heille, joiden liitto oli perushyvä. Useimmilla kai syynä intohimon puuttuminen ja pelko ettei koskaan kokisi sellaista vanhassa suhteessa. Tunne on niin vahva, ettei kykene arvostamaan mitä sillä hetkellä omistaa.
Hylätyksi tulemisen kokemus.
Kerronpa tähän väliin, ettei jätetyksi tuleminen suinkaan ole ainoa tie hylätyksi tulemisen kokemukseen. Tunsin nimittäin itseni hylätyksi ex-puolison taholta liittomme aikana. Ex ohitti, väisti, mitätöi, ei osallistunut, ei halunnut jakaa, hyväksikäytti taloudellisesti jne. Erosin, vaikkei ex olisi halunnutkaan. Hänen mielestään meillä meni hyvin. Varmaankin, mutta vain hänen kannaltaan.
Olipas hienosti sanottu.
Käytin pettämisen sijalla lievempää ilmausta, kun koko pettämissana on niin kulunut jatkuvasta mediaseksikkyydestä, ettei se tarkoita monille juuri mitään.
Mutta yksi kysymys sinulle. Tuntuisiko sinusta hyvälle, ettei puolisosi enää ikävöisi sinua ja teidän perhettä? Uskotko, että koska minut jätettiin, ohitin, väistin, mitätöin, en osallistnut, en jakanut, hyväksikäytin exäni elämässä??
Ehkä rolling_stonen olisi kannattanut puhua puolisonsa kanssa ennen eroamista. Taloudellista hyväksikäyttöä ei ainakaan pitkässä liitossa ei ole, koska vuoron perään tuetaan toinen toistaan tilanteen mukaan. Hylätyksi ja mitätöimisen tunteista olisi kannattanut keskustella, mutta ehkä rolling_stone silmäili jo muihin maisemiin ja sai näin hyvän syyn omille mielihaluilleen.
Ei erosta toivu koskaan kokonaan. Aina tulet muistamaan tämän henkilön ja joka kerran nähdessäsi hänet, kuullessani hänestä kerrottavan jokin sisälläsi liikahtaa.
Ero jättää ihmiseen merkkejään. Sanoisin että eräänlainen pelko jää sisällesi, luottamus ihmisiin ei tahdo palata.
Mikään ei palaa entiselleen.
Entiselleen mikään ei palaa koskaan, oli sitten kivaa tai kurjaa. Muutos säilyy aina. Omaan elämäänsä voi silti vaikuttaa hyvinkin paljon tekemällä oikeita, rohkeitakin valintoja. Pelolle ei kannata antaa valtaa.
Toivottavasti nimimerkki prosessointia on tässä suhteessa oikeassa ja ajan myötä eroon ja ex-puolisoon liittyvä tuska katoaisi. Yhteiset lapset yhdistävät meitä aina, vaikka emme toisiamme näkisikään. Jos taas arpi ei parane koskaan, on minun vaan hyväksyttävä se ja opittava sen kanssa elämään. Pidettävä huoli, ettei tuskallinen elämänkokemus näy muissa ihmissuhteissani. Ja toivottavasti lapsiemme kokema eroprosessi olisi huomattavasti helpompi eikä näkyisi heidän tulevaisuudessaan. Saas nähdä mikä on tilanne parin vuoden kuluttua. Kiitos teille kaikille pohdiskelijoille ja aurinkoista kevättä!
Pelkästään yhteiset lapset eivät yhdistä ex-puolisoita. Se, että puolisot ovat joskus olleet ja eläneet yhdessä on eron jälkeen ainoastaan historiaa, menneisyyteen kuuluvaa.
Itselläni ero ei ollut tuskallinen, vaan pikemminkin kauan odotettu onni. Lähes aikuisille lapsille helpotus jota he pitkään odottivat.
" Yhteiset lapset yhdistävät meitä aina"
Mitä oikein tarkoitat? Kuten tuossa jo sanottiin, ex-liitto, ex-puoliso kuulu menneisyyteen. Mikään ei eron jälkeen enää yhdistä ex-puolisoita, ellei heillä ole jotain todellista yhteistä , aitoa yhteistä eron jälkeen. Tuo "yhteinen" tosin kyllä voi hyvinkin puuttua jo liiton aikana.
Erosta selviää kyllä, mutta pitää tietää itse miten selvitä. Selviytymiskeinot kun ovat jokaisella kovin erilaiset. Usein eron jälkeen alkaa romantisoida ex-liittoa, vaikkei siihen olisi minkäänmoista aihetta. Ihmisen mieli on mutkikas. Tärkeintä on, ettei usko jokaista mieleen tulevaa ajatustaan ja anna niiden määräillä elämää.
Toki selviää, niin kuin kaikista muistakin muutoksista ja kriiseistä. Oikeanlaista asennetta siinä kyllä tarvitaan. Äitini tapasi sanoa jo ajat sitten "elämä on juuri sellaista jollaiseksi sen itse tekee". Jos ajattelee elämän käännekohdissa "en ikinä selviä tästä", ei selviydy.
Ei jos on väärä visio elämästä ja ankea asenne ihmisiä ja maailman menoa kohtaan.
Juu ei, ei selviä jos jää jauhamaan mennyttä aikaa. Elämää voi elää vain yhteen suuntaan ja se on eteenpäin. Se kannattaa muistaa.
Katuminen on turhaa, ei se johda mihinkään. Mutta, näin eron jälkeen järjellä ajatellen, en kyllä olisi jatkanut parisuhdetta pettäjän kanssa, oli jo vuosia valehdellut.
Ottihan se aikaa, et tunteet haaleni, tuli vaan mieleen, miten sitä uskoi aina toiseen.
Ihan omasta itsestä kiinni.
Näin se vaan on, ettei erosta pääsemään sillä tavoin yli kuin itse haluaisi. En tule kuulumaan heihin, jotka täällä kritisoivat hylättyjen tunteita ja väittäisivät asioiden muuttuvan iloksi. Minä haluaisin todellakin, että "eronneita" ja "eronneita" voitaisiin auttaa heille paremmin kohdistetuilla tavoilla.
Ei täällä kukaan kritisoi "hylättyjen" tunteita. Mitä ihmeen hyötyä siitä olisi? Onni on kuitenkin jokaisen omalla vastuulla. Samoin ihan oma valinta uhriutuuko, jää jumiin menneisyyteen, katkeroituu, vai siirtyykö elämässä eteenpäin.
Normaalisti ihminen selviytyy ennemmin tai hieman myöhemmin erosta ja muista vastoinkäymisistä, löytää elämäilonsa ja tasapainon. Vain ne eivät selviydy, jotka odottavat ratkaisua ongelmiinsa oman itsensä ulkopuolelta. Ketään ei voi auttaa, elleivät he todella itse auta itseään eniten. Itsensä auttaminen kysyy päättäväisyyttä, lujaa mieltä, sisua ja rohkeutta. Mutta ennen kaikkea sitä, että oivaltaa elämänsä olevan omissa käsissä.
Juuri tuota tarkoitin. Oman vastuun korostamista jo raudan kovaa vaatimusta päästä sisulla eteenpäin. Sinä et voi ymmärtää, vaikka tarkoituksesi on hyvä. Minä voin paremmin heidän ajatuksista, joilta voin saada vertaistukea. Toivon, etteivät he vaikene puhumasta. Apu on jossain muualla, tavoissa, keinoissa, sanoissa kuin miten tarjoat. Minä jään odottamaan.
Mä haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä mitä tehdä että pääse eron surusta eteenpäin.
Yksi hyvä eheytymiskeino on kirjoittaa ihan itselleen, rehellisesti ja avoimesti vaikkapa päiväkirjaa. Keskity siihen, miksi eroaminen pettäjästä/alkoholistista/väkivaltaisesta yms. suhteesta on parempi kuin sietäminen mieluummin kuin siihen, miksi ikävöisit. Jos sopii pirtaasi, keskustele iltaisin itsesi/Jumalasi kanssa. Siirry mielessäsi vaikka avaruuteen, katso sieltä alas ja näe kaukaa maapallo ja siellä "muurahaisena" itsesi. Perspektiivi auttaa ja asiat saavat pikkuhiljaa oikeat mittasuhteet. Ei elämä pääty yhden pienen "sittiäisen" suhteeseen. Kun yksi ovi sulkeutuu, enemmin tai myöhemmin toinen avautuu. Usko ja luota siihen.
"vainhaikeuttajäi"
Oma vastuu tulee sisältäpäin, sinulta itseltäsi, OMISTA ajatuksistasi. Apu tulee sisimmästäsi. Ei ulkoisesti mistään eikä keneltäkään. Odottamalla se ei tule ensinkään.
Kyllä. Voisi myös kirjoittaa, miksi haluaisi jatkaa liittoa puolison kanssa, joka ei halua jatkaa liittoa. Miten sellainen liitto, jossa toinen ei ole täysillä mukana olisi minulle hyväksi?
Kun haluaa eteenpäin, täytyy vain mennä ja antaa suunta. Suruun jää helposti kiinni, ellei keksi tekemistä, josta nauttii, ja mukavia ihmisiä ympärilleen.
Nii. Jos se puoliso oli ihan normaali. Ei joku ihan kamala, jonka kanssa ei kukaan olis.
" Oman vastuun korostamista jo raudan kovaa vaatimusta päästä sisulla eteenpäin.
Jokainen on täydellisesti vastuussa omasta itsestään. Kenellä ajattelit olevan vastuu sinusta?
Jooga auttoi minulla. Täydellinen ajattelutavan muutos, jonka tarve kumpusi sisältä. Pyrin löytämään itsestäni hyviä puolia, pyrin ilahduttamaan jotain toista ihmistä jokapäivä. Etsin iltaisi asioita, jotka meni tänään hyvin. Olen antanut aikaa murehtimiselle, mutta muina aikoina olen työntänyt murheet pois mielestä. Olen lukenut loistavia kirjoja, aloittanut uusia harrastuksia. Olen miettinyt mitä juuri minä haluan elämältä niillä eväillä mitä on käytettävissä. Toki ero, pettymys toisen petokseen vaikuttaa uusiin ihmisiin tutustumisessa, mutta en halua jäädä kokemusteni vangiksi. Olen saanut myötätuntoa muilta. Minä haluan onnistua ja pidän kiinni arjesta. Teen rutiini hommia, pidän yllä päivärytmiä. Kuntoilen. Varsinkin alussa rutiinit, arkirytmi ja liikunta auttoivat eteenpäin. Vahva tunne selviytymisestä tuli mukaan pikkuhiljaa ajankanssa.
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Kävin läpi rankan eron mieheni kanssa, mies tietenkin petti niin kuin niillä on tapana. Minulla meni pari viikkoa löytää ratkaisu sydänsuruihin. Tämä kuulostaa vähän pahalta, mutta parin viikon jälkeen erosta kaverini soitti ja kutsui minut mukaansa baariin. Tuli muutama otettua, asia johti toiseen ja aamulla heräsinkin nykyisen aviomieheni vierestä. Sydänsurut katosi ja elämä hymyili jälleen. Pidän tarinan opetuksena sitä että ei kannata jäädä turhaan murehtimaan; aina löytyy joku toinen. Miesten ainoa evolutiivinen tarkoitushan on auttaa naisia tuottamaan lisää naisia ;)
Vieläkä se ex-miehesi on sen eukon kanssa kimpassa?
Paljon on tapahtunut. Elämä jatkuu. Nauti jokaisesta päivästä!
Sä jaksat mitä vaan, taistele ja unohda muut sä olet ansainnut paremman elämän, usko pois se tulee joskus ja paljon parempana kuin entinen juttusi.
Nauti ja palkitse itseäsi jollakin kivalla ja hyvällä, sillä olet nyt ansainnut sen..
Sehän siinä on jos kumppani pettää ja ero tulee sen takia, saa lopulta kärsiä sukujuhlissa myös tämän kolmannen pyörän läsnäolon eli ei pääse koskaan toipumaan kun "pyörä pyörii" mukana aina.
Miksi kärsiä? Sehän on vapaa valinta tuossa tapauksessa. Lähes kaikki eronneet ystävät ja tuttavat juttelee juhlissa exän ja hänen uuden kumppaninsa kanssa ihan normaalisti. Sehän se juuri toipumaan parhaiten auttaa. Ihan turha kantaa tuollaisia "pyörä pyörii"mörköjä omassa päässään ja pyöritellä niitä eri suuntiin.
Mukavaa "dunja" että täällä on joskus viisaitakin kommentoijia.
Avioero on vain yksi vaihe elämässä. Kokemus karttuu, siitä voi jopa oppia paljon itsestään ja toisistaan. Eli tottahan toki selviää. Tietysti se vaatii oikeaa suhtautumista ja asennetta, mutta mikä ei vaatisi?
Kerroppa minäkin ensin mies petti ja valehteli. Raakasti kiinni jääden mies lensi kuin leppä keihäs. Alkoi suhteeseen tuon toisen kanssa ei kestänyt kuin muutaman kk. Tuli oven taakse katkerana kertoen kuinka narsisti tuo toinen oli ja siinä vaiheessa muisti että rakastaa minua! Eikö sen oma osuus ollut muuta kuin uhri? Järkyttävää toimintaa jos todella asiat meni kuten kertoi. Tuhosi hyvän liiton. No täytyy sanoa että sairaita on ihmiset jotka salasuhteita harrastavat oli kuka tahansa uhri.
Minun mielipiteeni on että erosta ei selviä koskaan täysin. Aina jää jokin asia joka vaikuttaa tulevaan elämään. Se voi olla pieni tai suuri, riippuen jokaisen omasta kyvystä käsitellä asioita.
Minut petettiin ja jätettiin. Eronkin jälkeen on minua kiusattu exän ja kakkosen taholta. Yritykseni uuteen suhteeseen pilattiin, minusta on tehty jos jonkinlaisia tutkintapyyntöjä--turhaan--ja miksi.......siksi että minut petettiin niin henkisesti kuin taloudellisesti. Kaikesta selvinneenä, velatkin jo maksettuna, en enää edes halua mitään suhdetta kenenkään kanssa. Haluan elää rauhassa, nauttia siitä elämästä mikä minulle nyt on.
Taloudelliset kuprut olen maksanut mutta tunnekupruja en pysty koskaan nollaamaan.
Minua puistatuttaa ajatuskin että yrittäisin jonkun kanssa vielä.
Olen löytänyt onnen ja tasapainon elämääni, eikä sitä ole tuonut toinen ihminen vaan oma elämä ja suhtautumiseni asioihin. Pitkä ja vaikea oli koulu mutta olen tänään kiitollinen jokaisesta päivästä jonka elän.
Aikaa samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Itsekin useita vuosia sitten kävin elämässäni läpi sellaisen tapahtumaketjun, joka painoi ihan polvilleen ja niin syvälle että elämänarvot ja asenne koki kyllä voimakkaan muutoksen. Silloin mietin, että miksi minä jälkeenpäin ymmärsin, että se antoi arvostusta tiettyihin asioihin. En silti voi sanoa, että se olisi säästänyt näiltä muilta murheilta elämässä. Onnen löysin ja löydän itsenikin kautta, mutta minä olen hoivaava, hellivä, tunteva ja intohimoinen ihminen joka tarvitsee kumppania siihen. Kaikki eivät tarvitse ja ole samanlaisia.