Mitä tapahtui?

Olen tässä deittaillut erästä tyyppiä joka pyysi numeroani ollessani töissä ja kävimme treffeillä. Meillä oli oikein kivaa ja hän pyysi minua seuraavankin kerran ulos. Kävin hänen luonaan ja meillä on ollut oikein hauskaa ja ei mitään kaverillista meininkiä.
Nyt viimeisimmät treffit, hän ehdotti taas että tehdään jotain, käytiin kahvilla yhdessä lähellä hänen kotiaan ja oli oikein mukavaa. Tultuamme takaisin seisoskeltiin hänen oven edessään jonkin aikaa ja kysyin sitten itse että saako tulla sisälle vielä jatkamaan iltaa ja se kävi hänelle oikein hyvin. Kuitenkin hänen luona ollessaan, hän ei ottanut enää oikein minkäänlaista kontaktia, ei pussailtu , ei halailtu, ei mitään. Ei vaikka annoin ymmärtää ja koitin itse mennä lähelle mutta tuntu oikein torjunnalta se käyttäytyminen.
Mutta nyt jälkeenpäinkin, joka päivä laittaa viestiä ja jutellaan paljon edelleen.
Erotuksena tähän viimeisimpään on että herra on aina juonut muutaman oluen ennen tapaamista/ tai tapaamisen aikana... joten kertokaa nyt omia ajatuksia mitä tässä oikein tapahtui? lopahtiko vain kiinnostus vai mitä?
9374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

no kuule, tuo kannattaa kysäistä henkilöltä, että mitäpä meinaa. Ehkä kaikki ei halua "heti" edetä liian intiimille alueelle. Voi olla vanhastaan huonoja kokemuksia ja epävarmuutta, tai sitten kristillinen korkea moraali.;)

Äänestä

Vanha juoppo joka rentoutui noilla 2 oluella. ei uskalla juoda enempää. ja kun on selvä kokee että et ole enää kiinnostava.
Niin se vaan on. Juoppo veli toimii juuri noin naistensa kanssa. Sorry .

Äänestä

Häntä jännittää ja yrittää oluella rentouttaa itsensä.

Äänestä

Mies on alkoholisti. Peittelee viinan käyttöään. Ja viinan himo iski kun olit viimeisen kerran hänen luonaan.

Äänestä

Kannatta harkita kenen kanssa alkaa seksihommiin, kun tänä on paljon tauteja jotka ei parane.

Äänestä

Voi olla myös seksuaalisia suorituspaineita. Toisilla miehillä voi tulla jännityksestä erektio-ongelmia, joita sitten häpeää. Jos on tuollainen kokemus taustalla, kynnys edetä myöhemissä suhteissa nousee korkeammalle.

Äänestä

Onkos ollut pitkään erossa? Mulla ainakin tuntui kotona vähän hullulta halailla toista naista kun edellisen lähtöhaleista oli muutama kuukausi. Ei tarvii kummoista syytä kun ihmisellä vaan tuntuu oudolta tilanne. ¨
Mutta suoraan kysymään vaan asiasta ja antaa rauhassa aikaa kertoa. Jos kysyt asiaa, niin ei välttämättä ole itse vielä edes asiaa huomannut/miettinyt. Mutta jos sust välittää, niin taatusti kertoo mikä homman nimi oikein oli. Omassa päässä asioista saa vaan vielä villimmät, puhumattakaan täällä palstoilla. :o)

Äänestä

Jos itse kuitenkin kykenet ilman alkoholia tapailuun ja suhteeseen, niin aika ongelmaksi menee ja mies on jo alusta lähtien juovuksissa seurassasi ja minkä vuoksi, että onko tosiaan kyse jännityksen lieventämisestä vai tapa juomisesta. Eipä tarvia olla kovinkaan monta kaljaa viikkoon, niin alkaa painua ongelmaksi asti, ja edes ao. ei itse sitä tajua. Itse koin aikanaan ongelmaksi seurustelussa sen, että miehen päämäärä oli joka kerta jossain vaiheessa aina se alkoholinotto, eikä minkään muun kivan tekeminen ja vielä selvinpäin. Siinä sitten itse katseli vierestä, kun toinen ottaa tai odotteli häntä illat sekä yöt pitkät kotiin baarista tai toimi kuskina joka kerta, kun johonkin reissuun lähdettiin. Eipä sitä lopulta jaksanut aina niitä samoja humalaisen höpötyksiä ja samoja kuvioita siis alkoi vaan kyllästyttää, kun toisen elämä pyöri siinä alkoholin ympärillä ja itse olisi suhteessa jo jollekin muulle tasolle halunnut edetä.

Äänestä

Sillä on pieni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unipropy kirjoitti:

Olen tässä deittaillut erästä tyyppiä joka pyysi numeroani ollessani töissä ja kävimme treffeillä. Meillä oli oikein kivaa ja hän pyysi minua seuraavankin kerran ulos. Kävin hänen luonaan ja meillä on ollut oikein hauskaa ja ei mitään kaverillista meininkiä.
Nyt viimeisimmät treffit, hän ehdotti taas että tehdään jotain, käytiin kahvilla yhdessä lähellä hänen kotiaan ja oli oikein mukavaa. Tultuamme takaisin seisoskeltiin hänen oven edessään jonkin aikaa ja kysyin sitten itse että saako tulla sisälle vielä jatkamaan iltaa ja se kävi hänelle oikein hyvin. Kuitenkin hänen luona ollessaan, hän ei ottanut enää oikein minkäänlaista kontaktia, ei pussailtu , ei halailtu, ei mitään. Ei vaikka annoin ymmärtää ja koitin itse mennä lähelle mutta tuntu oikein torjunnalta se käyttäytyminen.
Mutta nyt jälkeenpäinkin, joka päivä laittaa viestiä ja jutellaan paljon edelleen.
Erotuksena tähän viimeisimpään on että herra on aina juonut muutaman oluen ennen tapaamista/ tai tapaamisen aikana... joten kertokaa nyt omia ajatuksia mitä tässä oikein tapahtui? lopahtiko vain kiinnostus vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu