Ollessani menossa seniiliystesteihin labraan, niin huomasin Alppilan Shellillä konepellin ylös nostaneen naisen, jonka alaselkä näkyi lyhyen paidan helman alta. Juuri kun olin katsahtamassa pyllyosioon, törmäsin kadunvarrelle parkkeerattuun perheautoon.
Turvatyyny ei kuitenkaan lauennut. Löin nenäni rattiin ja ihmiset nauroivat.olin kovin toisaalla. Yleensä minulle ei käy näin.
(Hihitystä)
Turvatyyny ei kuitenkaan lauennut. Löin nenäni rattiin ja ihmiset nauroivat.olin kovin toisaalla. Yleensä minulle ei käy näin.
(Hihitystä)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt yritänkin saada vakuutusyhtiön lakimiehet vakuuttuneeksi siitä, että syy ei ollut minun vaan luonnon minussa.
Eli minun olisi todistettava luonnonmukaisuuteni joukolle, joka sitä vähiten on.
(Reps)
Kaunista naista en syytä mistään. Kaunista naista ei VOI syyttää mistään.
(Naurua)
Varsinkaan sellaista naista ei voi syyttää mistään, joka tietää mitä konepellin alla on ja osaa allaolevan hanskata.
(Hirn)
Ihailtavaa oli kuitenkin huomata, kirvelevän tuskan takaa, kuinka hän päättäväisesti tyrehdytti verenvuodon nenästäni piittaamatta homman sotkuisuudesta tuon taivaallista. EA-setistä löytyi jopa niskatuki.
Jumalainen kostetus.
(Naurua nenätupot vinkuen)
Elämäni ensimmäisessä kaularankaröntgenissä sen sivutuotteena syntyi läpivalaisukuva päästäni.
Hetken minut valtasi omituinen tuntemus siitä, että olen ollut tässä tilanteessa ennenkin: siis katselemassa pääkalloa, josta nyt ei oikein voinut sanoa mitään. Ihan ehjä se oli, totesin. Mutta oliko siellä mitään, oli jo toinen kysymys.
Shakespearea. Sitä se oli. Oli kuolemaa ja oli elämää ja kaikenlaista hälinää siltä väliltä. Tuumailin hetken asioita kuin kuolevainen, sitten älysin silikonitissien olevan poissa muodista.
(Hihitystä)
Mjoo
Sinkkunainen käväisi huoltoaseman vessassa pesemässä kätensä verestä. Toimituksessa oli jotain raamatullista. Paidassa oli tahra, joka kuivuisi siihen kuin tippa äidinmaitoa tai loraus vichyä.
Peilistä sisar hentovalkoista tuijotti laajenneet pupillit. Hän oli lähellä geneettistä itsemurhaa. Nainen pyyhkäisi hiussuortuvan korvan taakse ja palasi poliisien kuulusteltavaksi. Oli istuuduttava alas. Mutta missään ei ollut jakkaraa.
(Hihitystä)
Tähän voisi luontevasti yhdistää roomalaisen tuolileikin. Sinkkusankarimme ja pahanonnentuoja seisoo aloillaan voimatta istahtaa. Jotain etäistä pilkan tapaista kaikuu huoneessa.
(Reps)
Työpaikallaan sinkkusankarimme liihottaa milloin valkoisissa ja milloin vihreissä vetimissä. On erittäin vaikeaa havaita tässä mitään eroottista. Koska nainen on sidottu seksuaalisuuteensa kuin lauseet sanoihin, niin meidän on ängettävä hänen kanssaan samaan pukkariin ja katseltava sivistyneesti postikorttikokoelmaa peltikaapin ovessa samalla kun hän riisuutuu alusvaatteisilleen ja on selin meihin. Taustalta kuuluu naisten keskustelua.
Piikit ovat ja törröttävät HUS:n lihassa.
(Naurua)
mitä tästä opimme.viisainta olisi naisten pukeutua burghaan niin ei pääsisi vahinkoja syntymään
Kävin tuossa pääsiäisenä eräässä kylpylässä ja heti aulassa minulle tuli kummallinen tunne siitä, että olemme kaikki hermolomalla jossain parantolassa alpeilla, kun niitä valkopukuisia hyypiöitä laahusti siinä edestakaisin.
(Naurua)