Voi sitä ev.lut. pappien valitusta ja surkuttelua

Kohtaan "Kukin reagoi omalla tavallaan" sanon, että tämä on totta ja ev.lut. pappien tyypillinen jatkuva suruileminen ja parkuminen on sietämätöntä.

Kohtaan "pappien tehtävä on aina tuoda lohdutusta sinne missä on kärsimys" sanoisin, että ei ihmistä lohduta se, että joutuu jatkuvasti mediassa kuulemaan ev.lut.pappien valitusta. Se johtaa vain syvempään ahdistukseen eikä vapauta surusta ja on mielenterveydelle vaarallista.

Mediaan ei saa päästää ev.lut. pappeja "pitämään ikävää" he saavat valittaa sununtaisin saarnastuoleissaan jos joku haluaa heitä mennä vapaaehtoisesti kuuntelemaan, ilmeisesti aika harva haluaa.

Jo riittää kirjoitti:

Kohtaan "Kukin reagoi omalla tavallaan" sanon, että tämä on totta ja ev.lut. pappien tyypillinen jatkuva suruileminen ja parkuminen on sietämätöntä.

Kohtaan "pappien tehtävä on aina tuoda lohdutusta sinne missä on kärsimys" sanoisin, että ei ihmistä lohduta se, että joutuu jatkuvasti mediassa kuulemaan ev.lut.pappien valitusta. Se johtaa vain syvempään ahdistukseen eikä vapauta surusta ja on mielenterveydelle vaarallista.

Mediaan ei saa päästää ev.lut. pappeja "pitämään ikävää" he saavat valittaa sununtaisin saarnastuoleissaan jos joku haluaa heitä mennä vapaaehtoisesti kuuntelemaan, ilmeisesti aika harva haluaa.

surun murtamana paikanpäällä ihmisten hätää.
Toisin tekivät ortopapit.
oliko yhtään ortopappia lohduttamassa surevia?
Taisi kynttilänpyöritykset ja suitsukkeet olla tärkeämpiä kuin ihmisten konkreettinen hätä

Huovinen sentään koetti kantaa toisten taakkaa.
Ja taakan kanto jatkui kun tuli Suomeen.
Täydet pisteet Huoviselle.

Jo riittää kirjoitti:

Kohtaan "Kukin reagoi omalla tavallaan" sanon, että tämä on totta ja ev.lut. pappien tyypillinen jatkuva suruileminen ja parkuminen on sietämätöntä.

Kohtaan "pappien tehtävä on aina tuoda lohdutusta sinne missä on kärsimys" sanoisin, että ei ihmistä lohduta se, että joutuu jatkuvasti mediassa kuulemaan ev.lut.pappien valitusta. Se johtaa vain syvempään ahdistukseen eikä vapauta surusta ja on mielenterveydelle vaarallista.

Mediaan ei saa päästää ev.lut. pappeja "pitämään ikävää" he saavat valittaa sununtaisin saarnastuoleissaan jos joku haluaa heitä mennä vapaaehtoisesti kuuntelemaan, ilmeisesti aika harva haluaa.

Tehtävämme ei ole tuomita. Minustakin oli kyllä outoa, että piispa julkisesti epäilee uskonsa kestävyyttä. Vielä ev.lut-kirkon jäsenenä kyllä ahdistuin, kun huomasin kuinka ohuessa langassa piispan luotto Jumalaan on.Mutta ei tuomita, rukoillaan voimia.

Jo riittää kirjoitti:

Kohtaan "Kukin reagoi omalla tavallaan" sanon, että tämä on totta ja ev.lut. pappien tyypillinen jatkuva suruileminen ja parkuminen on sietämätöntä.

Kohtaan "pappien tehtävä on aina tuoda lohdutusta sinne missä on kärsimys" sanoisin, että ei ihmistä lohduta se, että joutuu jatkuvasti mediassa kuulemaan ev.lut.pappien valitusta. Se johtaa vain syvempään ahdistukseen eikä vapauta surusta ja on mielenterveydelle vaarallista.

Mediaan ei saa päästää ev.lut. pappeja "pitämään ikävää" he saavat valittaa sununtaisin saarnastuoleissaan jos joku haluaa heitä mennä vapaaehtoisesti kuuntelemaan, ilmeisesti aika harva haluaa.

antavat sanat ja hahmon sille kollektiiviselle surulle ja hädälle mitä me suomalaiset olemme viime ajat kukin eri tavalla kokeneet ja oireilleet. Heidän työnsä on tavattoman tarpeellista ja arvokasta, oma kommenttisi on loukkaava, lapsellinen ja typerän provosoiva tässä surullisessa tilanteessa. Myös luterilaiset papit julistavat Kristuksen pelastuskuoleman tuomaa ikuista elämää, mutta he myös antavat ihmisille aikaa ja tilaa surra niin kauan kuin meillä on tarve surun ja kärsimyksen käsittelyyn. Iloisiin lohdutuksen sanoihin ei voida edetä ennen kuin kuulija on niihin valmis, surtuaan kipuaan kipuna tarpeeksi kauan.

Leea-äiti kirjoitti:

Tehtävämme ei ole tuomita. Minustakin oli kyllä outoa, että piispa julkisesti epäilee uskonsa kestävyyttä. Vielä ev.lut-kirkon jäsenenä kyllä ahdistuin, kun huomasin kuinka ohuessa langassa piispan luotto Jumalaan on.Mutta ei tuomita, rukoillaan voimia.

kypsään uskoon kuuluu myös kipu, epäily, Jumalan haastaminen, uskon kysymysten kipeä aktivoituminen elämän haasteissa. Juuri tästä kypsästä uskosta, jossa Jumala kestää myös sen, että huudamme hänelle "voiko tämä olla totta?" tai "voitko Sinä olla totta jos tämän sallit?", piispa Huovisen avoin, rohkea ja koskettava uskonsa todeksi eläminen on ollut hieno ja puhutteleva esimerkki. Vastaavina esimerkkeinä tulevat mieleen monet piispojen Riekkinen ja Kantola puheenvuorot. Luterilainen papisto on oppinut puhumaan ja kuuntelemaan sekä Jumalan että lähimmäisten kanssa. Se on hieno asia, papit ovat meille kanssakulkijoita ja tuntevia ihmisiä. Kirkkokuntaan katsomatta voimme sanoittaa suruamme ja kysymyksiämme yhdessä heidän kanssa.

Jo riittää kirjoitti:

Kohtaan "Kukin reagoi omalla tavallaan" sanon, että tämä on totta ja ev.lut. pappien tyypillinen jatkuva suruileminen ja parkuminen on sietämätöntä.

Kohtaan "pappien tehtävä on aina tuoda lohdutusta sinne missä on kärsimys" sanoisin, että ei ihmistä lohduta se, että joutuu jatkuvasti mediassa kuulemaan ev.lut.pappien valitusta. Se johtaa vain syvempään ahdistukseen eikä vapauta surusta ja on mielenterveydelle vaarallista.

Mediaan ei saa päästää ev.lut. pappeja "pitämään ikävää" he saavat valittaa sununtaisin saarnastuoleissaan jos joku haluaa heitä mennä vapaaehtoisesti kuuntelemaan, ilmeisesti aika harva haluaa.

Katsokaapas hyvät kirjoittajat, mikä on tämän keskustelupalstan pääotsikko! Huomautan ettei tämä ole mikään luterilaisten pappien yleinen haukkumispalsta.

Mitä piispa Eero Huoviseen tulee, hänellä taitaa olla eräs ominaisuus, joka erottaa hänet meistä kaikista muista viisaista täällä: hän on käynyt Thaimaassa ja NÄHNYT ITSE, mistä tässä katastrofissa on kysymys. Kunnioitan hänen inhimillisyyttään.

Missä muuten papeilta on kielletty itkeminen?